keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Päivä 10: Päivän asu

Päivän asuni on valittu huolella. Jokaisen yksityiskohdan olen miettinyt tarkkaan. Jos asustani löytyy ryppyjä, on se tarkoituksellista. (Vaikkeivät muotitiedottomat sitä tietysti ymmärräkään.)

En koskaan pue ylleni samaa asukokonaisuutta, jota olen jo kerran saman kuukauden aikana käyttänyt. En halua, että ihmisille syntyisi mielikuva, etten panosta ulkoiseen olemukseeni tai että minulla ei olisi mielikuvitusta. Tai vielä pahempaa olisi se, että he kuvittelevat, että kaapissani on vain muutama vaatekappale. En ymmärrä, miksi kukaan tyytyy vain kouralliseen vaatteita, koska tällöin käytettävissä olevat yhdistelmät ovat äärimmäisen rajalliset. Ihmisten mielenkiinto pysyy paremmin yllä, kun osoittaa muuntautumiskykyä ja vaihtelevuutta. Tuskin kukaan viitsii pelkkää vaniljajäätelö syödä kuukauden jokaisena päivänä. (Sellainen olisi niin äärimmäisen tylsää elämää. Ja kuka haluaa elää tylsästi?)

Koska on lämmin päivä, valitsin kaapistani ylleni kermanvalkoisen, hihattoman puseron. Kangas on kevyesti ihoa myötäilevää, muttei kuitenkaan läpinäkyvä. Hyvin klassinen valinta. (Monet naiset - ja miehet - voisivat käydä pukeutumisneuvojalla. On äärimmäisen nolostuttavaa katsella kadulla käveleviä ihmisiä, jotka pukevat päälleen ties millaisia vaatteita. Yleensä vielä sellaisia, jotka eivät sovi henkilön vartalolle tai värit ovat sellaisia, joita edes henkilön isoäiti ei käyttäisi.)

Hameeksi valitsin nousevan muotisuunnittelijan luomuksen, jossa pääväreinä ovat musta ja punainen sekä yksityiskohtina maaliläiskiä muistuttavia väri-ilotteluja. Kaikki, jotka seuraavat muotituulien viimeisimpiä puhalluksia, tietävät kyllä Ciara Eleonoran, joka on luonut hämmästyttävän Cielo-malliston. Hänen edustajansa Suomessa otti minuun yhteyttä blogissani olevan sähköpostin kautta ja lahjoitti mekon minulle. Luonnollisesti vastapalveluksena minä kehuin mekon maasta taivaisiin. Minähän teen mitä vain, jos saan noin hienon (ja kalliin) hameen lahjaksi. (Hame maksaa kaupassa 250 euroa, eli ei suinkaan kuka tahansa henkkamaukkamissi voi tuota päälleen ripustaa.)

Jaloissani on seitinohuet sukkahousut ja vaikka sääreni ovat virheettömät, on silti tyylikkäämpää pitää sukkahousuja. (Tämän kun paras ystävänikin ymmärtäisi.)
Kengät ovat Italiasta, Guccin mustat kengät, totta kai. Kymmenen sentin koroilla ja pohjan muotoilu suorastaan suutelee jalkapohjiani.

Kokonaisuuden täydennän tyylikkäillä ja näyttävillä koruilla. Koska haluan, että maailma olisi kauniimpi paikka, otan itsestäni aina päivittäin kuvan sopivassa (tarkkaan mietityssä) ympäristössä ja valaistuksessa. Myös kokonaisuuteni yksityiskohdista otan lähikuvia, jotta naapurin Pirjokin ymmärtää, miten tyyliä rakennetaan. (Tietenkään kaikki eivät onnistu näyttämään yhtä itsevarmoilta kuin minä, vaikka heillä olisi täsmälleen samat vaatteet. Kaikkea kun ei vain saa ostettua rahalla.)

Mainittakoon, että päivän asu ei ole vain vaatteita ja koruja. Se on enemmän, paljon enemmän. Se kertoo maailmalle, millainen ihminen minä olen ja millaisena haluan muiden minut näkevän. Se kertoo avoimuudestani, estetiikan tajustani ja siitä, etten ole merkityksetön.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kysymyksiä levyhyllystä

Tein aiemmin alkuperäisen mukaan kysymykset kirjahyllystä, mutta päätin soveltaa ja tehdä samat kysymykset, mutta vastata albumien/sinkkujen nimillä.

1.Oletko mies vai nainen?
Dancing queen

2. Kuvaile itseäsi.
Keskeneräinen sinfonia

3. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Liebe is für alle da

4. Kuinka voit?
Keeps gettin' better

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Onnen avaimet

6. Minne haluaisit matkustaa?
Japanese hospitality

7. Kuvaile parasta ystävääsi.
Brave

8. Mikä on lempivärisi?
Oro

9. Millainen sää on nyt?
Un día normal

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Lucky day

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi?
Dance your pain away

12. Millainen on parisuhteesi?
We see the same sun

13. Mitä pelkäät?
Thiller

14. Päivän mietelause.
La vida...es un ratico

15. Minkä neuvon haluaisit antaa?
Say something

16. Miten haluaisit kuolla?
Angels fall first

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Nine inch nails: Closer (1994)

Nine inch nailsin biisi Closer on ehdoton korvamato ja omalla mielenkiintoisen kierolla tavalla hyvinkin koukuttava biisi. Kun tämän kerran kuulee, on aika vaikea jättää kuuntelukertaa vain yhteen ja sitä vaikeampi saada tätä pois päästä pyörimästä.

 

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Bye Mandu: Southern girl (2014)

Bye Mandu on helsinkiläinen indie rock -yhtye, joka on tehnyt Southern girl -biisin.
Kappale kiskaisee mukaansa jo ensi tahdeilla. Tässä on hyvänmielen fiilistä, svengaavaa tempoa, hieno sovitus ja hyvin rakennettu kertosäe, joka jää helposti päähän soimaan. Huomasin jo muutaman kuuntelukerran jälkeen hyräileväni melodian mukana. Southern girl on tyylikäs biisi, joka on tuotettu huolella, ja johon on tehty tyylikäs musiikkivideo. Biisi (ja video) on selkeä, raikas ja voisin aivan hyvin kuvitella tämän valtaamassa radioaaltoja. Rehellistä musiikkia, joka pistää pakostakin jalan tapsuttamaan tahtia ja sormet tanssimaan vaikkapa auton ratilla. On muuten sellainen biisi, joka kerta kaikkiaan on pakko pyöräyttää pari kertaa alusta ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen. Mitäpä tähän oikeastaan muuta lisäämään? Puhukoon musiikki puolestaan, sillä vaikutuksen tämä totisesti teki.



Yhtye löytyy totta kai myös Facebookista.

P.S. Bandcamp-sivuilta löytyy muutama biisi lisää. Oli pakko kuunnella nekin tämän innoittamana ja biisit soljuvat korviin oikein mukavasti. Tykästyin heti myös Slip away -kipaleeseen. Tunnelmasta täytyy antaa täysi kymppi! Kannattaa pistää tämän yhtyeen nimi muistiin, sillä tästä varmasti kuullaan vielä, koska potentiaalia löytyy vaikka naapurillekin jaettavaksi.

 

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Dancing Deadlips:Song of the flight (2014)

Dancing Deadlips is an artist from Poland and has released an album called Song of the flight. Album is an experimental mix of different elements, for example dark ambient music, punk and avant-garde metal. This album is not about strong melodies, it's about strong atmospheres and dark feelings. The music is breaking the boundaries and offers you something you'd never guessed it's coming.
This sort of music needs to be listened in the night or just before dawn. But a the very moment sun rises, this music hides somewhere, where it can crawl back again later.

Prologue is an introduction to what is ahead, although there are still some surprises coming in the other songs. This piece is like from horror movie: it haunts your ears, it knocks heavily to your door and creates deep, mystical fog around you.

Song of the flight brings up some catchy guitars, which I really like. (I do like guitars a lot in any music.) The sounds of water and wind "softens" the feeling in this song, which still remains sort of hopeless and gives the feeling that the person in this song is lingering and wondering somewhere out there. At the same time you feel like your whispers and hopes are disappearing to the universe.  "Do I have to live?"

Tribute to the author comes after the Epilogue, so it is the last song in this album. And in its unique way this song sums up the album. There is something new and at the same time there is something that refers to what you have heard before. This is slow, longing, hopeless, near the end, yet still the beginning waits around the corner, behind the darkest forest or in the middle of a graveyard. Somewhere where you can almost see it, but not really.

I feel like to listen to this you need to be in a certain mood. For me this is music you listen to when you're alone and maybe don't even want to hear your thoughts. I could hear one of these song played at room, which is fulled with people, who are into art, music, poetry and that kinda things. And those artists are really feeling the pain, when they don't know what to create next. And there they are sitting those blank canvasses in front of them, swaying and feeling the music and just painting with their eyes closed.

For me this is very visual music. As you may have noticed it created a lot of images in my mind and I just followed their lead. This music is not easy to approach, but I feel like if you give it a chance, there might be moments that will surprise you.

You can find this album here and Facebook page here.

*

Dancing deadlips on puolalainen artisti, joka on julkaissut Song of the flight -nimisen albumin. Kyseessä on sekoitus erilaisia elementtejä: punkkia, mustanpuhuvaa vaihtoehtomusiikkia ja avantgardemetallia. Albumi ei niinkään keskity vahvoihin melodioihin vaan pääasiana tässä on suuret (ahdistavatkin) tunnelmat ja tunnetilat. Tämä musiikki rikkoo totuttuja kaavoja ja tarjoilee kuultavaksi mitä erikoisempia yhdistelmiä. Korvalle on paljon hommia tämän albumin parissa. Tämä musiikki kuuluu sille osastolle, jota kuunnellaan yön pimeimpinä hetkinä. Ja juuri, kun auringonsäteet kurkistavat horisontin takaa, tämä tummanpuhuva musiikki livahtaa piiloon ja palaa takaisin vasta yön pimeydessä.

Prologue antaa pientä ensimakua tulevasta, mutta ei kuitenkaan paljasta liikaa. Mielestäni tämä biisi on kuin suoraan kauhuelokuvasta: se kummittelee korvakäytävissäsi, koputtaa karmivasti ovellesi ja luo hämärän mystisyyden usvan ympärillesi.

Song of the flight -biisissä soivat hienosti kitarat, jotka erityisesti jäävät mieleen. Veden ja tuulen äänet luovat pehmeämpää tunnelmaa, vaikka silti kuulijalle jää olo, että tilanne on toivoton ja laulun henkilö kaipaa tuskallisesti jotakin sanomatonta ja vaeltelee ympäriinsä oman mielensä sopukoissa. Biisistä jää fiilis, että toiveet ja hiljaa laulutut kuiskaukset vain katoavat jonnekin kuin niitä ei olisi koskaan lausuttu.

Tribute to the author päättää tämän musiikillisen matkan. Omalaatuinen biisi sekä tuo edelleen jotain uutta kuulijan korville että viittaa myös aiemmin kuultuun. Hieno yhteenveto, jos nyt näin voisi asian ilmaista. Biisi on hidas, kaipaava, epätoivoinen ja lähellä loppua. Silti minulle tulee tästä ajatus, että se alkukin on tuolla jossain: kulman takana, tummien ja synkkien puiden peitossa tai hautausmaalla kivien välissä, piilossa katseilta.

Albumia kuunnellakseen täytyy olla tietynlaisessa mielentilassa. Mielestäni parhaimmillaan tämä olisi yksin kuunneltuna ja ehkä jopa niin, ettet halua kuulla edes omia ajatuksiasi. Voisin kuvitella, että tällainen musiikki soisi huoneessa, joka on täynnä synkemmän puoleisia taiteilijoita (runoilijoita, maalareita, muusikkoja), joilla luomisen tuska on käsin kosketeltavaa ja inspiraatio ollut pidempään kateissa. Tätä kuunnellessaan he sulkevat silmänsä, huojuvat tuoleillaan ja iskevät kukin siveltimen tyhjälle kankaalle ja alkavat maalata.

Itselleni tämä on hyvin visuaalista musiikkia. Kuten ehkä saattoi huomata, niin nämä biisit loivat pääasiassa vahvoja mielikuvia, joiden mukana elin biisit läpi. Koen, ettei tämäntyyppinen musiikillinen sekoitus ole erityisen helposti lähestyttävää, mutta jälleen kerran kaikelle kannattaa antaa mahdollisuus ja ehkä sieltä jostain välistä löytää jonkin kohdan tai elementin, joka yllättää.

Albumin löydät täältä ja Facebook-sivut täältä.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kysymyksiä kirjahyllystä

Bongasin tämän hauskan haasteen Todella vaiheessa -blogista. Minua ei haastettu, mutta kysymykset olivat niin hauskoja, että pakkohan näihin oli päästä vastaamaan.


1. Oletko mies vai nainen?
Nainen menneisyydestä

2. Kuvaile itseäsi.
As I am

3. Mitä elämä sinulle merkitsee?
12 000 tapaa olla onnellinen

4. Kuinka voit?
Mamma mia! How can I resist you?

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Treasures

6. Minne haluaisit matkustaa?
Makujen Espanja

7. Kuvaile parasta ystävääsi.
Mestarit keittiössä

8. Mikä on lempivärisi?
Villejä rubiineja

9. Millainen sää on nyt?
Tuulen viemää

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Suuri unikirja

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi?
Silviisii

12. Millainen on parisuhteesi?
Etsin miestä itselleni

13. Mitä pelkäät?
Aave

14. Päivän mietelause.
Set your voice free

15. Minkä neuvon haluaisit antaa?
Älä leiki lemmellä

16. Miten haluaisit kuolla?
River of smoke


perjantai 11. heinäkuuta 2014

Riʞky: Dissolution (2014)

Rikky(Riʞky) -niminen artisti on julkaissut Dissolution-albumin verran materiaalia. Kyseessä on mielenkiintoinen sekoitus vaihtoehtoista rokkia ja akustista tunnelmointia. Tykään myös siitä ideasta, että albumilla on käytetty mm. selloa. Luo omanlaisensa leiman ja tunnelman kokonaisuudelle.

Levyn aloittaa Dead Flower -biisi, joka johdattelee jo ensisekunneista levyn maailmaan. Luvassa on tummanpuhuvaa tunnelmointia, menetettyä uskoa ihmisiin ja kylmyyttä, joka on naamioitunut lämmöksi.

Ensimmäisellä kuuntelukerralla mieleeni jäivät parhaiten levyn päättävä Warmth sekä Happy ja Mo(u)rning. Jokaisen kohdalla nimi ei kerrp suoraan sitä, mitä itse biisi tarjoilee. Erityisesti Warmth on mielestäni erittäin mielenkiintoinen instrumentaali. Sitä kuunnellessa tulee fiilis, että kylmyys hallitsee tätä maailmaa, mutta lämpö yrittää työntää auringonsäteitään tuon julman, kylmän muurin läpi. Etenkin biisin alkupuolella lämpö on voimissaan ja on ehkä juuri haastanut kylmyyden kaksintaistoon, mutta aivan biisin viime sekunneilla kylmyys lyö kilpailijansa ja jatkaa voittokulkuaan. Omaan korvaani tässä on albumin vahvin, persoonallisin ja sellainen biisi, joka on aivan pakko kuunnella monta kertaa uudestaan.

Happy johdattelee maailmaan, jossa voi kuvitella, miten laulun kertoja selittelee "lalalaa I'm so happy", vaikka todellisuudessa tunteet ovat kaikkea muuta. Tekisi mieli huutaa ja vaipua itsesääliin. Plussana sello, joka antaa biisille hitusen hämäävää keveyttä, mutta samalla pitää huolen siitä, että taustalla elävä tuska kuplii edelleen pinnan alla. Biisissä esiintyvät ristiriidat tekevät siitä mielenkiintoisen.

Rooming-biisin kertosäkeen sanat ovat sellaiset, jotka pistävät ajatukset juoksemaan kuulijan päässä ja jotka eivät vaadi selittelyjä osakseen. Hienoa.

Ainut biisi, joka albumilta jää etäiseksi, on Zebra. Kuuntelin sitä useamman kerran peräkkäin, mutta en saanut muodostettua biisistä minkäänlaista mielikuvaa.
Muuten, vaikken vaihtoehtoisen musiikin suurkuluttaja olekaan, albumi yllätti positiivisesti. Sävellykset ja instrumentaalibiisit ovat ehdottomasti levyn vahvuus.

Ehkä omat kuuntelutottumukseni vaikuttavat siihen, mutta mielestäni tämäntyyppinen musiikki ei käy illanvieton taustamusiikiksi. Tarkennetaan siis, että ei ainakaan illanvieton puheensorinan taustalle. Parhaiten voisin kuvitella tämän albumin soimassa pimeässä huoneessa, jossa palaa yhdessä nurkassa yksi heikkovaloinen lamppu ja huoneessa olijat istuvat kukin paikallaan juomalasi kädessään hiljaa musiikkia kuunnellen. Ehkä on tultu juuri baarista ja otetaan vielä yksi tasoittava ja pohditaan syntyjä syviä. Ja ehkä jossain vaiheessa uskotaan siihen, että tulevaisuus voi tuoda mukanaan jotain erilaista.

Suosittelen kuuntelemaan tämän albumin läpi mieli avoimena. Vaikkei koko albumi kolahtaisikaan, joukosta varmasti löytyy ainakin yksi tai useampi sellainen biisi, joka vaatii toista kuuntelukertaa ja pakottaa keskittymään kuuntelemaan biisin rakennetta ja tunnelmaa. Ja jos on vaikea miettiä mistä aloittaa, niin suosittelen aloittamaan albumin lopusta, eli Warmth-biisistä.

*

And then pretty much the same in English too.

An artist named Rikky has released an album called Dissolution. It's an interesting mix of alternative rock with acoustic touch and even some echoes of industrial music. I like the fact that you can hear cello and violin in this album. It adds a more unique feel to the whole album.

Dead Flower is the first track on this album and I feel that it does its job perfectly. It sets the mood for what is coming: dark atmosphere, one sort of depression, the lost faith in humankind and coldness, which has disguised itself as warmth.

When I first heard this album, there were three tracks that really impressed me and got stuck in my head. Warmth, Happy and Mo(u)rning. The names of the songs won't tell you the whole truth of what is coming, and I like that. Specially Warmth impressed me the most. It makes me feel like the coldness has taken over the world, and warmth is struggling when trying to break some sunbeams through the ice-cold walls. At the beginning of the song I feel like the warmth has more power and chance to fight, but in the last few seconds you can hear that the coldness won and is still ruling the world. I feel like this is the most powerful, interesting and addicting song of them all. When you hear it the first time, it makes you want hear it again and again.

Happy is not that happy song. At least I get the feeling that the person in this song is just saying he is happy, but what he really wants to do, is scream and feel sorry for himself. Specially here the cello is making the background sound sort of lighter, but at the same time you still know and feel that the real pain is always there. And that is what highlights the contraries in this song.

Listen to Rooming's chorus' lyrics carefully. I find them very interesting and don't want to say too much about them, so I won't spoil the feeling. Just listen to it and you will know.

The only song I don't get at all, is Zebra. Usually I get strong "music videos" playing in my head, when I hear an interesting song. Sadly this song did nothing for me.

I liked this musical journey and specially loved the instrumental songs, which I feel are the strongest ones in this album.
I feel that this music would be at its best, when listening to at a dark (living) room, one fading light at some corner and people just holding their last drinks of the day, while listening to music and staring in to the darkness. And thinking the life that they have lived and possibly at some point of the night thinking about the future too.

Even if you feel like this type of music is not "your thing", I really recommend to listen to this album through. I bet there is at least one song (or maybe more?) that will get to you and make you want to listen it again. And again. And if you don't know where to start, I'll give you a hint: Warmth.


Here is the link to this album: http://rikky.bandcamp.com/ and the Facebook page.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

PMMP: Rakkaudesta (2012)


PMMP:n Rakkaudesta-albumi julkaistiin 11.6.2012. Ensisinkku Heliumpallo ei auennut saman tien vaan vaati useamman kuuntelukerran. Mutta kuten monet muutkin PMMP:n biisit, sekin paljasti hienoutensa, kun siihen pääsi paremmin sisälle. Samaa sanoisin myös tästä albumista. Mielestäni ei edes kannata olettaa, että se aukenisi ensimmäisellä kuuntelukerralla vaan suosiolla kuuntelee sen useampaan kertaan kokonaisuutena ja biisi kerrallaan.

Levy alkaa 4ever young-biisillä. Sanat ovat oivaltavat ja ajankohtaiset, ja tätä voisi moni kauneuskirurgiaan hurahtanut kuunnella: ”Mä en oo forever young, en vaikka ruiskeita laitan…” Toimiva aloitus albumille ja lupailee mielenkiintoista jatkoa. Täytyy vielä erikseen mainita, että niin aikoinaan livenä kuin nyt tässä levyversiossa Miran laulusuoritukset saavat aikaan kylmät väreet. 

Korkeasaari-biisi antaa nimensä perusteella fiilikset, että kyseessä olisi kevyt rallatus. Mutta tuttuun PMMP:n tapaan, biisi yllättää eikä vastaa ns. nimen perusteella syntyvää ensivaikutelmaa. Biisi on yksi PMMP:n kauneimpia.

Koko show’n kertosäkeessä kiinnitin ensimmäiseksi huomiota siihen tapaan, miten biisissä lauletaan ”Otan koko show’n”, koska siitä tulee jostain syystä etäisesti mieleen Nylon Beat. PMMP:tä ei kuitenkaan voi verrata Nylon Beatiin, sillä sanoitukset ovat ajankohtaisempia, purevampia ja oivaltavia. Koko show´n sanoitukset kertovat tarinaa äitiydestä sekä parisuhteessa elämisestä hyvine kuin huonoinen puolineen saaden taustojen ja laulutyylin avulla kuulostamaan kepeämmältä ja siltä, että laulun kertoja on kaikesta huolimatta onnellinen.

Tunnustan, että epäilin biisiä Jeesus ei tule oletko valmisihan vain nimen perusteella. Vierastan aikalailla Jeesus-sanan käyttöä pop-musiikissa. PMMP:n tuntien tiesin odottaa, ettei biisi tulisi nimstään huolimatta ole mitään jeesustelua. Tuntuu tyhmältä sanoa jokaisen biisin kohdalla, että tässä on varmaan nerokkaimmat sanat koko albumilla, mutta PMMP:n biisejä kuunnellessa tuntuu melkein jokaisen biisin kohdalla siltä. Joten sanotaan se taas, että pidän erityisesti sanoista ja jostain syystä Miran ja Paulan äänet kuulostavat säkeistöissä melkein samalta. Biisi kritisioi yhteiskuntaa ja erityisesti kiinnitin huomioni näihin Rihannan bikinit-kohtiin. Juurikin sen takia, että levyn julkaisun aikoihin ja edelleenkin valitettavasti iltapäivälehdet päivittävät sivuilleen "uutisia" siitä, millaisissa bikineissä kyseinen laululintunen oli tällä kertaa ottanut aurinkoa ja minkä verran bikinit milläkin kertaa peittivät tai paljastivat. Joten erittäin hyvin sanoitukset osuvat asian ytimeen ja pistävät pohtimaan, missä tässä oikein mennään.

Rakkaalleni on hieno ja tarttuva biisi, josta löytyy Leevi and the leavings-vivahteita. Ilman radiosoittoakin tämä kyllä jäisi hyvin päähän pyörimään.

Nyt kyllä koetellaan. Tytöt olisi aivan hillittömän loistava biisi ja kertosäe on aivan ihana (ja PMMP:n ura päättyi tähän biisiin Helsingin Jäähallilla). Mutta miksi, oi miksi Mariska on pitänyt tunkea tähän biisiin ”räppäämään”. Sen kestän, että ko. artisti tekee tekstejä Jennille ja muille, mutta ei häntä pitäisi päästää varsinkaan PMMP:n albumia pilaamaan. Onneksi keikoilla Mira hoiteli räppiosuudet, ja varsin hyvin hoitikin. Paremmalla asenteella kuin Mariska, ehdottomasti.

Levy päättyy Toivoon, joka on hieno lopetus hienolle albumille. "Toivo, toivo, ilman sitä ei voi elää."

Jälleen kerran tasokas PMMP-albumi, joka sopii hienosti muiden albumien jatkeeksi. Rakkaudesta on raikas ja mielenkiintoinen kokemus, mutta yksi miinus albumilta siltikin löytyy. Mariskasta siis se harmittava miinus tälle muuten niin hienolle albumille, sillä tuo räppääminen vain riipii korvia ja pahasti.
Muuten onkin ainoastaan hyvää sanottavaa: Paula on ollut alusta asti hyvä sanoittaja, mutta tällä levyllä tekstit ovat jälleen astetta kekseliäämpiä, monivivahteisia ja ajan hermolla. 
Jos on aiemmasta PMMP:n tuotannosta tykännyt, ei tämäkään albumi tuota pettymystä. Huolella tehty albumi kuuluu levyhyllyyn jos toiseenkin. Ja vaikkei PMMP olisi tuttu, tämä myös on sellainen levy, josta voi hyvin aloittaa tutustumisen. Pitkä matka on tultu alkuaikojen Rusketusraidoista ja tämä albumi on helpointen lähestyttävä kokonaisuus, jos kokee, että Veden varaan oli liian synkkä ja Kuulkaas enot! liian erikoinen.

Kuuntele: 4ever young, Rakkaalleni, Korkeasaari
Skippaa: Tytöt-biisistä Mariskan osuus

.