keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vapun soittolista

Vapun kunniaksi täytyi toki kehitellä myös soittolistaa. Tämänmoisella listalla ajattelin aloitella:

1. PMMP: Päät soittaa
2. J. Karjalainen: Sekaisin
3. Justin Timberlake: Take back the night
4. Blake Shelton: The more I drink
5. Alexia: Summer is crazy
6. Sipe: Häiriintynyt kuu
7. Rammstein: Liebe ist für alle da
8. Bon Jovi: Livin' on a prayer
9. Juanes: La noche
10. Christina Aguilera: Prima donna
11. Pink: So what
12. Agnetha Fältskog: Dance your pain away
13. Pitbull: Feel this moment
14. Fame: I'm gonna live forever
15. Leevi and the leavings: Unelmia ja toimistohommia

Hauskaa vappua!

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kevät

Löytyipä tällainen ajatelma jostakin arkistojen kätköistä:

Jälleen kevät lumoaa tulollaan,
piristää, havahduttaa loisteeseen,
Tähän sydämen tunteeseen
Joka vuosi aurinko elvyttää
Uuteen elämään

Lumi sulaa soliseviksi puroiksi
Jää välkkyväksi mereksi
Sitkeästi routaisen maan
läpi työntyvät pienet, hennot
Elämän alut

Kaikkialla uusia mahdollisuuksia
Voi aloittaa taas alusta
Uudistua luonnon mukana
Unohtaa se mikä on mennyttä
Tänä keväänä

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Anette Olzon: Shine (2014)

Nightwishista koko maailman tietoisuuteen ponnahtanut Anette Olzon julkaisi tämän vuoden puolella sooloalbumin. Koska soolotuotanto voi olla mitä vain kuin mihin on totuttu, lähdin kuuntelemaan tätä albumia täysin ilman ennakko-odotuksia.

Albumi alkaa rauhallisella Like a show inside my head-biisillä. Taustalla soivat jousisoittimet ovat biisin vahvuus. Muuten biisi jää aika vaisuksi. Kertosäekin osuu enempi "ihan kivaa taustamusaa"-osastoon. Biisi on toisaalta aika mitäänsanomaton, mutta onnistuu samalla kuulostamaan liian täyteen ahdetulta. Tämän perusteella ei oikein tiedä, mitä odottaisi albumilta.

Seuraavaksi seuraa albumin nimikkobiisi, Shine. Intro lupailee jo enemmän meininkiä ja persoonallisuutta kuin aloitusraita. Fiilistä on jo astetta enemmän ja tässä melkein saa ajatuksesta kiinni, muttei kuitenkaan ihan.

Floating-biisi on albumin parhaimmistoa. Tämä biisihän oli Anetten Myspace-sivuilla jo silloin, kun hän oli jo aloittanut Nighwishissa, eli on ollut muhimassa jo jonkin aikaa. Jokseenkin yllättäen biisi kuulostaa lähes identtiseltä demoversion kanssa. Tässä tapauksessa ei huono ratkaisu, sillä biisi kyllä toimii tämmöisenä jammailuversiona ja soljuu mukavasti eteenpäin.

Lies on positiivinen yllätys. Anette laulaa vähän matalammalta ja äänen monipuolisuus tulee hyvin esille. Tämä oli myös sinkkubiisi ja oivallinen valinta siihen hommaan. Mukava tempo ja tätä jaksaa kuunnella useammankin kerran.

Myös Invincible oli netissä demoversiona jo vuosia ennen tätä julkaisua. Tämä kuuluu myös suosikkeihini. Biisin tunnelma nostattaa kuulijan hyppimään pilvien päälle vapaana kaikesta. Täydellistä fiilistelymusaa ja Anetten ääni kuulostaa keväänraikkaalta purolta.

Hear me jää Invinciblen varjoon. Miten sen nyt oikein muotoilisi, ettei tulisi vääriä mielikuvia. Biisistä tulee pikkuisen mieleen jokin hitusen rokahtavampi Euroviisuviritelmä. Ehkä se on sanojen valjuus tai kertosäkeen yritys kasvattaa biisiä seuraavalle tasolle. En tiedä, mutta tämä ei kyllä yhtään nappaa. Anetten äänikin hukkuu soittimien joukkoon.

Falling-biisissä onneksi otetaan askelta vähän vahvempaan suuntaan, ja kertosäekin on sellainen, että jää päähän pyörimään. Rumpua, rokkikitaraa ja sanoissakin jo ajatusta, josta saa kiinni, mutta se viimeinen koukku jää vielä odottamaan itseään.

Movin away ja One million faces kuuluvat sarjaamme skipattavat biisit. Ei oikein irtoa mitään sanottavaa.

Mutta sitten, Watching me from afar herättää taas kuuntelemaan. Onneksi. Kaunis biisi, jossa on tarttuva melodia ja sopivan maltilla toteutetut taustat. Vihdoinkin saatiin mieleenpainuvaa tunnelmaa ja halua kuunnella biisiä uudelleen ja uudelleen. Tästä tykkään erittäin paljon! Anettea parhaimmillaan.

Ensimmäisellä kuuntelukerralla albumista jäi päälimmäiseksi tunnelmaksi, että se on yllättävän sekava. Ahdettu täyteen mahdollisimman paljon kaikkea ja yritetty saada aikaiseksi monipuolinen albumi, mutta siinä rytäkässä unohdettu, että albumilla pitäisi olla jokin yhdistävä tekijä. Seuraavalla kuuntelukerralla albumi ei vaikuttanut enää niin sekavalta, mutta edelleen levottomalta ja se punainen lanka on kadoksissa. Anette laulaa erittäin monipuolisesti ja äänen vahvuudet pääsevät kyllä esille, pointsit siitä. Silti kokonaisuutena tämä ei oikein allekirjoittaneen korvaan erotu tarpeeksi massasta niin, että se jäisi kunnolla alitajuntaan junnaamaan ja niin, että tekisi mieli kuunnella albumia ainakin kymmenen kertaa putkeen. Siitä huolimatta, että tykkäsin Anettesta todella paljon Nightwishissa, tämä albumi jättää harmillisen kylmäksi. Olisi ollut todella hienoa saada kunnon tajunnan räjäyttävä musiikkielämys, mutta nyt täytyy tyytyä vain "ihan kivaan" ja valikoida nuo paremmat biisit jatkoon.


Kuuntele: Floating, Lies, Invincible, Watching me from afar
Skippaa: Like a show inside my head, Hear me, One million faces

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Jospa se vain olisi totta (2005)

Ohjaaja: Mark Waters
Pääosissa: mm. Reese Witherspoon, Mark Ruffalo, Donald Logue

Jospa se vain olisi totta (Just like heaven) pohjautuu ranskalaisen kirjail
ijan Marc Lévyn romaaniin Tapahtui kerran San Fransiscossa (Et si c'était vrai...(1999)).

Tarina kertoo kuinka David Abbott vuokraa itselleen asunnon San Fransiscosta. Asunto on kuulunut Elisabeth Mastersonille, joka esitetään elokuvan alussa kiireisenä ja täysin työlleen omistautuneena lääkärinä. Kun David on ehtinyt asettua taloksi, ei mene kauaa, kun Elisabeth ilmestyy asuntoon yllättäen ja katoaa hetken päästä jälkiä jättämättä. Tämä toistuu useampaan otteeseen eri tavoin, ja lopulta yllätysvierailuihin kyllästynyt David lupaa auttaa Elizabethia selvittämään, mitä on tapahtunut ja miksi kukaan muu ei naista näe.

Elokuva oli postitiivinen kokemus ja kipuaa ehdottomasti yhdeksi tämän lajityypin suosikeikseni. Pidän Reese Witherspoonista, ja elokuvan juoni teki piristävän poikkeuksen muiden romanttisten komedioiden joukossa. Reesen näyttelemä Elisabeth on tyypillisesti sinkku, joka on omistautunut työlleen ja sen takia romanttinen elämä on jäänyt tauolle. Mutta juuri siinä vaiheessa, kun treffit olisivat edessä, tulee mutka matkaan ja asiat saavat uuden suunnan.
Elokuva etenee sopivalla tahdilla ja mukana on mukavasti erilaisia pieniä yksityiskohtia ja hauskoja sivuhahmoja. Mielenkiinto pysyy yllä koko elokuvan ajan ja muutamaan otteeseen naurattaa kunnolla.

Loppu sopii tarinaan, ei tosin ole mitenkään yllättävä, mutta ei toisaalta lässäyttänyt luotua tunnelmaa. Hyvin tehdyt romanttiset komediat ovat takuuvarmaa hyvämielen viihdettä, joiden kohdalla ei ainakaan allekirjoittanutta haittaa, vaikka loppuratkaisun yleensä tietääkin.

Tykkäsin myös dialogin sujuvuudesta ja erityisesti kohta, jossa JJ:n henkilöllisyys selviää, on mielestäni yksi parhaimpia.

Elokuva herätti ajatuksen siitä, että täytyy varmasti tuo kirjakin lukaista. Nyt tietysti menee asiat vähän väärinpäin, koska aina pitäisi ensin lukea kirja ja vasta sitten katsoa elokuva, ettei ehtisi muiden luomat visiot vaikuttaa omiin mielikuviin.

"Because someday, trust me, I'm gonna need help moving a body, and when that day comes, I don't wanna hear any shit from you."


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Juanes: La Luz (2013)

Aivan mahtavaa vähän tuoreempaa Juanesia! Tässä on niin kunnon espanjalaisen kesän tunnelmaa kuin valaisevaa tunnelmaa syksyn pimeneviin iltoihin. Ja miksei tietysti myös vuoden viimeisimpiin tunteihin, kun uusi vuosi otetaan tanssien vastaan.
Juanesilla on aina riittänyt menoa ja lattarimeininkiä eikä nytkään tarvitse odotella lähteekö menojalka vipattamaan vai ei. Tästä saa monenlaisia mielikuvia ja itselleni parasta tässä on juuri se, että tässä yhdistyy värikkäät samba- tai flamencokarnevaalit, joissa ihmiset tanssivat kaduilla värikkäissä asuissaan, ja toisaalta rajattuna tilana jättimäiset yökerhot, joissa hiki lentää ja eriväriset valot vilkkuvat basson tai rumpujen tahdissa.

"Bajo la sombra de la luna
Quiero morder tus labios como una aceituna
Bajo las sombre de las velas
Voy a llevarte por un viaje a las estrellas"


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Hankintoja ABBA-museosta ja vähän muutakin


Tässäpä vielä hankintani ABBA-museon puolelta:

Waterloon Deluxe Edition sekä Waterloo-vinyylisinkun erikoisjuhlapainos


Kissamuki
Magneetti ja avaimenperä

Aiemmin maaliskuussa sain postissa ensimmäisen Ebayn hankintani, eli Agnetha Fältskogin Geh' mit Gott-cd:n, jota en koskaan uskonut löytäväni. Eihän tämä varsinaisesti virallinen julkaisu ole, mutta silti tyhjää parempi. Vinyyliversiosta kun lienee aivan turha edes haaveilla.


torstai 17. huhtikuuta 2014

Vierailu Tukholman ABBA-museossa

Matkasin talvilomallani Tukholmaan ja totta kai nähtävä oli myös Djurgårdenissa oleva ABBA-museo. Ostin lipun sunnuntaille, jolloin oli Euroviisuvoiton 40-vuotispäivä ja luvassa oli ylimääräistä ohjelmaa. Mahdollisuus oli mm. virkata samanlainen sininen hattu kuin Agnethalla oli Euroviisupäivänä päässään, osallistua Björnin tähtikitaran rakentamiseen ja nähdä varta vasten tätä tilaisuutta silmällä pitäen koottu ABBA-museon kuoron esiintyminen.


Menin paikalla 10.30, jolloin museossa oli jo yllättävän paljon porukkaa paikalla. Museon yhteydessä olevassa myymälässä kävi myös aikamoinen kuhina.
Varsinainen museo oli pari kerrosta katutasoa alempana ja ensimmäisenä tulijaa tervehti valoilla luotu ABBA-logo.


Seuraavaksi mentiin pieneen huoneeseen, jossa oli valkokangas ja valkokankaalla esitettiin parin minuutin johdatus ABBAn maailmaan. Musiikkivideoiden, haastattelujen ja live-esiintymisien pätkiä nopealla tahdilla. Äänenlaatu vastasi melkeinpä elokuvateatterin tasoa ja käsikarvat nousivat pystyyn saman tien. Intron jälkeen päästiin pujahtamaan varsinaiseen museoon, joka alkoi bändin jäsenten alkutaipaleen esittelyllä ja siitä Waterloon voittoon. Esillä oli kuuluisa tähtikitara ja Bennyn käyttämät platform-kengät.





Museoon oli luotu jäljitelmät ABBAn studiosta, Björnin ja Bennyn työskentelymökistä Viggsö-saarella, Stikkanin työhuoneesta, konserttipaikan meikkipisteestä, vaatesuunnittelijan työpisteestä ja Agnethan ja Björnin keittiöstä, jonka ikkunasta avautuu näkymä ulos, jossa Linda-tyttö on lähdössä kouluun. Tämän lisäksi esillä oli erilaista fanikrääsää (saippuaa, kiertuekirjoja, t-paitoja, lippiksiä, vihkosia, jne) ja lehtileikkeitäkin. Lisäksi esillä oli useita palkintoja, kulta-, platina- ja timanttilevyjä sekä joitakin harvinaisempiakin vinyyleitä alkuperäisissä kuvakansissaan. Museossa pääsi osallistumaan itsekin poikkeuksellisen paljon: sai kokeilla kappaleen miksaamista, kokeilla omaa ABBA-tietämystään, nauhoittaa itsestään musiikkivideon ABBAn kappaleen tahtiin, esiintyä ABBA-hologrammien keskellä, äänittää demon "studiokopissa" tai vaikka tanssia ABBA-diskossa.





Yksi suurimpia kohokohtia oli ehdottomasti nähdä aitoja esiintymisasuja, joita ABBA oli aikoinaan käyttänyt. Mukana oli mm. Euroviisuvetimet sekä kuuluisat kissapuvut. Yllätyin muutamien vaatteiden kohdalla niissä käytetyistä materiaaleista, sillä kuvien perusteella olin muutaman asun materiaalin arvioinut aivan erilaiseksi. Muutenkin oli mielenkiintoista katsella asuja ja miettiä, että nämä ovat oikeasti olleet ABBA-tähtien yllä ja nähneet paljon maailmaa. Historian siipien havinaa parhaimmillaan.






Hauska yksityiskohta oli mielestäni se, kun vessoissakin soi ABBAn musiikki.

Itselläni ei ole luottokorttia, joka on ainut käypä maksuväline museon myymälässä, mutta onneksi käteisen pystyy vaihtamaan lahjakortiksi samasa rakennuksessa olevan Melody-hotellin respassa. Olikin aika hauska shoppailla niin, että sai ns. luvan kanssa käyttää tietyn summan rahaa ja oli pakkokin, koska lahjakortista ei saa rahaa takaisin. Kyllä siinä tovi jos toinenkin meni sitten pyöriessä, kun mietti, mitä sitä nyt sitten haluaisi ostaa. Muutama ostos oli sitten ihan vain sen takia, että sai koko rahan käytettyä.

Ostosten jälkeen meninkin sitten ulkopuolelle odottelemaan, sillä oli vain reilu tunti siihen, kun kuoron oli tarkoitus aloittaa esiintymisensä. Ihmisiä oli kertynyt paikalle jo jonkin verran, ja kellon lähestyessä oli portin luona jo jonoa. Aitiopaikoille siis pääsivät ne, jotka olivat ostaneet lipun museoon etukäteen muistaakseni aikavälille 10.00-14.00. Joka tapauksessa itse pääsin aika lähelle lavaa, ehkä neljänteen riviin. Jengi pakkauttui yllättävän lähelle toisiaan ja yhdessä vaiheessa tunnelma oli niin tiivis, ettei melkein saanut jalkojakaan liikutettua. Onneksi sitten kuoron astuessa lavalle syntyi hieman tilaa ja pystyi hengittämäänkin.
Porukka taputti ja hurrasi kuoron jäsenten saapuessa lavalle ja tunnelma oli katossa jo ennen kuin ensimmäinen biisi oli pyörähtänyt käyntiin. Osa kuorolaisista veti biiseissä soolo-osuuksia, osa muutaman lauseen verran, osa melkein koko biisin. Kuorolaisten laulu soi hyvin yhteen ja soolo-osuuksien laulajilla oli niin ikään hyvin persoonalliset äänet. Erityisesti (muistaakseni) Rock me-biisin soolo-osuudet vetänyt mies sai yleisön ensin hiljaiseksi ja sitten hurraamaan hurmiosta. Mielettömän revittelyt ja mies tosiaankin eli biisiä joka solullaan.


Parasta koko esityksessä oli Thank you for the music-biisi. Nimittäin Benny Andersson itse asteli pianon taakse kymmenien kameroiden seuratessa herran liikkeitä. Biisin hurmosta korostettiin vielä suihkuttamalla kultaista konfettisadetta yleisön ylle. Tuskin voin keksiä sanoja kuvaamaan sitä fiilistä, mikä siellä yleisön joukossa ollessa syntyi, kun biisin alkuperäinen pianistimaestro soitti niitä kuuluisia sointuja, kuoro lauloi upeasti, yleisö oli vahvasti samanmielistä ja aurinkokin oli ilmestynyt taivaalle hetki ennen keikan alkua. Täydellistä kerrassaan.

Tykkäsin museosta todella paljon ja kuoron esitys oli laadukas. Parasta tietysti oli nähdä Benny livenä ja vielä soittamassa. Hauska olisi tietää, kuinka paljon porukkaa oli paikalla, sillä huomasin, että myös kauempana olevilla bussipysäkeillä seisoskeli innokkaita kuulijoita.

Ehdottomasti yksi parhaimpia päiviä tämän vuoden puolella. ABBAn taika elää edelleen eikä näytä hiipumisen merkkejä, sillä yleisössä oli tosiaankin kuulijoita vauvasta vaariin.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Beyoncé: 4 (2011)


Levyn ensisinkku Run The World (Girls) ei alkuun herättänyt minkäänlaista mieleenkiintoa uutta albumia kohtaan. Mutta siitä on kuuntelukertojen kasvaessa alkanut kehittyä mukava tanssibiisi. Siinä on jotain erilaista kuin aiemmissa Beyoncén singlebiiseissä, mutta silti se on tunnistettavaa Beyoncéa. Biisillä on myös mielenkiintoinen sijoittelu albumin biisilistassa: n
imittäin ensimmäinen sinkku on harvoin albumin viimeinen biisi. Mielenkiintoinen ratkaisu.

1+1 oli heti sellainen biisi, joka kosketti. Hyvin kaunis, rauhallinen ja tunnepitoinen biisi, josta hyvin kuulee, miten Beyoncé elää biisiä joka solullaan.

I Care jää aloitusraidan varjoon ja on sellainen, jonka itse olisin voinut jättää levyltä pois. Kertosäe on tasaisen tylsä eikä biisistä itsestään oikein tahdo saada mitään irti.

I Miss You, Rather Die Young ja Star over  jäävät unholaan saman tien, kun raita vaihtuu seuraavaan.


Best Thing I Never Had-biisissä on mielestäni parasta sanat. Muutenkin kyllä kaunis biisi, joka on rakkauslauluksi lähestymistavaltaan piristävän poikkeuksellinen.


Party on ihan kelpo biisi, mutta jostain syystä siitä tulee enemmän mieleen Rihanna kuin Beyoncé. Hieman nopeampi rytmi ja näin olisi Rihanna-rallatus valmis.

Love On Top on vihdoin sellainen biisi, joka erottuu ensimmäisistä biiseistä. Tarttuvampi rytmi, monipuolisempaa äänen käyttöä ja mieleenjäävä kertosäe. Tässä on nyt sellainen biisi, joka jää päähän soimaan ja josta tulee kylmiä väreitä, kun sen kuulee.

Countdown ja End Of Time saavat myös plussapisteitä sanoituksista ja laulusta.  I Was Here on viimeinkin sellainen hidas biisi, joka toimii ja on erityisen kaunis. Siinä on syvää tunnetta kuten 1+1 -biisissäkin.

Hieman levyssä ihmetytti se, että suurin osa biiseistä on hitaita eikä nopetempoisia biisejä juurikaan ole, ja itse niitä ainakin odotin. Levy on tasaisen hyvä ja fanille must-hankinta, mutta mitään suurempia fiiliksiä siitä ei valitettavasti tule ja ei ainakaan vielä ylitä aikaisempia Bayoncén sooloalbumeita. Tämä ei oikein ole sellainen levy, että sen jokaisen biisin jaksaisi kuunnella usemman kerran.
Sanotaan, että levyn alkupään biisit ovat laulullisesti liiankin samantyyppisi;, tasaisia, hitaita biisejä, joissa ei oikein ole edes ainetta vuosisadan balladiksi. Aloitusraitaa lukuunottamatta.
Kahdeksannesta raidasta (Love On Top) alkaen biisit paranevat, niissä on enemmän tarttuvuutta ja monipuolisuutta ja sellaista, mitä itse Beyoncélta odotan. Niissä on myös enemmän tulkintaa ja monella tapaa muutenkin tuntuvat vahvemmilta kuin alkupään biisit.

Kuuntele: Love On Top, Countdown, I Was Here, End Of Time, Best thing I never had
Skippaa: I Care, I Miss You, Party

torstai 10. huhtikuuta 2014

Jennifer Lopez: Love? (2011)

Aloitusraita On the floor on soinut todella ahkeraan joka
paikassa ja varmasti sellainen biisi, jonka sanat on tahtomattaankin oppinut. Aluksi biisi lähinnä ärsytti, mutta siihen on ajan myötä tottunut ja siitä tulikin ihan kiva kesäbiisi. Kyllä tämä bilettämiseen sopii, mutta ei oikein sovi himassa kuunneltavaksi taustamusaksi.

Good Hit ei oikeen sytytä. Pelkkää autotunea alusta loppuun ja tempokaan ei ole tarpeeksi hidas tai nopea. Hyvin tylsä biisi kaikin puolin. Tässä ei ole mitään sellaista, mikä jäisi mieleen.

I'm into you ja  (What is) LOVE? kuulostavat alkuun samalta biisiltä, mutta jälkimmäinen on asteen verran parempi. Kumpaakaan näistä en silti soittolistalleni valitsisi.

Seuraava kipaleen nimi on Run the world. Ensimmäisenä toki tuli mieleen Beyoncén Run the world (girls) -biisi. Tai siis oikeastaan vain nimen perusteella. Siinä taistossa tämä biisi häviää kyllä Beyoncén kaimabiisille 6-1.

Papi tarjoaa jotain hieman enemmän. Rytmi on tarttuva ja tätä voisi ehkä kuunnella toisenkin kerran.  Jostain kumman syystä tästäkin biisisät tulee mieleen Beyoncén Run the world(girls)-biisi ja B kyllä voittaa tämänkin taiston.

Villain antaa ensimmäisten tahtien perusteella odottaa ehkä jotain enemmän, mutta pettymys on taas aikamoinen, kun vajotaan autotunen maailmaan ja sanoihinkaan ei tahdo jaksaa paneutua.

Starting over on kyllä harvinaisen tuskallista kuunneltavaa. Missä ovat puhtaat, hienot biisit kuten Love don't cost a thing tai Waiting for tonight?

Kokonaisuutena tylsä ja liian tasainen levy. Mielestäni heikoin Jenniferin levyistä, tosin Bravea en ole vielä ehtinyt ajatuksella kuuntelemaan läpi. Seuraavalle albumille toivoisi vähemmän autotunea ja discobiisejä ja  enemmän tunnetta laulamiseen ja lisää latinovaikutteita. Edelleenkin dance-levytkin voivat toimia aivan hyvin ja tykkäänkin monista dance-biiseistä. Mutta tämä albumi ei oikein jaksa erottua muista niin että sen muistaisi vielä huomennakin.

Kuuntele: On the floor, Papi
Skippaa:  Villain, Starting over, Run the world

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Melanie C & Emma Bunton: I know him so well

Olin viikonloppuna Tukholmassa ja ABBA-museossa juhlistamassa ABBAn Euroviisujen voiton 40-vuotispäivää. Olen kuitenkin vielä loppuviikon lomalla, joten kirjoittelen kuulumisia sitten heti ensi viikon puolella. Vähän ABBA-tunnelmia kuitenkin näin ensi alkuun cover-vedon muodossa.

Olen yleensä aika allerginen alkuperäisten biisien uudemmille versioille, etenkin jos kyse on jostain itselle rakkaasta biisistä.
Mutta tällä kertaa ennakkoluulot saavat huutia. Vastaani nimittäin sattui Spice Girls-naisten Melanie C:n ja Emman versio I know him so well-kappaleesta. Melanie C ei ikinä ollut Spaissarisuosikkini, vaikka melkein kaikkien muiden mieleen tuntui olevan, mutta Emman äänestä olen tykännyt aina. Tämän biisin kyllä vetävät todella kauniisti eivätkä onneksi yritä ylitulkita. Todella kaunista ja tätähän voisi kuunnella useammankin kerran.




Vertailun vuoksi tässä alkuperäinen, joka kyllä siltikin hakkaa kaikki muut versiot mennen tullen.




Tässä versio, joka ei omaan korvaani oikein sovi. Jää vähän etäiseksi.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Kati Hiekkapelto: Kolibri (2013)

Kolibrissa maahanmuuttajataustainen poliisi Anna Fekete saa harteillensa uuden työporukkansa kanssa lenkkipolulla tapahtuneen nuoren naisen murhan. Työparikseen Anna saa Esko Niemen, ja muut kirjassa esiintyvät kollegat Virkkunen, Sari ja Rauno ovat mukana tutkimuksissa. Kirja kuvaa ryhmän työskentelyä elo-marraskuun ajalta ja lenkkeilijämurhien lisäksi selvitellään maahanmuuttajaperheen tyttären kohtaloa.

Kati Hiekkapelto käyttää kieltä hyvin monipuolisesti ja etenkin sään kuvailut ovat erittäin rikkaita ja yksityiskohtaisia. Ilmojen kuvailu tuntuu kuitenkin vähän verottavan henkilöiden kuvailusta ja omalla kohdallani jäi sellainen fiilis, ettei henkilöistä muodostunut suurempia persoonia vaan jopa helposti unohdettavia sivuhahmoja. Eskossa eniten häiritsi se, miten stereotyyppinen rasisti hänestä oli tehty. Rasistin rooliin olisi mielestäni hyvinkin voinut valita jotain muuta kuin isomahaisen, alkoholisoituneen ja yrmyn miehen, jonka työkaverit vakuuttelevat Annalle, että kyllä mies pohjimmiltaan on ihan kiva. Päähenkilö Annasta kerrottiin luonnollisesti eniten, sopivasti taustoja ja tunnelmia myös työpaikan ulkopuolella. Kirjassa Anna etsii yhä itseään ja hahmo jää muutenkin aika keskeneräisen oloiseksi. Anna on taustaltaan maahanmuuttaja, paikoin hyvinkin ailahtelevainen, mutta samaan aikaan yrittää kuitenkin pitää elämänsä kasassa ja parantaa pahoja tapojaan. Vaikka hänestä kerrottiinkin paljon, kuvailtiin hänen unettomuuttaan ja masennustaan, jäi minulle hahmosta päälimmäiseksi mielikuvaksi vain tylsyys. Itse en kyennyt saamaan mitään otetta Annaan eikä hän mielestäni ollut tarpeeksi kantava voima pitämään yllä lukuintoa.

Itse tarina eteni uskottavasti, joskin hieman laimeasti. Ehkä kirjailijan ajatus olikin saada rikostutkinnan eteneminen mahdollisimman realistiseksi ja näin ollen tarkoituksellisesti kirjasta jää verkkainen vaikutelma. Arvostan kyllä sitä, että dekkarit vaikuttavat uskottavilta eikä lähdetän amerikkalaisten toimintaelokuvien tasolle, mutta mielestäni tämäntyyppisestä kirjasta pitäisi silti jotain jännitystä löytyä. Jos ei suoraan toiminnan kautta niin sitten psykologista. Kolibrissa kylläkin on muutamia sellaisia tapahtumia, jotka vähän antaisivat merkkiä siihen suuntaan, että juurikin tuollaista psykologista jännitystä on haluttu luoda. Mielestäni nämä viittaukset olivat liikaa sivuosassa, jotta ne oikeasti olisivat aiheuttaneet lukijalle hengityksen pidättämistä ja tarvetta lukea mahdollisimman nopeasti eteenpäin, jotta pääsee arvoitusten piinasta.

Loppuratkaisu ei ollut etukäteen arvattavissa, pointsit siitä, mutta se ei aivan tarjonnut sitä eufoorista tunnetta, kun syyllinen ja motiivit vihdoin selviävät. Loppu oli sikäli yhteneväinen kirjan kanssa, että se sulautui itse tarinaan ja tapahtumien kulkuun vaivattomasti. Esitetty motiivi oli yllättävä, mutta mielestäni sitä olisi voinut hieman enemmän selittää, sillä tässä muodossaan se jäi ainakin allekirjoittaneen mielestä liian keskeneräisen oloiseksi.

Olin kuullut kehuja kirjasta ja myönnän, että odotukset olivat aika korkealla. Alkupuolisko vaikuttikin lupaavalta, mutta jossain puolivälin tienoilla lukeminen alkoi mennä sille puolelle, kun vaan lukee eteenpäin, jotta saa tietää loppuratkaisun. Paikoitellen tuli kohtia, että mielenkiintokäyrä nousi hieman, mutta se ei kuitenkaan jatkanut tasaista nousua loppuun asti. Plussapuolien puolelle kuuluu kuitenkin ehdottomasti aina ajankohtaisen aiheen, rasismin, esilletuominen. Hiekkapelto tuo hyviä pointteja esille Annan ja Eskon välisissä keskusteluissa, ja vielä pakolaistyttö-Dijarin kerrontaosuuksissa. Toivottavasti herättää kirjan lukijassa ajatuksia siitä, miten helposti voidaan koko kansa tai kaikki pakolaistaustaiset tuomita vain eniten mediassa esillä olevien henkilöiden tekojen perusteella. Joka kylässä ja kuppikunnassa on mätäpaiseensa eikä koskaan pitäisi tuomita ketään pelkän menneisyyden perusteella.

Kaiken kaikkiaan laadukkaasti ja johdonmukaisesti kirjoitettu kirja, mutta jää omalla kohdallani osastolle "ihan kiva". Kirja ei varsinaisesti herättänyt suuria intohimoja lukea seuraavaa kirjaa, mutta toisaalta tässä on sopivasti oikeita aineksia, että uskon tarttuvani Hiekkapellon toiseenkin romaaniin (Suojattomat 2014).

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Christina Aguilera: Let there be love ja Your body (dance remixes)

Viimeiset hankinnat Christina Aguilera-kokoelmaani ovat Let there be love (dance remixes) ja Your body (dance remixes). Molemmat löytyivät Ebayn ihmeellisestä maailmasta, jonne pitkän harkinnan jälkeen uskalsin luoda tunnukset ja ostaakin jotain. Kyllä kannatti, sillä näiden yhteishinta oli alle 15 euroa. Olen aina hyvinkin epäileväinen erilaisten nettikauppojen suhteen, mutta kun olin taas lukenut sivukaupalla kokemuksia kyseisestä lafkasta, niin kyllähän siitä enempi positiivisia kokemuksia ihmisillä näkyy olevan.


.