tiistai 3. helmikuuta 2015

Forwardman: This Ain't No Rocket Science (2015)

Forwardman julkaisi viime vuonna kaksi sinkkua (Twenty-six ja Houses) ja nyt on pitkäsoiton vuoro, joka kantaa nimeä This ain't no rocket science.

Albumia kuunnellessa tuli muutama oho-fiilis. Kahden ensimmäisen sinkun perusteella olin mielessäni luonut tietyt puitteet, joiden rajoissa kuvittelin albumin kulkevan. Selkeän kokonaisuuden joukkoon mahtui myös biisejä, jotka yllättivät tarjoamalla jotain, mitä en tämäntyyppistä musiikkityyliä edustavalta albumilta odottanut.

Ensimmäinen oli Feel like dancing, joka vetäisi maton alta täysin puskan takaa. Biisin taustoissa ja rytmeissä on svengiä ja groovea, jopa hitunen kepeyden tunnetta, mutta sanoihin keskittyessään huomaa, että ei kannata ensivaikutelman hämätä, sillä ei tässä mikään perjantai-illan kevyt tanssilattian ylistysbiisi ole kyseessä. Liikutaan astetta vakavammalla osastolla, jopa kyllästyneenä. Vastakohtien asettelut toimivat (iloisempi tausta + melankolisemmat sanat), kun ne tehdään oikein, ja tässä on mielestäni onnistuttu. Plus, että kertosäe jää päähän soimaan eikä siitä pääse yrittämälläkään eroon.

Driven oli toinen todella yllättävä veto keskellä levyä. Aika erikoinen biisi, sillä vaikken ole tiennyt, että on olemassa käsite kuin "psykedeelinen rock", olivat ne kuitenkin ensimmäiset sanat, jotka biisin kuuleminen toi mieleen. Pikaisen nettihaun mukaan biisi ei ihan täyttäisi määritteitä, mutta siitä huolimatta oma korvani mieltäisi tämän psykedeelisen ja vaihtoehtoehtoisen rockin sulautumaksi, jossa mukana myös hitusia progea. Ensimmäinen mielikuva, joka tästä syntyi, oli juuri albumin kannen tavoin spiraalimaisesti pyörivät psykedeeliset värit muuten lähes valottomassa, suljetussa huoneessa elektronisten sähkövirtojen ritistessä taustalla. Melkein painoton tila, jossa mistään ei saa kiinni vaan leijutaan siellä spiraalien ja sähköiskujen seassa toisaalta avuttomana, toisaalta jopa vihaisena.
"On my path in my youth in a dawning of a dream, my hands are bruised from breaking walls to clear this air I breath"

Albumin päättää Two suns-kappale, joka on astetta tunnelmoivampi, jossa jälleen taustojen puolesta voitaisiin loikkia leijaillen pilvien päällä pienessä pilvessä kuvitellen, että elämä on täydellistä ja mutkatonta. Mutta sanat lisäävät matkalle pienen jipon, perässä kulkevan ahdistuksen, sen tumman tuulen, puhtoisen pilven pimeän puolen. Tämän olen kuunnellut jo useamman kerran, mutta vieläkin tuntuu, että biisi kiusaa kuulijaa tahallaan, ettei kerralla paljasteta kaikkea vaan annetaan vain sen verran myöten, että mielenkiinto herää ja pysyy yllä.

Kokonaisuutena samaan aikaan sekä yhtenäinen että monipuolinen. Forwardmanilla on persoonallinen ja omaleimainen saundi, ja musiikin tuottamisessa yhdistyvät erilaiset elementit. Biisejä ei mielestäni voi kertakuulemalta niputtaa tiettyyn lokeroon vaan useamman kuuntelukerran myötä tuntuu löytyvän jokin uusi ajatus, erilainen tapa lähestyä tai kitarariffi, joita ei aiemmin huomannut ja saa näin vaihtamaan kappaleen edellisestä lokerosta toiseen. Tälle albumille pitää ja kannattaa antaa aikaa, sillä se ehdottomasti palkitsee. Se ei ole sitä, mitä kertakuulemalta kuvittelisi vaan pinnan alla muhivat erilaiset tarinat, jotka vain odottavat pääsyä vapauteen. Hieno debyyttilevy, joka toivottavasti löytää kuulijansa.

Kuuntele: Feel like dancing, Twenty-six, Two suns, Driven
Skippaa: Cure

Albumi saatavilla mm. Spotifysta ja iTunesista. Artistin nettisivut löytyvät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.