Itä-Hollolan Installaatio: Tyttöystävä (2016)

Itä-Hollolan Installaatio on julkaissut rokahtavan Tyttöystävä -nimeä kantavan sinkun.
Biisi on hyvin pelkistetty rakenteeltaan ja taustojen soitot rullaavat tasaisen siististi ilman suurempia nostatuksia. Bändin jäsenten ikää en huomannut mainittavan missään, mutta sanoituksen sisällön ja biisin rakenteen perusteella veikkaisin, että ovat ehkäpä n. 18-vuotiaita aloittelevia biisintekijöitä. Eihän iällä musiikin tekemisessä ole merkitystä, mutta se voisi nyt selittää biisin sanoituksen sisältöä/rakennetta.

Sanoituksessa kerrotaan ennalta-arvattavasti etenevä tarina (ensimmäisestä?) tyttöystävästä, ikävästä ja etteivät suukot riitä lahjoiksi. Olen aina huomattavasti kriittisempi sanoituksia kohtaan kuin muita biisin elementtejä, joten olisin mielelläni kuullut tekstissä jonkin yllättävän juonenkäänteen tai yksityiskohdan vaikka C-osan muodossa. Tällöin tarinasta ei jäisi niin keskeneräinen fiilis kuin mitä nyt jää. Omaan korvani odottelee kakkossäkeen jälkeen *jotakin* ja kun mitään ns. loppuratkaisua ei ole tarjolla, on biisin loputtua hieman hölmistynyt olo. Kuin olisi laulettuja sanoja ilmoille ja tuuli varastanut niistä viimeisimmät. Lisäksi Tyttöystävässä käytetyistä sanoista ja sisällön kokonaiskuvasta mieleeni tulee, että tämä olisi enemmänkin päiväkirjaan tehty luonnos kuin biisiksi hiottu sanoitus. Ollaan lähtökuopissa kovasti kopsuttelemassa, mutta lähteissä koneisto ei ole aivan päässyt käynnistymään täyteen höyryyn, joten osa osista on jäänyt matkalle, kun osa on painanut menemään.

Tyttöystävä ei osu yksiin omien mieltymysteni kanssa, joten biisi jää minulle etäiseksi. Aineksia ja yritystä Tyttöystävästä löytyy, mutta lopputuloksesta huokuva keskeneräisyys saa biisin vaikuttamaan sen olevan lähempänä demoa kuin valmista tuotosta. Jos artistit ovat niin nuoria kuin arvioin, niin uskon, että elämänkokemuksen ja keikkailun tuoman ammattitaidon myötä biiseihinkin saa tarttumapintaa ja lopputuloksesta hioutuu tyylilajilleen sopivalla tavalla viimeistelty kokonaisuus mielenkiintoisine teksteineen, jotka sitten yhdessä vetävät kuulijan toistuvasti mukaansa.

NIINA: Dopamine (2016)

Indiepop-artisti NIINA on julkaissut Dopamine-singlen, joka on tunnelmointia miellyttävien synasaundien soidessa taustalla. Ensikuulemalla biisi ei täysin vakuuttanut, mutta jättäessäni sen soimaan toistolla taustalle, huomasin pian lauleskelevani kertosäkeen mukana ja fiilisteleväni biisin loppupuolen kitarointia. Laulu soi kauniisti, vaivattomasti ja biisin teemaan sopivan kevyesti. Uskoisin NIINAn äänen taipuvan hyvin vaikkapa akustisiin balladeihinkin, jolloin soittimet eivät pääsisi paikoin hukuttamaan artistin ääntä taustalle. Dopamine tuo mieleen maailman, jossa askel on kevyt, mieli tekee laulaa ja ihastella sinitaivaalla ajelehtivia harsomaisia valkopilviä. Toisaalta biisi on vahvasti kesäinen, kun ihaillaan sen erityisen henkilön hymyä ja pidetään kädestä, mutta samaan aikaan biisin raikkaus tuo mieleen syksyiset aamut ja ensi kertaa kesän jälkeen höyryävän hengityksen. En tiedä, onko mielessäni jo liikaa kesän festarit ja siksi useampikin viimeaikoina kuultu biisi sopisi mielestäni festareille. Dopaminestakin tulee nimittäin mieleen, että NIINA voisi esiintyä vaikka Maailma kylässä -festareilla tai vaikka Tammerfestien pre-festareilla. Jengi istuisi nurmikoilla hyvässä seurassa ja nauttisi musiikista ja vapaudesta. Miksei.
Dopamine luo onnellisen ja hyvällä tavalla leijuvan fiiliksen, vaikka ei aivan dopamiinin tavoin pureudu syvälle sisuksiin. Biisi tarjoilee kuitenkin mielenkiintoa herättävää esimakua ja on lupaava ensiaskel kohti pitkäsoittoa.



NIINAn Facebook-sivut löytyvät täältä.

Ella Lymi: Mulle käy (2016)

Ella Lymi julkaisi alkuvuodesta Mulle käy -singlen (säv.,san.,sov. Ella Lymi, Saara Törmä, Aku Rannila), joka soi myös elokuvassa Äkkilähtö.

Mulle käy -biisissä on kiva fiilis: rauhallinen ja tunnelmoiva. Helposti kuunneltavaa pop-musiikkia, jonka sanoituksissa ollaan menossa hyvään suuntaan. Ajatus tarinasta on löydetty ja toteutus on onnistunut. Tästä on biisintekijänä hyvä lähteä kehittämään ilmaisuaan. Diggailen yleensä laulajista, joilla on omanlaisensa ja mieleenjäävä ääni, mutta Ellan laulutavassa  on kyllä yksi miinus. Ihmettelen sitä, miksi Ella tuntuu valitettavasti paikoitellen lähtevän tälle häiritsevälle Sanni-osastolle, jossa väännetään ääni nenän kautta ja saadaan laulu kuulostamaan siltä, että sitä on vaikea tuottaa. Tästä johtuen en oikein pysty saamaan biisistä täysiä fiiliksiä irti, vaikka paljon potentiaalia onkin havaittavissa. Pelkästään tämän biisin perusteella voisin ehkä pitkäsoitonkin kuunnella, mutta epäilen vahvasti, pystyisinkö siitä kuitenkaan täysillä nauttimaan juuri mainitun laulutyylin vuoksi. Uskon, että Ella Lymille varmasti oma kuulijakuntansa löytyy; ehkä juuri Sannin fanien piireistä (ja miksei toki muualtakin), mutta omalla kohdallani biisin kuuntelukerrat taitavat jäädä tähän.