sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

ABBA The Official Photo Book (The Super Trouper Edition)

Posti toi vihdoin pari viikkoa sitten ABBA The Official Photo Book -kirjan, mutta vasta nyt ehdin tutustumaan siihen paremmin. Se pitää sisällään hirmuisen määrän kuvia ja paljon sellaisiakin, joihin en itse ole törmännyt. Totta kai mukaan mahtuu myös laajalti tunnettuja ja paljon käytettyjä kuvia, mutta se ei itseäni haittaa, sillä nekin ovat osa tarinaa, joka kirjassa kuvin kerrotaan. Vaikea oikeastaan löytää yhtä tai edes kahta suosikkikuvaa, sillä kaikki ovat hienoja ja etenkin nuo uran alkuvaiheilta sekä erilaiset tilannekuvat, jolloin yhtye ei poseeraa kameralle suoraan.

Super trouper-painokseen kuuluu lisäksi valokuva oikealla valokuvapaperilla Super Trouper-albumin promokuvauksista, kaksi DVD:tä, nippu postikortteja ja tekijöiden nimmarit.
Kiva paketti, joka erottuu aiemmista kirjoista ja jossa todella riittää katseltavaa pidemmäksikin aikaa ja varmasti vuosien saatossa tämänkin keräilyarvo nousee.












lauantai 29. maaliskuuta 2014

Korvamatoja vol. 1

Kuten kaikki tiedämme, on olemassa biisejä, jotka päähän asetututtuaan eivät suostu sieltä lähtemään.
Allekirjoittaneella ne eivät yleensä kuulu suosikkilistalle vaan ovat enempikin sellaisia, joita ei huvikseen kuuntelisi saati sitten pyörittelisi toistolla omassa päässään. Tässä ensi alkuun muutamia:

Lagy Gaga: Edge of glory
En koskaan ole tykännyt Lady Gagan musiikista ja radionkin olen aina sulkenut, kun vain on ollut mahdollista. Aina ei kuitenkaan voi välttää tiettyjen biisien kuulemista ja niinpä tämänkin biisin kertosäkeestä osaan tarpeeksi, jotta se jää jumittamaan päähän kuin rikkinäinen levy. Ja ärsytyskäyrä on aika korkealla siinä vaiheessa, kun sadannen kerran pyörähtää sama kohta soimaan: "I'm on the edge of glory, And I'm hanging on the momenth of truth" ja sitten vielä: "the edge, the edge, the edge".



Mörkö se lähti piiriin
"Tinttantanttantallalei." Lastenlaulut on tarkoituksellakin tehty sellaisiksi, että ne varmasti jäävät helposti päähän. Helposti rullaava ja  tarttuva melodia sekä selkeät ja hauskat sanat. Mikäs siinä. Mutta kun ei laulusta pääse eroon, niin sitten eivät sanat enää olekaan hauskoja vaan omassa mielessään muokkaa niitä painokelvottomiksikin -vaikka eipä siitäkään mitään hyötyä ole, vaan täytyy alistua kohtalolleen ja rallatella hamaan tappiin asti. "Tinttantanttantallalei."



Chirpy-chirpy cheep cheep 
Tämä tuskin kummempia perusteluja tarvitsee.


Love and marriage (Pulmuset) 
Tässä sikäli poikkeus, että biisi on kyllä hyvä, mutta siitä huolimatta voi ajaa ihmisen hermoromahduksen partaalle. Joka on ikinä Pulmusia katsonut, tietää varmasti, miten vaikea tästä Andy Williamsin laulamasta rallatuksesta on päästä eroon? Olen joskus huomaamattani hyräillyt tätä ja saanut sitten kaverilta kommenttia, joka vaatii saman tien lopettamaan. Tämä on myös sarjassamme niitä biisejä, että kun se on päähän jumahtanut, niin on suuri työ ja tuska saada se sieltä pois. Love and marriage, love and marriage, tittidittiditti, love and marriage.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

ABBAn 30 parasta biisiä

Nyt on ABBAn parhaimmat biisit listattu ja aika vetää yhteen joitakin ajatuksia.
Kuten ensimmäisessä postauksessa sanoinkin, oli tehtävä suorastaan itsensä kiduttamista ja kun lista oli lopulta valmis, mietin pitkään, että pitäisikö sittenkin vielä tehdä jotain muutoksia. Kun kirjoittelin milloin minkäkin biisin fiiliksiä, niin samalla mieleen tuli aina vähintään viisi muuta, joiden olisi pitänyt olla tässä listauksessa mukana. Tuntui julmalta jättää niin monta hienoa biisiä kokonaan mainitsematta.
Voisin siis hyvin luetella tähän useammankin biisin, joiden pudottaminen listalta tuntui väärältä, mutta se tuskin on tarpeen. 

Parhaimman biisin valinta olikin paljon helpompaa kuin muiden listasijojen jakaminen. Pyörittelin biisejä suuntaan ja toiseen, ja kun mitään ratkaisua ei meinannut syntyä, kuuntelin aina "taisteluparina" olevat biisit vuorotellen uudestaan ja uudestaan miettiessäni kummassa on enempi sitä jotain. Välillä mielessäni kävi rikkoa "sääntöjä" ja tehdä jaettuja sijoituksia. Kuten vaikkapa juuri Eaglen ja Disillusionin kohdalla. Toisaalta samaa taistelua kävin myös siinä vaiheessa, kun oli pakko pudottaa mm. That's me, Lovelight, Like an angel passing trough my room ja Hasta mañana

En tietoisesti valinnut biisejä sillä perusteella, kuka laulaa soolo-osuudet, mutta etenkin kärkikymmeniköstä voi hyvin päätellä, että Agnethan ääni ja tulkinnat ovat tehneet suuremman vaikutuksen kuin Fridan, vaikka ABBAn tuotannosta löytyy monia upeita Fridan ja Björninkin tulkitsemia biisejä.

En ole aiemmin erikseen pohtinut tai listannut, mikä ABBAn albumi olisi mielestäni paras. Kaikilta albumeilta löytyy hienoja biisejä ja jokaisessa albumissa on omanlaisensa tunnelma. Tykkään paljon Ring, ring - albumista, joten tätä yhteenvetoa tehdessäni vähän ihmettelin, etten ollutkaan valinnut kyseiseltä albumilta yhtään biisiä. Nyt se tuntuu suurelta väärydeltä, sillä ei albumi niin huono ole, että se pitäisi näin törkeästi jättää listan ulkopuolelle.  Ehkä Ring, ringin puuttuminen kuvastaa sitä, että se oli yhtyeelle vielä aloittelualbumi, jolla he vasta hakivat omaa suuntaansa. Muuten biisit jakautuivat albumeittain suhteellisen tasaisesti ottaen huomioon, että mukaan mahtui vain 30 parasta biisiä.

Paremmuusjärjestyksiä on yhtä monta kuin on kuulijaakin ja nyt olisikin mielenkiintoista kuulla, onko sinulla, joka tätä listaa nyt katselet, jokin sellainen biisi, joka olisi ehdottomasti pitänyt olla listalla? Tai sellainen joka on aivan takuulla väärällä sijalla tai jopa jokin, joka ei omalle listallesi kuuluisi?

Tässä vielä lista kokonaisuudessaan:

maanantai 24. maaliskuuta 2014

TOP 30 ABBAn parasta kappaletta: #1 The winner takes it all

Pyörittelin monia vaihtoehtoja siitä, mikä ansaitsisi paikan ABBAn parhaana biisinä. Valinta ei ollut helppo, sillä monet biisit ansaitsisivat jaetun ykkössijan. Pitemmän harkinnan tuloksena päädyin lopputulokseen, että ei ykkössijan haltijasta taida olla epäilystäkään. Kyllä se kirkkain kruunu kuuluu The winner takes it all-biisille (työnimenä The story of my life), joka löytyy Super trouper-albumilta (1980).

Ehdoton ABBA-klassikko, joka kuuluu melkein mihin listaukseen tai Greatest hits-albumille tahansa. Varmasti yksi niistä kappaleista, jonka jokainen on joskus kuullut. Björn sai inspiraation biisiin hänen ja Agnethan erosta, vaikka ei tietenkään ole sitä mieltä, että erossa kukaan olisi voittaja, eikä olekaan.
Kun tarkkaan kuuntelee biisin taustoja, huomaa, että ne ovat hyvin yksinkertaiset. Kuitenkin kokonaisuudessa The winner takes it all kuulostaa suurelta ja jopa mahtipontiselta.

Biisi huipentuu c-osaan, joka viimeistään herättää huomaamaan, miten onnettomassa tilassa laulun kertoja onkaan.
I don’t wanna talk, if it makes you feel sad,
but I understand, you’ve come to shake my hand.
I apologize, if it makes you feel bad, seeing me so tence, no self-confidence,
but you see; the winner takes it all.

Tämän jälkeen feidataan hiljalleen biisi loppuun ja tulee vähän samanlainen olo kuin katselisi kesän viimeisten kukkien lakastuvan ja hautautuvan kylmän syysateen alle.

Uskoisin, että singlestä ei olisi ehkä tullut niin suurta hittiä, jos Frida olisi laulanut tämän Agnethan sijaan. Agnethalla on jokin erityinen ominaisuus, jolla hän saa surullisista lauluista niin sydäntäsärkeviä, että kuunnellessa tuntee itsekin tuskan pahimmillaan.


Covereita tästäkin biisistä on tehty lukuisia, mutta mielestäni The winner takes it all on sellainen kappale, että kukaan muu ei pääse edes lähelle ABBAn versiota, vaikka osa ihan asiallisia versioita onkin. Tämä biisi kuuluu omalla listallani sille osastolle, ettei tähän saisi kukaan muu koskea.

Tässä linkkejä muutamiin ihan vain vertailun vuoksi, miten eri artistit ovat biisiä lähestyneet:

Meryl Streep (elokuvassa Mamma mia!)
Susan Boyle 
The Corrs
Tina Arena
E-rotic
Il Divo

Mitä mieltä sinä olet, mikä on ABBAn paras biisi?

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Pysähtynyt hetki

Hänellä oli outo olo, jota hän ei osannut sanoin kuvailla. Hän istui tummanvihreäksi maalatun keittiöpöydän ääressä ja tuijotti ilmeettömänä eteenpäin. Oli heinäkuinen ilta ja ulkona oli yhä valoisaa kellon lyödessä puolta yhtätoista. Pienet hyönteiset lentelivät silloin tällöin ikkunan takana ja hento tuuli löyhytteli koivujen lehtiä. Muuten piha näytti täysin äänettömältä ja elottomalta.

Vaikka luonto hohti kauneinta vihreän sävyään, tuntui kaikki vain hämäykseltä. Hänen silmiensä edessä pyöri tummanpuhuvia tapahtumia kuin ne olisivat kuuluneet johonkin elokuvaan, jonka hän oli hiljattain käynyt katsomassa. Hän näki valkoisen huoneen, jossa toisensa tuntevat ihmiset seisoivat tummissa vaatteissa ja esittivät, etteivät tunteneet mitään toisiaan kohtaan. Neljä miestä, kaksi naista. Heiltä puuttui vain elokuvissa esiintyvät vahva maski. Hän kuvitteli naisille tummat silmämeikit ja lähes luonnottoman vaaleaksi puuteroidut kasvot. Miehillä ei ollut meikkiä, vain vaalea iho ja parransänkeä. Miehillä oli silitetyt puvut päällä, naisilla pitkät hameet, joissa oli hieman liian suuret röyhelöt.

Taustalla soi musiikkia, jotakin nopeatempoista, raskaita lyömäsoittimia ja säröistä kitaraa. Tai ehkä vain melankolista, yksinkertaista pianomusiikkia, jossa soittaja hakkasi hartiavoimin koskettimet pohjaan jokaisen mollisoinnun kohdalla.  Huoneessa seisovat ihmiset tuijottivat valkoisessa sängyssä makaavaa heitäkin kalpeammaksi meikattua naista, jonka kasvoilta näkyivät eletyt vuosikymmenet. Kukaan ei sanonut mitään ja hiljaisuus oli käsin kosketeltavissa. Hiljaisuus huoneessa oli lähes luonnotonta. Huoneessa olijoiden silmät olivat tyhjiä, niissä ei näkynyt elämän kokemuksien tuomaa viisautta tai tämän nimenomaisen hetken tuomia tunteita. Naisten silmät eivät näyttäneet edes kosteilta.

Mitä hän olisikaan antanut, jos olisi voinut kuulla tuon harmaan, hauraan hahmon äänen vielä kerran. Kaikki tuntui niin tyhjältä kuin valkoinen huone ilman huonekaluja. Hän vain toivoi, että huoneessa seisseet miehet olisivat pyytäneet anteeksi, silloin kun se vielä oli mahdollista. Nyt he eivät pystyisi enää kasvotusten sanomaan olleensa väärässä. Hänkin oli pahoillaan siitä, että oli syyttänyt hahmoa lähes kaikesta, mikä oli mennyt pieleen hänen elämässään. Mutta hän oli ehtinyt pyytää anteeksi. Ja nyt hän vain toivoi, että mihin tahansa tuo hauras hahmo olikin siirtynyt, että se olisi ylpeä hänestä.


tiistai 18. maaliskuuta 2014

TOP 30 ABBAn parasta kappaletta: #2 Thank you for the music


Listan kakkossijalle ABBAn parhaimmissa biiseissä nousi Thank you for the music, joka löytyy The Album-pitkäsoitolta (1977) ja on tehty ABBAn toimesta myös espanjaksi. (Gunilla Backman on laulanut biisin ruotsiksi.)

Tämähän oli alunperin tehty osaksi The girl with the golden hair-minimusikaalia, jota yhtye esitti konserteissaan. Muita musikaaliin kuuluneita numeroita olivat I'm a marionette, I wonder sekä virallisten julkaisujen ulkopuolelle jäänyt vauhdikas Get on the carousel (allekirjoittanut kokee sen huutavana vääryytenä, ettei tästä koskaan saatu studioversiota).

Ylityssanavarastoni ei riitä kuvailemaan sitä, mitä fiiliksiä tästä biisistä saa, ja etenkään sellaisia sanoja ei löydy, joita en olisi jo käyttänyt varmaan jokaisen listaamani biisin kohdalla.

Vaikka biisi on positiivinen ylitys musiikin olemassaololle, on tässä mielestäni aina ollut tietynlaista haikeutta. Ennen kuin opin tuntemaan ABBAn historiaa tarkemmin, mielsin tämä biisin heidän viimeisekseen. Olisihan se ollut hyvin osuvaakin: jäähyväisiksi päästetään ilmoille kiitoslaulu, jollaista ei tunnelmaltaan ja sanoituksien osuvuudeltaan löydy toista samanalista. Sanojensa puolesta tässä on paljon hyviä oivalluksia, mm: "And I've often wondered, who did it all start, who found out that nothing can capture heart like a melody can, well, whoever it was, I'm a fan." Ja kertosäe kokonaisuudessaan kertoo varmasti kaiken oleellisen sellaisen ihmisen ajatuksista, jolle musiikki merkitsee enemmän kuin yksittäisiä yökerhotanssihittejä tai jumppatunnin taustamusaa. Monesti olen tämän biisin kohdalla miettinyt, miten onkin mahdollista, että joku (no, Björn ja Benny) on voinut löytää juuri ne oikeat sanat sellaisille ajatuksille, joita itsekin on monesti pohtinut mielessään. Tämän olisi toki voinut tehdä nopeatempoiseksi diskohitiksi ja pistää jos jonkinmoista härpätintä taustalle, mutta juuri tässä pianosäestyksessä on oma taikansa korostamaan biisin sanomaa ja sitä kuuluisaa tunnelmaa. Äärimmäisen kaunis biisi kyseessä.

Mainittakoon, että alkuun luulin, että biisin Doris Day-versiossa laulaa joku muu kuin Agnetha. Ihmettelikin, miksi cover-versio oli sisällytetty The Albumin remasteroidulle painokselle. Kunnes sitten aikani kuunneltuani huomasin, että kyllähän se vaan Agnetha tämänkin laulaa. Hieno ja erilainen versio.

Biisi kiteyttää hyvin myös sen, mitä sitä itsekin haluaa sanoa upeille artisteille ja yhtyeille, jotka tuovat musiikillaan iloa (ja muitakin tunteita) elämäämme: So, I say: Thank you for the music.

(Harmi, ettei Youtubessa ole sitä live-vetoa, missä useampi artisti mm. Steps ja Cleopatra laulavat biisiä Thank ABBA for the music. Kun MTV oli vielä kunnon musiikkikanava, näin tuon esityksen sitä kautta ja nosti kyllä käsikarvat pystyyn siitä ajatuksesta, miten nykypäivän artistit osoittivat kunnioitustaan ABBAlle. Biisin pelkkä audio löytyy kyllä.)

Tässäpä vielä kaksi erilaista vetoa biisistä:

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

TOP 30 ABBAn parasta kappaletta: #3 The day before you came

Pronssisijalle ABBAn parhaimpien biisien listauksessa kiri The Day Before You Came, työnimeltään Wind ja sitä ennen Den lidande fågeln. Biisi on viimeinen, jonka ABBA äänitti (viimeinen julkaistu biisi oli Under attack) ja onkin alunperin julkaistu singlenä, jonka B-puolella kuultiin Cassandra, ja kokoelmalla The Singles: The first ten years (1982). Vuonna 2001 biisi lisättiin The Visitors-albumin remasteroidulle versiolle.

Vaikka The day before you came-biisiä arvostetaan ABBAn suurkuluttajien joukossa lähes poikkeuksetta, on tämä silti jäänyt mielestäni turhaan vaikkapa Dancing queenin varjoon. Tämä on pieni taideteos, jonka sanoituspuoli on toteutettu hyvin mielenkiintoisesti. Onnellisesta rakkaudesta kertovat laulut ovat perinteisesti sävyltään iloisia ja taustasävellys pirteä. Kuvataan sitä tunnetta, kun leijailee pilvissä rakkauden huumasta. Tämän voisi siis mielestäni mieltää positiiviseksi biisiksi, joka kertoo onnettomasta elämästä ennen suuren rakkauden astumista kuvoihin. Ja sinä päivänä kaikki muuttuu paremmaksi, kun mies astuu kuvoihin.

Toisaalta biisin voi nähdä siinäkin valossa, että tarinan nainen on tottunut siihen, että elämä kulkee tiettyjen asioiden puitteissa ja organisointi on kaikki kaikessa. "My life was well within its usual frame, the day before you came". Miehen tuoma muutos ei välttämättä olekaan ihanan positiivinen asia, sillä päivärutiinit kärsivät, kun toinen ihminen sekoittaa rytmiä. Kuitenkaan henkilön elämä ei vaikuta erityisen hohdokkaalta, jos kerrotaan, että: "There's not a single episode of Dallas that I didn't see". Yöt vietetään unta odotellen ja sateen ropinaa kuunnellen. Hyvin monimuotoinen biisi, jonka voi tulkita useammallakin eri tapaa. Biisin hienoutta lisää myös se, että se on enempikin musikaalinumero, jossa laulutyyli on kertovampaa ja muistan lukeneeni, että Björn nimenomaan halusi tehdä biisistä sellaisen, että Agnetha käyttäisi ääntään totutusta tyylistä poikkeavala tavalla, sillä Björnin ja Bennyn intohimot olivat tässä vaiheessa jo enemmän kallellaan musikaalien suuntaan. Niinpä biisissä Agnetha on musikaalin pääosan esittäjä enemmän kuin kertoisi omakohtaista tarinaansa.

The day before you came on varmasti yksi koskettavimpia ja taidokkaimpia biisejä, joita on koskaan tehty, ja joka toimii selkeydessään täydellisesti. Tuskinpa tämänlaisia helmiä ihan nurkan takana on syntymässä. No, niitä odotellessa:



lauantai 15. maaliskuuta 2014

Päivä 8: Se hetki

Heräsin aamulla ilman herätyskelloa, kun huone kylpi auringonsäteissä. Yksi niistä osui suoraan silmiini ja herätti minut sikeästä unesta. Nousin ylös ja kurkistin valkoisten ikkunaverhojen välistä ulos kesäiseen aamuun. Hymyillen siirsin verhot syrjään ja astelin tuvan puolelle. Keitin vettä teräksisessä kattilassa ja kaadoin veden keraamiseen teemukiini teelehtien päälle. Voitelin kaksi palaa ruisleipää, joiden päälle laitoin muutaman lusikallisen raejuustoa.

Avasin puisen ulko-oven, kävin hakemassa aamiaiseni ja asetuin toiseksi ylimmälle portaalle istumaan. Asetin teemukin viereeni ja haukkasin palan toisesta leivästä. Katselin ympäri pihamaata, joka onneksi oli omani eikä kenenkään muun. Korkea kuusimetsä ympäröi pihaa kolmelta eri suunnalta ja vain talon takana mutkitteli hiekkainen tie, jotka pitkin pääsi asfalttipäällysteiselle tielle, joka taas johti kaupunkiin. Lähin naapurini sijaitsee saman hiekkatien varressa, mutta sopivasti parin kilometrin päässä.

Siemaisin marjateetäni ja katselin, kun aamuvirkut perhoset lentelivät pihapiirissä. Niitä oli keltaisia, valkoisia ja ruskeankirjavia. Myös yksinäinen sudenkorento näkyi kiitävän huippunopeudella kukkapenkin päästä päähän. Kukkapenkissä kukat hohtivat jo kesäisiä värejään: keltaista, pinkkiä, oranssia ja valkoista. Myös juhannusruusu näytti elonmerkkejä. Vaikka ajoin nurmen muutama päivä sitten, sinnikkäät voikukat pilkottelivat sieltä täältä. Siellä täällä näkyi myös villinä kasvavaa vaaleansinistä lemmikkiä ja kai muutama yksinäinen belliskin piti yhä pintojaan muita kukkia vastaan.

Sain leipäni syötyä ja asteli portaat alas teemuki kädessäni. Tunsin kasteisen viileän nurmikon varpaissani ja nautin siitä hetken. Ilmassa tuoksui kukkien, nurmikon ja auringossa paahtuneen hiekkatien pölyinen tuoksu. Mustarastas lensi viereisestä koivusta toiseen koivuun ja jossain kauempana kuului pikkulintujen kesäkonsertti.

Astelin pois talon varjosta ja annoin auringon lämmittää harmaan yöpaidan verhoamaa selkääni. Katselin taivaalle, jossa pumpulimaiset pilvet lipuivat hiljalleen eteenpäin kuin soutuvene kesäisillä laineilla. Suljin silmäni ja kuvittelin mielessäni, miten voisin mennä tänään rantaan ja soutelemaan. Miten auringonsäteet leikkisivät veden pinnassa, miten hiljaisuus olisi melkein nähtävissä ja miten kalat hyppelisivät pintaan kurkistamaan, vieläkö aurinko paistoi. Miten vene lipuisi laineiden tahtiin eteenpäin niin hitaasti, että etanakin ehtisi ohittaa veneen. Millainen olisikaan se tunne, kun voisi nojata taaksepäin, sulkea silmät ja antaa auringon polttaa ja ajan kulua verkkaalleen. En usko, että tässä maailmassa olisi mitään kauniimpaa kuin nämä kesän hetket.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

TOP 30 ABBAn parasta kappaletta: #4 Slipping through my fingers

ABBAn TOP 30 parhaan biisin neljännelle sijalle sijoittui riipaisevan kaunis Slipping trough my fingers, joka löytyy yhtyeen viimeiseltä studioalbumilta (The Visitors, 1981), ja on tehty myös espanjaksi (Se me está escapando). Harvinaisen onnistunut ja lähes yhtä sydäntäsärkevä coveri biisistä löytyy Mamma mia! -elokuvasta Meryl Streepin laulamana.

Biisi pysäytti kuuntelemaan ja heristämään korvia, koska se alkoi (verrattuna muihin tuohon aikaan kuuntelemiini biiseihin) poikkeuksellisella tavalla ainoastaan hiljaisten kosketinten säestämänä, kunnes kasvaa hiljalleen hieman isommaksi.
 Biisin ensimmäiset 30 sekuntia ovat edelleen mielestäni se tämän kipaleen koukku kauniin melodian ja hyvällä tavalla pahaa tekevien sanojen lisäksi. Biisihän loppuu samalla lailla, joten hienolla tavalla tuo toisto toimii tehokeinona, koska tarina ei varsinaisesti lopu, vaan jää sellainen kuva, että uusi aamu alkaa samalla lailla kuin edellinenkin. Katsellaan tytön kouluunlähtöä haikeana, koska laulun kertoja ei tiedä, mihin kaikki vuodet ja hetket ovat vierineet, ja miksi hän jätti tekemättä ne lukuisat suunnittelemansa reissut tyttärensä kanssa. Samalla miettien, voisiko ajankulumista hidastaa, elää enemmän hetkessä ja olla läsnä tärkeiden läheistensä elämässä. Biisihän on saanut inspiraationsa Björnin ja Agnethan tyttärestä, Lindasta, ja vanhempien tunteista, kun he huomaavat, miten nopeasti aika kulkeekaan.

Haikeutta ja ajan kulumisen tuskaa ei biisistä puutu, enkä saata kuvitella ketään muuta tulkitsemaan tätä biisiä kuin Agnethan (ja ABBAn). Kakkossäkeen stemmat ovat (jälleen) korviahivelevän pehmeät ja täydellisesti yhteensulautuvat. Täydellisen harmooninen balladi.

Jossain vaiheessa koin tämän biisin liian ahdistavaksi kuunnella (tietämättä vielä biisin synnyn taustoja), ja muistankin moneen kertaa hypänneeni tämän yli, koska en vain yksinkertaisesti pystynyt kuuntelemaan tätä itkemättä. Se jo mielestäni kertoo biisistä hyvin paljon. Edelleenkin, sopivassa mielentilassa, tällä biisillä saa kyllä kyynelkanavat aukeamaan.



sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

TOP 30 ABBAn parasta kappaletta: #5 The name of the game

Viidenneksi paras ABBAn biisi on tässä listauksessa The name of the game, joka löytyy The Album-pitkäsoitolta (1977). Työnimenä tällä helmellä oli A bit of myself.

Kuten moni muukin Gold-kokoelmalta löytyvä biisi, myös tämä kuuluu siihen vaiheeseen, kun vasta olin tutustumassa ABBAn maailmaan.

Biisi erottuu edukseen poikkeavalla rakenteellaan, joka ei noudata perinteistä säkeistö-kertosäkeistö-säkeistö-kertosäkeistö-c-osa -linjaa. Vaihtelevuutta luo lisäksi se, että myös laulajia on vaihdettu eri osien mukaan ja näin biisi kuulostaa värikkäämmältä ja kuulijan mielenkiinto pysyy koko ajan yllä. Vaikka olen kuullut muidenkin tulkintoja biisin tarinasta, en vain osaa mieltää, että The name of the game kertoisi naisesta, joka käy kallonkutistajalla (olkoonkin, että Abba The Moviessakin on pieni pätkä ko. biisin kohdalla, jossa Agnetha istuu "terapeutin" tuolissa, mutta on siinä paljon muutakin). Mielsin tarinan enemminkin niin, että laulun kertoja tapaa miehen, joka näkee naisen läpi ja sisimpään, ja muuttaa rakkaudellaan tämän avoimmeksi ja vähemmän hankalaksi tapaukseksi. Niin tai näin, nerokkaasti rakennettu tarina, jonka kertojina sekä Frida että Agnetha pääsevät esittelemään vahvuuksiaan. Suoraan suoneen iskevät etenkin kohdat: "I was an impossible case, no-one ever could reach me" ja "Your smile and the sound of your voice, and the way you see through me, gotta feeling you give me no choice, but it means a lot to me".

The name of the game on parhaimmillaan niin albumi- kuin liveversiona, volat kaakossa ja vähintään pari kertaa peräkkäin toistettuna.




perjantai 7. maaliskuuta 2014

Muistoja 90-luvulta: Macarena (1995)

Yksi legendaarisimpia 90-luvun kesähittejä oli Los Del Rion Macarena. Itse luulin pitkään, että nimi on Macarina, sillä mielestäni Macarena kuulosti ihan hölmöltä. Tähän rallatukseenhan luonnollisesti kuuluu tuo tanssi, joka jokaisen tuli osata ja varsinkin diskossa kuului asiaan tanssia koko biisi läpi tuota samaa koreografiaa. Jostain syystä muistaakseni meidän luokassa oli aluksi tiedossa vain ns. simppelimpi versio, josta puuttui noin puolet videolla nähtävistä liikkeistä. Tiedä häntä, miksi näin oli, mutta sitten kun tietoon tuli, että koreografiaan kuului enemmänkin liikkeitä, niin pitihän ne tietysti opetella pikimmiten.

Luokkakaverillani oli myös olemassa jokin maxisingle tästä biisistä, koska siinä oli aivan järjettömät määrät remixejä. Kopioin sen tuolloin c-kasetille, ja kyllä pelkästään noihin remixeihin meni melkein kasetin molemmat puolet. Pari kertaa taisin jaksaa nuo remixit kuunnella, mutta kyllähän se radioversio oli parempi.

Tuolloin Macarena soi niin usein ja joka tuutista, että kun sen varsinainen kulta-aika oli ohi, se jäi aikalailla unholaan. Vasta pari vuotta sitten satuin Youtubessa sen kuuntelmaan ja samalla palautuivat muistot mieleen. Siirsin biisin koneelle ja ehkä viikon verran kuuntelin sitä ihan fiiliksissä, kunnes se toistamiseen sai siirtyä odottamaan seuraavaa nostalgiafiilistelyä.

Onhan biisi tanssittava, video värikäs ja sanatkin ovat ihan hauskat, mutta siitä huolimatta biisi ei enää nykyisin kovin montaa kuuntelukertaa kestä. Biisi on kuitenkin yksi ehdottomista ykkösvalinnoista mihin tahansa ysäribileisiin. Sillä mitäpä 90-luku olisi ollut ilman Macarenaa?



keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Päivä 7: Paras ystäväni

Sinä olet paras ystäväni.
Niin, juuri sinä, joka luet tätä viestiäni. Tiedän, ettei kukaan muu olisi täällä ja löytänyt tätä kirjettä. Se osoittaa, että sinä välität oikeasti. Se, joka oikeasti välittää, on paras ystäväni. Tiedän, että olet nyt täällä, koska en ole vastannut soittoihisi. Olet mahdollisesti kysynyt naapureiltani, ovatko he nähneet minua. Todennäköisesti et ole saanut heiltä mitään suoraa vastausta, vain typeriä sipinöitä ja supinoita.

Mietit varmasti, miksi luet tätä viestiä? Miksi en osoittanut tätä kenellekään lähempänä asuvalle. Miksi olisin? Enhän tiennyt, kuka minusta oikeasti välittää. Ketä kiinnostaa, kuka minä olen eikä vain se, mistä olen rahani saanut ja miksi minä olen niin outo. Ne juoruilevat naiset, eivät he oikeasti olleet ystäviäni. Ja ne miehet, kyllä minä tiedän, miksi he olivat minusta kiinnostuneita. Niin siinä joskus käy, kun kotona on sellaisia haaskalintuja kuin ne juoruilevat naiset ovat. Ei se minun asiani ole, itsepähän tulivat luokseni.

Niin hölmöltä kuin se kuulostaakin, niin olen iloinen, että juuri sinä tulit. Kyllä minä sen tiesin, että sinä se olet, joka jaksaa välittää. Olimmehan kokeneet niin paljon yhdessä. Muistatko vielä sen tulvan silloin kun lomailimme yhdessä? Silloin oli todella henki kyseessä. Muistan, miten onnellisia olimme, kun lopulta saimme jalkamme kuivalle maalle ja pääsimme kotiin takaisin. Silloin tuntui, että mikään niin sanotusti normaali ongelma ei tuntunut miltään. Miten typerältä se kuulostikaan, kun ihmiset valittivat, kun bussi oli kolme minuuttia myöhässä tai miten kaupasta oli kerma loppu. Olisin ollut todella onnellinen, jos nuo olisivat olleet minun suurimmat ongelmani.

Tiedän, että olet sitä mieltä, että minun olisi pitänyt jäädä pidemmäksi aikaa sairaalaan, kuntoni huomioon ottaen. En vain jaksanut enää sitä steriiliä hajua ja kasvottomia hoitajia. Valkoisia seiniä, epämukavia lakanoita ja minuuttien laskemista. Huonetoverini avustuksella onnistuin livistämään. Siunattu Aarne! Siinä oli veikeä ja velmu kaveri. Kokenut elämässään yhtä ja toista eikä aina lain oikealla puolella.

Olen pahoillani, että emme sittenkään saaneet harmaantua yhdessä. Ehdimme onneksi nähdä niin paljon monia muita asioita, että varmasti niiden muistojen voimalla voit kuvitella, että olisin luonasi. Ja niin olenkin.
Sillä ei ole merkitystä, missä kunnossa ruumiini on. Meidän ystävyys on paljon suurempaa kuin maallinen elämä. Tiedän, tämä kuulostaa liian siirappiselta. Mutta niin se vain on. Ja joskus elämä kaipaa pientä siirappia, ettei kaikki vain maistuisi siltä samalta. Tutulta, mutta tylsältä. Joskus pieni äklömakea voi olla piristävääkin.

Älä luovuta elämääsi kesken vaan jatka pää pystyssä niin kauan kuin sinulle on päiviä suotu. Sinä olet vahvempi ja terveempi kuin minä.
Istun täällä kahvikuppi kädessä katsellen taivaan värin vaihteluita ja odottelen päivää, jolloin istut taas minua vastapäätä. Meillä on varmasti todella paljon kerrottavaa toisillemme siinä vaiheessa.
Ja tällä kertaa, ystäväni, meiltä ei aika lopu kesken.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Disney-aiheinen soittolista

"Yleisön" pyynnöstä laadin tuossa soittolistan Disneyn piirrettyjen elokuvien biiseistä. Ainut kriteeri oli, että piti valita sellaisia, jotka eivät kuulostaneet liikaa lastenlauluilta. Joten tällaisen sain aikaiseksi:

1.  A dream is a wish your heart makes (Linda Ronstadt)
2. A whole new world (Regina Belle, Peabo Bryson) 
3. Almost there ( Anika Noni Rose)
4. Can you feel the love tonight( Elton John)
5. Circle of life (Elton John)
6. I won't say (I'm in love) (Belinda Carlisle)
7. If I never knew you ( Shanice, Jon Secada)
8. Never knew I needed (Ne-Yo)
9. No importa la distancia (Ricky Martin)
10. One jump ahead (Brad Kane)
11. Reflection (Christina Aguilera)
12. Shooting star (Boyzone)
13. So this is love (Mike Douglas, Ilene Woods)
14. True to your heart (98Degrees, Stevie Wonder)
15.Two worlds (Phil Collins)
16. When will my life begin ( Mandy Moore)
17. When you wish upon a star (Louis Armstrong)
18. You'll be in my heart ( Phil Collins)
19. Beauty and the beast (Celine Dion, Peabo Pryson)

.