TOP 15 Nylon Beatin parhaat biisit, #2: Kuumalle hiekalle (1997)

Nylon Beatin parhaimpien biisien listauksen toiselle sijalle valitsin kesäisen Kuumalle hiekalle -kappaleen, joka on julkaistu sinkkuna peräti kahdesti. Ensin vuonna 1997 ja  vuonna 2004 uudelleen miksattuna. Tekipä Velikultakin biisistä uuden version tänä vuonna.

Satasen laina -albumilla on monta suosikkibiisiäni, mutta Kuumalle hiekalle on Jos-biisin lisäksi ainut, johon en ole koskaan kyllästynyt. Vaikka en nykyisin aktiivisesti yhtyeen musiikkia kuuntelekaan, niin Kuumalle hiekalle on silti sellainen biisi, joka kuuluu kesän soittolistalle rantajuomien, mankan ja bikinien takia. On kesäbiisejä ja on KESÄbiisejä, ja jos tätä kuunnellessa ei tee mieli jäätelöä tai alkaa levittää aurinkorasvaa iholle, niin ihme on.

Biisissä on sopivasti rannoille ja hikisiin päiviin sopivaa flirttiä ja nuoruuden intoa. Kuumalle hiekalle nostattaa hymyn huulille, vie fiiliksen lainehtelevalle vedenpinnalle ja polttavalle hiekalle, ja sen haluaa laittaa pyörimään uudestaan kerta toisensa jälkeen. Hauskana lisän kappaleeseen tuo säkeiden taustalla Jonnan äännähdykset ja naurahdukset, jotka korostavat huolettomuutta ja siirtävät sadepilvet pois auringon edestä. Tunnelmassa on oikeastaan jotain samankaltaista lämpöä ja hetkestä nauttimista kuten Vesalan Älä droppaa mun tunnelmaassa, joka on puolestaan 2000-luvun parhaimpia hyvänmielen kesäbiisejä. Suomessa on välillä niin synkät kelit, että kyllä näitä kevyempiä, mukavasti eteenpäin rullaavia ja sanomaltaan vähän vähemmän syvällisiä biisejä kaipaa tuomaan sen auringon taivaalle silloin, kun sitä ei näe vaikka mielikuvitus olisi miten rikas ja lennokas.


"Mä kumiankkaani näin salaa puhallan
ja annan sille sairaan mageen suudelman
Surffilautabodarille katseen suon
ja sen hodarista haukkaan, kun sen rantajuomat juon"

TOP 15 Nylon Beatin parhaat biisit, #3: Jos (1997)

Nylon Beatin parhaimpien biisien listan sijalle kolme valikoitui sinkkunakin julkaistu Jos-balladi Satasen laina -albumilta. Biisi -kuten albumikin- onkin siis jo 20 vuotta vanha.

Nylon Beat esitti Jos-biisin myös jäähyväiskeikoilla vuonna 2003.

Yhtye on toki julkaissut hitaampia biisejä useammankin, mutta Jos on säilyttänyt viehätysvoimansa ja koskettavuutensa paremmin kuin moni muu. Jos on mielestäni täysin epäilyksettä yksi hienoimpia balladeja suomalaisessa popmusiikissa ja ehdottomasti yksi suurimpia helmiä Nylon Beatin tuotannossa. Olipa joskus aikoja, kun biisiä ei pystynyt silmäkulmiaan pyyhkimättä kuuntelemaan.

Jos-kappaleen tunnelma on kaihoisa ja jopa epätoivoinen, kun toivotaan, että rakkaus ei jätä. Toisaalta biisi on täynnä aitoa rakkautta, joka jatkuu ensihuuman jälkeenkin. Jälleen päästään biisin teossa siihen, että selkeältä ja sopivalla tavalla riisutulta kuulostava biisi toimii paremmin kuin täyteen ympätty pilipalisoppa. Jos kuulostaa vaivattomalta, muttei suinkaan liian yksinkertaiselta, ja jos jollekin yhtyeen musiikkia tuntemattomalle ehdottaisin joitakin biisejä, niin Jos olisi yksi niistä, joista kannattaisi aloittaa. Biisi kestää aikaa ja kulutusta ja aihe on toki aina ajankohtainen. Uskoisin, että vielä vuonna 2027 Jos on sellainen kappale, jota jaksaa kuunnella ja jonka pariin eksyvät myös uudetkin kuulijat.


"Jos sun täytyy valehdellakin
niin mä uskon kaiken tietenkin
Koko juttu tää on satua muutenkin

Jos sun silmissä näkisin kyyneleen
Otan talteen sen ja vien eteiseen
Niistä valtamerta itsellein mä teen"

TOP 15 Nylon Beatin parhaat biisit, #4: Varaosasydän (2003)

Nylon Beatin parhaimpien biisien listasijalle neljä päätyi Varaosasydän, joka julkaistiin sinkkuna 12 apinaa -albumilta, mutta ei siitä huolimatta tainnut saada kovinkaan paljon radiosoittoa.

Varaosasydän on aina ollut yksi suurimpia suosikkejani, sillä se erottui muista biiseistä akustisemman saudinsa puolesta ja samalla siinä tuntui olevan jotain raikkautta, vaikka tutulta Nylon Beatilta toki kuulostaakin. Kokonaisuudessaan 12 apinaa on kyllä albumina sellainen, että sillä on otettu suuri harppaus verrattuna Extremeen, joka hieno albumi oli sekin. Tykästyin tähän Naikkareiden "uuteen suuntaukseen" ja olikin harmi, että 12 apinaa jäi yhtyeen viimeseksi albumiksi, sillä olisi kyllä ollut mielenkiintoista kuulla millainen seuraava albumi olisikaan ollut. Tietysti aina on luonnollisesti parempi lopettaa siinä vaiheessa, kun ei ole enää kivaa ja uutta musiikkia ei tarvitse hampaat irvessä väkertää nauhalle.

Varaosasydämessä Jonna hoitaa säkeiden tulkinnan ja Erin kertosäkeiden, ja tämä jaottelu tuntuu sopivan tähän biisiin erityisen hyvin. Risto Asikaisen ja Ile Vainion teksteistä ollaan montaa mieltä, mutta Varaosasydän on ehdottomasti yksi hienoimpia heidän yhteistyönään tekemiä tekstejä. Tässä ei ole omaan korvaan ontuvia riimejä tai hölmöjä sanavalintoja vaan sanoma toimii, ja tytöt hoitavat tulkintapuolen uskottavasti ja mieleenpainuvasti. Voisi jopa sanoa, että Varaosasydän on "uudemman ja aikuisemman" Nylon Beatin Jos, sillä vaikka erilaista tarinaa kertovatkin niin biiseissä on samanlaisen aidosti sydämeen käyvän rakkauden tunnelmaa, joka koskettaa helposti kuulijaa.


"Käytettyä rakkautta ja ruostetta toit uniin kiiltäviin 
Sain aidosti kai väärennetyn lupauksen ja hiekkaa rattaisiin
Nyt silti jään sun luo, tien pimeään se tuo
Ei valoo näy, ei sydän käy"

HIM @ Tuska (Helsinki, 1.7.2017)

Olen ollut kesällä niin paljon poissa koneen äärestä, että blogi raahaa todella pahasti jäljessä, vaikka halua olisi kirjoitella useamminkin. Tuskan keikkaraportti on pyörinyt luonnoksissa jo pari viikkoa, mutta nyt vasta ehdin kirjoittaa sen loppuun. Eli tässä se nyt lopultakin olisi.

HIM esiintyi Tuska-festareilla ensimmäistä kertaa ikinä festareiden 20-vuotisen historian aikana. Ennen keikkaa oli sadellut vettä jo jonkin aikaa, mutta onneksi lopulta keikan aikana vettä ripsahteli vain muutamia hassuja pisaroita, joten ei onneksi tarvinnut kaatosateessa seistä.

Viime Tuskastani on vähän liian kauan, ja minulla onkin ollut sikäli huono tuuri, että aina samalle viikonlopulle on osunut jotain muuta ja ei ole ollut mahdollisuutta revetä useampaan paikkaan samaan aikaan. Tuska on nimittäin niitä harvoja festareita, jonne voisi lähteä ihan vain yleisön takia, sillä en ole vastaavanlaiseen tähän mennessä muualla törmännyt. Aina jotenkin huvittaa, kun jostain vieläkin kuulee kommentteja, miten mustiinpukeutuneet palvovat saatanaa ja heaviä kuuntelevat ovat pelottavia. Enimmäkseen metallikansa on aika leppoisaa, suvaitsevaa ja hyväntuulista, kun alkoholistakin osataan pääasiassa valita enemmän muita tuotteita kuin rähinäviinaa. Ensimmäinen kokemukseni Tuskasta oli vuonna 2008 ja olin syvästi hämmentynyt, että keikan aikana minulla oli koko ajan pieni tila ympärilläni eikä jengi tunkenut iholle, kuten useimmiten kevyen musiikin keikoilla. Ympärilläni olevista ihmisistä moni oli humalassa, mutta kertaakaan ei edes vahingossa tullut olkapäätä silmäkulmaan tai muuta, toisin kuin jälleen kevyemmän musiikin tapahtumissa/baarikeikoilla. Olin silloin yllättynyt ja iltahtunut, miten hienosti ihmiset osaavatkaan käyttätyä ja vuosien saatossa odotan aina niitä iltalehtien juttuja, joissa todetaan, että eipä tänäkään vuonna Tuska aiheuttanut poliiseille lisähommia. Toisin kuin ne Tangomarkkinat, kun "sivistynyt" väki juhlii.

Tosiaan tällä kertaa viereeni sattui muutama tyyppi, joille olisi tehnyt mieli sanoa, että :"Act like you belong here", mutta koska tyypit olivat oikeasti pilvessä, niin koin paremmakseni olla sanomatta mitään. Onneksi sitten keikan puolivälin tienoilla yleisömassan liikkeistä johtuen nämä pilviveikot ajautuivat vähän kauemmaksi ja löysin itselleni sopivan paikan, jossa oli jopa hajurakoa ympärillä oleviin. Sattuihan sitten tuohonkin joukkoon ajautumaan eräs henkilö, joka oli ottanut naista vahvempaa ja ehkä aineitakin, joka ei osannut käyttäytyä, kuten kuuluu. Jonkin aikaa hänen ympärillään olevan tilannetta seurasivat, jonka jälkeen tiimityönä osoittivat sekopään järkkärille, joka saattoi henkilön pois. Ja heviyleisö palkitsi tämän aplodein.

Mutta sitten itse keikkaan. HIMin Tuskan keikka alkoi Buried alive by love -biisillä, jota olen kuunnellut vähän vähemmän, mutta joka kyllä toimii varsinkin näin livenä erittäin hyvin. Eipä HIMillä oikeastaan sellaista biisiä ole, jota en haluaisi livenä kuulla, joten jälleen kaikki käy, mutta mukavampihan se on myös niitä omiakin suosikkeja kuulla.

Yksi suurimpia suosikkejani on Gone with the sin, sillä siinä siinä Valon matala ääni tekee todellisia taikojaan, sillä kyseinen biisi aiheuttaa niin sanotun musiikkiorgasmin kuulijalleen. Tai ainakin minulle. On se vain niin hienoa, kun laulajalla on persoonallinen ja voimakas ääni, joka tuntuu kantautuvan ilmoille vaivattomasti ja miellyttävästi. Valon ääni ei inise tai narise eikä hänen tarvitse tehdä minua suunnattomasti ärsyttävää "pumppausliikettä", jota tehdään silloin, kun ääni ei oikein riitä nuotin pitempään venytykseen tai ääneen yritetään siten saada lisää poweria. GWTS-biisiä olisin tosiaan voinut kuunnella vaikka parikymmentä minuuttiakin, niin upea se on. Tässä kohtaa studioversio ei kyllä ole mitään verrattuna siihen, miten biisi soi livenä. Huh ja wau.

Rebel Yell on kyllä niin kovaa kamaa HIMin versiona, että alkuperäinen jää kirkkaasti jälkeen, vaikka klassikkohan sekin on. Toki fiilis oli ollut koko keikan ajan katossa, mutta tuntui, että tämä biisi nosti sitä vieläkin korkeammalle ja ehkä toisaalta tieto siitä, että kohta bändi poistuu lavalta, sai elämään biisiä vielä vähän enemmän.

Tutuimmat hitit kirvoittivat kovempaa yhteislaulua, mutta oli hauska huomata, että jopa näissä vähemmän radiosoittoa saaneissa biiseissä yleisö lauloi koko ajan mukana. Hiljaista hetkeä ei keikalla päässyt syntymään vaan alusta loppuun yleisö eli mukana ja osoitti miten kovasti yhtyeen musiikki ihmisiin vetoaa. Upea fiilis kerrassaan.

Useimmiten keikat päätetään johonkin menevään ja nopeatempoiseen tykitysbiisiin, mutta oli piristävää ja HIMin tyyliin sopivaan päättää se massiiviseen, mutta hieman rauhallisempi When Love and Death Embrace. Ja miten upea lopetus olikaan, aivan mielettömät sävärit kyllä tuostakin biisistä sai. Se oli täydellinen päätös hienolle illalle, ja pakkohan biisiä oli hyräillä vielä kotimatkallakin.

Olen nähnyt HIMin vain kerran aiemmin, puolisentoista vuotta sitten Tavastialla, joten oli hienoa päästä kokemaan bändi livenä ainakin toisen kerran ennen kuin lopettavat. Veikkaan, että keikkoja Suomeen on varmasti vielä loppuvuodeksi tulossa ja ihmettelisin suuresti, jos viimeinen jäähyväiskeikka olisi jossain muualla kuin täällä. Joten sitä odotellessa.

Ville Valo ei juurikaan juttele biisien välillä, mutta kun on noin paljon hienoa materiaalia, niin miksipä sitä turhia juttelemaan, jos ei siltä tunnu. Valon lavaesiintyminen on pienieleistä, mutta miksipä sitä pitäisi kenkutella eestaas, kun on tuollainen määrä karismaa kuin herralla on. Tanssimisessa ja spiikkaamisessa ei toki ole mitään vikaa, mutta on mielestäni hienoa, että keikka voi olla juuri esiintyjänsä näköinen ja yhtä mahtava kokemus riippumatta siitä, kuinka monta kierrosta artisti lavalla vetää. Energisiä esiintymisiä on niin monelaisia, ja HIMin energisyys kumpuaa soittajista, voimakkaista biiseistä ja Valon äänestä. Ja millainen ääni miehellä onkaan! Erityisesti matalat äänet soivat nyt Tuskan illassa todella pärisyttävästi ja tuntuu melkein luonnottomalta, että jostain ihmisestä voi lähteä noin makeita saundeja. Toivottavasti Valolta tullaan jatkossakin kuulemaan musiikkia, sillä tätä ääntä ei mielestäni ole kuultu lainkaan tarpeeksi.

Setlist-sivustolta löytyy Tuskan settilista, mutta laitan sen silti vielä tähän loppuun:

Buried Alive by Love
Heartache Every Moment
Your Sweet Six Six Six
Resurrection
The Kiss of Dawn
The Sacrament
Tears on Tape
Wings of a Butterfly
Stigmata Diaboli
Gone With the Sin
Bleed Well
It's All Tears (Drown in This Love)
Wicked Game
Killing Loneliness
Poison Girl
Heartkiller
Join Me in Death
In Joy and Sorrow
Right Here in My Arms
The Funeral of Hearts
Rebel Yell
When Love and Death Embrace

Ostoksia: Rammstein, Lindemann, Leevi and the Leavings, Dreamtale (Jarkko Ahola)

Vuoden 2017 ensimmäinen puolisko on ollut suhteellisen hiljaista levyjen hankintojen suhteen, sillä ei ole oikein sattunut eteen mitään hyviä löytöjä järkevällä hinnalla. Mutta muutamia kivoja juttuja on silti onneksi osunut eteen, joten tässäpä niitä olisi.

Svart records on aloittanut julkaisemaan Leevi and the Leavingsin albumeita vinyyleiden uusintapainoksina. Alkuun ajattelin, että en lähde vinyyleitä ostelemaan, kun ei ole sitä soitintakaan vielä. Sitten tulin toisiin aatoksiin ja päätin hommata levyt hyllyyn odottamaan, että jonain päivänä saan hankittua soittimen ja vielä raivaamaan yksiöstäni tilaa sille. Olenkin monesti tässä CD-kokoelman karttuessa miettinyt, että pitäisi olla oma huone pelkästään niille. No, ehkä sitten sen Eurojackpot-voiton jälkeen voi kartanossa olla ihan oma siipi musiikille ja kirjoille.

Eli ensimmäiset hankinnat olivat albumit Suuteleminen kielletty ja Mies, joka toi rock'n'rollin Suomeen. 

Kuinka taas ollakaan, niin eteeni sattui yksi Jarkko Aholan projekti, josta minulla ei ole ollut mitään käsitystä. Nimittäin Dreamtale-yhtyeen nimissä tehty albumi Difference. Vaikka hetken ehdin jo kuvitella, että olen suunnilleen ajantasalla näistä Aholan aiemmista jutuista, niin en näköjään olekaan vaan mies tuntuu olleen mukana vähän joka suunnalla. En ihan tarkkaan muista, mitä kautta tämä Dreamtalen albumi osui silmiini, mutta jossain päin nettiä pyöriessäni huomasin, että ennen Teräsbetonin uran nousua Jarkko on käynyt yhden levyllisen verran laulelemassa lauluja englanniksi. Joten pitihän tuo levy hankkia heti omaksi ja irtosikin alle 20 eurolla Discogsista, vaikka Amazonissa kyseinen levy oli parhaimmillaan satasen luokkaa. Nyt vain jään odottelemaan sitä seuraavaa jo aikoja sitten julkaistua Aholan levyä, josta en vielä tiedä mitään ja johon sattumalta tulen törmäämään, ja ihmettelen sitten taas, etten ole siitäkään mitään tiennyt.

Tässä olen hiljalleen huomannut, että Rammstein-fanitukseni on ottanut ihan uusia suuntia enkä uskonut, että johonkin yhtyeeseen voisin vielä hurahtaa edes osittain samalla tavoin kuin mitä 90-luvulla tuli vaikkapa Spice Girlsiä, Nylon Beatia, Aikakonetta, Michael Jacksonia tai Backstreet boysia fanitettua. Huomasin nimittäin emp.fi-sivustolla Rammstein-aiheiset lakanat ja luettuani positiivisia arvioita niistä, niin ajatus lähti kytemään. Kyseisellä sivustolla kyseinen setti maksaa kuitenkin 50 euroa ja siihen päälle tulisi postikuluja n. 8 euroa, joten tuo tuntui vähän kovalta hinnalta yhdestä tuotteesta. Sitten muistin, että minulla on vielä voimassa LIFAD-jäsenyys Rammsteinin omaan nettikauppaan, joten sitä kautta ostettuna lakanapaketti oli 5 euroa halvempi, mutta postikulut olivat 10 euroa, joten oli sitten ihan pakko tilata jotain muuta samaan pakettiin, koska kerran Saksasta asti tilataan ja jäsenhintaan kaikki verkkokaupan tuotteet saa vähän halvemmalla. Niinpä mukaan klikkailin äärimmäisen tuikitarpeellisen tarra-arkin ja oikeasti vähän tarpeellisemman avainkaulanauhan. Vähän tämä huvittaa itseänikin, että vain hieman -köhköh- yli teini-iän ylittäneenä tuli sitten hankittua ensimmäistä kertaa bändilakanat. Mutta tosiaalta merkittävä hyvä puoli on se, ettei näissä ole kenenkään lärviä. Vaikka Till Lindemann kuinka mahtava onkin, niin en ihan välttämättä halua hänen naamaansa öisin kietoutua vaan tällainen naamaton ja ihmisetön toteutus sopii oikein hyvin. Ja juu, muutaman euron halvemmalla olisin todellakin päässyt tilaamalla vain pelkän lakanapaketin, mutta toisaalta kivana yllärinä virallisten sivujen kautta tilaamassani paketissa oli lisäksi pussillinen Rammstein-karkkeja. Heh. Veikkaan, että varastolla on tarve päästä noista eroon, koska parasta ennen -päiväys on jo syyskuussa, mutta toisaalta pienikin ilmainen bonus saa aina hyvälle mielelle, joten yllätys oli mieluinen. En tosin ole vielä ehtinyt noista maistaa, joten saa nähdä millaisia makuelämyksiä on luvassa. Mutta hei, ei sitä ihan joka päivä Rammstein-karkkeja tule syötyä. 

CD-puolelle puolestaan löysin huuto.netistä Mutter-albumin tour edition -painoksen. Nyt on kolme eri versiota Mutterista hyllystä, ja pahasti näyttää, että ei tämä varmaan tähän jää. Eihän tässä tosiaan mitään järkeä ole, mutta no, se juna meni jo ajat sitten.

Jonkinlaisen harkinnan (?) jälkeen päädyin hankkimaan Lindemannin Fish on -sinkun eBaysta. Sinkulla on G-Spot Michael -biisi, jota ei Skills in Pills -albumilta löydy ja siltä varalta, että tuo bonusbiisi katoaa jossain vaiheessa Spotifysta, niin halusin varmistaa, että minulla on edelleen mahdollisuus kuunnella sitä. Onhan biisi ihan pirun hyvä ja sitä tuleekin välillä luukutettua monta kertaa päivässä. Seuraavaksi täytyy etsiä hyllyyn toki myös Praise abort- single, niin sitten olisi Lindemann-paketti kasassa lukuunottamatta tietysti albumin eri versioita. Nooh, ehkä nekin sitten ajallaan.

Tällaista tällä kertaa ja katsotaan millaisia hankintoja sitten syksyn ja loppuvuoden puolella osuu eteen. Ainakin siellä olisi tulossa Jonna Geagean uutta albumia (ei tosin vielä tilattavissa), kirjat Gösta Sundqvistista ja Marco Hietalasta, joten on tässä ainakin muutamia syitä odotella taas postiluukun kolinaa.

TOP 15 Nylon Beatin parhaat biisit, #5: Seksi vie ja taksi tuo (1999)

Nylon Beatin viidenneksi parhaaksi biisiksi valitsin hittisinkku Seksi vie ja taksi tuon, joka on lohkaisu vuonna 1999 julkaistulta Valehtelija-albumilta.

Kun uran alussa rakastuttiin nallekarkkiin, niin nyt ollaan aikuistuttu ja lasissa kuplii siideri ja suhaillaan taksilla bileistä toiseen. Seksi vie ja taksi tuo onkin ehdottomasti 90-luvun kotimaisen musiikin suurimpia kesäisiä bilebiisejä, sillä siiderin lisäksi tunnelmaa luovat poikien tiirailu ja Suomen kesässä liiankin toistuvasti nähdyt vesisateet. Tähän biisiin on oikeastaan saatu aseteltua kaikki, mitä hyvää mieltä nostattavaan ja letkeällä tempolla svengaavaan biisiin tarvitseekin. Ei mitään monimutkaista pyörittelyä vaan selkeää ja kivaa poppia, jota ei tietenkään voi jättää ysärisoittolistoilta (tai karaokeilloista) pois.

Biisi on tehty myös englanniksi nimellä Sex while a taxi ride, joka on hyvä vaihtoehto silloin, kun alkuperäisversio kyllästyttää. Enkkuversio on astetta hikisempi ja enemmän K-18-kamaa, joten vaikka sanoma onkin sama, niin silti on saatu luotua pientä muutosta ja piristettä biisiin. Kyllä olisin uskonut, että Naikkareilla olisi voinut olla hyvinkin saumaa ulkomailla, jos heitä sinne tosissaan olisi alettu ajamaan.

En oikeastaan välitä musiikkivideoiden kohdalla siitä sopiiko videon tarina itse biisiin ja mielestäni onkin hauska nähdä jotain muuta kuin kirjaimellista tulkintaa ja erityisesti tykkään musiikkivideoista, joissa on hyvä juoni tai tehdään muutakin kuin seistään mikin edessä. Livevideot ovat toki sitten asia erikseen. Esimerkiksi Viimeisen video on loistavan kekseliäs, samoin Anna mulle kuuluu suosikkeihin. SVJTT-biisin ei videona ole huono, mutta mielestäni tämän biisin visuaaliseksi ilmaisuksi se on tylsä ja idea tuntuu jääneen vähän levälleen sen sijaan, että ajatus olisi mietitty loppuun asti. Onhan videossa toki käsikirjoitus ja jopa aika perverssi sellainen, mutta en ole koskaan lämmennyt toteutukselle vaan olen aina ajatellut tämän olevan yhtyeen musiikkivideoista sitä heikompaa osastoa. Jopa Teflon love kaikessa köykäisyydessään on sympaattinen ja hauska oman aikansa tuote neonväreineen ja kouluympäristöineen. Onneksi biisiin eivät omaan makuun huonot ratkaisut vaikuta, eli Seksi vie onkin pysynyt suosikkilistallani aina videosta ja suuresta radiosoitosta huolimatta.

"Seksi vie ja taksi tuo
sun seurastasi humaltuu
Rakkauttani lisää juo
Ja sitä ei saa maistaa kukaan muu"

Jenni Vartiainen: Se oikea (2017)

Jenni Vartiaisen tulevan albumin ensimmäinen single oli Turvasana ja nyt saadaan toinen maistiainen Se oikea -biisin muodossa. Jenni kertoi biisin taustoja sen verran, että polttariporukka oli lähestynyt häntä rakkausneuvojen toivossa ja Jenni oli saman tien tullut ajatelleeksi, että tässä on hyvä aihe biisiin. Eli sanat ovat Jennin käsialaa, sävellyksestä vastaa Jenni, Jukka Immonen ja Jurek.

Se oikea on kivan kevyt ja raikas popbiisi, joka koukuttaa kesäisellä tunnelmallaan ja johon on helppo samaistua. Neuvoja on aina helpompi olla monessakin asiassa antamassa, mutta sitten se, että toimisi itse niiden neuvojen mukaan, ei vain aina onnistu. "Älä tee niin kuin mä teen vaan niin kuin mä sanon", eikös niin? Tykkään biisissä juurikin ilmaisusta "olen ryssinyt kaiken", vaikka ilmeisesti ryssiminenkin on sellaisten sanojen listalla, joita ei saisi enää käyttää, koska siitä voi joku niin mielensä pahoittaa. Muistaakseni jonkun tuotteen mainokset jouduttiin kadunvarsilta poistamaan, koska niissä oli juurikin käytetty tuota ryssiä-verbiä. En nyt taas oikein ymmärrä tätä kouhkaamista, mutta toivottavasti tämä ei nyt biiseihin ylettyisi.

Se oikea on helposti mieleenjäävä biisi, joka ei vaadi sen kummempaa sulattelua, jotta siitä voisi pitää nopeasti. Se jää kivasti pyörimään päässä, ja pidän tämän biisin tunnelmasta enemmän kuin Turvasanasta, vaikka hyviä biisejä toki ovat molemmat. Mitään uutta ja mullistavaa Se oikea ei varsinaisesti tarjoa, mutta toisaalta joskus biisi voi toimia hyvin kaikessa simppeliydessään, kunhan vain albumilta löytyy enemmäkin variaatiota. Olen hyvin odottavaisin mielin liikenteessä Jennin uuden albumin suhteen, sillä nämä ensimmäiset sinkut ovat molemmat toimivia ja tanssittavia biisejä.

TOP 15 Nylon Beatin parhaat biisit, #6: Veit multa frendin (1997)

Nylon Beatin kuudenneksi paras biisi on Satasen laina -albumilta löytyvä Veit multa frendin. Biisi on levytetty myös englanniksi nimellä Don't dissapoint me.

Veit multa frendin iskostui suosikkilistalleni jo vuonna 1997, kun Satasen laina -kasettia pyörittelin soittimessani. Biisissä viehättää eniten Jonnan ja Erin vuorottelevat laulut ja iskevä meininki. Kun aikoinaan näiden biisien jokaista hengähdystäkin kuuntelin, jotta saisin paperille eroteltua Jonnan ja Erinin osuudet (lauloimme siis kaverini kanssa näitä biisejä), niin Veit multa frendin oli yksi niistä biiseistä, joka tuotti eniten tuskaa. Tytöt laulavat todella samankaltaisesti, ja varsinkin nuo taustalla kuuluvat erinäköiset äännähdykset vaativat kunnolla aikaa, jotta erottaminen onnistui, ja muutamalla ensimmäisellä kerralla ei edes mennyt täysin kohilleen. Välillä tyttöjen stemmatkin menevät niin hyvin yhtenäiseksi, että tuntuu joidenkin biisien kohdalla, että joka toisen sanan laulaa Jonna ja toisen Erin. Extreme-albumin Sanoja-biisi on mielestäni yksi hyvä esimerkki tällaisesta biisistä.

Ihastuin aikoinaan Veit multa frendin -kappaleessa myös siihen, että siinä esiintyy englannin lainasanoja ja se oli coolia ja uutta, sillä en muista sellaista huomanneeni muissa kotimaisissa biiseissä, joita silloin aktiivisemmin kuuntelin. Ehkä paras kohta kuitenkin koko biisissä on Jonnan matalalla äänellä ja melkein kuin hampaita nirskuttaen todettu "pirun kylmää".  Jonna on erityisesti tuohon kohtaan saanut mielestäni juuri oikean tunnelatauksen, joka kertoo, miten inhottavalta hänelle tehty temppu laulun kertojasta tuntuu. Muutenkin tulkinnassa molemmat tytöt osuvat suoraan tekstin ytimeen, mikä on hienoa, kun ottaa huomioon, että kyseessä on vasta toinen albumi.

Veit multa frendin on turhaan jäänyt muiden biisien varjoon, sillä tarttuvuutensa, sanoitusten tarinan ja melodiansa puolesta se olisi sopinut hyvin Viimeisen, Teflon loven ja Psykedeliaan joukkoon.

"Ikävää, mun elämä on upside down
Nyt alointan kai uuden kundifrendin haun
Veit multa frendin"