maanantai 1. lokakuuta 2018

Jarkko Ahola: Mä tuun sun luo (2018)

Artisti: Jarkko Ahola
Albumi: Mä tuun sun luo
Biisejä albumilla: 12
Julkaisuajankohta: 5/2018
Levy-yhtiö:Warner Music Finland
Koukuttavin biisi: Huono ihminen
Heikoin hetki: Mä tuun sun luo


Jarkko Ahola julkaisi Mä tuun sun luo -albumin, joka edeltäjästään Romanssista poiketen sisältää täysin uutta musiikkia, jota Jarkko itse ollut tekemässä. Tutkaillaanpa hieman, millainen pitkäsoitto tämä uutuus on.

Albumin ensimmäinen single ja myös aloitusraita on Mä tuun sun luo. Ensimmäistä kertaa biisin kuullessani  olin pettynyt. Pettynyt siksi, että mielestäni biisi ei ollut riittävän persoonallinen Jarkon loistavalle äänelle. Taustat ovat aika perinteisen kuuloiset Suomi-iskelmäbiisiin, jossa on hieman rock-vivahteita, mutta eniten harmitti biisin tekstit. Näitä maanteitä mittaavia ja kaipausta sisältäviä biisejä jo jokunen löytyy ja olikin harmi, että heti albumin alkuun oli pistetty turhankin käytetyt elementit: pitkät ajomatkat, kaipaus, tähdet ja taivas. Ymmärrän toki sen fiiliksen, joka siellä maantiellä tähtitaivasta katsellessa syntyy, mutta olisin kovasti toivonut tekstiin jonkinlaista uudenlaista lähestymis- ja ilmaisutapaa, joiden avulla Mä tuun sun luo olisi voinut olla tajunnanräjäyttävä ja omaa tietään kulkeva biisi. Nyt se jää yhdeksi monien joukkoon, vaikka tekninen toteutus onkin laadukas ja kertoo biisintekijöiden ammattitaidon olevan kohdillaan.

Albumin seuraava biisi on rauhallisempi Kauas, jonka sävellys on Jarkon kertoman mukaan  mahdollisesti jo vuodelta 2011. Hieman pidempään hautoutunut biisiraakile siis. Biisissä on herkkyyttä ja kuulijaa lähemmäs tulevaa tulkintaa, joka vangitsee mukaansa. Oikein kiva kappale, joka kestää useammankin kuuntelukerran.

Mahdollisuus on Mä tuun sun luo-albumin kolmas raita, josta välittyy vanhemman Suomi-iskelmän fiboja kommentoivan naispainotteisenkuoron avustamana.  Biisissä on silti tätäkin päivää, ja mielestäni paljon vahvempi ja mielenkiintoisempi neliminuuttinen kuin aloitusraita. Teksti ei toki tarjoile suuria yllätyksiä, mutta sisältö toimii ja siihen on helppo samaistua. Ja jäähän tämä pyörimään päähän pidemmäksikin aikaa. Tämän biisin myötä tuntuu, että albumi alkaa hiljalleen lämpenemään ja aletaan päästä kohti musiikillisen matkan ydintä.

Nostalgiaa-biisissä painetaan kaasua jo reippaammin ja mennään eteenpäin rennommalla ja pilke silmäkulmassa -meiningillä. Biisi alkaa hyvin ajankohtaisella toteamuksella: "Hei, loukkaannutaan tänään kukin vuorollaan, toisaalta löytyy jälleen kaikkeen se syyllinen."  Sanos muuta! Nostalgiaa on ehdottomasti albumin parhaimmistoa ja sujahtikin nopeasti yhdeksi suosikikseni. Tekstissä on jo omaleimaisempi ote ja laulun kertojasta välittyy värikäs persoona, jonka kanssa olisi mukava hengailla: lähteä oluselle ja vaikka Mansesteriinkin. Rock-vivahteet ovat biisin ehdoton suola, ja vaikka Jarkko tulkitsee loistavasti rauhallisempia iskelmäklassikoitakin, niin on tämä mukava piristysruiske albumin ensimmäiselle puoliskolle. "En halua ajankuvaan mä mukautua." Jep, juurikin näin. Hyviä pointteja koko teksti täynnä.

Mennyt oot -kappale alkaa Jarkon matalan äänen hivelevällä tulkinnalla, ja kietoo kuulijan samantien samettisten sävelien lumoihin. Jarkko voisikin vetää jonkin biisin kokonaan matalalta, vain sanojen syviä merkityksiä tulkiten pelkkä akustinen kitara taustalla. Kuunnelkaapa matalia ääniä vaikkapa kohdassa: "Et enää istu viereeni, kun ilta vihdoin saa, et laita kättäs käteeni, kun arki ahdistaa"; on muuten aika huikeaa. Nousee ihan käsikarvat pystyyn. Perinteisissä kaipaustunnelmissa ollaan tässäkin biisissä, mutta nyt nähdään Jarkon tulkinnan vahvuus, sillä se saa biisin tuntumaan ainutlaatuiselta ja unohtumattomalta.

Viimeinen askel -biisistä ensin esiin nousee kivasti soljuva melodia, jonka kanssa yhteistyössä soivat mukavasti rouheammat kitarat. Biisi jää mielestäni hieman Mennyt oon -tunnelmoinnin jälkimaininkien varjoon, mutta kelpo kipale tämäkin on. Sopii hyvin levyn tunnelmaan.

Kultaa hain, kultaa sain - biisissä on alkupuolella simppelit taustat, joihin kappaleen edetessä lisätään elementtejä nostattamaan kokonaisuutta suuremmaksi, ja se onkin tämän kappaleen hienous. Vähän kuin lähdettäisiin ruohonjuurien tasalta ja loppupuolella leijaillaa pilvien yläpuolella. Biisin nimi nyt on vähän, noh, kömpelö, mutta muutoin biisi on mieleenjäävä ja kivasti rullaava.

On hienoa, että albumi on muutakin kuin tunnelmointia ja kaipausta, ja Ikuista on rock'n'roll vie kuulijan menevämpiin ja rouheampiin tunnelmiin. Ei ehdi nukahtaa, kun välissä saa taputtaa jalkaa lattiaan ja veivata menemään. Biisissä on tarttuva kitarasoolo, jota olisi voinut kuunnella pidempäänkin.

Tienhaara on selkeä kummarrus ja kunnianosoitus vanhoille pop/rockiskelmäklassikoille. Biisissä on havaittavissa vaikutteita ainakin The Plattersin vuoden 1955 Only You- ja Paul Ankan vuoden 1958 Put your head on my shoulder -biiseistä. Tienhaara tuntuu jollain tapaa kiteytyvän albumin perusajatuksen aika hyvin, eli aloitellaan perusrautalankamusiikin palikoista, muokataan ne uudestaan omasta näkökulmasta katsottuna, pidetään tekstit selkeinä ja melodiat tarttuvina.

Viimeiseen suudelmaan on selkeärakenteinen rakkauslaulu, joka voisi alkuperältään olla vanhempaakin tuotantoa. Aika perusvarma biisi, joka ei tällä kertaa aiheuta suurempia fiilistelyjä.

Huono ihminen -kappale vie kuulijan (tai minut ainakin) tummaan viskibaariin, jonka hämärästi valaistulla lavalla laulun kertoja istuu usvan keskellä mikrofoni kädessään ja ottaa läpitunkevaa katsekontaktia salissa istuviin ihmisiin. Kappaleella on vahva oma persoona eikä se yritä maalata siloiteltua kuvaa itsestään, ja ennen kaikkea mukana on jälleen Jarkolle ominaista pientä humoristista pilkettä silmäkulmassa. Levyn parhaimmistoa ehdottomasti.

Illan viimeinen päättää Mä tuun sun luo -albumin. Keinahteleva rytmi vie mukanaan tumman hiljaiseen elokuun iltaan, jossa ollaan vain kahden. Jälleen upeat alaäänet Jarkolta, jotka sopivat kappaleen yleistunnelmaan. Melodiaa on helppo lähteä tapailemaan mukana ja biisiä kuuntelee hyvin mielelellään, ja onpa sen tunnelmassa jotain hypnoottistakin. Illan viimeinen etenee vaivattomasti ja on sopiva lopetus albumille.


Mä tuun sun luo on rock-vivahteisen iskelmän perusteita kunnioittava albumi, jossa muutamissa biiseissä ollaan jopa liiankin turvallisella ja tutulla maaperällä. Tuntuu, että vaikka Jarkko on vahva biisintekijä, niin silti joitakin notkahduskohtia on albumille päätynyt. Toisaalta olisi tylsää, jos albumi olisi liian täydellinen, joten katson asiaa siltä kantilta, että tästä on hyvä jatkaa. Biiseissä on paljon hyvää ja sanoituksissa mielenkiintoisia oivalluksia, jotka vahvistavat sen, että kyllä Jarkko tekstejä tehdä osaa. Vaikka tämänkertainen arvioni ei olekaan pelkkää ylistyslaulua kuten yleensä Jarkon kohdalla, niin silti Mä tuun sun luo on upea kokonaisuus. Albumista paistaa läpi se, että kovan luokan ammattilaiset ovat sitä olleet tekemässä ja biiseihin on käytetty aikaa. Se on huolella mietitty ja tuotettu, jossa kuuluu Jarkon persoonallisuus ja ennen kaikkea Jarkon mahtavaa ääntä ei ole yritetty supistaa mihinkään yhteen nuottiin. Albumissa on selkeä linja, joten kuunnellessa ei tarvitse miettiä, että mitähän tätäkin biisiä tehdessä on ajateltu. Jokaisella kappaleella on tarina kerrottavana, joista toiset ovat mielenkiintoisempia kuin toiset.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.