perjantai 29. marraskuuta 2013

TOP 30 ABBAn parasta kappaletta: #22 One man, one woman

ABBAn parhaimpien biisien listan sijalle 22 päätyi One man, one woman, joka löytyy The Album-albumilta (1977), ja työnimi tällä biisillä oli Sjömansvisa. 

Tämän biisin maailmaan pääsin oikeastaan Love stories-kokoelma-albumin kautta. Levy löytyi kirjastosta, ja sitä soitin varmaan joka ikisenä lainapäivänä aina, kun oli tilaisuus. Se on edelleen mielestäni yksi parhaimpia ABBAn kokoelma-albumeita, sillä se ei sisällä näitä kaikkia samoja listahittejä vaan myös tuntemattomampia helmiä.

One man, one woman kuuluu Fridan soolosuoritusten parhaimmistoon, vaikka voisin yhtä hyvin kuvitella biisin myös Agnethan laulamaksi. En alkuun ymmärtänyt biisin sanomaa saati parisuhteiden vaikeuksista, joita tässä kappaleessa kuvataan juuri niin kuin miltä ne tuntuvat, niin silti tunnelma välittyi melodian ja laulajan tulkinnan kautta riipivän tuskallisesti. Vaikka välillä tuntuukin, että parisuhde junnaa paikallaan ja jokainen päivä toistaa toistaan, niin jossain vaiheessa on paikallaan huomata, että peli ei ole menetetty ja aidon rakkauden eteen on palkitsevaa tehdä työtä.
Etenkin kohdassa "You leave and you slam the door, like you've done many times before, and I cry and feel so helpless" Fridan äänestä kuulee melkein häiritsevän piinallisesti sen tuskan, mitä laulun kertoja parhaillaan elää. Kertosäe onneksi antaa toivoa, että tämä tarina voi päättyä vielä hyvin. Kakkossäkeessä palataan arkeen ja pohditaan, että mikä tässä nyt meni pieleen. "And I cry and I feel like dying" on juuri sellainen hetki tässä biisissä ja Fridan tulkinnassa, jolloin voisin kuvitella päähenkilön lyhistyvän lattialle tuskan puristaessa rintaa ja epätoivon iskiessä, että onko tämä todella nyt tässä.

Kuitenkin viimeisessä säkeistössä toivo on palannut, kun ymmärretään, että nyt jos koskaan on herättävä todellisuuteen eikä antaa rakkauden vain mennä menojaan.
"You smile and I realise, our love is a precious thing, worth the pain and the suffering, and it's never too late for changing"

 

"You and me to the end."

torstai 28. marraskuuta 2013

Agnetha Fältskog: The one who loves you now (2013)

Posti pudotti luukusta viimein Agnetha Fältskogin The one who loves you now-singlen. Harmillista kyllä, sinkulla on vain nimibiisi, mutta toisaalta aina on kiva saada uusi lisä Agnetha-kokoelmaan.

Biisi on juuri sellainen, ettei se sopisi kenenkään muun kuin Agnethan laulettavaksi. Taustoissa ei ole kikkailtu liikaa vaan annetaan laulajan loistaa, ja Agnethan äänihän loistaa aina vaan. Jälleen yksi täydellinen kappale popin kuningattarelta. Plussaa sinkun tyylikkäästä kannesta.




Yllättävä vierailu

Miksi tulit? En pyytänyt sinua tulemaan.

Mukanasi toit jotain, mitä en tiennyt sinulla olevan. Vauvan. Pienen, pyöreän, ruskeasilmäisentyttö vauvan. En edes tiennyt sinun olevan raskaana.
Sanot olevasi väsynyt, koska vauvallasi on vaikeuksia nukkua öisin. Tulit luokseni, koska toivot apua. Kuulit, että minulla oli vuosi sitten samoja ongelmia oman lapseni, Violan, kanssa. Pyydän sinut sisälle hieman ihmeissäni, että kaikista tutuistasi tulit juuri luokseni. Olen kuitenkin hyvilläni, koska olen odottanut yhteydenottoasi jo jonkun aikaa. Kun Viola syntyi, et tuntenut kuuluvasi osaksi elämääni. Minäkin olin väsynyt ja unohdin soittaa. Miten se minua harmittaakaan. Mutta onneksi olet täällä nyt. Ehkä palat loksahtavat taas paikoilleen.

Istumme keittiön pöydän ääreen ja kehut uutta kotiani. Muutin kuukausi sitten tähän isompaan asuntoon. Pidin kovasti edellisestäkin, mutta siihen verrattuna tämä on paljon ihanampi. Tullessani ensimmäistä kertaa tänne, huomasin, että uunissa oli kolme paistopeltiä ja ne olivat puhtaita. Tulin siitä uskomattoman onnelliseksi. Aivan pieni asia, mutta silti sillä tuntui olevan suuri merkitys. Edellisessä asunnossani paistopeltejä oli kaksi ja ne olivat likaisia, koska edellinen asukas ei ollut niitä kertaakaan pessyt. Nyt edellisessä asunnossani asuu eräs ystäväni, jonka olen tuntenut jo 3-vuotiaasta asti.

Istumme nyt keittiöni koivusta tehdyn pyöreän pöydän ääressä. Uunissa on paistumassa viimeinen pellillinen juuri leipomiani korvapuusteja. Kysyt, miten itse selvisin lapsen huollosta yksin ensimmäisen vuoden. Kerron samalla, kun otan pullat uunista. Olet kovin vakavana ja pelkäät tulevaa, vaikka sinulla onkin avomiehesi rinnallasi. Et kuitenkaan ole enää niin varma hänestä. Pelkäät, että hänen tunteensa ovat hiipuneet ja jonain päivänä hän vain lähtee jälkiä jättämättä. Niin kuin minulle kävi. Tosin tietääkseni Roni ei lähtenyt omasta tahdostaan. Tai enhän tiedä. Hän katosi jälkiä jättämättä eikä edes poliisi ole saanut mitään selville. Ei ole mennyt päivääkään, etten olisi miettinyt, miten ihminen voi kadota savuna ilmaan. Miten kukaan ei muka ole häntä nähnyt?

Otan lautaset kaapista, asetan molempien lautasille höyryävän pullan ja perinteiseen tapaan kaadan korkeisiin laseihin kylmää maitoa. Istun alas ja rohkaisen sinua puhumaan ensisijaisesti avomiehesi kanssa peloistasi tulevan suhteen. Kehotan kuitenkin jättämään mainitsematta sen, että pelkäät hänen häipyvän. Naurahdat väkinäisesti ja nyökkäät. Sitten istumme pitkään  hiljaa, ainoastaan vauvan tuhina hänen nukkuessaan kuuluu keittiössäni. Kysyt sitten, missä Viola on. Kerron, että hän on äitini luona hoidossa, sillä halusin pitää vapaapäivän. Taas pitkä hiljaisuus, jonka jälkeen ilmaiset myötätuntosi siitä, että Roni on kadonnut. Yritän olla itkemättä ja hymyilen väkinäisesti. Ihmettelet sitten, missä vaiheessa elämästä tuli niin vaikeaa. Ollessamme nuoria kaikki tuntui niin ruusuiselta ja elämä tuntui olevan mahdollisuuksia täynnä. Missä vaiheessa ilo katosi elämästämme? Mietin samaa. Olimme molemmat oikeita auringonpaisteita ja monet ihmettelivätkin jatkuvaa kykyämme nähdä asiat positiivisessa valossa. Miksi nyt molempien elämä näyttää niin harmaalta? Katsomme toisiamme pitkään ja jotain tapahtuu siinä pienessä hetkessä. Ymmärrämme nyt molemmat, miksi tulit. On aika meidän molempien katsoa elämää taas hieman valoisammalta puolelta. On aika mennä eteenpäin. Siksi tulit. Yksin emme siihen pysty, olemme liian heikkoja. Mutta yhdessä, yhdessä, olemme vahvempia ja saamme toisistamme voimaa. Tästä hetkestä alkaen kuljemme taas yhdessä ja puhallamme yhteen hiileen. Tästä hetkestä palautamme junamme takaisin raiteilleen.

Kun lähdet, hymyilet lämpimästi ja uskomme molemmat, että uusi, parempi lehti on kääntynyt elämissämme.

tiistai 26. marraskuuta 2013

TOP 30 ABBAn parasta kappaletta: #23 The way old friends do

ABBAn parhaimpien biisien listan sijalla 23 on The way old friends do, joka löytyy Super trouper-albumilta(1980), ja on siitä poikkeuksellinen kappale, että kyseessä on live-nauhoitus muuten normaalilla studioalbumilla. Biisi nauhoitettiin vuoden 1979 kiertueen aikana ja pääsi sitten albumin päätösraidaksi. Täytyy sanoa, että minusta tämä on kyllä yksi parhaimpia ratkaisuja, mitä albumien päätösbiisien valintaan tulee.

Haitarilla soitetut taustat ovat kiva yksityiskohta ja näin ollen laulajien tulkinta ja sanat saavat vielä enemmän huomiota osakseen. Sanat tiivistävät hyvin sen, millainen pitkä ystävyys- tai rakkaussuhdekin voi parhaimmillaan olla. Välillä tapellaan, mutta toisaalta voidaan istua hiljaa ilman, että hiljaisuus alkaa painostaa. Agnetha ja Frida laulavat säkeet mielestäni hyvinkin samalla lailla, ja alkuun luulinkin, että kyseessä olisi ollut yksi laulaja.

Jälleen hyvin yksinkertaiselta kuulostava biisi, jossa kuitenkin on paljon enemmän ajatusta kuin kertakuulemalta luulisi, ja juuri sellainen kipale, joka pistää väreet kulkemaan selkää pitkin.

"You and I can share the silence, finding comfort together, they way old friends do."


maanantai 25. marraskuuta 2013

Erin live @ Kulttuuritalo, Helsinki (23.11.2013)

Tässä kuussa tuli myös toinen ensimmäinen keikka eteen, nimittäin olin ensimmäistä kertaa Erinin keikalla. Ostin lipun jo ennen kuin olin kuullut Sä osaat!-levyä, koska ajattelin, että parempi olla ajoissa liikkeellä. Sitten kuuntelin levyn, ja biisejä radiossa, ja olin vielä pari viikkoa sitten harkitsemassa lipun myymistä. Biisit olivat menneet pilalle liiasta radiosoitosta ja etenkin Ei taida tietää tyttö pisti haukottelemaan enkä Erinin biisejä ole juurikaan kuunnellut levyjen julkaisujen jälkeen. Tunnustan, että olin aika epäluuloisena liikenteessä.

Päätin sitten kuitenkin lähteä, kun ei tuo matka Kulttuuritalolle ollut kovin kummoinen. Keikan alussa Eriniä jännitti kai aika paljonkin, mutta pikkuhiljaa jännitys alkoi helpottaa. Erin esiintyi todella söpösti ja jatkuvasti hymyillen. Esiintyminen oli hallittua, mutta välillä näytti siltä, että lavalle olisi ehkä tarvinnut toisenkin laulajan kaveriksi.

Erinin ääni on kehittynyt huimasti, ja olin yllättynyt siitä, miten monipuolisesti hän osaa käyttää ääntään. Ääni soi todella kirkkaasti ja oli miellyttävää kuunneltavaa. Vireongelmiakaan en huomannut, vaikka niitä uran alussa joissakin tv-esiintymisissä oli ja kuulemma myös keikoilla (ennen Hunningolla-albumin julkaisua). Erin myös jutteli yleisölle ja kertoili tarinoita biisien synnystä ja saamistaan palautteista.

Parin tunnin keikan perusteella täytyy sanoa, että Erinin biisit ovat huomattavasti toimivampia livenä kuin levyllä, ja lisäksi Erinin ääni soi aivan eri tavalla konserttisalissa.

Itselleni keikan kohokohta oli On elämä laina. Tykkäsin siitä, kun kuulin sen albumilla ekaa kertaa, mutta tein virheen siinä, että kuuntelin radiota, joka onnistui pilaamaan tämän biisin soittamalla sitä kerran tunnissa. Nyt kuitenkin tämä biisi löysi aivan oman paikkansa ja kyllähän siinä kertosäkeen kohdilla sai nieleskellä taas.

Toinen ihokarvoja nostattava veto oli Alouette. Todella kaunista ja tunnelma oli täysi kymppi.
Niin, ja Oisko se oikein. En oikein tiedä, mitä biisin aikana tapahtui, mutta jokin kolahti ja mietin varmaan miljoonia asioita biisin aikana. Veti aika hiljaiseksi.

Täytyy hieman kritisoida yleisön käytöstä. Tai lähinnä ihan loppussa, kun bändi soitti viimeistä biisiä. Erin oli toki poistunut jo lavalta, mutta bändi soitti edelleen kovalla innolla biisiä loppuun. Erinin poistuttua lavalta iso osa yleisöstä lähti salista. Vähän jurppi, että onko se todella siitä parista minuutista kiinni ja ajattelivatko ollenkaan, että tuommoinen käytös oli todella epäkohteliasta soittajia kohtaan. Tokihan Erin on päätähti, mutta ihan yhtä lailla soittajat ovat kokonaisuuden kannalta tärkeitä. Höh.

Erinin musiikki aiheuttaa hyvin ristiriitaisia fiiliksiä. Biisit ovat hienoja, hyvin tehtyjä ja persoonallisia, ja Erinin ääni on kauniin kirkas. Mutta vaikka olen ollut todella suuri Nylon Beat-fani, en silti jaksa kovin pitkään kuunnella pelkästään Erinin biisejä (ts. ääntä). En osaa sen tarkemmin sanoa, mistä se johtuu. Mutta kaikista epäluuloista huolimatta, olen tyytyväinen, että lähdin keikalle. Erin on ihan ymmärrettävästi syistä suosittu, ja ehkä minäkin yritän nyt antaa biiseille uuden mahdollisuuden. Niin ja on vielä erikseen mainittava, että kyllä Erin on tulkitsija.

Keikalla kuultiin ainakin: Oisko se toi, Vanha nainen hunningolla, Kokeile mua, Sä et olisi aamulla siinä, Popeda, Vanha sydän, Oisko se oikein,  Ei taida tietää tyttö, Toiset mimmit, Laura tietää sen, Älä tule hyvä tyttö, Väärä mies, Mä kuulun tähän, Kakkukahvit, Annan maani pyöriä, En sano



sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Harry Potter ja Viisasten kivi (2001)

Elokuva: Harry Potter ja Viisasten kivi 
Vuosi: 2001
Ohjaaja: Chris Columbus
Näyttelijät: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson

Ensimmäistä Harry Potter-kirjaa yritin joskus lukea, mutta e
n päässyt alkua pidemmälle. Olen katsonut osan leffoista joskus kauan sitten ja nyt ajattelin katsoa niitä hilajlleen uudestaan. Samalla kun päätin katsoa nämä elokuvat, niin yritän pistää uudelleen mietintämyssyyn, jos saisin nuo kirjatkin luettua. Yleensä olisi toki parempi tehdä toisin päin, mutta koska olen jo osan elokuvista nähnyt, niin nyt tavallaan "tuho" on jo tehty mielikuvien suhteen.

Ensimmäinen osa on nimeltään Harry Potter ja Viisasten kivi. Elokuva kertoo Harrysta, joka jätetään äitinsä siskon perheen kasvatettavaksi. Perhe on taviksia eli jästejä eivätkä suhtaudu suopeasti siihen, että Harrylle lopulta tulee kutsu velhokouluun täytettyään yksitoista. Koulussa Harry oppii velhoilun perusteita, saa uusia ystäviä eikä vihollisten kohtaamiseltakaan voida välttyä; onhan kyseessä ihmepoika, joka on selvinnyt Voldemortin kohtaamisesta.

Pidän yleensä kaikentyyppisistä yliluonnillisista elokuvista, joissa on noitia, vampyyreja, supersankareita tai muita vastaavia. Toisaalta taas karsastan elokuvia, joissa lapset ovat pääosassa, mutta Harry Potter vetää mukaansa. Elokuvassa riittää tapahtumia, oivaltavaa huumoria ja näyttelijätkin suoriutuvat rooleistaan kukin tahollaan. Pidän erityisesti Hagridin ja Dumbledoren hahmoista, ja näyttelijävalinnat ovat osuneet kohdilleen. Lapsinäyttelijätkin ovat omaksuneet roolit (yllättävän) hyvin, ja hahmoista saa jo tässä ensimmäisessä elokuvassa aika hyvän kuvan, millaisia he ovat.

Vaikka elokuva on pitkähkö, ei se kuitenkaan junnaa paikallaan vaan koko ajan tapahtuu sen verran, että mielenkiinto jaksaa pysyä yllä. Tapahtumat ovat fantasiamaailmaan sopivia, saavat unohtamaan muun ja irtautumaan omasta arjesta elokuvan maailmaan.
On tämä viihdyttävä elokuva ja uskon, että taas jonkin ajan kuluttua tämän voisi katsoa uudelleen.

lauantai 23. marraskuuta 2013

TOP 30 ABBAn parasta kappaletta: #24 I've been waiting for you


ABBAn parhaiden kappaleiden listan sijalla 24 on I've been waiting for you, joka löytyy ABBA-albumilta (1975).

ABBA-albumi on muistaakseni ensimmäinen yhtyeen albumi, jota kuuntelin kokoelmien jälkeen. Siksi melkein jokaiseen biisiin liittyy erityisiä muistoja.
En vielä tässä vaiheessa osannut varmuudella erottaa Agnethan ja Fridan ääniä toisistaan, eikä sillä tuntunut olevan väliä. Vaikka Abba Gold- ja More Gold- levyillä olikin häikäiseviä laulusuorituksia, niin I've been waiting for you vasta varsinaisesti herätti kuuntelemaan tarkemmin. Etenkin sitä kuka oli tämä enkelin äänellä laulava nainen ja lauloiko hän enempikin sooloja kuin tähän mennessä kuulemani. Sain selvitettyä, että enkelin nimi on Agnetha ja että kyseessä on tuo vaaleampi nainen. Tämän jälkeen herkistin korviani aina uuden biisin kohdalla, jotta löytäisin sieltä Agnethan osuudet.

I've been waiting for you biisi on herkkä ja niin ihana rakkauslaulu, että sopisi mille tahansa kokoelmalevylle, ja jälleen kerran stemmat ovat erittäin miellyttävää kuunneltavaa. Taustat ovat selkeät ja antavat laulajan äänen loistaa ja viedä kuulijan mukanaan onnellisiin hetkiin. Myös tässä biisissä tehdään loppufeidaukset laulamalla nanananata, mutta kuten Move on-biisin lalalat, niin tässäkin ABBA saa luritukset sopimaan biisiin ja rauhallisesti johdattelee biisin loppuun.

Kaiken muun lisäksi tässä biisissä kaivoin ensimmäisiä kertoja englannin sanakirjan esille, jotta saisin selville, mitä kaikkea biisissä sanottiin. Muistan vielä, miten selasin aina uuden sanan kohdalle, kun päästiin kohtaan: "You thrill me, you delight me, you please me, you excite me, you're something I've been pleading for. I love you, I adore you, I lay my life before you, I´ll have you want me more and more, and finally it seems my lonely days are through,  I've been waiting for you."

Tässä on biisi, joka valaa aina uskoa siihen, että rakkauden voi löytää uudestaan.


torstai 21. marraskuuta 2013

J. Karjalainen live @ The Circus, Helsinki (16.11.2013)

Olin ensimmäistä kertaa J. Karjalaisen keikalla lauantaina 16.11.2013 Helsingin The Circus-yökerhossa.
Keväällä suunnittelin keikalle menoa, mutta liput menivät sivu suun. Nyt olivat odotukset korkealla, sillä olin kuullut vain hyvää Karjalaisen keikoista, ja luonnollisesti levykin oli niin kovaa kamaa, että huonolle keikalle ei vain ollut puitteita. Odotin keikkaa innolla myös siksi, etten ole J. Karjalaista nähnyt livenä aiemmin ja aina ekalla keikalla kaikki on uutta, koska ei tiedä, missä järjestyksessä tai mitä biisejä soitetaan.


The Circus oli paikkana yllättävän tavallinen, jopa tylsä. Ei siis keikkapaikkana oikein vakuuttanut, sillä paljon viihtyisämpiäkin nähty.
Vähän ennen keikkaa sali oli jo aika täynnä ja odottavia taputuksia alkoi kuulua sieltä täältä. Artisti asteli lavalle noin 15 minuuttia myöhässä ja sellaisten aplodien saattelemana kuin lavalle olisi astellut vähintään maailmantähti.

Setti alkoi Paskahousua-biisillä, joka sai aloitusbiisiksi suhteellisen riemukkaan vastaanoton. Yökerho räjäytettiin heti seuraavalla biisillä, kun bändi pamautti ilmoille joka radiokanavalta tutun Mennyt mies-kipaleen. Rumpali hakkasi rumpuja kuin kunnon rock-konsertissa ainakin ja yleisö lauloi mukana, totta kai.

Meripihkahuone herätteli yleisön taas laulamaan Yksi kerrallaan-biisin jälkeen, ja kuulosti eittämättä hienolta, kun täysi sali lauloi: "Miljoona, miljoona vuotta oon onnellinen." Siinä hetkessä tuntui, että vaikka ulkona on synkkää ja sataa vettä, niin voitaisiin olla onnellisia ainakin miljoona vuotta, kunhan vain Jii on samassa salissa musisoimassa. Meripihkahuone on kyllä yksi Karjalaisen parhaimpia biisejä koko tuotannossa.

Seuraavana tuli On kaikki niin kuin ennenkin, ja koin sellaisen onnellisuuden tunteen, että oikein itsekin ihmettelin. Tämä(kin) biisi on suuri suosikkini ja sellainen, johon liittyy paljon muistoja. Olin "miljoona vuotta onnellinen" siitä hyvästä, että soittivat tämän livenä. En suoraan sanottuna villeimmissä unelmissanikaan uskonut, että tämä olisi sisältynyt illan biisilistaan.

Avaruuden ikkuna sai hittibiisin vastaanoton, ja tunnelma nousi entisestään. "Maataan kalliolla nenät kiinni kivessä, maataan kalliolla, ja sitä nuolaistaan."
Muutkin radiossa tiuhaan soineet biisit innoittivat yleisön kiitettävään yhteislaulantaan ja etenkin Missä se Väinö on?-kipaleessa kertosäkeet olivat aika paljolti yleisön harteilla. Veikkailenpa, että jos ovet olisivat olleet ulos asti auki, olisi Kamppi saanut nauttia villin yleisön fiilistelystä Karjalaisen tahdissa.

Sekaisin-biisistä oli tehty aivan mieletön sovitus, ja tässä vaiheessa jo tuntui vahvasti siltä, että tässä ollaan menty sekaisin onnesta.

Kolme cowboyta-biisissä artisti vähän sekoili säkeissä, mutta sekin paikattiin ammattimaisella taituruudella eikä syntynyt noloa tai hiljaista hetkeä.

Mä meen-biisi on (ylläri varmaan) allekirjoittaneelle äärimmäisen tärkeä biisi, ja voi sitä haltioitumisen määrää, kun soittivat tämänkin.

Keikka päättyi Ankkurinappiin ja Karjalainen poistui lavalta myrskyisien aplodien saattelemana.


Koko bändi oli mielettömässä vedossa, mutta ainakin omalta fiilistelypaikaltani näytti siltä, että Jiin lisäksi eniten liekeissä oli rumpali. Vähän väliä sitä huomasi keskittyvänsä kuuntelemaan, että mitäs se rumpali milloinkin paukutteli ja hän näytti olevan elämänsä vireessä. Aivan kuin oltaisiin viimeistä keikkaa soittamassa. Tavallaan tietysti oltiinkin, sillä seuraavan kerran bändi palaa lavoille ensi vuoden puolella.

J. Karjalaisen koko tuotanto ei ole tullut tutuksi, ja keikalla tulikin muutama tuntemattomampi biisi, mutta se ei menoa haitannut. Tässä on niin rautainen kokoonpano, että olisi sitä varmasti kuunnellut tuon reilun puolitoistatuntisen pelkästään tuntemattomiakin biisejä.
Aina, kun uusi biisi alkoi soimaan, huomasin, että jokaiseen liittyikin enemmän muistoja ja fiiliksiä kuin olin ajatellutkaan. Keikalla tajusin, että olen aika lailla koko elämäni kuunnellut J. Karjalaista, koska siskoni soitti hänen musiikkiaan jo silloin, kun itse olin vielä ihan pieni. Eli tavallaan yksi elämäni artisteista on J. Karjalainen. Aika huikeeta. Lisäksi keikka oli alusta asti ihanan posiitivinen. Ilmassa oli lämpöä ja soittamisen iloa. En muista, milloin olisin hymyillyt tauotta koko keikan alusta loppuun, vaikka aina olenkin keikoista nauttinut ja fiilistellyt. Nyt vain tuntui siltä, että on pakko hymyillä ihan koko ajan.

Vaikka onkin aina tiennyt, että J. Karjalainen on mielettömän lahjakas, niin silti sitä vain kuunteli ja tuijotti ihmeissään lavalle, että herra on juuri sitä, mitä levyilläkin ja enemmänkin. Ei Jiitä suotta ole legendaksi kutsuttu. Sen arvonimen hän, jos kuka, todella ansaitsee. Sanoituksia, joissa on merkitystä, tunnistettava ääni ja vahvat melodiat.

J. Karjalainen on tänä vuonna saanut taas nauttia mieletöntä menestystä, joka ei ole noussut artistin hattuun. Tämä tuli todistettua, kun legenda itse tuli kättelemään eturivin ja kiitti jokaista kädestä pitäen.

Settilista:
Paskahousua
Mennyt mies
Yksi kerrallaan
Meripihkahuone
On kaikki niin kuin ennenkin
Avaruuden ikkuna
Onnenlantti
Mä jäin kiinni asfalttiin
Telepatiaa
Keihäänkärki
Riisinjyvä
Hän
Sydänlupaus
Missä se Väinö on?
Tyttöni mun
Villejä lupiineja
Mä tahdon olla lähellä sinua
Sekaisin

Kolme cowboyta
Mä meen
Doris
Mustat lasit
Ankkurinappi

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

TOP30 ABBAn parasta kappaletta: #25 Does your mother know

TOP 30 ABBAn parhaan biisin listan sijalle päätyi Voulez-vous-albumilta (1979) löytyvä Björnin soolobiisi Does your mother know. Työnimi tällä biisillä on ollut  I can do it.

Does your mother know on rokimpaa ABBAa. Meno ja meininkiä löytyy, ja tämä on mielestäni ehkäpä paras Björnin soolosuoritus. Kun kauan sitten kuuntelin ABBA Goldia, muistan miten tämä biisi teki lähtemättömän vaikutuksen. Oli pakko tanssia ja kuvitella itsensä lavalle komean mieslaulajan kanssa laulamaan tätä biisiä. Tuolloin taisi taskulamppu ajaa mikrofonin asemaa. Kertosäkeessä Agnethan ja Fridan osuudet ovat hauskat ja täydentävät biisin sanomaa hieman lapsenomaisella laulutyylillään. On kyllä ihme, jos tämä biisi ei saa tanssijalkaa vipattamaan ja mieltä piristymään. "You're so hot, teasing me, so you're blue, but I can't take a chance on a chick like you, that's something I couldn't do."

Biisin asetelman käännettiin Mamma mia!-musikaalissa avain toisenlaiseen suuntaan. Nyt olikin vanhempi nainen laulamassa kappaletta hänestä kiinnostuneelle nuorelle miehelle. Toimii niinkin päin!

Does your mother know:sta on monia mielettömiä vetoja Youtubessa, joista näkee, miten mieletön kemia bändillä on esiintyessään ollut. Biisi on erittäin flirttaileva ja ABBA onnistuu tuomaan sen esille myös esiintyessään. Kyllä on taas kamera vaarassa syttyä tuleen. Tässä yksi parhaimmista vedoista:






Tässä vielä Mamma mia!:n elokuvaversio:


lauantai 16. marraskuuta 2013

TOP30 ABBAn parasta kappaletta: #26 Move on

ABBAn parhaiden biisien listasijalla 26 on The Album-albumilta (1977) löytyvä Move on.
Biisillä on ollut useampia työnimiä (Yippee Yay, Big John, Joanne ja Love For Me Is Love Forever) sekä se on äänitetty espanjaksi nimellä Al Andar.

Tykkään Move on-biisistä, koska se on hyvin persoonallinen biisi. Poikkeuksellisesti Björn puhuu ensimmäisen säkeen, jolla johdatellaan kuulija hiljalleen biisin maailmaan. Kaksi viimeistä säettä ovat taas normaalisti laulettuja Agnethan toimesta. Tavallaan tämän voisi jakaa kahdeksi eri biisiksi, koska tulkintatapa vaihtuu. Move onin melodia soljuu vaivattomasti eteenpäin kuin rauhallisena lainehtiva järvi. Biisi on parhaimmillaan silmät kiinni kuunneltuna, jolloin voi kokea maailman ihmeet omassa olohuoneessaankin. Harmainkin päivä saa auringonpaisteensa, kun antaa tämän biisin tunkeutua ajatuksiinsa. ABBAlla on oma taikansa siinä, että se saa yleensä loppuunkäytetyt la-la-lat toimimaan ja sopimaan biisiin kuin biisiin ilman, että kuulijaa alkaa haukottaa.

Yhdellä sanalla sanottuna; tämä biisi on seesteinen.

"The morning breeze that ripples the surface of the sea
The crying of the seagulls that hover over me
I see it and I hear it but how can I explain
The wonder of the moment
To be alive, to feel the sun that follows every rain"




torstai 14. marraskuuta 2013

Uusi aamu

Hän istui parvekkeellaan kesäisen aamuauringon noustessa hiljalleen horisontissa. Hän ei ollut nukkunut yöllä juurikaan, mutta silti hän ei ollut väsynyt. Höyryävä kahvimuki vasemmassa kädessään hän käveli kaiteen luokse ja katseli heräävää luontoa. Linnut availivat ääniään jossain kauempana, aamukasteen pisarat kimmelsivät nurmikossa  ja ilma tuoksui raikkaalle. Taivas oli vaaleansininen ja pilvetön. Hän siristi silmiään ja erotti hennon valkoisen, pienen pilvenhattaran kurkottaessaan kaiteen yli ja katsoessaan reilusti vasemmalle. Oli upea aamu ja kaikki tuntui niin puhtaalta. Tuntui, että maailma oli täynnä mahdollisuuksia kaikille, jotka niitä vain jaksaisivat etsiä. Jokainen aamu olisi uusi mahdollisuus. Eilispäivän virheet kuuluivat menneeseen ja jokainen aamu oli mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä.

Hän nojasi kaiteeseen ja mietti omia mahdollisuuksiaan. Hän ei ollut enää nuori, mutta silti hän voisi vielä etsiä uuden suunnan elämänsä ehtoopuolelle. Vuodet olivat häntä opettaneet välillä rankastikin, mutta silti hän saattoi unohtaa jokaisen uuden aamun tuovan uuden mahdollisuuden. Eilen hänelle oli tapahtunut jotain, jota hän ei osannut sanoin selittää. Jos hän olisi yrittänytkin, olisi joku lähimmäinen varmasti soittanut valkotakkiset miehet paikalle. Ei hän hullu ollut, sen hän tiesi. Mutta joskus elämässä tuli eteen sellaisia hetkiä, joita kaikki eivät koskaan ymmärrä. Vain herkät ihmiset saavat nähdä ja kokea jotain, mikä pidetään visusti salassa ahdasmielisiltä ja ahneilta ihmisiltä.  Hän hymyili. Hän oli toivonut uutta mahdollisuutta, jotakin merkkiä. Eilen hän oli sen saanut ja eilen oli päättänyt, että nyt olisi viimeinen mahdollisuus tarttua toimeen ja tehdä tulevaisuudesta erilainen. Hänestä tuntui, että hän oli viimeinkin ymmärtänyt elämänsä tarkoituksen. Tai edes osan siitä. Hän toivoi ymmärtäneensä merkit oikein ja toivoi, ettei tuottaisi uutta pettymystä.

Hän joi kahvinsa loppuun ja katseli, kuinka aurinko oli noussut jo niin korkealle, että valloitti säteilyllään koko taivaan ja maan. Hän avasi parvekkeen oven, meni sisälle ja jätti oven auki. Hän laski kahvikuppinsa tiskialtaaseen ja päätti käydä takaisin nukkumaan hetkeksi. Aivan pieneksi hetkeksi vain, jonka jälkeen hän alkaisi rakentamaan uutta pohjaa uudelle alulle elämässään. Hän sulki raskaat silmäluomensa ja oli hetkessä unessa.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Musatarina: PMMP

Nyt kun PMMP:n ura on pistetty pakettiin (ainakin toistaiseksi), niin kerronpa siitä, miten itse ajauduin yhtyeen musiikin pariin. 

Kun PMMP julkaisi ensimmäisen sinkkunsa, Rusketusraidat (2003), en ollut mitenkään kiinnostunut
Kuva: Kari K. Ojala
bändistä. Rusketusraidat oli vain ärsyttävä kesärenkutus, joka soi kaikkialla eikä kuulostanut musiikilta ollenkaan. Tuolloin olin sitä mieltä, ettei tätä bändiä muisteta enää vuoden päästä, hyvä jos onnistuvat saamaan toisen hitin. Ensimmäiseltä albumilta julkaistiin kolme muuta sinkkua, mutta näistä ei ole sen kummempia muistikuvia, missä olisin niitä kuullut tai olenko jotenkin kiinnittänyt niihin huomiota. Tosin jossain vaiheessa muistan rekisteröineeni Joutsenet-biisin ja miettineeni, että onpa hieno biisi. Sitten kun kuulin, että esittäjä oli PMMP, niin sitten oli "pakko" olla pitämättä biisistä, koska PMMP:hän oli vain pelkkää huutoa.

Vuonna 2005 tuli telkkarista YleX:n kesäkonsertti, jossa PMMP esitti uuden kesäkumibiisin, Kumivirren. Silloin huomasin, että eihän tämä niin kamalaa musiikkia olekaan, ja että bändi oli vielä pystyssä. Mutta en antanut itselleni lupaa alkaa tykätä PMMP:stä. Katselin myöhemmin Anttilassa Kovempien käsien kumipainosta, mutta en silti kehdannut ostaa sitä. Hieman myöhemmin molemmat PMMP:n levyt sai 15 euron yhteishintaan ja otin molemmat hyllystä vähän siihen tyyliin, että "en mä näitä itselleni osta, enkä oikeastaan osta ollenkaan, vaikka menenkin kassalle maksamaan". Menin kotiin ja kuuntelin levyjä läpi odottaen suurta ahaa-elämystä, mutta biisit olivat edelleen liian erikoisia makuuni. Joten levyt jäivät hyllyyn keräämään pölyä.

Vuonna 2006 PMMP julkaisi sinkun Henkilökohtaisesti, jossa oli huomattavissa vaikutteita Leevi and the leavingsistä, joka on yksi suosikkiyhtyeistäni. Henkilökohtaisesti oli siis Se Biisi. Se soi radiossa tiuhaan ja mitä enemmän sitä kuulin, sitä enemmän tykkäsin siitä. Tytöt lauloivat nätisti eivätkä kirkuneet samalla tavoin kuin Rusketusraidoissa. Myöhemmin radioaallot valtasi Joku raja ja silloin päätin, että nyt täytyy ottaa tämä yhtye uuteen tarkasteluun. Ajatus jäi itämään, mutta en vielä tehnyt sen enempää asian eteen.
Kunnes työkaverini toi Leskiäidin tyttäret-albumin töihin kuunneltavaksi ja muutaman viikon ajan kuunneltiin vain sitä. Sain huomata, että jokainen biisi levyllä kuulosti hienolta ja omaperäiseltä. Lopputuloksena lopulta ostin itsekin levyn kotiin, ja Leskiäidin tyttärien innoittamana aloin kuunnella enemmän kahta ensimmäistä albumia. Silloin koin sen ahaa-elämyksen, koska huomasin, että PMMP:n musiikissa sanat ovat hyvin vahvoja ja koskettavia. Kovaa kamppailua silti vielä kävin toisen minäni kanssa, että voinko nyt oikeasti alkaa pitämään tästä yhtyeestä.

Aloin seuraamaan yhtyeen tekemisiä aktiivisemmin ja kuulin, että PMMP:ltä on tulossa uusi albumi, Veden varaan. Sitä osasin jo odottaa innolla, sillä aiemmat levyt olivat tehneet tehtävänsä eikä minulla ollut enää mahdollisuutta panna vastaan. Veden varaan oli (on) aivan mieletön albumi ja Pariterapiaa sai haukkomaan henkeä upeudellaan. Albumia kuunnellessani pohdin, miten oli mahdollista, että joskus oli ollut päivä, kun en ollut sietänyt yhtyeen musiikkia ollenkaan ja toivoin heidät pois musiikin maailmankartalta.

Veden varaan-albumin aiheuttaman positiivisen tunneskaalan myötä rohkaistuin ostamaan myös Puuhevonen-lastenlevyn. PMMP teki levyn, joka sopii lapsille eikä ärsytä aikuisia.

Rakkaudesta-levyä osasin toki jo hyvissä ajoin odottaa ja se oli ensimmäinen PMMP-levy, jonka hankin ilmestymispäivänä. Levy oli erittäin tasokas jatke yhtyeen aiempaan tuotantoon, ja myös omalla tavallaan persoonallinen levy, joka erottuu muista.
PMMP:n uudenvuoden keikka v.2011

Sitten tuli vuosi 2013 ja yhtye ilmoitti, että pistää soittimet pakettiin ainakin toistaiseksi. Olin yllättynyt uutisen kuullessani, sillä kyllästymistä ei naamoilta ollut juurikaan nähnyt. Tietysti parempi lopettaa ennen kuin alkaa näkyä. Olin toki myös harmissani, mutta samanlaista epätoivoa uutinen ei tuonut kuin vuonna 2003, kun sekä Aikakone että Nylon beat pistivät soittimet naulaan. Vaikka PMMP:stä oli hiljalleen kasvanut tärkeä yhtye, otin uutisen aika neutraalisti. Tokihan kymmenessä vuodessa oppii kaikenlaista ja oppii ymmärtämään, että asioita tapahtuu ja bändit joskus lopettavat. Ensimmäinen ajatus taisi kuitenkin olla, että "mitä ihmettä sitä nyt tekee uutena vuotena?"
Onneksi PMMP teki lopettamisen kunnialla: kiertue, uusi levy, kaksi päätöskeikkaa ja vielä kokoelmalevy DVD:n kera. Matkalaulu-albumi oli mielestäni yksi PMMP:n uran huippuhetkiä ja loi tutuille biiseille täysin uuden maailman. Kuten levyä arvioidessa mainitsinkin, niin voi pitää hauskaa mielikuvitusleikkiä ja kuvitella, miten PMMP:n ura olisi edennyt, jos Matkalaulu olisi ollut ensimmäinen levy.
Viimeinen keikka @ Helsingin Jäähalli, 27.10.2013

Vaikka alussa en käsittänytkään, miksi yhtyeen biisit soivat radiossa ja "kuka normaali muka kuuntelee PMMP:tä", niin niinhän siinä sitten kävi, että kahdella viimeisellä keikalla olin eturivissä fiilistelemässä, ja viimeisen keikan loputtua piti vähän vetistelläkin. Hienon matkan PMMP tarjosi ja paljon hyviä muistoja ja biisejä. Onneksi musiikki ei katoa mihinkään.

                                                        Vielä kerran: Kiitos PMMP!

(kuva)




sunnuntai 10. marraskuuta 2013

J. Karjalainen: Et ole yksin (2013)

J. Karjalaisen kauan odotettu, uutta musiikkia sisältävä Et ole yksin-albumi julkaistiin 14.3.2013. Varoitan jo etukäteen, että hehkutusta on luvassa aivan jokaikisen biisin kohdalla.
Ensimmäisiä maistiasia tarjoili uuden vuoden aattona julkaistu Mennyt mies, josta tuli kertaheitolla radiohitti. Biisin sanat herättivät heti mielenkiinnon ja niiden merkitystä pohdittiin niin Youtuben kommenteissa kuin työpaikan kahvipöydässä. Kaikki omiin korviin kantautuneet tahot tuntuivat kehuvan biisiä maasta taivaisiin, eikä suotta tietenkään. J. Karjalainen on biisien tekemisen mestari.

Kakkossinkku, Meripihkahuone, oli tunnelmaltaan aivan toisenlainen, mutta melodialtaan vähintään yhtä tarttuva ja sanat kesäisen onnelliset. Itse tykkään erityisesti kohdista: "Beibi, ollaan täydellisii, täydellisii itikoita meripihkapalasessa, silmänräpäys ikuisuutta kanssas sun, beibi, oon onnellinen"  ja "Valo kaukainen, miljoona, miljoona vuotta oon onnellinen". Aivan ihanaa! Tätä biisiä kuunnellessa voisi aivan hyvin olla miljoona, miljoona vuotta onnellinen.

Levyn kakkosbiisi, Riisinjyvä, aiheutti kylmiä väreitä saman tien. Tämän biisin sanoissa on juuri sopivasti jotain, mikä pistää miettimään asioita eri kanteilta ja suhteuttamaan asioita. Tykkään biisistä aivan mielettömästi.

Seuraavaksi rullaillaan Kreosoottii-biisin tahdissa. Rytmi tempaa mukaan ensi polkaisulla ja pitää matkassaan koko biisin läpi. "Tuoksu rautatien, se on kreosoottii, myrkyllistä hengittää, kaikki rakkaus, se on ihan murhaa, se vaan sekottaa sun pään."

Yksi kerrallaan on ehdottomasti tunnelmaltaan loppukesän biisi. Laiturinnokkaan vaan istumaan, kukan terälehtiä nyppimään ja kylmälaukku siihen käden ulottuville. Rakastan! Albumin nimibiisi svengaa mukavalla fiiliksellä ja on taas yksi mestariteos Jiin muiden helmien joukkoon. En jaksa uskoa, että olisi muka mahdollista olla pitämättä tästä biisistä.

 Sydänlupaus on niin kaunis, niin kaunis. Ihanaa, että tällaisia biisejä tehdään. Kotimaista henkeä tarjoilee tietysti Sinivalkosia sirpaleita. Pelkästään kappaleen nimestä syntyi jo mielikuvia, jotka sitten täydentyivät, kun koko biisi kantautui korvien kuultavaksi. Vaikka puhutaankin särkyneestä onnesta, ei mennä mihinkään kurjuusoopperan suuntaan vaan aina jostain heijastuu toivo ja usko uuteen.

Ole nuori tarjoaa nostalgista fiilistä, paluuta nuoruuteen. Jostain syystä tuli mieleen, että tämän laulun kertoja tavattiin aikaisemmin Telepatiaa-laulussa. En tiedä, mistä tämä ajatus tuli, mutta se jotenkin vain sopi omiin mielikuviini.

Sinisestä kankaasta on mieletön päätös tälle albumille. En oikein keksi enää mitään uusia adjektiiveja, sillä melkein kaikki aiemminkin mainitut tuntuvat liian pliisuilta kuvaamaan oikeasti sitä, millaisia tunteita tämä albumi herättää. Ei tätä albumia voi oikein muuten kuvailla kuin vain kehottamalla kuuntelemaan se. Levyn vahvuus ja kantava voima on ehdottomasti sanoitukset. Jokaisessa biisissä on sopivasti koukkuja. Melodiat eivät suinkaan kalpene sanoituksille vaan ovat omiaan rakentamaan albumista eheää, raikasta, toiveikaista ja laadukasta kokonaisuutta. Et ole yksin on tuttua, vanhaa J. Karjalaista 90-luvulta, mutta kuitenkin päivitettynä vuoteen 2013. Mikä parasta, niin albumilla ei kuulu autotunea tai koneella tehtyä perusjumputusta. Soittimet ovat soittimia ja laulaja on laulaja. Levystä huokuu mieletön ammattitaito, ja jokainen biisi svengaa mukavasti ja jää pääkoppaan asumaan.

Kuuntele: Meripihkahuone, Et ole yksin, Sydänlupaus, Sinivalkoisia sirpaleita,...
Skippaa :-

perjantai 8. marraskuuta 2013

Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli

Kirja: Enkelipeli (El juego del ángel)
Kirjailija: Carlos Ruiz Zafón
Vuosi: 2008

Enkelipelissä seikkaillaan Barcelonassa ja kirjojen parissa, kuten Zafónin Tuulen varjo-menestysromaanissakin.  Enkelipelissä esiintyy yhtenäisiä linkkejä Tuulen varjoon, joista yksi on Unohdettujen kirjojen hautausmaa. Pyhä paikka, jonne vain harvoilla ja valituilla on sinne pääsy. Pidin tuosta ajatuksesta jo Tuulen varjossa, että kirjat eivät koskaan katoa vaan ovat piilossa jossakin, jonna päästessään on täysin haltioitunut kaikesta näkemästään: kirjojen määrästä, loputtomista hyllymetreistä ja salaperäisestä ilmapiirista.

Kirjan päähenkilö David Martín on elänyt lapsuutensa kurjissa oloissa eikä isä hyväksy hänen kiinnostustaan kirjoihin. Hän ei ole erityisen sosiaalinen vaan tulee paremmin toimeen kirjoituskoneen ja paperin kanssa, vaikka nekin ovat viedä häneltä järjen myöhemmällä iällä. David tavoittelee sitkeästi kohti unelmaansa, päätyy lehtimieheksi ja sen jälkeen saa tilaisuuden kirjoittaa halpaa "kioskikirjallisuutta". Aikansa massakirjoja kirjoitettuaan salaperäinen kustantaja Andreas Corelli ottaa Davidiin yhteyttä ja tekee mielenkiintoisen, mutta epäilyksiä herättävän tarjouksen, jonka palkkiosumma on päätä huimaava. David ottaa tarjouksen vastaan ja sen jälkeen tapahtumat muuttuvat synkemmiksi ja verisemmiksi.

Tuulen varjon jälkeen odotukset olivat korkealla, mutta pettyä ei tarvinnut. Alku lähti hieman hitaasti etenemään, mutta kun oli päässyt pidemmälle, kirjaa luki mielellään ja se piti tiukasti otteessaan. Enkelipelissä ei pystynyt arvaamaan seuraavia juonenkäänteitä vaan kirja pääsi yllättämään useinkin. Barcelona on vahvasti tapahtumissa mukana ja on kuvattu pimeänä kaupunkina, jossa ei kannata luottaa juuri kehenkään. Kaupunki kätkee ulkokuorensa taakse tuhansittain salaisuuksia, joiden paljastumista ei malttaisi odottaa, kun on saanut Enkelipelin luettua. Juoni on sopivan monimutkainen, jotta mielenkiinto pysyy yllä, mutta toisaalta ei tipahda kärryiltä.

Kirjan suomennettu nimi ei oikein tuntunut parhaalta mahdolliselta, sillä jossain vaiheessa aloin miettimään, että missä vaiheessa kirjan nimi selittyy. Pikainen googlaus kertoi, että ruotsiksi kirja on Enkelin leikki (kuten espanjankielisestä alkuperäisnimestä sen voisi myös kääntää) ja se kyllä kuvaa kirjan sisältöä huomattavasti paremmin.

(Sivuhuomautuksena on ihan pakko nilittää siitä, että suomennoksessa pilkut ovat ihan päin mäntyä. Suurin ongelma on niiden puuttuminen toistuvasti mm. konjuktioiden mutta, kun, koska edestä. Todella ärsyttävää.)

Kaikenkaikkiaan erittäin mielenkiintoinen kirja, jossa loppukin sopii kirjan aikaisempiin juonikuvioihin eikä lässäytä huolella rakennettua jännityskertomusta. Kirja on edeltäjäänsä synkempi ja ahdistavampi eikä suinkaan keskity ainoastaan kirjallisuuden taianomaisimpiin puoliin. Kaikkien ympärillä tapahtuvien pyöritysten lisäksi kirjassa kuvataan kirjailijan ahdistumista kirjoittamisprosessinsa parissa ja dilemmaa siitä, pitäiskö kirjoittaa sydämellä ja pienellä palkkiolla vai rahasta sitä, mitä lukijat haluavat lukea.
Vaikka Enkelipeli onkin ajallisesti sijoitettu ennen Tuulen varjon tapahtumia, kannattaa kirjat lukea ilmestymisjärjestyksessä. Tuulen varjo avautuu uudestaan hieman eri tavalla, kun lukee Enkelipeliä.

torstai 7. marraskuuta 2013

TOP 30 ABBAn parasta kappaletta: #27 Rock me

ABBAn parhaiden biisien listauksessa sijalle 27 päätyi Rock me, jossa Björn hoitelee päälauluosuudet. Biisihän löytyy ABBA-albumilta (1975) ja työnimenä oli Baby, josta lyhyt pätkä löytyy ABBA Undeleted-kokoelmakappaleelta. (Linkkiä klikkaamalla pääset pelkkään Baby-pätkään.)

Rock me päätyi listalleni osittain siitä syystä, että se on yksi niistä ensimmäisistä ABBA-biiseistä, joita haltioituneena kuuntelin vasta tutustuessani yhtyeen musiikin maailmaan. Joskus 90-luvun puolen välin jälkeen, ennen Spotifya, haluamansa CD:t oli kätevintä lainata kirjastosta. Nuokin reissut olivat unohtumattomia, koska ikinä ei tiennyt, mitä kivaa CD-osastolta nyt löytyisi.
Päästyäni hitusen jyvälle ABBAn musiikista, aloin joka kerta kirjastossa käydessäni tutkia, oliko hyllyssä yhtyeen levyjä lainattavaksi. Eräänä kertana hyllystä löytyi nimikkoalbumi ja ei muuta kuin se kourassa kipin kapin kotiin. Sinkkubiisit olivat jokseenkin jo tuttua tavaraa, ja levyn alkupuoli meni vielä ihmetellessä. Kun Rock me sai vuoronsa, se iski tajuntaan kerrasta. Siinä oli svengiä, sopivasti rokkimeininkiä, Björn lauloi "jännästi" ja biisin kertosäkeeseen pääsi nopeasti mukaan.
Edelleen tämä on yksi suosikkejani Björnin soolosuoritusten joukossa, ja aina tuo mieleen sen, miten tätä ensi kertaa kuullessani en osannut arvatakaan, miten upeita biisejä ABBAlta tulisin vielä kuulemaan.

Tämä videoklippi on kyllä niin kuumaa kamaa, että melkein kamera syttyy liekkeihin yhtyeen katseista.
Laitetaas vielä kerran!

 

maanantai 4. marraskuuta 2013

Aikakone @ Casino, Helsinki (26.10.2013)

Aikakoneella oli keikka Helsingin Casinolla samana iltana kuin oli PMMP:n ensimmäinen jäähallikeikka. Pitihän tuolle Aikakoneen keikallekin sitten ehtiä, kun edellisestä kerrasta on tainnut mennä melkein vuosi. Niinpä fiilisteltiin loppuilta sitten ysärillä.

Yleisöä oli ihan mukavasti niin, että ei päässyt syntymään ryysistä ja mahtui vähän liikkumaankin. Hyvä meininki oli, ja sama ilmiö on aiemminkin huomattu, että kyllä Aikakone tanssittaa edelleen ja varmaan etenkin juuri sitä ikäluokkaa, joka on elänyt nuoruutensa 90-luvulla, jolloin Aikakoneen suosio oli hurjimmillaan. Veran jätettyä Aikakoneen, oli nyt taustalaulajan paikalla uusi tulokas Jazu. Hän selvästi jännitti vielä uutta tilannetta, mutta hyvin näytti porukkaan sopivan.

Keikalla kuultiin ainakin seuraavat biisit: Nirvana, Paljain jaloin, Mama mama, Neiti Groove, Tähtikaaren taa, Matkustanut oon, Odota, Anna mun bailaa, Magiaa ja viimeisenä totuttuun tapaan Keltainen. Muistaakseni taisi tulla Vuorisoratakin.
Ensiesityksensä vuosien tauon jälkeen sai Aarresaari, joka on mielestäni yksi parhaimpia Aikakoneen biisejä. Aivan mielettömät sävärit sai kyllä tuosta livevedosta.







Keltainen toukokuu toimii lokakuussakin.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

TOP 30 ABBAn parasta kappaletta: #28 Soldiers

ABBAn 30 parhaan biisin listasijalla 29 on Soldiers. Soldiers (1981) julkaistiin The Visitors-albumilla, ja työnimi tällä biisillä oli alunperin Peasants.

Soldiers on suuremmalle yleisölle tuntemattomampi, mutta niille, joille ABBAn musiikki on kokonaisuudessaan hallussa, tuntuvat arvostavan tätä biisiä lähes poikkeuksetta. Kun itse kuulin tämän ensimmäisen kerran, se ei tuntunut oikein sopivan muun tuotannon sekaan ja oli jopa vähän tylsä biisi. Myöhemmin kuuntelukertojen lisääntyessä huomasin, että tämä sopii ABBAn tyyliin niin kuin mikä muu biisi tahansa. Soldiers on ehdottomasti yksi täydellisimpiä ja puhtaimpia pop-biisejä, joita on tehty ja jossa on huolella tehdyt ja mieleenjäävät taustat ja melodia. Agnetha hoitaa päälauluosuudet vihreettömästi saaden aikaan juuri oikean sävyn biisille, ja Frida antaa tuttuun tapaan vahvistusta taustalaulullaan.
Kaikkien hittisinkkujen seassa Soldiers tuo oman näkökulmansa esille ja ansaitsisi ehdottomasti lisänäkyvyyttä. Ja varsinkin näin syksyisen sumuiseen aamuun tämä sopii mitä parhaimmin. Soldiers on niin kaunis biisi, ettei sitä olisi voinut jättää tämän listauksen ulkopuolelle.

"Is it true that the beast is waking, stirring in his restless sleep tonight, in the pale moonlight,
In the grip of this cold December, you and I have reason to remember"



.