Sanojen takana

Tarina

Kirjoittelin joskus kauan sitten blogia msn.com -sivuston oman profiilin puolella, Windows live space taisi olla kyseisen alustan nimi. Se oli kätevä tapa jakaa kuulumisia Messenger-kavereiden kanssa, muttei mielestäni ollut kaikkein käyttäjäystävällisin. Päivittelin sitä vähän miten sattui ja kirjoittelin pääasiassa omia päivittäisiä tapahtumia ja varsinkin yöaikaan tuli mietiskeltyä mm. miksi pyykkipoika on poika eikä tyttö. Jossain vaiheessa kyllästyin räpeltämään kyseisen palvelun kanssa ja loinkin tunnukset bloggeriin, jossa jatkoin "lifestyle"-tyyppistä blogia (kuitenkin ilman asu-, ruoka- tai vessanpeilikuvia). Vieläkään en ollut tyytyväinen, koska en kokenut kyseistä formaattia omakseni. Eipä muuta kuin mietintämyssy takaisin päähän.

Siinä hiljalleen syntyi ajatus musiikkipainotteisesta ja toisaalta myös kirjoitusaiheisesta blogista. Niinpä rykäisin samaan syssyyn kaksi erillistä blogia ja kyllähän minun olisi pitänyt arvata, kuinka päivittämisen kanssa käy. Musiikkiblogiin päivittelin kaikkea mahdollista kuten konserttien lipunmyyntipäiviä sekä singlejen kuvakansien julkaisuja. Samaan aikaan kirjoitusblogi päivittyi hyvällä tuurilla kerran kuukaudessa. Muistaakseni kolmisen vuotta ehdin räpeltää noiden kahden kanssa, kun koko homma alkoi ahdistamaan. Homma tuntui olevan liian suuri hallittavaksi, joten aloin pohtia, voisiko asialle tehdä jotain vai pitäisikö lopettaa koko blogitouhu. Olin kuitenkin ehtinyt jäädä koukkuun kirjoittamiseen ja olihan siinä sekin puoli, että blogiin kirjoittamalla säästän vähän kavereitanikin loputtomilta musiikkihöpötyksiltäni. Jotain uutta kuitenkin piti tehdä, etten vajoaisi samaan suohon kuin aiemmin. Lopulta päätin yhdistää kirjat (ja kirjoittamisen), musiikin ja leffat. Tuntui, että siinä oli riittävästi aiheita, joiden välillä voisi oman fiiliksen mukaan seilailla ja laajemmat mahdollisuudet sen puolesta, ettei tulisi tarvetta toimia samaan aikaan uutistoimistona.

Tarinan päähenkilö

80-luvun puolella syntynyt ja ysäriä fiilistellyt (ja edelleen fiilistelevä) helsinkiläinen.

Musiikki. Ala-asteella musiikintunnit olivat kivoja, yläasteella ja lukiossa tuli käytyä melkeinpä kaikki mahdolliset musiikkikurssit läpi ja syntyipä siinä lukion puolella musiikkidiplomikin. Levyraateja pidin kavereilleni aina kyllästymiseen asti ja jopa sen kyllästymisrajan jälkeenkin yritin hieman. Anttilat ja muut levykaupat piti aina tasaisin väliajoin kiertää katsomassa, ja vaikka rahaa ei olisi ollutkaan, niin kuitenkin piti pysyä ajatasalla levyvalikoimasta. Keikoilla olen kierrellyt etenkin viime vuosina hieman aktiivisemmin, ja pyrkinyt muistaessani valitsemaan satunnaisesti jonkun itselle täysin tuntemattoman biisin/artistin ja kokeilemaan, löytyisikö siitä jotain, joka uppoaisi.

Tarinoita puolestaan olen keksinyt jo ennen kuin osasin itse kirjoittaa, joten tarinointi on ollut musiikin ohella aina matkassa mukana. Äikän tunneilla opettajilta tuli muutamaan otteeseen palautetta, että voisi hieman lyhyempiä tekstejäkin kirjoittaa. Osa tuskasteli, miten saisi merkkimäärän täyteen, kun itse tuskastelin, etten ylittäisi sitä. Eipä tuosta ole kirjoitustahti juuri hidastunut, tarinat ainoastaan palanneet lähemmäs maanpintaa kuin mistä alkujaan lähtivät.

Kirjoja on niin ikään tullut luettua aina paljon. Kouluaikoina kesälomilla tein sitä, että menin kirjastoon ja otin summanmutikassa hyllystä kasan kirjoja. Sitten palautuksen yhteydessä jatkoin siitä kohtaa hyllyä, mihin viimeksi jäin. Jonain kesänä sitten lähempänä koulujen alkamista totesin, että tietyn genren (olisiko ollut kauhu) hyllyssä ei ollut enää mitään uutta ja kiinnostavaa. Taisi olla se kesä, kun luin kaikki kirjaston hyllystä löytyvät Stephen Kingin romaanit.

Kirjat tarjoavat pakopaikan arkipäivästä ja mahdollisuuden kokeilla elämää muiden ihmisten silmin. Hyvästä kirjasta jää pitkäksi aikaa hyvä fiilis. Siksipä en voi ymmärtää ihmisiä jotka eivät lue. Ensimmäinen kontaktini tällaisen omituisen otuksen kanssa aiheutti sen, etten voinut lakata varmistelemasta, oliko henkilö tosissaan. Ihanko oikeasti et lue kirjoja? Miten se on mahdollista? Onko muka olemassa vaihtoehto, että ei lue? Mitä, häh?

Blogin lisäksi palloilen myös Twitterissä ja Facebookissa sekä Discogs-sivujen puolelle päivittelen levykokoelmaani.

Yhteyttä voi ollaa mainittujen some-kanavien lisäksi myös sähköpostilla salainen.melodia [at] gmail[piste] com



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.