Flannelmouth on indieyhtye, joka on julkaissut elokuussa singlen Forgotten tapes.
Ensi kuulemalta en avain tiennyt, mitä mieltä biisistä olisin. Näinpä kuuntelin sen muutaman kerran lisää, jolloin alkoi tuntua siltä, että pääsen hommaan sisään ja saan ajatuksesta paremmin kiinni. Biisin soidessa taustalla, siitä alkoi ensimmäiseksi henkiä kansainvälisyyden tunnelmaa ja brittiläiset sävytteet ovatkin helposti kuultavissa. Laulajalla on miellyttävä ääni ja biisi on kaihoisan raikas, jossa toisaalta on taustalla kuultavissa utuisessa Englannissa kivikaduilla sijaitsevien olutpubien tunnelmaa. Forgotten tapes ei välttämättä ensimmäisellä kerralla jää päähän pyörimään, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen tuntuu, että sitä ei saa sieltä ilveelläkään pois.
Tykkään lisäksi siitä, että taustoissa soivat soittimet ovat selkeitä eivätkä sekotu yhdeksi puuromaiseksi massaksi, ja näin biisi saa ilmavuutta ja kuulostaa miellyttävältä. Kaiken kaikkiaan mielestäni hyvin korvaystävällinen biisi, joka herättää sopivasti mielenkiintoa jatkoa ajatellen.
P.S. Saatetekstissä biisistä sanotaan seuraavaa:
- Sanoitus lähti omakohtaisesta kokemuksesta, kun lapsuudenkodin huoneeni oli siivottu ja tyhjennetty. Hätäännyin hieman, kun mietin vanhojen c-kasettieni kohtaloa. Lopulta biisin teksti päätyi kertomaan ihmissuhteesta ja kaseteista tuli suhteen symboli. Kaikilla kasettiajan lapsilla on varmasti muistissa, miten jumiutuneita ja sotkuun menneitä kasetteja on fiksailtu ja nauhoja setvitty, avaa kappaleen syntyä yhtyeen kitaristi ja sanoittaja Ari Virtanen.
Ja täytyy sanoa, että tunnelmaltaan on osuttu nappiin tässä biisissä, ja c-kasetti näin kasettiajan lapselle on tosiaankin harvinaisen osuva symboli ihmissuhteita mietittäessä.
Yhtyeen Facebook-sivut.
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
tiistai 22. heinäkuuta 2014
Bye Mandu: Southern girl (2014)
Bye Mandu on helsinkiläinen indie rock -yhtye, joka on tehnyt Southern girl -biisin.
Kappale kiskaisee mukaansa jo ensi tahdeilla. Tässä on hyvänmielen fiilistä, svengaavaa tempoa, hieno sovitus ja hyvin rakennettu kertosäe, joka jää helposti päähän soimaan. Huomasin jo muutaman kuuntelukerran jälkeen hyräileväni melodian mukana. Southern girl on tyylikäs biisi, joka on tuotettu huolella, ja johon on tehty tyylikäs musiikkivideo. Biisi (ja video) on selkeä, raikas ja voisin aivan hyvin kuvitella tämän valtaamassa radioaaltoja. Rehellistä musiikkia, joka pistää pakostakin jalan tapsuttamaan tahtia ja sormet tanssimaan vaikkapa auton ratilla. On muuten sellainen biisi, joka kerta kaikkiaan on pakko pyöräyttää pari kertaa alusta ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen. Mitäpä tähän oikeastaan muuta lisäämään? Puhukoon musiikki puolestaan, sillä vaikutuksen tämä totisesti teki.
Yhtye löytyy totta kai myös Facebookista.
P.S. Bandcamp-sivuilta löytyy muutama biisi lisää. Oli pakko kuunnella nekin tämän innoittamana ja biisit soljuvat korviin oikein mukavasti. Tykästyin heti myös Slip away -kipaleeseen. Tunnelmasta täytyy antaa täysi kymppi! Kannattaa pistää tämän yhtyeen nimi muistiin, sillä tästä varmasti kuullaan vielä, koska potentiaalia löytyy vaikka naapurillekin jaettavaksi.
Kappale kiskaisee mukaansa jo ensi tahdeilla. Tässä on hyvänmielen fiilistä, svengaavaa tempoa, hieno sovitus ja hyvin rakennettu kertosäe, joka jää helposti päähän soimaan. Huomasin jo muutaman kuuntelukerran jälkeen hyräileväni melodian mukana. Southern girl on tyylikäs biisi, joka on tuotettu huolella, ja johon on tehty tyylikäs musiikkivideo. Biisi (ja video) on selkeä, raikas ja voisin aivan hyvin kuvitella tämän valtaamassa radioaaltoja. Rehellistä musiikkia, joka pistää pakostakin jalan tapsuttamaan tahtia ja sormet tanssimaan vaikkapa auton ratilla. On muuten sellainen biisi, joka kerta kaikkiaan on pakko pyöräyttää pari kertaa alusta ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen. Mitäpä tähän oikeastaan muuta lisäämään? Puhukoon musiikki puolestaan, sillä vaikutuksen tämä totisesti teki.
Yhtye löytyy totta kai myös Facebookista.
P.S. Bandcamp-sivuilta löytyy muutama biisi lisää. Oli pakko kuunnella nekin tämän innoittamana ja biisit soljuvat korviin oikein mukavasti. Tykästyin heti myös Slip away -kipaleeseen. Tunnelmasta täytyy antaa täysi kymppi! Kannattaa pistää tämän yhtyeen nimi muistiin, sillä tästä varmasti kuullaan vielä, koska potentiaalia löytyy vaikka naapurillekin jaettavaksi.
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Dancing Deadlips:Song of the flight (2014)
Dancing Deadlips is an artist from Poland and has released an album called Song of the flight. Album is an experimental mix of different elements, for example dark ambient music, punk and avant-garde metal. This album is not about strong melodies, it's about strong atmospheres and dark feelings. The music is breaking the boundaries and offers you something you'd never guessed it's coming.
This sort of music needs to be listened in the night or just before dawn. But a the very moment sun rises, this music hides somewhere, where it can crawl back again later.
Prologue is an introduction to what is ahead, although there are still some surprises coming in the other songs. This piece is like from horror movie: it haunts your ears, it knocks heavily to your door and creates deep, mystical fog around you.
Song of the flight brings up some catchy guitars, which I really like. (I do like guitars a lot in any music.) The sounds of water and wind "softens" the feeling in this song, which still remains sort of hopeless and gives the feeling that the person in this song is lingering and wondering somewhere out there. At the same time you feel like your whispers and hopes are disappearing to the universe. "Do I have to live?"
Tribute to the author comes after the Epilogue, so it is the last song in this album. And in its unique way this song sums up the album. There is something new and at the same time there is something that refers to what you have heard before. This is slow, longing, hopeless, near the end, yet still the beginning waits around the corner, behind the darkest forest or in the middle of a graveyard. Somewhere where you can almost see it, but not really.
I feel like to listen to this you need to be in a certain mood. For me this is music you listen to when you're alone and maybe don't even want to hear your thoughts. I could hear one of these song played at room, which is fulled with people, who are into art, music, poetry and that kinda things. And those artists are really feeling the pain, when they don't know what to create next. And there they are sitting those blank canvasses in front of them, swaying and feeling the music and just painting with their eyes closed.
For me this is very visual music. As you may have noticed it created a lot of images in my mind and I just followed their lead. This music is not easy to approach, but I feel like if you give it a chance, there might be moments that will surprise you.
You can find this album here and Facebook page here.
*
Dancing deadlips on puolalainen artisti, joka on julkaissut Song of the flight -nimisen albumin. Kyseessä on sekoitus erilaisia elementtejä: punkkia, mustanpuhuvaa vaihtoehtomusiikkia ja avantgardemetallia. Albumi ei niinkään keskity vahvoihin melodioihin vaan pääasiana tässä on suuret (ahdistavatkin) tunnelmat ja tunnetilat. Tämä musiikki rikkoo totuttuja kaavoja ja tarjoilee kuultavaksi mitä erikoisempia yhdistelmiä. Korvalle on paljon hommia tämän albumin parissa. Tämä musiikki kuuluu sille osastolle, jota kuunnellaan yön pimeimpinä hetkinä. Ja juuri, kun auringonsäteet kurkistavat horisontin takaa, tämä tummanpuhuva musiikki livahtaa piiloon ja palaa takaisin vasta yön pimeydessä.
Prologue antaa pientä ensimakua tulevasta, mutta ei kuitenkaan paljasta liikaa. Mielestäni tämä biisi on kuin suoraan kauhuelokuvasta: se kummittelee korvakäytävissäsi, koputtaa karmivasti ovellesi ja luo hämärän mystisyyden usvan ympärillesi.
Song of the flight -biisissä soivat hienosti kitarat, jotka erityisesti jäävät mieleen. Veden ja tuulen äänet luovat pehmeämpää tunnelmaa, vaikka silti kuulijalle jää olo, että tilanne on toivoton ja laulun henkilö kaipaa tuskallisesti jotakin sanomatonta ja vaeltelee ympäriinsä oman mielensä sopukoissa. Biisistä jää fiilis, että toiveet ja hiljaa laulutut kuiskaukset vain katoavat jonnekin kuin niitä ei olisi koskaan lausuttu.
Tribute to the author päättää tämän musiikillisen matkan. Omalaatuinen biisi sekä tuo edelleen jotain uutta kuulijan korville että viittaa myös aiemmin kuultuun. Hieno yhteenveto, jos nyt näin voisi asian ilmaista. Biisi on hidas, kaipaava, epätoivoinen ja lähellä loppua. Silti minulle tulee tästä ajatus, että se alkukin on tuolla jossain: kulman takana, tummien ja synkkien puiden peitossa tai hautausmaalla kivien välissä, piilossa katseilta.
Albumia kuunnellakseen täytyy olla tietynlaisessa mielentilassa. Mielestäni parhaimmillaan tämä olisi yksin kuunneltuna ja ehkä jopa niin, ettet halua kuulla edes omia ajatuksiasi. Voisin kuvitella, että tällainen musiikki soisi huoneessa, joka on täynnä synkemmän puoleisia taiteilijoita (runoilijoita, maalareita, muusikkoja), joilla luomisen tuska on käsin kosketeltavaa ja inspiraatio ollut pidempään kateissa. Tätä kuunnellessaan he sulkevat silmänsä, huojuvat tuoleillaan ja iskevät kukin siveltimen tyhjälle kankaalle ja alkavat maalata.
Itselleni tämä on hyvin visuaalista musiikkia. Kuten ehkä saattoi huomata, niin nämä biisit loivat pääasiassa vahvoja mielikuvia, joiden mukana elin biisit läpi. Koen, ettei tämäntyyppinen musiikillinen sekoitus ole erityisen helposti lähestyttävää, mutta jälleen kerran kaikelle kannattaa antaa mahdollisuus ja ehkä sieltä jostain välistä löytää jonkin kohdan tai elementin, joka yllättää.
Albumin löydät täältä ja Facebook-sivut täältä.
Prologue is an introduction to what is ahead, although there are still some surprises coming in the other songs. This piece is like from horror movie: it haunts your ears, it knocks heavily to your door and creates deep, mystical fog around you.
Song of the flight brings up some catchy guitars, which I really like. (I do like guitars a lot in any music.) The sounds of water and wind "softens" the feeling in this song, which still remains sort of hopeless and gives the feeling that the person in this song is lingering and wondering somewhere out there. At the same time you feel like your whispers and hopes are disappearing to the universe. "Do I have to live?"
Tribute to the author comes after the Epilogue, so it is the last song in this album. And in its unique way this song sums up the album. There is something new and at the same time there is something that refers to what you have heard before. This is slow, longing, hopeless, near the end, yet still the beginning waits around the corner, behind the darkest forest or in the middle of a graveyard. Somewhere where you can almost see it, but not really.
I feel like to listen to this you need to be in a certain mood. For me this is music you listen to when you're alone and maybe don't even want to hear your thoughts. I could hear one of these song played at room, which is fulled with people, who are into art, music, poetry and that kinda things. And those artists are really feeling the pain, when they don't know what to create next. And there they are sitting those blank canvasses in front of them, swaying and feeling the music and just painting with their eyes closed.
For me this is very visual music. As you may have noticed it created a lot of images in my mind and I just followed their lead. This music is not easy to approach, but I feel like if you give it a chance, there might be moments that will surprise you.
You can find this album here and Facebook page here.
*
Dancing deadlips on puolalainen artisti, joka on julkaissut Song of the flight -nimisen albumin. Kyseessä on sekoitus erilaisia elementtejä: punkkia, mustanpuhuvaa vaihtoehtomusiikkia ja avantgardemetallia. Albumi ei niinkään keskity vahvoihin melodioihin vaan pääasiana tässä on suuret (ahdistavatkin) tunnelmat ja tunnetilat. Tämä musiikki rikkoo totuttuja kaavoja ja tarjoilee kuultavaksi mitä erikoisempia yhdistelmiä. Korvalle on paljon hommia tämän albumin parissa. Tämä musiikki kuuluu sille osastolle, jota kuunnellaan yön pimeimpinä hetkinä. Ja juuri, kun auringonsäteet kurkistavat horisontin takaa, tämä tummanpuhuva musiikki livahtaa piiloon ja palaa takaisin vasta yön pimeydessä.
Prologue antaa pientä ensimakua tulevasta, mutta ei kuitenkaan paljasta liikaa. Mielestäni tämä biisi on kuin suoraan kauhuelokuvasta: se kummittelee korvakäytävissäsi, koputtaa karmivasti ovellesi ja luo hämärän mystisyyden usvan ympärillesi.
Song of the flight -biisissä soivat hienosti kitarat, jotka erityisesti jäävät mieleen. Veden ja tuulen äänet luovat pehmeämpää tunnelmaa, vaikka silti kuulijalle jää olo, että tilanne on toivoton ja laulun henkilö kaipaa tuskallisesti jotakin sanomatonta ja vaeltelee ympäriinsä oman mielensä sopukoissa. Biisistä jää fiilis, että toiveet ja hiljaa laulutut kuiskaukset vain katoavat jonnekin kuin niitä ei olisi koskaan lausuttu.
Tribute to the author päättää tämän musiikillisen matkan. Omalaatuinen biisi sekä tuo edelleen jotain uutta kuulijan korville että viittaa myös aiemmin kuultuun. Hieno yhteenveto, jos nyt näin voisi asian ilmaista. Biisi on hidas, kaipaava, epätoivoinen ja lähellä loppua. Silti minulle tulee tästä ajatus, että se alkukin on tuolla jossain: kulman takana, tummien ja synkkien puiden peitossa tai hautausmaalla kivien välissä, piilossa katseilta.
Albumia kuunnellakseen täytyy olla tietynlaisessa mielentilassa. Mielestäni parhaimmillaan tämä olisi yksin kuunneltuna ja ehkä jopa niin, ettet halua kuulla edes omia ajatuksiasi. Voisin kuvitella, että tällainen musiikki soisi huoneessa, joka on täynnä synkemmän puoleisia taiteilijoita (runoilijoita, maalareita, muusikkoja), joilla luomisen tuska on käsin kosketeltavaa ja inspiraatio ollut pidempään kateissa. Tätä kuunnellessaan he sulkevat silmänsä, huojuvat tuoleillaan ja iskevät kukin siveltimen tyhjälle kankaalle ja alkavat maalata.
Itselleni tämä on hyvin visuaalista musiikkia. Kuten ehkä saattoi huomata, niin nämä biisit loivat pääasiassa vahvoja mielikuvia, joiden mukana elin biisit läpi. Koen, ettei tämäntyyppinen musiikillinen sekoitus ole erityisen helposti lähestyttävää, mutta jälleen kerran kaikelle kannattaa antaa mahdollisuus ja ehkä sieltä jostain välistä löytää jonkin kohdan tai elementin, joka yllättää.
Albumin löydät täältä ja Facebook-sivut täältä.
perjantai 11. heinäkuuta 2014
Riʞky: Dissolution (2014)
Rikky(Riʞky) -niminen artisti on julkaissut Dissolution-albumin verran materiaalia. Kyseessä on mielenkiintoinen sekoitus vaihtoehtoista rokkia ja akustista tunnelmointia. Tykään myös siitä ideasta, että albumilla on käytetty mm. selloa. Luo omanlaisensa leiman ja tunnelman kokonaisuudelle.
Levyn aloittaa Dead Flower -biisi, joka johdattelee jo ensisekunneista levyn maailmaan. Luvassa on tummanpuhuvaa tunnelmointia, menetettyä uskoa ihmisiin ja kylmyyttä, joka on naamioitunut lämmöksi.
Ensimmäisellä kuuntelukerralla mieleeni jäivät parhaiten levyn päättävä Warmth sekä Happy ja Mo(u)rning. Jokaisen kohdalla nimi ei kerrp suoraan sitä, mitä itse biisi tarjoilee. Erityisesti Warmth on mielestäni erittäin mielenkiintoinen instrumentaali. Sitä kuunnellessa tulee fiilis, että kylmyys hallitsee tätä maailmaa, mutta lämpö yrittää työntää auringonsäteitään tuon julman, kylmän muurin läpi. Etenkin biisin alkupuolella lämpö on voimissaan ja on ehkä juuri haastanut kylmyyden kaksintaistoon, mutta aivan biisin viime sekunneilla kylmyys lyö kilpailijansa ja jatkaa voittokulkuaan. Omaan korvaani tässä on albumin vahvin, persoonallisin ja sellainen biisi, joka on aivan pakko kuunnella monta kertaa uudestaan.
Happy johdattelee maailmaan, jossa voi kuvitella, miten laulun kertoja selittelee "lalalaa I'm so happy", vaikka todellisuudessa tunteet ovat kaikkea muuta. Tekisi mieli huutaa ja vaipua itsesääliin. Plussana sello, joka antaa biisille hitusen hämäävää keveyttä, mutta samalla pitää huolen siitä, että taustalla elävä tuska kuplii edelleen pinnan alla. Biisissä esiintyvät ristiriidat tekevät siitä mielenkiintoisen.
Rooming-biisin kertosäkeen sanat ovat sellaiset, jotka pistävät ajatukset juoksemaan kuulijan päässä ja jotka eivät vaadi selittelyjä osakseen. Hienoa.
Ainut biisi, joka albumilta jää etäiseksi, on Zebra. Kuuntelin sitä useamman kerran peräkkäin, mutta en saanut muodostettua biisistä minkäänlaista mielikuvaa.
Muuten, vaikken vaihtoehtoisen musiikin suurkuluttaja olekaan, albumi yllätti positiivisesti. Sävellykset ja instrumentaalibiisit ovat ehdottomasti levyn vahvuus.
Ehkä omat kuuntelutottumukseni vaikuttavat siihen, mutta mielestäni tämäntyyppinen musiikki ei käy illanvieton taustamusiikiksi. Tarkennetaan siis, että ei ainakaan illanvieton puheensorinan taustalle. Parhaiten voisin kuvitella tämän albumin soimassa pimeässä huoneessa, jossa palaa yhdessä nurkassa yksi heikkovaloinen lamppu ja huoneessa olijat istuvat kukin paikallaan juomalasi kädessään hiljaa musiikkia kuunnellen. Ehkä on tultu juuri baarista ja otetaan vielä yksi tasoittava ja pohditaan syntyjä syviä. Ja ehkä jossain vaiheessa uskotaan siihen, että tulevaisuus voi tuoda mukanaan jotain erilaista.
Suosittelen kuuntelemaan tämän albumin läpi mieli avoimena. Vaikkei koko albumi kolahtaisikaan, joukosta varmasti löytyy ainakin yksi tai useampi sellainen biisi, joka vaatii toista kuuntelukertaa ja pakottaa keskittymään kuuntelemaan biisin rakennetta ja tunnelmaa. Ja jos on vaikea miettiä mistä aloittaa, niin suosittelen aloittamaan albumin lopusta, eli Warmth-biisistä.
*
And then pretty much the same in English too.
An artist named Rikky has released an album called Dissolution. It's an interesting mix of alternative rock with acoustic touch and even some echoes of industrial music. I like the fact that you can hear cello and violin in this album. It adds a more unique feel to the whole album.
Dead Flower is the first track on this album and I feel that it does its job perfectly. It sets the mood for what is coming: dark atmosphere, one sort of depression, the lost faith in humankind and coldness, which has disguised itself as warmth.
When I first heard this album, there were three tracks that really impressed me and got stuck in my head. Warmth, Happy and Mo(u)rning. The names of the songs won't tell you the whole truth of what is coming, and I like that. Specially Warmth impressed me the most. It makes me feel like the coldness has taken over the world, and warmth is struggling when trying to break some sunbeams through the ice-cold walls. At the beginning of the song I feel like the warmth has more power and chance to fight, but in the last few seconds you can hear that the coldness won and is still ruling the world. I feel like this is the most powerful, interesting and addicting song of them all. When you hear it the first time, it makes you want hear it again and again.
Happy is not that happy song. At least I get the feeling that the person in this song is just saying he is happy, but what he really wants to do, is scream and feel sorry for himself. Specially here the cello is making the background sound sort of lighter, but at the same time you still know and feel that the real pain is always there. And that is what highlights the contraries in this song.
Listen to Rooming's chorus' lyrics carefully. I find them very interesting and don't want to say too much about them, so I won't spoil the feeling. Just listen to it and you will know.
The only song I don't get at all, is Zebra. Usually I get strong "music videos" playing in my head, when I hear an interesting song. Sadly this song did nothing for me.
I liked this musical journey and specially loved the instrumental songs, which I feel are the strongest ones in this album.
I feel that this music would be at its best, when listening to at a dark (living) room, one fading light at some corner and people just holding their last drinks of the day, while listening to music and staring in to the darkness. And thinking the life that they have lived and possibly at some point of the night thinking about the future too.
Even if you feel like this type of music is not "your thing", I really recommend to listen to this album through. I bet there is at least one song (or maybe more?) that will get to you and make you want to listen it again. And again. And if you don't know where to start, I'll give you a hint: Warmth.
Here is the link to this album: http://rikky.bandcamp.com/ and the Facebook page.
Levyn aloittaa Dead Flower -biisi, joka johdattelee jo ensisekunneista levyn maailmaan. Luvassa on tummanpuhuvaa tunnelmointia, menetettyä uskoa ihmisiin ja kylmyyttä, joka on naamioitunut lämmöksi.
Ensimmäisellä kuuntelukerralla mieleeni jäivät parhaiten levyn päättävä Warmth sekä Happy ja Mo(u)rning. Jokaisen kohdalla nimi ei kerrp suoraan sitä, mitä itse biisi tarjoilee. Erityisesti Warmth on mielestäni erittäin mielenkiintoinen instrumentaali. Sitä kuunnellessa tulee fiilis, että kylmyys hallitsee tätä maailmaa, mutta lämpö yrittää työntää auringonsäteitään tuon julman, kylmän muurin läpi. Etenkin biisin alkupuolella lämpö on voimissaan ja on ehkä juuri haastanut kylmyyden kaksintaistoon, mutta aivan biisin viime sekunneilla kylmyys lyö kilpailijansa ja jatkaa voittokulkuaan. Omaan korvaani tässä on albumin vahvin, persoonallisin ja sellainen biisi, joka on aivan pakko kuunnella monta kertaa uudestaan.
Happy johdattelee maailmaan, jossa voi kuvitella, miten laulun kertoja selittelee "lalalaa I'm so happy", vaikka todellisuudessa tunteet ovat kaikkea muuta. Tekisi mieli huutaa ja vaipua itsesääliin. Plussana sello, joka antaa biisille hitusen hämäävää keveyttä, mutta samalla pitää huolen siitä, että taustalla elävä tuska kuplii edelleen pinnan alla. Biisissä esiintyvät ristiriidat tekevät siitä mielenkiintoisen.
Rooming-biisin kertosäkeen sanat ovat sellaiset, jotka pistävät ajatukset juoksemaan kuulijan päässä ja jotka eivät vaadi selittelyjä osakseen. Hienoa.
Ainut biisi, joka albumilta jää etäiseksi, on Zebra. Kuuntelin sitä useamman kerran peräkkäin, mutta en saanut muodostettua biisistä minkäänlaista mielikuvaa.
Muuten, vaikken vaihtoehtoisen musiikin suurkuluttaja olekaan, albumi yllätti positiivisesti. Sävellykset ja instrumentaalibiisit ovat ehdottomasti levyn vahvuus.
Ehkä omat kuuntelutottumukseni vaikuttavat siihen, mutta mielestäni tämäntyyppinen musiikki ei käy illanvieton taustamusiikiksi. Tarkennetaan siis, että ei ainakaan illanvieton puheensorinan taustalle. Parhaiten voisin kuvitella tämän albumin soimassa pimeässä huoneessa, jossa palaa yhdessä nurkassa yksi heikkovaloinen lamppu ja huoneessa olijat istuvat kukin paikallaan juomalasi kädessään hiljaa musiikkia kuunnellen. Ehkä on tultu juuri baarista ja otetaan vielä yksi tasoittava ja pohditaan syntyjä syviä. Ja ehkä jossain vaiheessa uskotaan siihen, että tulevaisuus voi tuoda mukanaan jotain erilaista.
Suosittelen kuuntelemaan tämän albumin läpi mieli avoimena. Vaikkei koko albumi kolahtaisikaan, joukosta varmasti löytyy ainakin yksi tai useampi sellainen biisi, joka vaatii toista kuuntelukertaa ja pakottaa keskittymään kuuntelemaan biisin rakennetta ja tunnelmaa. Ja jos on vaikea miettiä mistä aloittaa, niin suosittelen aloittamaan albumin lopusta, eli Warmth-biisistä.
*
And then pretty much the same in English too.
An artist named Rikky has released an album called Dissolution. It's an interesting mix of alternative rock with acoustic touch and even some echoes of industrial music. I like the fact that you can hear cello and violin in this album. It adds a more unique feel to the whole album.
Dead Flower is the first track on this album and I feel that it does its job perfectly. It sets the mood for what is coming: dark atmosphere, one sort of depression, the lost faith in humankind and coldness, which has disguised itself as warmth.
When I first heard this album, there were three tracks that really impressed me and got stuck in my head. Warmth, Happy and Mo(u)rning. The names of the songs won't tell you the whole truth of what is coming, and I like that. Specially Warmth impressed me the most. It makes me feel like the coldness has taken over the world, and warmth is struggling when trying to break some sunbeams through the ice-cold walls. At the beginning of the song I feel like the warmth has more power and chance to fight, but in the last few seconds you can hear that the coldness won and is still ruling the world. I feel like this is the most powerful, interesting and addicting song of them all. When you hear it the first time, it makes you want hear it again and again.
Happy is not that happy song. At least I get the feeling that the person in this song is just saying he is happy, but what he really wants to do, is scream and feel sorry for himself. Specially here the cello is making the background sound sort of lighter, but at the same time you still know and feel that the real pain is always there. And that is what highlights the contraries in this song.
Listen to Rooming's chorus' lyrics carefully. I find them very interesting and don't want to say too much about them, so I won't spoil the feeling. Just listen to it and you will know.
The only song I don't get at all, is Zebra. Usually I get strong "music videos" playing in my head, when I hear an interesting song. Sadly this song did nothing for me.
I liked this musical journey and specially loved the instrumental songs, which I feel are the strongest ones in this album.
I feel that this music would be at its best, when listening to at a dark (living) room, one fading light at some corner and people just holding their last drinks of the day, while listening to music and staring in to the darkness. And thinking the life that they have lived and possibly at some point of the night thinking about the future too.
Even if you feel like this type of music is not "your thing", I really recommend to listen to this album through. I bet there is at least one song (or maybe more?) that will get to you and make you want to listen it again. And again. And if you don't know where to start, I'll give you a hint: Warmth.
Here is the link to this album: http://rikky.bandcamp.com/ and the Facebook page.
lauantai 10. toukokuuta 2014
Forwardman: Twenty-six (2014)
Kun kuuntelin Forwardmanin Twenty-six -biisiä ensimmäistä kertaa, ajattelin, että tämän on takuulla tehnyt ja esittää ulkomaalainen, ehkä englantilainen. Kyse ei niinkään ollut tavasta, miten laulaja laulaa vaan biisin yleisvaikutelmasta. Omiin korviini tämä huokui heti kansainvälistä henkeä ja vaikutelmaa tuki kappaleeseen tehty musiikkivideo.
Vaikkei biisi ensimmäisellä tai toisella kuuntelukerralla jää mieleen pyörimään, on siinä kuitenkin sopivasti koukkua, joka herättää kiinnostusta niin, että biisi ei unohdu vaan tulee halu kuunnella sitä vielä uudestaan. Lisäksi allekirjoittanut koukuttautui etenkin tuohon kitaraan.
Videoon ei ensimmäisellä kerralla kiinnittänyt huomiota vaan varsinainen kappale varasti huomion. Kun sitten keskityin enemmän itse musiikkivideoon, niin se sopii tämäntyyppiseen musiikkiin kuin nyrkki silmään. Video tukee biisin tarinaa omalla tavallaan, mutta omat videoni muodostuivat ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen toisenlaisiksi. Ensimmäiseksi allekirjoittaneelle syntyi ajatus, että Twenty-six soi kaupunkien kivisillä kaduilla rakennusten välissä ja uteliaimmilta katseilta piilossa. Siellä kaupungin muiden äänien seassa, leijaillen savupilvenä talojen kulmien taakse, niin että sävelet voivat kuulla parhaiten vain ne, jotka poikkeavat pääkadulta sivukaduille ja jättävät hetkeksi taakse nuo perinteiset ja tavanomaiset kadut, joita yleensä kulkevat.
Kuuntelen tämän tyylilajin musiikkia hieman harvemmin, joten sekin saattaa vaikuttaa siihen, että tämä kuulostaa mukavan erilaiselta ja herättää mielenkiintoa siihen, millaista materiaalia itse albumi pitää sisällään. Pidän hyvänä puolena sitä, että tässä on kansainvälistä tunnelmaa, sillä sekin kertoo siitä, että musiikin tekoon on käytetty ajatusta eikä räpelletty vain dollarinkuvat silmissä. Mielestäni tämän kappaleen kohdalla ei kannata ensikuuleman perusteella tehdä lopullisia tuomioita vaan kuunnella muutama kerta lisää, ja sitten päättää, lähteekö tämän junan matkaan vai ei.
http://forwardman.weebly.com/
Vaikkei biisi ensimmäisellä tai toisella kuuntelukerralla jää mieleen pyörimään, on siinä kuitenkin sopivasti koukkua, joka herättää kiinnostusta niin, että biisi ei unohdu vaan tulee halu kuunnella sitä vielä uudestaan. Lisäksi allekirjoittanut koukuttautui etenkin tuohon kitaraan.
Videoon ei ensimmäisellä kerralla kiinnittänyt huomiota vaan varsinainen kappale varasti huomion. Kun sitten keskityin enemmän itse musiikkivideoon, niin se sopii tämäntyyppiseen musiikkiin kuin nyrkki silmään. Video tukee biisin tarinaa omalla tavallaan, mutta omat videoni muodostuivat ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen toisenlaisiksi. Ensimmäiseksi allekirjoittaneelle syntyi ajatus, että Twenty-six soi kaupunkien kivisillä kaduilla rakennusten välissä ja uteliaimmilta katseilta piilossa. Siellä kaupungin muiden äänien seassa, leijaillen savupilvenä talojen kulmien taakse, niin että sävelet voivat kuulla parhaiten vain ne, jotka poikkeavat pääkadulta sivukaduille ja jättävät hetkeksi taakse nuo perinteiset ja tavanomaiset kadut, joita yleensä kulkevat.
Kuuntelen tämän tyylilajin musiikkia hieman harvemmin, joten sekin saattaa vaikuttaa siihen, että tämä kuulostaa mukavan erilaiselta ja herättää mielenkiintoa siihen, millaista materiaalia itse albumi pitää sisällään. Pidän hyvänä puolena sitä, että tässä on kansainvälistä tunnelmaa, sillä sekin kertoo siitä, että musiikin tekoon on käytetty ajatusta eikä räpelletty vain dollarinkuvat silmissä. Mielestäni tämän kappaleen kohdalla ei kannata ensikuuleman perusteella tehdä lopullisia tuomioita vaan kuunnella muutama kerta lisää, ja sitten päättää, lähteekö tämän junan matkaan vai ei.
http://forwardman.weebly.com/
tiistai 3. joulukuuta 2013
Musiikkiaiheisia sitaatteja
Tässäpä muutamia osuvia musiikkiaiheisia sitaatteja, joita löytyy eri puolilta nettiä.
"That annoying moment, when the song you hate is stuck in your head."
"I restart the whole song, when I miss my favorite part."
"Sometimes, it's not the song that makes you emotional, it's the people and things that come to your mind when you hear it."
“Without music, life would be a mistake.” -Nietzchse
“One good thing about music, when it hits you, you feel no pain.” -Bob Marley
“Music expresses that which cannot be put into words and that
which cannot remain silent” -Victor Hugo
“People haven't always been there for me but music always has.” -Taylor Swift
“Music gives a soul to the universe, wings to the mind, flight to the imagination
and life to everything.” -Platon
“Without music to decorate it, time is just a bunch of boring production deadlines or dates by which bills must be paid.” -Frank Zappa
“I've always thought people would find a lot more pleasure in their routines if they burst into song at significant moments.” -J. Barrowman
“I only sing in the shower. I would join a choir, but I don’t think my bathtub can hold that many people. ” -Jarod Kinz
“I love the relationship that anyone has with music ... because there's something in us that is beyond the reach of words, something that eludes and defies our best attempts to spit it out. ... It's the best part of us probably ...” -Nick Hornby
Tuossa alkuun muutamia. Kunhan hyviä osuu taas eteeni, niin palaan aiheeseen uudestaan. Mulle saa toki myös ehdotella hyviä sitaatteja/sivustoja, jos tulee jotain mieleen.
"That annoying moment, when the song you hate is stuck in your head."
"I restart the whole song, when I miss my favorite part."
"Sometimes, it's not the song that makes you emotional, it's the people and things that come to your mind when you hear it."
“Without music, life would be a mistake.” -Nietzchse
“One good thing about music, when it hits you, you feel no pain.” -Bob Marley
“Music expresses that which cannot be put into words and that
which cannot remain silent” -Victor Hugo
“People haven't always been there for me but music always has.” -Taylor Swift
“Music gives a soul to the universe, wings to the mind, flight to the imagination
and life to everything.” -Platon
“Without music to decorate it, time is just a bunch of boring production deadlines or dates by which bills must be paid.” -Frank Zappa
“I've always thought people would find a lot more pleasure in their routines if they burst into song at significant moments.” -J. Barrowman
“I only sing in the shower. I would join a choir, but I don’t think my bathtub can hold that many people. ” -Jarod Kinz
“I love the relationship that anyone has with music ... because there's something in us that is beyond the reach of words, something that eludes and defies our best attempts to spit it out. ... It's the best part of us probably ...” -Nick Hornby
Tuossa alkuun muutamia. Kunhan hyviä osuu taas eteeni, niin palaan aiheeseen uudestaan. Mulle saa toki myös ehdotella hyviä sitaatteja/sivustoja, jos tulee jotain mieleen.
maanantai 21. lokakuuta 2013
Elokuva: Mud (2012)
Elokuva: Mud
Vuosi: 2012
Ohjaaja: Jeff Nichols
Näyttelijät: Matthew McConaughey, Tye Sheridan, Jacob Lofland, Reese Witherspoon
Elokuva on valmistunut vuonna 2012, mutta tuli Suomessa ensi-iltaan syyskuussa 2013.
Elokuva kertaa Mudista (McConaughey), joka asuu yksinäisellä saarella paossa sivistystä ja tekemiään tekoja. Hänen rauhaansa saapuvat häiritsemään kaksi poikaa, Ellis ja Neckbone (Tye Sheridan ja Jacob Lofland). Mud odottaa saarella tyttöystäväänsä Juniperia (Reese Witherspoon), kun taas vastaavasti Juniper odottaa maissa viestiä Mudilta. Juniper ei siis tiedä, missä Mud piileskelee.
Elokuva oli monessa mielessä positiivinen yllätys. Mud oli osoitus siitä, että McConaughey osaa tehdä muutakin kuin romanttisia komedioita veijarimainen pilke silmäkulmassaan. Mud on draama, jossa myös lapsinäyttelijät osaavat asiansa. Ellisin ja Mudin välille kehittyy omnalaista välittämistä, ja Ellis niin taistelee Mudin pelastamisen puolesta kuin takoo järkeä tämän päähän. Muut näyttelijät jäävät hieman tämän kaksikon loistosuoritusten jalkoihin.
Yleensä en oikein innostu elokuvista, jossa lapset ovat pääosassa, sillä silloin tietyntyyppisissä elokuvissa alkaa miettimään, selviääkö lapsi roolistaan uskottavasti. Tässä moista ongelmaa ei ollut vaan Tye tekee Ellisinä vakuuttavan työn. Elokuvassa naiset saavat useampaan kertaan hyvin kyseenalaisen maineen, mutta toisaalta se ei kuitenkaan ole häiritsevän alleviivattua, ainakaan koko aikaa. Reese Witherspoonin rooli jää harmittavan pieneksi, joten siitä elokuvalle vähän miinusta. Hän kuitenkin hoitaa tämän pienenkin roolin hienosti.
Muuten kaikinpuolin laadukas elokuva, joka osoittaa McConaugheyn monipuolisuuden näyttelijänä. Elokuva kestää hieman yli kaksituntia, mutta sitä ei katsoessa huomaa, sillä juoni etenee sujuvasti pitäen katsojan mielenkiinnon yllä. Mud ei ole kovin ennalta-arvattava, vaikkakin siitä löytyy myös käänteitä, jotka eivät yllätä. Omalla tavallaan viihdyttävä elokuva, jota ehdottomasti suosittelen.
Vuosi: 2012
Ohjaaja: Jeff Nichols
Näyttelijät: Matthew McConaughey, Tye Sheridan, Jacob Lofland, Reese Witherspoon
Elokuva on valmistunut vuonna 2012, mutta tuli Suomessa ensi-iltaan syyskuussa 2013.
Elokuva kertaa Mudista (McConaughey), joka asuu yksinäisellä saarella paossa sivistystä ja tekemiään tekoja. Hänen rauhaansa saapuvat häiritsemään kaksi poikaa, Ellis ja Neckbone (Tye Sheridan ja Jacob Lofland). Mud odottaa saarella tyttöystäväänsä Juniperia (Reese Witherspoon), kun taas vastaavasti Juniper odottaa maissa viestiä Mudilta. Juniper ei siis tiedä, missä Mud piileskelee.
Yleensä en oikein innostu elokuvista, jossa lapset ovat pääosassa, sillä silloin tietyntyyppisissä elokuvissa alkaa miettimään, selviääkö lapsi roolistaan uskottavasti. Tässä moista ongelmaa ei ollut vaan Tye tekee Ellisinä vakuuttavan työn. Elokuvassa naiset saavat useampaan kertaan hyvin kyseenalaisen maineen, mutta toisaalta se ei kuitenkaan ole häiritsevän alleviivattua, ainakaan koko aikaa. Reese Witherspoonin rooli jää harmittavan pieneksi, joten siitä elokuvalle vähän miinusta. Hän kuitenkin hoitaa tämän pienenkin roolin hienosti.
Muuten kaikinpuolin laadukas elokuva, joka osoittaa McConaugheyn monipuolisuuden näyttelijänä. Elokuva kestää hieman yli kaksituntia, mutta sitä ei katsoessa huomaa, sillä juoni etenee sujuvasti pitäen katsojan mielenkiinnon yllä. Mud ei ole kovin ennalta-arvattava, vaikkakin siitä löytyy myös käänteitä, jotka eivät yllätä. Omalla tavallaan viihdyttävä elokuva, jota ehdottomasti suosittelen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)