Forwardman, Alestorm

  

Forwardman: Blue-eyed boy beat the drum (2020)

Forwardmanin debyyttisingle Twenty-six ilmestyi vuonna 2014, ja sitä on seurannut kaksi albumia. Tuorein single Blue-eyed boy beat the drum ilmestyi elokuussa 2020.

Forwardmanilla on tunnistettava tyyli, jossa pääosassa on tekstissä kerrottu tarina ja biisien omaleimainen tunnelma, josta minulle tulee aina mieleen keikka jollain brittiläisellä klubilla. BBBtD tarjoaa tuttua vahvatekstistä Forwardmania, mutta näyttää samalla artistista uuden puolen. Soundi on hiotumpaa uran alun tyyliin verrattuna, ja nyt mukana on jazzahtavia ja vähän folkmaisia vivahteita elektronista puolta unohtamatta. Single on kivasti etenevä biisi, jossa laulajan ääni nousee paremmin esille, kun soitantaa on viety hieman taaemmas. Kokonaisuus kuulostaa linjakkaammalta ja osoittaa hienosti sen, miten paljon artisti on biisinteossa kehittynyt vuosien aikana.

Swires: Holding Space

Swires on Allu Kettusen (laulu, kitara), Mikko Kirjavaisen (basso, taustalaulu) ja Pate Paukkosen (rummut, taustalaulu) vuonna 2019 muodostama kokoonpano, joka julkaisi syyskuussa 2020 Holding Space -EP:n. Trio luonnehtii musiikkiaan raskaaksi, melankoliseksi rokiksi.

EP koostuu kolmesta biisistä, jotka ovat tasapainossa keskenään. Wait and Yearn aloittaa vahvasti tarjoten kuulijalle selkeän johdatuksen EP:n saundimaailmaan ja As We Lay Down in Flames päättää kokonaisuuden koukuttavasti. Holding Spacen hieman kolmen minuutin jälkeen tuleva yllättävä nostatusinstrumentaali luo oivallisen kikan biisin muuhun, jopa turvallisen tuttuun maailmaan. Melkein sanoisin, että käsillä EP:n paras kohta, kun raskaat rummut tykittävät täysillä ja kitarat iskevät lisää sähköä ilmoille. Rytmitys oikein huutaa tummanpuhuvaa, terävää valoshow’ta, joka livetilanteessa saisi biisiin yhden ylimääräisen jysäyksen. Kyllä tällaista poppoota mielellään jossain kaupungin rock-klubilla kuuntelisi.

EP esittelee trion, jonka soitto soi vaivattomasti ja jonka laulajalla on musiikkityyliin sopivan rouhea ja miellyttävä ääni. Holding Space on selkeälinjaista rokkia, jonka synkässä tunnelmassa on aistittavissa vivahteita grungenkin suuntaan. Kokonaisuudessa on tekemisen meininkiä ja  rosoista asennetta, joka herättää kuulijan mielenkiinnon siihen, millaisen kokonaisen albumin poppoo voisi saada aikaiseksi, kun saundi saa aika kehittyä ja kasvaa.

PA Kiiskilä: Ihmisen laulu

 Tamperelainen PA Kiiskilä julkaisi heinäkuussa 2020 Ihmisen laulu -nimisen pitkäsoiton. Albumi on artistin toinen, ensimmäinen Vapaudesta ilmestyi vuonna 2019.

Ihmisen laulun käynnistää Matka, joka on alle minuutin pituinen instrumentaali ja johdanto albumin folk/rock-tunnelmiin. Se avaa oven, jonka kautta voi hypätä kaarnalaivan kyytiin, ajaa Inariin ja pohtia mieleen juolahtavia kysymyksiä. Ihmisen matka koostuu yhdestätoista biisistä, jotka muodostavat eheän ja monipuolisen kokonaisuuden.

Katsomatta biisin nimeä, tuli minulle Inari-kappaleesta välittömästi selkeät kuvat pohjoisen loputtomista maanteistä, hiljaisuudesta ja vieressä istuvasta ystävästä. Pelkän tarinansa puolesta biisi voisi helposti olla kaverusten road tripistä kertova tunnelmointi, mutta melodian ja taustojen melankolisuus ja huuliharpun kaihoisa sointi saavat huomaamaan, että biisi koostuu useammasta kerroksesta. Se on kertomus rehellisestä ja syvälle vaikuttaneesta ystävyydestä, jossa toiseen on aina voinut luottaa eikä yhteistä matkaa koskaan unohdeta, tapahtui mitä vain. Inari nousi nopeasti suosikikseni, sillä useamman kuuntelukerran jälkeenkin se saa kylmät väret kulkemaan pitkin käsivarsia ja se, miten biisin loppu jää leijailemaan tyhjälle tielle kuin toteutumaton haave, saa ainakin minut kuuntelemaan kappaleen vielä kerran alusta.
“Kukaan ei meitä pelasta, se on selvä, joten tehdään se itse.”

Muutoin albumilta on vaikea nostaa esille yksittäisiä biisejä, sillä kaikki sopivat kokonaisuuteen ja jokaisesta löytyy mielenkiintoisia oivalluksia. Kaarnalaivassa pidin erityisesti (ei aivan peräkkäin tulleiden) lauseiden sisältämästä ajatuksesta: “Saman puun kaarnalaivat samaan aikaan lähti. — Virta vei jälleen yhden kaarnalaivan lisää.“ Värisuorassa puolestaan on letkeämpää poljentaa, jossa pyydellään tulitikkuja ja lusikoita, ja hurvitellaan yötä myöten kazoota räpellellen.

Kiiskilällä on mieleenjäävä, kertova laulutyyli ja äänessä on rouheutta, joka tuo kappaleissa kerrottuihin tarinoihin särmää ja kuulijalle tulee olo, että laulajalla on aito tarve saada tarinansa kuuluville. Biisejä on helppo lähestyä ja ne ovat juuri sellaisia, jotka sopivat intiimeille klubeille ja puistolavoille hämärtyviin iltoihin olut- tai viinilasin seuraksi. Rauhallisempien hetkien lisäksi albumi tarjoaa myös jalan taputukseen sopivia rytmejä, joten samaa kaavaa biisit eivät toista ja kuulijan mielenkiinto pysyy yllä albumin päättävään Älä käännä minua takaisin -biisiin saakka. Oikeastaan jokaisen kappaleen kohdalla tekisi mieli tutustua laulun kertojaan tarkemmin ja olla läsnä siinä hetkessä, josta tekstissä kerrotaan.

Ihmisen laulu koostuu puhuttelevista teksteistä, elämän herättämistä ajatuksista ja huomisen arvaamattomuudesta. Biisit kuulostavat ajatuksella rakennetuilta, mutta samaan aikaan ne ovat säilyttäneet tietynlaisen spontaaniuden tunnun ja niihin on jätetty hieman hiomattomia kulmia, joissa juuri piilee albumin viehätys.