Prologue is an introduction to what is ahead, although there are still some surprises coming in the other songs. This piece is like from horror movie: it haunts your ears, it knocks heavily to your door and creates deep, mystical fog around you.
Song of the flight brings up some catchy guitars, which I really like. (I do like guitars a lot in any music.) The sounds of water and wind "softens" the feeling in this song, which still remains sort of hopeless and gives the feeling that the person in this song is lingering and wondering somewhere out there. At the same time you feel like your whispers and hopes are disappearing to the universe. "Do I have to live?"
Tribute to the author comes after the Epilogue, so it is the last song in this album. And in its unique way this song sums up the album. There is something new and at the same time there is something that refers to what you have heard before. This is slow, longing, hopeless, near the end, yet still the beginning waits around the corner, behind the darkest forest or in the middle of a graveyard. Somewhere where you can almost see it, but not really.
I feel like to listen to this you need to be in a certain mood. For me this is music you listen to when you're alone and maybe don't even want to hear your thoughts. I could hear one of these song played at room, which is fulled with people, who are into art, music, poetry and that kinda things. And those artists are really feeling the pain, when they don't know what to create next. And there they are sitting those blank canvasses in front of them, swaying and feeling the music and just painting with their eyes closed.
For me this is very visual music. As you may have noticed it created a lot of images in my mind and I just followed their lead. This music is not easy to approach, but I feel like if you give it a chance, there might be moments that will surprise you.
You can find this album here and Facebook page here.
*
Dancing deadlips on puolalainen artisti, joka on julkaissut Song of the flight -nimisen albumin. Kyseessä on sekoitus erilaisia elementtejä: punkkia, mustanpuhuvaa vaihtoehtomusiikkia ja avantgardemetallia. Albumi ei niinkään keskity vahvoihin melodioihin vaan pääasiana tässä on suuret (ahdistavatkin) tunnelmat ja tunnetilat. Tämä musiikki rikkoo totuttuja kaavoja ja tarjoilee kuultavaksi mitä erikoisempia yhdistelmiä. Korvalle on paljon hommia tämän albumin parissa. Tämä musiikki kuuluu sille osastolle, jota kuunnellaan yön pimeimpinä hetkinä. Ja juuri, kun auringonsäteet kurkistavat horisontin takaa, tämä tummanpuhuva musiikki livahtaa piiloon ja palaa takaisin vasta yön pimeydessä.
Prologue antaa pientä ensimakua tulevasta, mutta ei kuitenkaan paljasta liikaa. Mielestäni tämä biisi on kuin suoraan kauhuelokuvasta: se kummittelee korvakäytävissäsi, koputtaa karmivasti ovellesi ja luo hämärän mystisyyden usvan ympärillesi.
Song of the flight -biisissä soivat hienosti kitarat, jotka erityisesti jäävät mieleen. Veden ja tuulen äänet luovat pehmeämpää tunnelmaa, vaikka silti kuulijalle jää olo, että tilanne on toivoton ja laulun henkilö kaipaa tuskallisesti jotakin sanomatonta ja vaeltelee ympäriinsä oman mielensä sopukoissa. Biisistä jää fiilis, että toiveet ja hiljaa laulutut kuiskaukset vain katoavat jonnekin kuin niitä ei olisi koskaan lausuttu.
Tribute to the author päättää tämän musiikillisen matkan. Omalaatuinen biisi sekä tuo edelleen jotain uutta kuulijan korville että viittaa myös aiemmin kuultuun. Hieno yhteenveto, jos nyt näin voisi asian ilmaista. Biisi on hidas, kaipaava, epätoivoinen ja lähellä loppua. Silti minulle tulee tästä ajatus, että se alkukin on tuolla jossain: kulman takana, tummien ja synkkien puiden peitossa tai hautausmaalla kivien välissä, piilossa katseilta.
Albumia kuunnellakseen täytyy olla tietynlaisessa mielentilassa. Mielestäni parhaimmillaan tämä olisi yksin kuunneltuna ja ehkä jopa niin, ettet halua kuulla edes omia ajatuksiasi. Voisin kuvitella, että tällainen musiikki soisi huoneessa, joka on täynnä synkemmän puoleisia taiteilijoita (runoilijoita, maalareita, muusikkoja), joilla luomisen tuska on käsin kosketeltavaa ja inspiraatio ollut pidempään kateissa. Tätä kuunnellessaan he sulkevat silmänsä, huojuvat tuoleillaan ja iskevät kukin siveltimen tyhjälle kankaalle ja alkavat maalata.
Itselleni tämä on hyvin visuaalista musiikkia. Kuten ehkä saattoi huomata, niin nämä biisit loivat pääasiassa vahvoja mielikuvia, joiden mukana elin biisit läpi. Koen, ettei tämäntyyppinen musiikillinen sekoitus ole erityisen helposti lähestyttävää, mutta jälleen kerran kaikelle kannattaa antaa mahdollisuus ja ehkä sieltä jostain välistä löytää jonkin kohdan tai elementin, joka yllättää.
Albumin löydät täältä ja Facebook-sivut täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti