keskiviikko 31. elokuuta 2016

Mika Ikonen: Anna mun halata (2016)

XL5-poikabändistä tuttu Mika Ikonen tekee nyt soolomateriaalia ja Anna mun halata on kolmas sinkkujulkaisu 16.9.2016 julkaistavalta Kuu ja maa -albumilta. Biisin sävellys ja sanoitus on Mikan ja Janne Huttusen käsialaa.

Anna mun halata on erinomainen hyvänmielen biisi (ja Mikan tutun käheä ääni tuo samalla nostalgisia fiiliksiä 20 vuoden takaa). Biisi tuo lohtua kurjaan päivään, kun laulun kertoja saa uskomaan, että huonoinakin hetkinä löytyy joku, joka voi halata murheet hetkeksi pois. Ja jos ei löydy kotoa halaajaa ja olo on yksinäinen, niin miksei vaikka lähtisi kaupungille kyltin kanssa tarjoamaan halauksia? Sympaattinen musiikkivideo saa hymyn huulille ja toisaalta myös liikutuksen kyyneleet silmäkulmiin. Välittämistä, ystävyyttä ja rakkautta tarvitaan kaiken negatiivisuuden keskellä ja niitä asioita Mika Ikonen todella onnistuu välittämään kuulijalle tämän biisin ja hymyjen täyteisen videon avulla. Aivan ihana, postiivinen biisi, jota voi kuunnella ympäri vuoden.




lauantai 27. elokuuta 2016

Rammstein TOP 20, #1: Keine Lust (2004)

Reissusta on nyt palattu, joten tässäpä vielä Rammsteinin biisien listauksen ykkössija ja sitten siirrytäänkin jo muihin aiheisiin.

Reise, reise -albumilta (2004) löytyy Rammsteinin parhaiden biisien listauksen ykkösbiisi. Nimittäin singlenäkin julkaistu Keine Lust.

Keine Lust valikoitui ykkösbiisiksi listan laatimisaikaiselta täysin fiilispohjalta. Mietin, mikä tällä hetkellä uppoaa ja toisaalta mikä on ollut suosikkilistallani jo pitkään. Mutta millä perusteella Keine Lust on sitten parempi kuin Mehr tai Los? Todella hyvä kysymys, johon minulla ei ole tyhjentävää vastausta. Yksi ajatus tässä kohtaa on se, että ykkösbiisi oli vain löydettävä kymmenien biisien joukosta, jonkun oli saatava kirkkain kruunu. Keine Lust on yksi niistä biiseistä, jotka upposivat kertaheitolla silloin, kun olin jo päässyt sukeltamaan Rammsteinin musiikin syvempään päähän. Siellä tuli vastaan monenmoista, osa loi ympärilleen pimeämpiä maailmoja, osa tarjosi hieman valoa peitettyjen ikkunaruutujen välistä. Keine Lust on sanojensa puolesta helpommin sulateltava, vaikka eipä tässäkään laulun kertoja ole kaikkein tasapainoisimmista päästä, kun mielessä pyörii epävarma suhde omaan kehoon ja omituisiin haluihin.

Yhtye esitti biisin myös Provinssissa. Huh, olipa sellaista tykitystä, että heikot ja kurjat kyykkyyn.

Rammsteinin musiikin valtteja ovat voimakkaat ja mielenkiintoa herättävät melodiat, sanat, joilla oikeasti sanotaan jotain, kekseliäät ratkaisut taustoissa ja tietysti Till Lindemannin ääni. Ja nämä löytyvät jokaisesta yhtyeen biisistä. Puhumattakaan siitä, miten livevedot vaikuttavat siihen, miten biisit sen jälkeen kuulee ja näkee. Huikea ja monipuolinen bändi, ja todella toivon, että huhut uudesta materiaalista olisivat totta. No, ei voi muuta kuin odotella ja odotellessa fiilistellä sata lasissa näitä vanhoja biisejä.

Täältä näet TOP20-listan kokonaisuudessaan.

"Und wieder zähle ich die Fliegen
Lustlos fasse ich mich an
Und merke bald ich bin schon lange kalt
So kalt, mir ist kalt
So kalt"






lauantai 13. elokuuta 2016

Orange is the new black (kaudet 1.-4.)

Orange is new black -sarja on paljon kehuttu Netflix-sarja, joka on pyörinyt pitkään muistilistallani, että jaksaessani katsoisin, mistä kohistaan. Lopulta iski sopiva inspiraatio ja aloin tutustua tähän naisvankilamaailmaan sijoittuvaan sarjaan.

Spoiler alert! Seuraava arvio sisältää juonipaljastuksia tähän asti julkaistuista kausista.


Piper Chapman (Taylor Schilling) elää hyvää elämää poikaystävän kanssa, jonka kanssa on onnellinen, vaikka mutkiakin matkassa on ollut ja tulee myöhemmin olemaan hieman lisää, kun Piperin menneisyys paljastuu karussa kokonaisuudessaan. Piper on kiltin (tylsän) tytön oloinen, mutta on aikoinaan elänyt villiäkin elämää, johon on kuulunut suhde Alex Vause -nimisen naisen (Laura Prepon) kanssa, joka toimi huumediilerinä. Piper auttoi tyttöystäväänsä kuljettamalla huumerahoja ja kymmenen vuotta myöhemmin, eli sarjan nykyhetkessä, Piper tuomitaan tästä rikoksesta 15 kuukaudeksi vankilaan. Lähipiiri suhtautuu tyttökullan vankilaan menoon eri tavoin. Osa on tukena, osa yrittää ymmärtää ja osa ei vaivaudu tulemaan edes vierailukäynneille.

Sen lisäksi, että Piper painiskelee muuttuneen arjen ja ihmissuhteidensa kanssa, tuovat haastetta myös vankilan olot. Yksityisyys ei olekaan enää itsestäänselvyys ja ympärillä on paljon oikeita rikollisia, joiksi Piper ei itseään miellä. (Yllättävän moni muukin sarjan vanki tuntuu ajattelevan itsestään samoin.) Piper kokee kärsineensä vääryyttä, koska hänet tuomitaan 10 vuotta vanhasta yksittäisestä tilanteesta. Hän kokee, että on ex-tyttöystävä Alexin syy, että hän on joutunut tuomituksi vankilaan eikä tilannetta helpota se, että Alex ei olekaan kokonaan poistunut maailmankartalta.

Ensimmäisellä kaudella Piper kamppailee pysyäkseen järjissään. Hän itkee illat ahdistusta ja huomaa nopeasti, miten etuoikeutettua elämä vapaana olikaan, kun saa itse valita syömänsä ruoan, vaatteet, joita pukee päälle ja sisustaa asuntonsa haluamallaan tavalla. Hän saa pian saapumisensa jälkeen tuta, miten julma vankilamaailma on, kun suututtaa keittiötä johtavan Redin eikä moneen päivään saa ruokaa. Ei ole helppoa, ei.

Muilla kausilla Piper on jo sopeutunut vähän paremmin suljettuun elämään ja osaa jo jollain tavoin käsitellä vastaantulevia ongelmia. Hän hakkaa yhden vangin sairaalakuntoon, jonka takia joutuu eristyksiin ja joutuu hetkeksi Chicagon vankilaankin. Palattuaan sieltä kotivankilaansa hän keksii tehdä bisnestä myymällä vankien käyttämiä alushousuja ulkomaailman pervoille, mutta se luonnollisesti aiheuttaa alun sujuvuuden jälkeen ongelmia ja jopa kilpailua. Sitten "valta" nousee Piperin hattuun ja hän kuvittelee olevansa kovakin tekijä, vaikka todellisuudessa hänen omat luulonsa omasta mahtavuudestaan ovat huomattavasti suurempia kuin todellisuus.

Muita hallitsevia teemoja sarjassa ovat vankilan johdossa vallitsevat kriisit (kavallukset, huono johtaminen, jatkuvat säästöt ja säännöt), vartijoiden hämäräpuuhat, eri rotujen ikuiset kamppailut keskenään ja naisvankien keskuudessa jatkuvasti syntyvät draamat ja sutinat.



Taidan kuulua siihen vähemmistöön, joka ei ymmärrä, miksi tätä sarjaa on kehuttu niin paljon ja miksi se on saanut jopa Emmy-ehdokkuuksia. Ensimmäinen kausi oli kelvollisin, mutta ei erityisen koukuttava. Myönnän kyllä, että katsoin kaikki Netflixissä tällä hetkellä olevat kaudet (neljä), mutta lähinnä toivoen, että jotain kehitystä tapahtuisi ja sarja imisi mukaansa. Ja tarkennan vielä, että kakkoskauden puolivälistä katsoin sarjat pikakelauksella, koska ei tuntunut mielekkäältä tuhlata niin paljon aikaa saman pyörän pyörimisen katseluun, että olisi kaikki jaksot katsonut kokonaan. Kelasin suurimman osan takaumista ja osan vankilakohtauksista, koska tapahtumat olivat niin mielikuvituksettomia ja haukotuttavan h i t a a s t i eteneviä.

Onko sarja saanut suosionsa vain siksi, että siinä tuodaan lesbous niin avoimesti esille? Koska sitä Orange is the new black enimmäkseen on: lesbodraamasta toiseen siirtymistä, jossa heterouskin on vain suhteellinen käsite. Vai eikö naisvankiloista kertoville sarjoille löydy haastajaa ja siksi ihmiset ovat innoissaan tästä?

Piperin hahmo alkoi aika nopeasti ärsyttämään (mutta ei suinkaan ollut ainoa sarjan hahmo, joka ärsytti), vaikka Taylor Shillingin näyttelimen on sarjan alkupuolella ihan mukiinmenevää. Hahmo käy läpi uusia tilanteita ja niistä aiheutuu uudenlaisia tunteita: itkua, ahdistusta ja epätoivoa. Viimeistään kakkoskauden puolenvälin tienoilla alkoi tuntumaan, että näyttelijällä on tasan kolme ilmettä jaettavaksi näille tunteille. Lisäksi haukotuksia aiheutti sekin, että Piperille kirjoitetut kuviot rullaavat samoja ratoja poiketen vain hetkellisesti sivupoluille. Hän eroaa ex-tyttöystävästään, palaa yhteen, tappelee, eroaa, palaa yhteen, vihaa, palataan yhteen... Niin ja intiimiä kanssakäymistähän on koko ajan meneillään, silloinkin, kun eivät ole yhdessä. Todella rasittavaa ja pitkästyttävää. Tulee mieleen vähän Kauniiden ja rohkeiden Ridge ja Brooke. Loppupeleissä alkaa jo kyllästyttämään, koska hahmoille ei ole voitu kirjoittaa muita suhteita niin, että tajuaisivat pysyä erossa toisistaan. Onhan Piperilla välissä yksi toinen nainen, mutta sekin oli mielestäni kirjoitettu sarjaan todella ontuvasti eikä tuntunut realistiselta kohtaamiselta/korvikesuhteelta.

Vangeilla on oudon paljon vapaa-aikaa ja saavat liikkua todella vapaasti vankilan alueella (myös rakennuksesta ulos ja takapihalle) ilman, että ketään on vahtimassa. Samoin he voivat paukata  neuvonantajansa huoneeseen miten sattuu, koska ovi on välillä sepposen selällään käytävään, jossa kävelee vankeja. Aika suuri luotto yhteiskunnan sääntöjä rikkoneita kohtaan. Tietenkään sarjojen ei ole tarkoitus olla täysin realistisia, mutta sarjassa esiintyy sen verran silmiinpistävän hämmentäviä yksityiskohtia, että niitä ei voinut olla ajattelematta. Jos nyt sivunmennen vain mainitsen, niin eipä Pako-sarjassa (Prison break) vangit huseeranneet miten halusivat. Mutta näitä kahta sarjaa ei kannata verrata, koska Paossa sentään tehtiin muutakin kuin nysvättiin muiden vankien kanssa. Tuntui, että Fox Riverissä sentään oli suurempi yritys pitää kuria yllä, välillä hyvin hämärinkin keinoin.

Hämmentävää tässä on se, että sarja perustuu Piper Kermanin omiin vankilakokemuksiin, joten luulisi, että mukaan olisi tuotu yllättäviä ja nopeita juonenkäänteitä ja kunnon draamaa. Onko Kermanin kirja siloiteltu versio todellisuudesta ja luokattoman huono vai ovatko sarjan käsikirjoittajat vieneet alkuperäisestä tekstistä kaiken särmän? Niin tai näin, sarja luo sellainen fiiliksen, että vankilassa vaan biletetään, vehtaillaan toisten kanssa ja otetaan rennosti. Jos nyt näin todellisuudessa olisikin, niin kyllä käsikirjoittajien pitäisi osata sen verran draamaa kirjoittaa, että sarjaan syntyisi jännitettä.

Päällimmäisenä ohjelmasta jäi mieleen, että on luotu tarina lesbojen ympärille ja paremman puutteessa keksitty tapahtumapaikaksi vankila. Eikä siinä mitään, kyllä mistä tahansa aiheesta voi sarjan/kirjan tehdä, mutta koska kirjoittajilla ei tunnu ideat riittävän suljettuun vankilaympäristöön, niin olisivat sijoittaneet nämä hahmot vaikka paratiisihotelliin. Jo olisi toiminut paremmin ja alkoholin ollessa mukana, olisi voinut helpommin niellä toistuvat hahmojen käyttäytyimisiin liittyvät epäloogisuudet.

Kausien päätösjaksoihin ei oltu osattu luoda kunnon koukkua, kuten hyvissä sarjoissa yleensä on. Silloin tekisi mieli vain huutaa, että: "ei tämä tähän voi päättyä, ei näin saa tehdä", mutta nyt päätös- ja aloitusjaksot sulautuivat siihen samaan harmaaseen massaan kuin koko tuontantokausi (-kaudet). Ai, vaihtuiko kausi? Enpäs huomannutkaan, että ollaankin jo kolmannen kauden viidennessä jaksossa.

Orange is the new black -sarjaa en voi suositella hyvällä tahdollakaan, vaikka epäilemättä suuri yleisö on löytänyt siitä sen viihdyttävyysarvon ja ylistää ylistämästä päästyäänkin. Itse näen sarjan vain epäonnistuneena yrityksen luoda Pako-sarjalle naispuolinen vastine, mutta metsään mentiin ja vietiin suurin osa puista rytinällä mukaan. Uusia kausia en aio katsoa edes uteliaisuudesta, koska ei tämä tästä parane ja turhaan sitä omaa aikaansa hukkaisi yhtään enempää.

tiistai 9. elokuuta 2016

Rammstein TOP 20, #2: Los (2004)

Reise, reise -albumin (2004) viidentenä biisinä on Los, joka tällä Rammsteinin parhaiden biisien listauksessa sijoittuu sijalle kaksi.

Los on muuhun yhtyeen tuotantoon verrattuna selvästi erityyppisempi biisi. Los-biisissä on sekä akustisia että bluestyylisiä vivahteita. Rammsteinille ominaiseen tyyliin biisi on koukuttava ja kekseliäs. Joissain tapauksissa todennäköisesti ärsyyntyisin siitä, että biisissä toistetaan samaa sanaa/päätettä useampaan kertaan, mutta Rammstein osaa tehdä sen omaleimaisesti ja taidolla niin, ettei siitä saa tarpeekseen. Sanoilla osataan kikkailla niin, että sanoman voi tulkita eri tavoin riippuen siitä kirjoitetaanko los yhteen jonkin sanan kanssa vaiko erikseen. Yhtyeen lahjoilla voisi tehdä vaikka Lidlin hinnastosta biisin, ja se saisi ihmiset iskemään nyrkkiä ilmaan ja hurraamaan loputtomin aplodein. "Bananen nur 9,90 Euros!"

Los saa aikaan aivan järjettömän hyvän fiiliksen, vaikka ei mikään happyhappyjoyjoy-biisi olekaan. Lindemannin äänen syvyys ja sävyt tulevat tässä(kin) biisissä erinomaisesti esille ja todistavat, että hän on kykenevä muuhunkin kuin karjumiseen (jos sitä nyt joku edes on epäillyt...). Ensimmäisen kerran biisiä kuunnellessani tuntui, että hymyilin kuin hölmö, koska biisissä oli niin makeat kitarakuviot. Kuuntelin tätä toistolla monta kertaa putkeen ja joka kerta tuli (ja tulee edelleen) samat sävärit.

"Wir waren namenlos und ohne Lieder
Recht wortlos

Waren wir nie wieder
Etwas sanglos

Sind wir immer noch
Dafür nicht klanglos
Man hört uns doch
Nach einem Windstoß
Ging ein Sturm los
Einfach beispiellos
Es wurde Zeit, los"


tiistai 2. elokuuta 2016

Rammstein TOP 20, #3: Mehr (2009)

Jälleen tiet vievät Liebe ist für alle da -albumin (2009) pariin ja tällä kertaa Mehr-biisin sävelin.

Biisi valikoitui aikanaan MP3-soittimeeni valitessani satunnaisesti kuunneltavaa tietokoneella olevista biiseistä. Aina välillä noista satunnaisesti valituista biiseistä löytyy helmiä joukosta. Näin kävi juuri Mehrin kohdalla.

Seisoin joitakin vuosia sitten bussipysäkillä odottamassa bussia hiljaisessa heinäkuun aamussa, kun Mehrin ensisävelet tunkeutuivat tajuntaani. Se oli rakkautta ensikuulemalta. Tykästyin biisin voimakkuuteen ja hyvin ajankohtaisiin sanoihin, jotka kertovat loistavasti siitä, miten ihminen ei koskaan ole tyytyväinen ja haluaa omistaa aina vain enemmän. Laulun kertoja on itsekäs oman etunsa tavoittelija, joka haluaa kaikkea ja paljon vain itselleen. Vaikka herra on rikas, ei se silti tunnu riittävältä. Vaikka tarjolla oleva saatava olisi huonolaatuista, ei väliä, kunhan sen voi omistaa, mutta ääneen ei välttämättä tätä sanota, ettei joku muukin keksi tunkea osingoille. Materialismia pahimmillaan ja valitettavan paljon tällaisia ihmisiä on maailmassa. Rikkaita hamstereita, jotka eivät soisi muille mitään. Aina ajankohtainen aihe, johon Rammstein on lisännyt oman mahtipontisen ja provosoivan otteensa.

"Zwar bin ich reich, doch reicht das nicht."


.