keskiviikko 3. lokakuuta 2018

SAARA: Almost Acoustic (2018)

Artisti: SAARA
Albumi: Almost Acoustic (EP)
Biisejä albumilla: 5
Julkaisuajankohta: 5/2018
Levy-yhtiö: Universal Music Oy & YRC Finland Oy
Koukuttavin biisi: Sever
Heikoin hetki: Blood


SAARA julkaisi tänä vuonna uutta musiikkia Almost Acoustic -EP:n muodossa. EP:ltä löytyy neljä uutta biisiä ja remix Temple-biisistä.

Olen pitänyt monista SAARAn viimeisimmistä julkaisuista, joten odotan aina mielenkiinnolla hänen uusimpia tuotoksiaan. Aiemmista biiseistä vaikkapa California on kerrassaan upea kappale, ja esittäjänsä suuhun sopiva. Kyseinen biisi löytyy Hello I'm SAARA -EP:ltä, mutta sitä ei näköjään enää löydykään Spotifysta. EP:n jälkeen SAARA on tiputellut satunnaisia biisejä silloin tällöin, kuten Permission to love, Superpowers ja All that love, joissa kaikissa on ollut paljon hyvää, vaikka viimeiseksi mainittu ei ole jäänyt omalle soittolistalleni enää ensikuunteluiden jälkeen. Mutta toisin on käynyt tämän viimeisimmän EP:n kanssa, joka on epäilemättä SAARAn tähän asti vahvin, mielenkiintoisin ja ammattitaitoisimman kuuloinen kokonaisuus. Olenkin kuunnellut tätä huomattavasti enemmän kuin aiempia biisejä (ja toki siksi, että EP on Spotifyssa) ja sanat ovat alkaneet jäämään mieleen. Harvinaista tässä neljän kappaleen kokonaisuudessa on se, että kaikki biisit ovat lähes tasavertaisesti toimivia ja varsinkin kolme ensimmäistä ovat alusta loppuun onnistuneita tuotoksia.

Temple on lattarivaikutteinen avausbiisi, jossa on iloa, etelän lämpöä ja ihastumista. Etenkin kertosäe imaisee nopeasti mukaansa ja ennen kuin ehtii huomata, on itsekin laulamassa mukana. "I will follow you, wherever you wanna go, 'cause your body is my temple."

I do on rauhallisempitempoinen, jossa alkuihastus on taaksejäänytttä elämää ja ollaan jo arjessa siinä myrskyisässä suhteessa, johon ei muiden kuin tietyn henkilön kanssa lähtisi. Selkeänä pidetyt taustat nostavat esille SAARAn upean tulkinnan, joka tuo tekstin aidoksi, elämän tarinaksi. Taustoissa on positiivista virettä, jotka kertovat, että vielä ei olla dramaattisimmissa vesissä.

Sever vie vakavempiin tunnelmiin, kun suhde rakoilee merkittävästi. Biisissä on pysäyttävä tunnelma, joka saa kuulijan pohtimaan mitä laulun kertoja on joutunut käymään läpi ja miten lohduttomalta tilanne vaikuttaa. Todella hienosti toteutettu biisi, josta on riisuttu kaikki turha ja keskitytty vain tekstin korostamiseen. Tässä on raakaa, aito tunnetta tarttuvan biisin muodossa.

EP:n viimeinen biisi Blood kertookin jo suhteen lopusta. Kappaleella on mukana räppäri Kirko Bangz, joka pilaa muuten koskettavan biisin. Äänen ulostulon perusteella kuulostaa, että kaveri kärsii kovemmistakin suolisto-oireista oman osuutensa aikana, sillä niin tuskallista tuo äänen tuottaminen tuntuu hänellä olevan. Muutoin biisi toimisi hyvin tarinan päätöskappaleena, mutta valitettavasti räppiosuus tekee tästä EP:n heikoimman hetken. 


Näiden neljän (tai no, kolmen onnistuneemman) biisin myötä on varmaa, että SAARAlla on biisinteko hallussa ja luovuutta niiden toteuttamiseen. Suunta on lupaava ja toivottavasti jonain päivänä tulee kokopitkä albumikin, kunhan se on SAARAn itsensä näköinen eikä jonkun muun näkemys. Hiljaa hyvä tulee, joten eiköhän albumikin vielä jonain päivänä nähdä.


maanantai 1. lokakuuta 2018

Jarkko Ahola: Mä tuun sun luo (2018)

Artisti: Jarkko Ahola
Albumi: Mä tuun sun luo
Biisejä albumilla: 12
Julkaisuajankohta: 5/2018
Levy-yhtiö:Warner Music Finland
Koukuttavin biisi: Huono ihminen
Heikoin hetki: Mä tuun sun luo


Jarkko Ahola julkaisi Mä tuun sun luo -albumin, joka edeltäjästään Romanssista poiketen sisältää täysin uutta musiikkia, jota Jarkko itse ollut tekemässä. Tutkaillaanpa hieman, millainen pitkäsoitto tämä uutuus on.

Albumin ensimmäinen single ja myös aloitusraita on Mä tuun sun luo. Ensimmäistä kertaa biisin kuullessani  olin pettynyt. Pettynyt siksi, että mielestäni biisi ei ollut riittävän persoonallinen Jarkon loistavalle äänelle. Taustat ovat aika perinteisen kuuloiset Suomi-iskelmäbiisiin, jossa on hieman rock-vivahteita, mutta eniten harmitti biisin tekstit. Näitä maanteitä mittaavia ja kaipausta sisältäviä biisejä jo jokunen löytyy ja olikin harmi, että heti albumin alkuun oli pistetty turhankin käytetyt elementit: pitkät ajomatkat, kaipaus, tähdet ja taivas. Ymmärrän toki sen fiiliksen, joka siellä maantiellä tähtitaivasta katsellessa syntyy, mutta olisin kovasti toivonut tekstiin jonkinlaista uudenlaista lähestymis- ja ilmaisutapaa, joiden avulla Mä tuun sun luo olisi voinut olla tajunnanräjäyttävä ja omaa tietään kulkeva biisi. Nyt se jää yhdeksi monien joukkoon, vaikka tekninen toteutus onkin laadukas ja kertoo biisintekijöiden ammattitaidon olevan kohdillaan.

Albumin seuraava biisi on rauhallisempi Kauas, jonka sävellys on Jarkon kertoman mukaan  mahdollisesti jo vuodelta 2011. Hieman pidempään hautoutunut biisiraakile siis. Biisissä on herkkyyttä ja kuulijaa lähemmäs tulevaa tulkintaa, joka vangitsee mukaansa. Oikein kiva kappale, joka kestää useammankin kuuntelukerran.

Mahdollisuus on Mä tuun sun luo-albumin kolmas raita, josta välittyy vanhemman Suomi-iskelmän fiboja kommentoivan naispainotteisenkuoron avustamana.  Biisissä on silti tätäkin päivää, ja mielestäni paljon vahvempi ja mielenkiintoisempi neliminuuttinen kuin aloitusraita. Teksti ei toki tarjoile suuria yllätyksiä, mutta sisältö toimii ja siihen on helppo samaistua. Ja jäähän tämä pyörimään päähän pidemmäksikin aikaa. Tämän biisin myötä tuntuu, että albumi alkaa hiljalleen lämpenemään ja aletaan päästä kohti musiikillisen matkan ydintä.

Nostalgiaa-biisissä painetaan kaasua jo reippaammin ja mennään eteenpäin rennommalla ja pilke silmäkulmassa -meiningillä. Biisi alkaa hyvin ajankohtaisella toteamuksella: "Hei, loukkaannutaan tänään kukin vuorollaan, toisaalta löytyy jälleen kaikkeen se syyllinen."  Sanos muuta! Nostalgiaa on ehdottomasti albumin parhaimmistoa ja sujahtikin nopeasti yhdeksi suosikikseni. Tekstissä on jo omaleimaisempi ote ja laulun kertojasta välittyy värikäs persoona, jonka kanssa olisi mukava hengailla: lähteä oluselle ja vaikka Mansesteriinkin. Rock-vivahteet ovat biisin ehdoton suola, ja vaikka Jarkko tulkitsee loistavasti rauhallisempia iskelmäklassikoitakin, niin on tämä mukava piristysruiske albumin ensimmäiselle puoliskolle. "En halua ajankuvaan mä mukautua." Jep, juurikin näin. Hyviä pointteja koko teksti täynnä.

Mennyt oot -kappale alkaa Jarkon matalan äänen hivelevällä tulkinnalla, ja kietoo kuulijan samantien samettisten sävelien lumoihin. Jarkko voisikin vetää jonkin biisin kokonaan matalalta, vain sanojen syviä merkityksiä tulkiten pelkkä akustinen kitara taustalla. Kuunnelkaapa matalia ääniä vaikkapa kohdassa: "Et enää istu viereeni, kun ilta vihdoin saa, et laita kättäs käteeni, kun arki ahdistaa"; on muuten aika huikeaa. Nousee ihan käsikarvat pystyyn. Perinteisissä kaipaustunnelmissa ollaan tässäkin biisissä, mutta nyt nähdään Jarkon tulkinnan vahvuus, sillä se saa biisin tuntumaan ainutlaatuiselta ja unohtumattomalta.

Viimeinen askel -biisistä ensin esiin nousee kivasti soljuva melodia, jonka kanssa yhteistyössä soivat mukavasti rouheammat kitarat. Biisi jää mielestäni hieman Mennyt oon -tunnelmoinnin jälkimaininkien varjoon, mutta kelpo kipale tämäkin on. Sopii hyvin levyn tunnelmaan.

Kultaa hain, kultaa sain - biisissä on alkupuolella simppelit taustat, joihin kappaleen edetessä lisätään elementtejä nostattamaan kokonaisuutta suuremmaksi, ja se onkin tämän kappaleen hienous. Vähän kuin lähdettäisiin ruohonjuurien tasalta ja loppupuolella leijaillaa pilvien yläpuolella. Biisin nimi nyt on vähän, noh, kömpelö, mutta muutoin biisi on mieleenjäävä ja kivasti rullaava.

On hienoa, että albumi on muutakin kuin tunnelmointia ja kaipausta, ja Ikuista on rock'n'roll vie kuulijan menevämpiin ja rouheampiin tunnelmiin. Ei ehdi nukahtaa, kun välissä saa taputtaa jalkaa lattiaan ja veivata menemään. Biisissä on tarttuva kitarasoolo, jota olisi voinut kuunnella pidempäänkin.

Tienhaara on selkeä kummarrus ja kunnianosoitus vanhoille pop/rockiskelmäklassikoille. Biisissä on havaittavissa vaikutteita ainakin The Plattersin vuoden 1955 Only You- ja Paul Ankan vuoden 1958 Put your head on my shoulder -biiseistä. Tienhaara tuntuu jollain tapaa kiteytyvän albumin perusajatuksen aika hyvin, eli aloitellaan perusrautalankamusiikin palikoista, muokataan ne uudestaan omasta näkökulmasta katsottuna, pidetään tekstit selkeinä ja melodiat tarttuvina.

Viimeiseen suudelmaan on selkeärakenteinen rakkauslaulu, joka voisi alkuperältään olla vanhempaakin tuotantoa. Aika perusvarma biisi, joka ei tällä kertaa aiheuta suurempia fiilistelyjä.

Huono ihminen -kappale vie kuulijan (tai minut ainakin) tummaan viskibaariin, jonka hämärästi valaistulla lavalla laulun kertoja istuu usvan keskellä mikrofoni kädessään ja ottaa läpitunkevaa katsekontaktia salissa istuviin ihmisiin. Kappaleella on vahva oma persoona eikä se yritä maalata siloiteltua kuvaa itsestään, ja ennen kaikkea mukana on jälleen Jarkolle ominaista pientä humoristista pilkettä silmäkulmassa. Levyn parhaimmistoa ehdottomasti.

Illan viimeinen päättää Mä tuun sun luo -albumin. Keinahteleva rytmi vie mukanaan tumman hiljaiseen elokuun iltaan, jossa ollaan vain kahden. Jälleen upeat alaäänet Jarkolta, jotka sopivat kappaleen yleistunnelmaan. Melodiaa on helppo lähteä tapailemaan mukana ja biisiä kuuntelee hyvin mielelellään, ja onpa sen tunnelmassa jotain hypnoottistakin. Illan viimeinen etenee vaivattomasti ja on sopiva lopetus albumille.


Mä tuun sun luo on rock-vivahteisen iskelmän perusteita kunnioittava albumi, jossa muutamissa biiseissä ollaan jopa liiankin turvallisella ja tutulla maaperällä. Tuntuu, että vaikka Jarkko on vahva biisintekijä, niin silti joitakin notkahduskohtia on albumille päätynyt. Toisaalta olisi tylsää, jos albumi olisi liian täydellinen, joten katson asiaa siltä kantilta, että tästä on hyvä jatkaa. Biiseissä on paljon hyvää ja sanoituksissa mielenkiintoisia oivalluksia, jotka vahvistavat sen, että kyllä Jarkko tekstejä tehdä osaa. Vaikka tämänkertainen arvioni ei olekaan pelkkää ylistyslaulua kuten yleensä Jarkon kohdalla, niin silti Mä tuun sun luo on upea kokonaisuus. Albumista paistaa läpi se, että kovan luokan ammattilaiset ovat sitä olleet tekemässä ja biiseihin on käytetty aikaa. Se on huolella mietitty ja tuotettu, jossa kuuluu Jarkon persoonallisuus ja ennen kaikkea Jarkon mahtavaa ääntä ei ole yritetty supistaa mihinkään yhteen nuottiin. Albumissa on selkeä linja, joten kuunnellessa ei tarvitse miettiä, että mitähän tätäkin biisiä tehdessä on ajateltu. Jokaisella kappaleella on tarina kerrottavana, joista toiset ovat mielenkiintoisempia kuin toiset.





sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Onnenonkija (2016)

Nimi: Onnenonkija
Genre: komedia
Kesto: 88 min
Ohjaus: Ville Jankeri
Käsikirjoitus: Pekko Pesonen
Musiikki: Marko Nyberg
Pääosissa: Minka Kuustonen (Marja Aurora), Olavi Reipas (Olavi Uusivirta), Aino Ryynänen, (Pamela Tola), Esa Ryynänen (Taneli Mäkelä), Satu Silvo (Kristiina Reipas)
Ensi-ilta: 25.3.2016


Onnenonkija kertoo Marjasta, joka on lifestyle-bloggari, jolla on rahavaikeuksia ja Olavista, joka on maan rikkaimpia miehiä, mutta ei elä kuin rikkaan miehen odottaisi elävän. Näiden kahden tiet kohtaavat, ja Marja arvelee voivansa pelastaa bloginsa ja elämänsä, jos deittailee tämän kuuluisan ja rikkaan poikamiehen kanssa. Vaarana tietysti on, että mieheen ei saa mennä oikeasti rakastumaan. 

Onnenonkija tuli telkkarista taannoin ja paremman tekemisen puutteessa päätin katsoa sen. Kuten leffan alkupuolella jo arvelinkin, niin olisi tuon 88 minuuttia voinut paremminkin käyttää. Onnenonkija vetää hyvin yhteen syyt, miksi suomalaisia elokuvia tulee katsottua kovin harvoin. Katson paljon romanttisia komedioita ja pidänkin niistä, mutta Suomessa on laskettavissa yhdellä kädellä oikeasti onnistuneet kyseisen genren elokuvat. Onnenonkija ei todellakaan kuulu niihin. Se on kliseinen henkilöhahmojen "persoonista" ja käyttäytymisestä aina tarinan kulkuun, ja jos sen on tarkoitus parodioida lifestyle-bloggareita, niin ei se kovin hyvin siitä suoriudu vaan jää todella latteaksi. Muuten leffaa voisi sanoa sekavaksi, mutta kun ei siinä oikein tapahdu mitään kummempaa, niin ei se ole edes sitä.

Henkilöhahmot ovat ärsyttävän ennalta-arvattavia ja miljoonaan kertaan nähtyjä, ja näyttelijöiden suoritukset saavat aikaan vain myötähäpeän tunteita, kun mikään ei tunnu tulevan luonnostaan vaan kaikki puhuminen ja kanssakäyminen on todella pakotetun ja epämukavan oloista. Koko elokuva käsikirjoituksesta alkaen on kuin massatuontannosta repäisty 80 sivun Harlekiini-kirja, josta on yritetty tehdä oivaltava ja viihdyttävä elokuva. Toisaalta eipä elokuvassa tunnu olevan edes yrittämistä. Dialogit ovat usein kotimaisissa elokuvissa todella tönkköjä ja luonnottomia, ja samalla linjalla mennään myös Onnenonkijassa. Jopa ihmiset kadulla käyvät värikkäämpiä ja mielenkiintoisempia vuoropuheluita kuin mitä tähän käsikirjoitukseen on saatu aikaiseksi. Onnenonkijasta jää ainoastaan fiilis, että väkisin on yritetty tehdä nykyaikainen bloggariaiheinen elokuva, mutta ei ole viitsitty miettiä edes tarinan hahmoille taustoja tai massasta erottuvia luonteenpiirteitä.

Ainut onnistunut asia elokuvassa oli Satu Silvon roolisuoritus. Ja Pamela Tolakin on ihan kelpo siskon roolissa, mutta siinäpä ne hyvät puolet sitten ovatkin. Niin ja olihan toki poikkeuksellista, että Mikko Leppilampi puuttui elokuvasta kokonaan. Siitä saa jo pari pistettä plussaa. Mutta muutoin Onnenonkija oli vain taas muistutus itselle, että harvassa pysyvät edelleen ne hyvät, kotimaiset (romanttiset) komediat.

maanantai 24. syyskuuta 2018

AQUA: Rookie (2018)

Artisti: AQUA
Biisi: Rookie
Julkaisuajankohta: 6/2018
Albumilta: -
Levy-yhtiö: Universal Music Oy

AQUA teki yllätysvedon julkaisemalla kesällä uuden sinkun, jota oletettavasti seuraa albuminkin jossain vaiheessa. Yhtye on tänä kesänä kiertänyt Tanskaa, Eurooppaa ja Kanadaa, mutta uuden musiikin tuleminen ei ainakaan minulla käynyt mielessä realistisena ajatuksena. Näin kuitenkin kävi.

 AQUA on mielestäni aina osannut tehdä omaperäisiä sanoituksia: ne voivat olla huumoripitoisia, syvemmälle koskettavia tai härskejä. Tylsistä teksteistä yhtyettä pääsee harvoin syyttämään, mutta valitettavasti Rookie kuulostaa hämmentävän väsyneeltä ja pikemminkin täytebiisiltä. Lene laulaa edelleen kivasti, mutta biisi on silti kävelytahtia etenevä aika perinteisen oloinen rakkausaiheinen biisi. Renelle olisi voinut antaa tähän comeback-singleen enemmän lauluosuuksia, jolloin biisi olisi saattanut ottaa paremmin tuulta alleen, mutta toisaalta eipä lauluvuorojen vaihteleminenkaan tylsää peruslähtöasetelmaa pelasta. Rookie ei tarjoa biisinä mitään sellaista, joka maksaisi vaivan kuunnella sitä useammankin kerran. Kertosäkeessä toki on rullaavat la-la-lat, joilla on haettu epäilemättä jonkinlaista korvamatoa ja yhteislauluhetkeä, mutta nyt ne onnistuvat vain latistamaan biisiä entisestään. Riippuu usein biisin kokonaisrakenteesta toimiiko lalalan, nananan tai jeejeen hokeminen kertosäkeessä. Usein hokemien käyttö on mielestäni vain tapa mennä kertsissä helpomman kautta, mutta jos biisi muuten on kunnossa, niin tuo ratkaisu voi kyllä toimiakin.

Harmillista, että ensimmäinen single on näin köyhä, mutta jos se albumi on tulossa, niin eiköhän sieltä uudenkuuloisia ja menevämpiäkin biisejä löydy. Olihan edellisen albumin, Megalomanian, kohdallakin ensisinkku How R U Doin'? suuri pettymys, mutta muut albumin biisit olivat enimmäkseen todella hyviä. Toivoa ei vielä menetetä.

"Come and take the world, if you mean it baby
Only lovers would put the loving in it
Feel we're getting high with us, fuck it
I'll go, baby, down with us"


keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Jonna Geagea: Tuo nainen (2018)

Artisti: Jonna Geagea
Biisi: Tuo nainen
Julkaisuajankohta: 1/2018
Albumilta: Omaa aikaa (julkaisupäivää ei ilmoitettu)
Levy-yhtiö: -


Nylon Beatistakin tuttu Jonna Geagea julkaisi alkuvuodesta kolmannen soolosinglensä aiemmin julkaistujen Pumppaa- ja Arpia polvissa -sinkkujen jatkoksi, jotka ovat maistiaisia tulevalta Omaa aikaa -levyltä, jonka julkaisuajankohta on vielä auki.

Siinä missä Pumppaa oli kiva kesärallatus, jäi Arpia polvissa köykäiseksi sekametelisopaksi. Tuo nainen jatkaa dramaattisemmalla linjalla, kun laulun kertoja menettää miehensä toiselle naiselle. Biisi lähtee rauhallisen lupaavasti rullaamaan eteenpäin tarinaansa käynnistellen.  Kertosäe on vahva ja tummasävytteinen, ja pelastaa kappaleen sanoitusten notkahdukset, kuten mitään tarinan toisesta naisesta kertomattomat latteudet: "hän sai multa kaiken, hän on täydellinen".

Tähän mennessä julkaistuista biiseistä tässä Jonnan ääni pääsee mielestäni eniten esille, ja tästä saa jo paremmin laulun kertojan tunnelmasta kiinni. Jonna tekee mielettömiä tekstejä englanniksi, joten harmillista, että hän ei saa suomeksi aikaa aivan samantasoista materiaalia, koska vielä ei ole kuultu sitä biisiä, joka menisi ihon alle ja pysäyttäisi huomaamaan, että nyt ollaan jonkin uuden näkökulman äärellä. Tuo nainen on huomattavasti mielenkiintoisempi biisi kuin Arpia polvissa, joten toivon, että tulevalta albumilta löytyy enemmän tämän ja Pumppaa -biisin tasoisia kappaleita tai vielä parempia.

"Muistan kylmän syksysään
Kuivasit, koskit
Veit lämpimään
Mun olit, aa-aa"


sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Vesala: Nyt on lähtö (2018)

Artisti: Vesala
Biisi: Nyt on lähtö
Julkaisuajankohta: 2/2018
Albumilta: -
Levy-yhtiö: Warner Music Finland, Etenee Records

Nyt on lähtö on toistaiseksi ainut Vesalan uusi biisi vuonna 2018. Edellinen sinkku Muitaki ihmisii julkaistiin viime vuoden puolella eikä vielä tiedetä, koska seuraava pitkäsoitto näkee päivänävalon. Odottavan aika on aina pitkä, varsinkin, kun en tiedä, kauanko pitää odottaa.

Nyt on lähtö -biisiä kuultiin keikoilla ennen varsinaista julkaisua ja jo silloin vaikutti vahvasti siltä, että se puri ihmisiin kertaheitolla, joten parasta juttu oli kyllä se, että tästä saatiin seuraava sinkkubiisi. Olisihan sitä odottanut sinne albumin julkaisuunkin asti, mutta nyt kun tätä saa luukuttaa rauhassa, niin elämä on taas vähän parempaa.

Vesalan debyyttialbumi sen jo todisti, että myös soolomateriaali on taidokasta ja uudenlaista poppia, joten hän on tällä hetkellä yksi niistä harvoista tämän päivän artisteista, joiden musiikkiin on luottoa jo ennen julkaisua. Koska olin paikalla, kun Nyt on lähtö -biisistä soitettiin vasta demoversio ja olin jo silloin lumoutunut, niin muutoksia biisiin suhtautumiseen ei tullut studioversion julkaisun myötä. Tämä on tummasävytteinen ja riipaisevan repivä biisi, joka koukuttaa kuuntelemaan uudestaan ja uudestaan. Useammankaan kuuntelukerran jälkeen ei ole vielä varma, onko biisistä saanut irti jo kaiken sen, mitä se tarjoaa. Jotain on voinut jäädä huomaamatta, jokin sävy tulkinnassa. Jokin uusi lähestysmitapa Paulan loistavan moninaiseen tekstiin. Biisissä on toistuvien lähtöjen tunnelmaa ja siitä on helppo löytää samaistuttavia kohtia. Epävarmat olot eivät ole lannistaneet vielä ihan kokonaan vaan mennään taas, kun mentävä on. Ei saa luovuttaa, täytyy olla vahva, vaikka se ei aina olisi helppoa tai ei ehkä edes huvittaisi. Biisissä on jopa sarkastista vivahdetta. Kappaleessa ei ole yhtä parempaa kohtaa vaan kokonaisuus on tasaisen vahva: kertosäe sulautuu sopivasti muuhun biisiin ja hoitaa silti samalla oman osuutensa iskemällä suoraan kuulijan tajuntaan.

"Joskus vaan päätin, et pystyyn jään
Pitääks mun tehdä se yksinään
Siinä on vuori
Nyt kiivetään
Taas on lähtö"

.