tiistai 30. joulukuuta 2014

Vain elämää live @ Hartwall areena, Helsinki (27.12.2014)

Olin lauantaina 27.12. Hartwall-areenalla pidetyssä Vain elämää -konsertissa. Mukana oli kaikki kolmoskauden artistit: Jenni Vartiainen, Paula Vesala, Paula Koivuniemi, Toni Wirtanen, Samuli Edelmann, Elastinen ja Vesku Loiri.

Järjestelyt olivat sikäli poikkeuksellisia, että lava sijaitsi keskellä permantoa eikä toisessa päädyssä, kuten normaalisti. Täytyy kyllä tuosta järjestelyä vähän ihmetellä, sillä ainakin omasta mielestäni tuo oli erittäin epäkäytännöllistä. Ehkä sillä haettiin sitä, että taloon mahtuu enempi porukkaa ja kaikki näkisivät kaiken. Mutta permannolla tuo ei ainakaan toteutunut vaan suunnilleen puolet ajasta sai tuijotella artistien selkiä. Ja jos toisella puolella yleisö hurrasi, ei toisella puolella tiennyt, mitä siellä tapahtuu. Toki lavan reunoilla ja katonrajassa oli näyttöjä, joista sai seurattua tapahtumien kulkua lavalla, mutta itse istuin sellaisessa paikassa, että edes nuo näytöt eivät näkyneet kunnolla, vaikka täyden hinnan lipusta maksoinkin ilman näköesteitä. Tässä tapauksessa olisi ollut paljon parempi olla katsomossa ja korkeammalla paikalla, niin olisi nähnyt koko sen kolme tuntia, että missä mennään.

Keikka alkoi Paula Koivuniemen Mikä boogie -vedolla ja se repäisi yleisön heti mukaansa. Yleisössä oli hyvät fiilikset alusta asti ja ihailtavasti kaikki heittäytyivät menoon mukaan. Ainakaan omasta vinkkelistä katsottuna artistien ei tarvinnut yleisöä suuremmin kosiskella, koska ihan pienet eleet herättivät yleisön tanssimaan ja taputtamaan. Samulilla oli hyvä energia päällä, sillä silloin, kun oli menevämpi biisi eikä hän itse ollut lauluvuorossa, kiersi hän ympäri lavaa nostattaen laineita yleisön puolelle. Muutenkin hänen kasvoiltaan paistoi suuri ilo ja viimeistään nyt huomasin, miten kotonaan hän lavalla onkaan. Kuten yleisöstä moneen kertaan illan aikana huudeltiinkin, niin onhan se Samuli aika ihana. Samuli esitti illan aikana seuraavat biisit: Väliaikainen, Teit meistä kauniin, Tunnoton ja huumoripitoinen Vaan sil on väliä. Viimeksi mainittu herätti hyviä nauruja yleisössä ja osoitti, että Samuli osaa nauraa itselleen ja mennä omien mukaavuusalueiden ulkopuolelle.


Koivuniemen Paula yllätti vahvalla live-esiintymisellään. Olen hänet nähnyt viimeeksi livenä Senaatintorin tapahtumassa, jossa yleisö oli valinnut hänelle esitettäväksi Apulannan Anna mulle piiskaa -biisin ja sen hän rokkasi erittäin hyvin. Olisikohan vuosi ollut 2001? Kuitenkin esiintymisen ja äänen vahvuus yllättivät ja oli oikeastaan aika mukavaa katsella ja kuunnella häntä. Erityisesti PMMP:n Joutsenet-biisi meni nappiin. Hauskana yksityiskohtana panin merkille, että nyt biisiin oltiin saatu lumisadetta, kun PMMP ei haluistaan huolimatta omille keikoilleen sitä saanut. Lisäksi Koivuniemi esitti Lapin kesän duettona Veskun kanssa ja Apulannan Koneeseen kadonnut -biisin.
Hauskana yksityiskohtana keikalla oli se, kun ikuisuuskaraokeklassikko Aikuinen nainen vedettiin loppuunmyydyn Hartwallin voimin yhteislauluna niin, että sanat rullasivat näytöillä. Joku siinä takanani huutelikin, että: "Ei me mitään sanoja tarvita." Ja totta, vaikken itse Koivuniemeä aktiivisesti kuuntele saati ole biisiä koskaan karaokessa laulanut, niin kummasti sitä osasi sanat melkein kokonaan.



Jenni veti keikan aika lailla samoilta pohjilta (ja osittain samoilla vitseillä) kuin omat soolokeikkansakin, ja sen lisäksi intoutui ilonpitoon ja tanssahteluun muiden kanssa. Taattua, ihanaa Jenniä, mutta ilman suurempia yllätyksiä. (Mitä nyt rojahti lavalla, kun katsoi vähän huonosti eteensä, mutta onneksi touhussa repesi vain housut eikä hänelle känyt kuinkaan.) Jenni esitti illan aikana biisit: Kohtalokas samba, Lautturi, Anna mulle piiskaa ja Selvästi päihtynyt (duetto Tonin kanssa).



Paula Vesala oli omalla kohdallani illan odotetuimpia ja etenkin Sori oli niin kova livenä kuin vain kuvitella saattaa ja olikin aivan täydellinen päätösbiisi. Elastinen liittyi biisiin mukaan ja oli kyllä huikean hauska meno ihan viime minuutteihin asti. Elastinen oli konsertissa juurikin niin positiivinen ja energinen kuin telkkarissakin ja oikein mukavan piristävä valopilkku, vaikken räpistä muuten juuri välitäkään. Hän sai kyllä koko salin puolelleen ja täyteen hurmokseen, ja Naurava kulkuri toimi paljon paremmin kuin levyllä tai telkkarissa. Paula V. esitti Sorin lisäksi biisit: Elegia, Miten ja miksi sekä Pahempi toistaan. Elastinen puolestaan seuraavat: Oo siellä jossain mun, Peggy (tosi kova livenä!) ja Kun kuuntelen Paulaa.

Toni Wirtasen Sata kesää, tuhat yötä oli ehkä tajunnanräjäyttävin esitys koko iltana. Mukana oli pyroja, uhoa ja raivoa, ja ilmiömäinen Leri Leskisen luotsaama bändi, joka taipui tähän raskaampaankin sointiin kuin vettä vain. Harmi vain, että biisi loppui liian nopeasti ja kunnon tunnelman lätsäyttäjä oli se, että väliaika seurasi heti tämän tykityksen jälkeen. Tämän biisin olisi kyllä pitänyt olla ennen Soria, keikan lopussa, niin olisi saanut kunnon revitykset loppuhuipennukseksi. Toni yllätti pukeutumalla brontosaurukseksi (Brontosauruksen yö) ja vetämällä kunnon teatraalisen esityksen katsojien iloksi. Ja kuten Jenni totesikin, tämä oli ensimmäinen kerta, kun varmaan kukaan meistä näki brontosauruksen livenä. Noiden lisäksi Tonilta kuultiin Kovemmat kädet ja En haluu kuolla tänä yönä, joista viimeksi mainitusta olisi voinut kuunnella vähän pidemmän version. Harmi, että Apulannan musiikki ei iske sitten millään, koska Tonilla on kunnon punk/rock-asenne ja saa kyllä hyvän menon aikaiseksi.


En nyt lähde suuremmin purkamaan ärsytystäni Veskun mielestäni äyräiden yli menneeseen hypetykseen, mutta jäi pikkuisen sellainen fiilis konsertista, että liikaa oli korostettu yhtä artistia. Vesku sai suurimmat aplodit tullessaan lavalle, Armo-esityksen jälkeen porukka osoitti ihailuaan seisaltaan, alku- ja loppuvideoissa oli eniten Veskun ääntä ja kun hän mylvi pari kertaa vähän korkeammalta, jengi oli ihan pähkinöinä. (Itse en ole koskaan saanut kiinni Veskun tulkinnasta/runonlausunnasta, kun se tuntuu välillä menevän nuotin vierestä ja välillä tuntuu, että artisti myöhästyy tulkinnassaan muutaman tahdin verran.) Lisäksi Vesku oli ainut, jonka osilta kaikki Vain elämää - jaksossa kuullut biisit esitettiin myös livenä. Mulla ei ole mitään sitä vastaan, että taiteilijaa arvostetaan, mutta nyt mielestäni Vesku on nostettu pikkuisen liian korkealle jalustalle, vaikka tässä maassa on muitakin pitkän uran tehneitä näyttelijöitä ja laulajia. Tiesin toki kyllä, mihin olin lusikkaani pistämässä, kun ostin liput tuonne keikalle ja yritinkin ajatella, että sivuutan kaiken Veskuun liittyvän. Mutta jollain tapaa se erinomaisuuden alleviivaaminen oli niin räikeää, että valitettavasti kuitenkin jonkin verran otin reaktiota. Vesku esitti siis biisit Ihmisten edessä, Rusketusraidat, Armo ja Anna soida.

Kokonaisuudessaan hyvä keikka ja kannatti ehdottomasti lähteä, sillä oli mielenkiintoista nähdä artisteja vähän erilaisen keikan merkeissä ja Paulaa soolona. Saa nähdä, millaisia artisteja ensi kaudelle irtoaa, mutta vähän veikkailen, että jää itseltä katsomatta. Paitsi jos mukana olisi vaikkapa Timo Rautiainen.



SORI!



sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Jenni Vartiainen @ Finlandia-talo, Helsinki (19.12.2014)

Perjantaina 19.12. Jenni Vartiainen esiintyi Helsingin Finlandia-talolla. Keikan alkupuolisko koostui rauhallisemmasta osuudesta, jonka ajaksi lavalle oli rakennettu oleskeluhuonetta muistuttava tila. Esimerksiksi Tyttövuodet-biisistä oli tehty tunnelmallisempi ja hitaampi versio, ja ensimmäistä kertaa sain biisin ajatuksesta paremmin kiinni. En ole oikein tykännyt levyversiosta enkä livenä vedetystä bailuversiosta, mutta nyt jokin naksahti ja näin biisin aivan eri valossa. Ei tämä ihan vielä suosikkilistalle pääse, mutta jos biisin saisi tässä muodossa levylle, niin sitten oltaisiin jo paljon lähempänä.


Alkupuolen kruunasi se, että settilistalle oli otettu mukaan uusia vanhoja biisejä. Vedenalaista oli debyyttialbumilta ei-sinkkubiisi, ja oli kyllä ihan mahtavaa kuulla se ensimmäistä kertaa livenä. Toimi todella hienosti ja tunnelma oli katossa. Tunnoton -biisiäkään en ole livenä kuullut, ja se nostattikin kylmät väreet heti ensitahdeista alkaen, kun tajusin, mikä biisi on juuri alkamassa. Se oli Jennin ensimmäinen sinkku ja se oli myös se biisi, joka vakuutti minut siitä, että Jennin soolomateriaali on taatusti erilaista ja sellaista, jota haluan kuunnella. Harvinaista kyllä, että itsellä jonkun artistin kuunteleminen on lähtenyt ihan ensisinkusta alkaen (no, toki Jenni oli tullut tutuksi jo Popstars-Gimmelin kautta, että sikäli ei ehkä voi varsinaisesti ensikosketuksesta voi puhua). Hauskana yllätyksenä ensimmäisen puoliskon loppupuolella Jenni vetäisi Vesku Loirin Kohtalokkaan samban. Sopivaa flirttiä mukaan ja saatiin menonpoikasta tuollekin tunnille.


Keikan toisella osuudella oli hippojen vuoro. Suurempia yllätyksiä ei toisella tunnilla tullut, mutta tuttua klubimaista bilemeininkiä ja laadukasta viihdettä.
Kokonaisuudessaan jälleen oikein hieno keikka ja Jenni osaa käyttää ääntään monipuolisesti ja osasta biiseistä oli onneksi tehty erilaisia versioita. Kuten Jenni itsekin kertoili, että on ihan piristävää pistää vanhoja biisejä välillä vähän uusiksi.

Tähän asti en ole oikein jaksanut lämmetä Susta enkelit pitävät huolta -biisille, mutta ehkä tämä joulunalus ja tuonhetkinen oma mieliala muuttivat mielen avoimeksi ja tuntui, että Tyttövuosien lisäksi myös tämä biisi avautui ensimmäistä kertaa kunnolla. Tavallaan olen tuosta biisistä tykännyt osittain sen takia, että se on Jennin biisi, mutta suurempia säväreitä se ei ole aiheuttanut. Nyt tuo biisin nimessäkin esiintyvä hokema (Susta enkelit pitävät huolta) loi ympärille tietynlaista lohtua ja ajatusta, että asioista voi päästää irti.

Muita keikalla kuultuja biisejä olivat ainakin: Toinen, Suru on kunniavieras, Minä ja hän, Duran duran, Selvästi päihtynyt, Junat ja naiset, Minä sinua vaan, Eden, Vanki, Ihmisten edessä, Nettiin, En haluu kuolla tänä yönä, Missä muruseni on ja Malja. Loppualplodit olivat huikeat -totta kai- ja Finlandia-talo antoi hienot puitteet tällekin keikalle




torstai 25. joulukuuta 2014

Päivä 15: Unelmani

Minun unelmani. Ihan ainutlaatuinen.
Nimeni muuttaisin. Nykyinen ei ole minua.
Asunnon ostaisin. Naantalista kaiketi.
Ilmoittaisin heille viime hetkellä. Äidille aiemmin.
Nauraisin junassa. Ainakin niille onnettomille.
Ei kiinnosta marinat. Tuhkana tuuleen ajatukset turhat.
Tunnen uuden mahdollisuuden. Niin unelmaani tavoittelen.
Nenä kohti tulevaa. Arvaan suunnan oikean.
Naantalista etelään tai jopa pohjoiseen.
Näyttäköön tietä sydämeni. Ilmaan puhallan voikukan haituvat.
Tuossa on paikka, johon rakennan. Naulaan ja vasaroin.
Nousee korkea talo. Olkoon nimeltään Unelma tai Ihme.
Ei sieltä mitään puutu. Uudet tuolit, tapetit ja kukkalaitteet.
Tuotevalikoima vertaansa vailla. Autohuoltoakin tarpeen vaatiessa.
Alkonkin suunnittelin alakertaan.
Näin se rakentuu. Uusi, uljas, unelma.
Aina auki. Iloinen palvelusväki. Ilmaisia kahvihetkiä.
Äidin tekemää pullaa. Ahmin, ahmit, ahmivat.
Tusinan verran päiviä avajaisiin. Nautin onnen tunteesta.
Ainoa olen laatuani. Ihan oma on tämä unelmani.
Illan tullen hieman pohdin. Noin vain järjestyy kaikki.
Iloa elämääni.
Istua voin kohta johtajan pallilla.
Alamaisiani ihailla.
Antaa täydellisyyden ilmentyä.
Älkää huoliko.
Olen onnellinen.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Raskasta joulua @ Jäähalli, Helsinki (18.12.2014)

Raskasta joulua vietti 10-vuotisjuhlavuottaan Helsingin jäähallilla 18.12.2014. Raskasta joulua -konseptin idea juontaa juurensa vuoteen 2004, jolloin ensimmäisellä keikalla kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta sen jälkeen tapahtuma on kehittynyt ja kasvanut, ja levymyynti samoin. Viimeisin levy (Raskasta joulua 2) on yltänyt jo platinarajaan. Eikä ihme. Konsertissa nähtiin ystävyksiä esiintymässä, huikaisevia laulusuorituksia, kitarasooloja, tunnelmointia, räiskettä ja pauketta, ilotulituksia, savua, lumisadetta ja konfettisilppua. Olipa katonrajassa (ainakin) kaksi diskopalloakin. Vedettiin korkealta ja matalalta, ja aina yhtä tunteella. Kaikki on juuri niin kuin pitääkin.

Tapahtuman isä, Erkka Korhonen, piti keikan loppupuolella pienen kiitospuheen, ja kyselivät myös, että olisiko tulijoita ensi vuoden keikoille tai jopa vuodelle 2024. Ainakin kentällä huuto oli sen verran kova, että kiinnostuneita taatusti piisaa. Tänä vuonnahan raskaan joulun jengi julkaisi samassa hengessä myös englanninkielisen albumin (Ragnarok Juletide), mutta tuota ajatusta aletaan ajamaan kunnolla eteenpäin vasta ensi vuonna, kuten myös keikkoja ulkomaille.

Keikan kestoksi oli ilmoitettu etukäteen noin kaksi tuntia, ja kokonaiskesto olikin kolmisen tuntia. Vauhti ei hiipunut loppua kohden vaan jokaisen biisin vetivät täydellä energialla. Porukasta huomaa, että ovat kiertäneet kauan yhdessä ja ovat hyviä kavereita, sillä soittamisen ja yhdessäolemisen ilon pystyi näkemään ja se välittyi yleisöönkin. Vaikka teemana onkin raskaampi joulukonsertti, niin tunnelma on huomattavasti parempi, kun ei mennä ns. perinteiseen (liian) hartaaseen tunnelmaan. Sellaisellekin on toki aikansa ja paikkansa, mutta kyllä näillä raskaimmilla vedoilla saa joululauluihin aivan uutta potkua ja vähän herättelee biisien paikoin uneliastakin maailmaa vähän toisenlaisiin sfääreihin. Ja ääni ei näillä solisteilla lopu kesken ja revittelyyn on enempi rahkeita kuin monilla muilla.

Marco Hietala lauloi konsertin toisena kappaleena Taika joulun pohjoisen.

Koko konsertti oli mahtava kokemus - jälleen kerran - ja jokainen artisti ja soittaja hoiti tonttinsa erinomaisesti. Täytyy kuitenkin jälleen hehkuttaa Ville Tuomen Nisse-polkkaa. Biisi on jo valmiiksi nopeatempoinen, joten lisäämällä vähän raskaampaa kitaraa ja rumpua, biisi nousee aivan omalle tasolleen. Sen jälkeen, kun kuulin ensimmäisen kerran Tuomen vetävän tämän livenä, on kaikkien muiden artistien versiot tuntuneet todella laimeilta eikä niitä jaksa enää kuunnella, kun odottaa vain, että eikö jo kohta pitäisi räjähtää. Nisse-polkka on aina ollut suosikkini juuri vauhdikkuutensa ja tarinansa takia, ja tämä raskaampi veto teki kappaleesta vielä suuremman suosikin ja sellaisen, että se kulkee kunnon sähköiskuina pitkin kehoa aina varpaisiin asti. Tämä joskus livelevylle?
Tällä keikalle Tuomi veti myös raskaamman version Heinillä härkien -laulusta ja sekin oli erittäin vaikuttava syvine bassoineen. Pääsin täpinöihin oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun näin, että Tuomi tulee lavalle. Ajattelin, että nyt tulee jotain todella kovaa. (No, ei tuo keikka kyllä muutenkaan ollut mitenkään vähemmän kovaa tasoa...)



Jarkko Ahola on myös sellainen, jonka ei soisi koskaan näistä pippaloista jäävän pois. Pieni mies, mutta mielettömän sielukas ja voimakas ääni. Sellainen, joka kaivaa tiensä syvimpään sisimpään asti ja vain lumoutuneena kuuntelee, miten upeasti ääni soi. Valkea joulu sai ansaitsemansa tulkinnan, kyllä.

Niin ja tietysti Tony Kakko on oma lukunsa, ja J-P Leppäluoto ehdottomasti (Konstan joululaulu). Puhumattakaan Antony Parviaisesta ja hurmiota herättäneestä Sylvian joululaulustaMarco Hietala on tähti hänkin, mutta hänen erinomaisuutensa onkin jo tiedossa, koska Nightwishin (ja Tarotin) menoja seuranneena tiedän jo, mihin mies pystyy. Hänkin on hyvin monipuolinen: pystyy karjumaan ja toisaalta tunnelmoimaan herkästi. Marcon versio Varpunen jouluaamuna -joululaulusta on vain jotain tämän maailman ulkopuolelta. Lopussa esitetty Ave Maria -duetto Elize Rydin kanssa oli häikäisevä ja rauhoitti sopivasti tunnelmoimaan kaiken bailaamisen jälkeen. Kerrassaan täydellinen elämys, jälleen kerran. Ja taatusti olen paikalla ensi vuonnakin ja vuonna 2024.

Yeah!

Tämän postauksen myötä toivotan kaikille oikein mukavaa joulua!

Julen är här -dueton esittivä Elize ja Tony. 
Vierailevana tähtenä nähtiin Paula Koivuniemi esittämässä Tähti, tähdistä kirkkain -laulun.



sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kirjahankintoja: Grimmin sadut 1-3

Olen jo jonkin aikaa etsinyt sellaista Grimmin satujen kokoelmaa, että saisi jollain tapaa kätevästi kaikki sadut kerralla. Mulla oli joskus lapsena Saapasjalkakissa-niminen jonkin sortin kokoelmateos, jossa oli Grimmin satuja, ja muistaakseni olivat sensuroimattomia. Tuossa reilu kuukausi sitten löysin käytettynä Tammen julkaiseman kolmiosaisen sarjan (Grimmin sadut 1-3, painanut Gummeruksen kirjapaino 1999). Olen nyt vasta aloitellut lukemaan tarinoita satunnaisessa järjestyksessä ja valinnut nimien perusteella, ja  kyllä nuo yllättävän hyvin ovat edelleen muistissa. Osasta tulee hyvin vahvasti mieleen ne fiilikset, kun pentuna ekaa kertaa noita on lukenut.

Kolme metsän menninkäistä oli  sellainen, etten tiennyt, että se on Grimmienkin kirjassa ollut. Meillä on mökillä kyseinen satu sarjakuvaversiona, ja se oli jo puhki luettu ennen kuin itse aloitin sitä lukea. (Sarjakuva on äitini vanha, ehkä 50-60-luvulta). Etenkin tuossa sarjakuvassa piirtojälki on omaa silmääni viehättävää ja kyllähän tuo perinen "hyvä tytär saa prinssin, paha ei" - asetelma aina toimii. Harmi, ettei lehti ole nyt tässä, että saisin tarkastettua, minkä nimisenä satu siinä on, sillä ei muistaakseni ole sama kuin tämä Grimmin kirjan.

Paljon on ehtinyt jo tulla ahaa-elämyksiä pelkistä satujen nimistä. "Ai niin, tää oli tää", "Tää olikin ihan törkeän hyvä" ja niin edelleen. Ehdottomia suosikkejani olivat ja ovat edelleenkin mm. Lumivalko ja Ruusunpuna, Kuningas Rastaanparta ja Paholaisen kolme kultaista hiusta.


Kyllä tämä sellainen aarre on, että olen onnellinen, että vihdoin sain tämän omaankin hyllyyni. Kuten Disneyn elokuvat, niin Grimminkin sadut ovat ajattomia eikä niissä mielestäni ole yläikärajaa. Vaikka Grimmin versioista osa onkin aika rajuja eivätkä ne ihan perheen pienimmille sovi, niin ehkä osittain juuri siitä syystä niille löytyy aina lukijoita ja kyllähän pentuna noita oli hirveän jännä lukea, kun olivat vähän erilaisempia kuin perinteiset onnellinen loppu -sadut. Tähän täytyy vielä mainita, että olen syksyn mittaan katsonut Netflixistä Once upon a time (Olipa kerran....)-sarjaa, jonka juonikuviot pohjautuvat mm. Grimmin ja Disneyn satuihin. Sarjan juoni on rakennettu mielestäni erittäin nerokkaasti, sillä eri satuhahmot ja niiden tarinat on saatu sulautettua toimivaksi, yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Ja parasta kyseisessä ohjelmassa on se, että kun mukaan tuodaan uusi hahmo, niin vähän aikaa katsoja ehtii miettiä, että kuka tämä on satumaailmassa ja voi sitä onnen tunnetta, kun sitten keksii sen edes hetki ennen kuin se paljastetaan. Innolla olen myös seurannut, miten ei olla liian orjallisesti menty alkuperäisten tarinoiden kuvioiden mukaan vaan on uskallettu luoda sopivasti uudenlaisia kiemuroita. Eiväthän nuo tarinat muuten toisiinsa voisikaan sulautua, jos ei vietäisi niitä askelta pidemmälle. Ihan mahtava sarja ja näyttelijät tekevät hienoa työtä.


tiistai 16. joulukuuta 2014

Marco Hietala: Taika joulun pohjoisen

Vaikkei lunta maassa olekaan niin nyt, kun enää viikko jouluun, tulee jonkin verran kuunneltua satunnaisia joulubiisejä muiden lomassa. Tämän viikon valinta osui Raskasta joulua 2 -albumilta löytyvään Marco Hietalan Taika joulun pohjoisen -tulkintaan. Marco voi vetää oikeastaan minkä biisin tahansa ja siitä tulee samalla hänen omansa. Muutenkin osuva biisivalinta, sillä torstaina onkin sitten luvassa Raskasta joulua -juhlakonsertti Helsingin jäähalilla. Kaksi yötä siihen on...

 

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Spotifyn yhteenveto vuodesta 2014

Spotify tarjoaa käyttäjilleen mahdollisuuden saada yhteenvetotilastoja kuluneen vuoden kuunteluista. Samalla voi myös kätevästi yhdellä klikkauksella luoda soittolistan sadasta soitetuimmasta biisistä.

Allekirjoittaneen Spotify-vuosi näytti seuraavalta (aikaa ennen Rammsteinin tuloa kyseiseen palveluun).

Artistit TOP 5:
Christina Aguilera
Agnetha Fältskog
Leevi and the leavings
Abba
Justin Timberlake

Albumit TOP 5:
Agnetha Fältskog: Original album classics
PMMP: 2000-luku
Various artists: Guitar spanish classical
Christina Aguilera: Lotus
100 pieces of classic music for your brain



Kuunnelluimmat biisit TOP 10:
1. Michael Jackson: Blood on the dance floor
2. Club for five: Ostoskävelyllä
3. Justin Timberlake: True blood
4. Pitbull: Feel this moment
5. Justin Timberlake: Sexyback
6. Michael Jackson: In the closet
7. Shaggy: It wasn't me
8. Inner Circle: Sweat
9. Juanes: La Luz
10. Christina Aguilera: Car wash

Ihan en kyllä allekirjoita, että tämä lista kertoisi koko (tai edes puolikasta) totuutta. Teen jonkin verran sitä, että hyppään seuraavaan biisiin muutama sekunti ennen biisin loppua, joten aika moni näistä biiseistä ei varmasti olisi edes listalla ilman tuota hyppimistä. Näin ainakin mutu-tuntumalta väitän.

Vuodenaikakohtaisesti suosituimmat artistit:
Talvi: Leevi and the leavings
Kevät: Justin Timberlake
Kesä: Christina Aguilera
Syksy: ABBA

Tsekkaa oma Spotify-vuotesi.

Saa nähdä, miltä ensi vuosi tulee näyttämään nyt, kun Rammsteinin biisejäkin on vihdoin saatu Spotifyhin. Sillä vaikka kuuntelenkin toistuvasti moniakin suosikkiartistejani, on Rammstein ollut jo vuoden sellainen, jota on melkein pakko kuunnella joka päivä. Jos ei muuten, niin vähintään mp3-soittimesta työmatkoilla.

Nämä listaukset/tilastot ovat aina mielenkiintoisia (ainakin omasta mielestä) ja olisikin hauska, jos saisi vaikka kuukausittaisia raportteja samaan tapaan ulos.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Älkää selvittäkö (2004)

Viikon biisiksi valikoin tällä kertaa yhden suosikkini Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen tuotannosta. Älkää selvittäkö löytyy Kylmä tila -albumilta (2004) ja sanat biisiin ovat tehneet Jarkko Martikainen ja Timo. Kaksikko on saanut tehtyä erittäin osuvat ja nerokkaat sanat, jotka ehdottomasti ovat tämän biisin kantava voima.

Tutustuin biisiin aikoinaan, kun etsin ahkerasti uutta musiikkia kuunneltavaksi. Muistaakseni albumi oli kaverilta lainassa ja albumin aloitusraitana tätä tuli kuunneltua vähän enemmän kuin muita, vaikka hyviä biisejä nuo muutkin ovat.

Timon tulkinnoissa on aina kunnon asennetta ja hän todella tulkitsee jokaisen biisin erittäin uskottavasti. Tässäkin tykitys on senlaatuista, että kyllä tämä lähes huomaamatta asettautuu pääkoppaan pyörimään. Aiheena edelleen ajankohtainen (ja varmasti tulee olemaankin aina tasaisin väliajoin). Loistavasti saatu biisin ärsyyntymistä, vaatimusta rehellisyyteen ja toisaalta sopivasti sellaista haistakaa paska -asennetta. Diggailen erityisesti myös kertosäkeen melodiasta, sopii biisin fiilikseen kympillä.

"Tässä leikissä on kaikkein inhottavinta, ettei tiedä mistä ilmansuunnasta saa turpaansa. Joku toinen tekee virheen, peilissä on herra Täydellinen."

."

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

TOP15 Disneyn parasta klassikkoa, sijalla 7: Prinsessa Ruusunen (1959)

Käsikirjoitus: Erdman Penner
Ohjaus: Clyde Geronimi
Musiikki: Pjotr Tsaikovski, George Bruns
Rooleissa: Aurora (Mary Costa/ Mervi Hiltunen (puhe) ja Päivi Virtanen (laulu)), Prinssi Philip (Bill Shirley/Tom Nyman), Pahatar (Eleanor Audley/Hannele Lauri), Flora (Verna Felton/Rauha Rentola), Fauna (Barbara Jo Allen/Liisa Paatso), Ilomieli (Barbara Luddy/Ritva Oksanen)
Ensi-ilta Suomessa: joulukuussa 1959


Prinsessa Ruusunen (Sleeping Beauty) tarina pohjautuu Charles Perraultin (The Sleeping Beauty) ja Grimmin veljesten (Little Briar Rose) tarinoihin.

Disneyn versiossa Ruusunen saa syntymäpäivänään ensin lahjat kahdelta hyvältä haltijattarelta, jonka jälkeen Pahatar paukkaa sisään suivaantuneena siitä, ettei saanut kutsua prinsessan synttäreille. Hän langettaa Ruususen ylle kirouksen, että 16-vuotissyntymäpäivänään tämä pistää sormensa värttinään ja kuolee. Kun Pahatar poistuu salista, kolmas hyvä haltijatar (Ilomieli) saa pehmennettyä kirousta niin, että prinsessa vaipuu vain syvään uneen, josta voi herätä saatuaan tosirakkauden suudelman.

Ruusunen on niin klassinen tarina, että tuskin tarvitsisi edes perustella elokuvan päätymistä tälle listalle sen kummemmin. Prinsessa Ruusunen on prinsessatarinoiden aatelia, jossa kaunis prinsessa ja komea prinssi saavat vastoinkäymisten jälkeen toisensa. Prinssin pitää raivata tiensä läpi orjantappuroiden ja taltuttaa lohikäärme, jotta hän lopulta pääsee rakkaimpansa luokse. Ja sitten eletään onnellisina, totta kai.

Poikkeuksellista Disneyn versiossa on se, että elokuvan varsinaisella päähenkilöllä on "ruutuaikaa" huomattavasti vähemmän kuin sivuhahmoilla. Tarina on kuitenkin niin mukaansatempaava, ettei tuohon osaa edes kiinnittää huomiota.

Olen aina muuten ihmetellyt, miksi kolmas haltijatarkummi on käännetty Ilomieleksi (alkuper.Merryweather), sillä omiin korviini se kuulostaa tönköltä ja vähän halvalta. Vaikka en nyt toki osaa tarjota parempaakaan vaihtoehtoa, niin silti tuo särähtää inhottavasti omaan korvaan.

No, niin tai näin, ei se elokuvan ajattomuuteen ja viehätykseen vaikuta. Hieno elokuva kaikenkaikkiaan, jossa mukana sopivasti taikaa ja jännitystä.

 

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kuulas: Kirje Marialle (2014)

Aikakoneessa Vera-taiteilijanimellä esiintynyt ja tutuksi tullut Heidi Puurula perusti Kuulas-nimisen yhtyeen, jonka olemassaolosta kerrottiin julkisuuteen vuonna 2013. Hänen lisäkseen yhtyeeseen kuuluu Emilia Takayama (piano, ohjelmointi, sovitus) ja Suska Jyllinmaa (sello, sävellys, laulu). Vuonna 2011 perustettu yhtye on viimein antanut kuulua itsestään ensimmäisen biisin muodossa. Kirje Marialle on joululaulu, jonka sävellys ja sanoitus on Heidin käsialaa, ja jonka hän myös tulkitsee. Toisin kuin Aikakoneessa, on Heidi nyt bändissä pääosainen tulkitsija.
Kuva yhtyeen Facebook-sivuilta
Kirje Marialle on hyvin korvaystävällinen, runomainen ja selkeä biisi, täydellinen joulun tunnelman tuoja. Pääosan tässä biisissä valtaavat kauniisti soiva sello ja kirkkaana soliseva laulu. Elementit on pidetty toisaalta hyvin pelkistettyinä niin, ettei biisiä ole tungettu täyteen kaikenlaisia pimpelipompeli-joulukulkusia vaan on keskitty pikemminkin olennaiseen: tunnelmaan ja sanomaan. Tässä on sopivan raikas, ilmava ja - kuten bändin Soundcloud-sivuillakin kuvaillaan - eteerinen kokonaisuus. Heidillä on upea ääni, joka pääsee tämäntyyppisessäkin musiikissa ja näillä taustoilla hienosti esille ja loistamaan. Kirje Marialle on osoitus siitä, että hyvää on kannattanut odottaa ja uusi albumi, Kuupuutarha, on takuulla hankintalistalla, kun sen keväällä 2015 pitäisi tulla ulos.

"Maria, kyyneeleet äitien, pois pyyhi lohduksi ihmisten, Maria, puutarhoiksi aavikot muuttaisin. Vaan peittää ohjukset yön, Jerusalem."

.