maanantai 2. lokakuuta 2017

Elokuva: Skyline (2010)

Ohjaus: Colin Strause, Greg Strause
Käsikirjoitus: Joshua Cordes, Liam O'Donnell
Musiikki: Matthew Margeson
Pääosissa: Eric Balfour (Jarrod), Scottie Thompson (Elaine), Brittany Daniel (Candice), Crystal Reed (Denise), David Zayas (Oliver), Neil Hopkins (Ray), Donald Faison (Terry)
Ensi-ilta Suomessa: 10.12.2010

Kaveriporukka pitää vuosisadan bileitä Los Angelesissa sijaitsevan pilvenpiirtäjän kattohuoneistossa. Kun juhlijat ovat sammuneet kuka minnekin, heräävät he krapulapöhnässään outoon valoilmiöön ja selittämättömiin ääniin. Aiheuttajaksi paljastuvat ulkoavaruudesta saapuneet hyönteisiä muistuttavat johtorykelmät, jotka ampuvat ympärilleen sinistä valoa, ja jos ihminen osuu kyseiseen valokiilaan, joutuu olioiden vangiksi.

Bileporukka väittelee useampaan otteeseen siitä, että onko turvallisinta jäädä asuntoon vai lähteä ulos ja merta pitkin karkuun. Tottahan he käyvät kokeilemassa onneaan lähtemällä ulos, mutta kuten arvata saattaa, niin ei siinä järin hyvin käy. Niinpä on palattava sisätiloihin ja yritettävä jatkaa selviytymiskeinojen pohtimista samaan aikaan, kun tuntematon uhka listii ihmisiä paremman tekemisen puutteessa.

Skyline on visuaalisesti tyylikkäästi toteutettu elokuva, mutta muuten kaikki muu on pielessä. Juoni on naurettava, vaikka tämän tyylilajin elokuvissa hyväksyykin sen, että kaikkea todella sekopäistäkin voi tapahtua ja se voidaan aina selittää alieneiden epäinhimillisillä käytöstavoilla. Skylinessa ei vain tunnu olevan mitään ydinajatusta vaan pääpaino on näyttää, miten hienoja erikoistehosteita osataan luoda. Osasin nimittäin hahmojen esittelyn jälkeen arvata, ketkä heistä kuolevat ja kuka kuolee ensin. Kummasta se sitten kertoo enemmän: elokuvan tasosta vai siitä, että olen katsonut liikaa leffoja. Heh. Sci-fi-leffan on vain kovin vaikea sen jälkeen vakuuttaa, kun ensimmäisen vartin aikana osaa jo arvata miten tapahtumat suunnilleen etenevät. Toki loppupuolella tuli pieni yllätys, jota en osannut käsikirjoittaa,mutta sekin tuntui enemmän siltä, että on yrittämällä yritetty tehdä kohtaus, jossa katsoja liikuttuu syvästi kyyneliin asti ihmisten rakkauden syvyydestä. Kohtaus ei kyllä koskettanut millään tasolla, vaikka kuulunkin siihen porukkaan, joka liikuttuu Disneyn piirrettyjenkin kohdalla. Loppuratkaisu oli kokonaisuudessaan väärällä tavalla outo eikä mielestäni oikein sopinut ajatukseltaan siihen, mitä elokuvassa oli siihen mennessä nähty.

Skylinen hahmoissa ei ole mitään uudenlaista persoonallisuutta tai yllätyksellisyyttä vaan kaikki on nähty jo aiemmin. Jos kliseitä ei ole tarpeeksi, niin lisätään vielä mukaan yksi raskaana oleva nainen, jota ulkoavaruuden tekniset otukset eivät missään nimessä saa napta, niin johan on jännittävä ryhmä ihmisiä kasassa. Jo elokuvan ensimmäisien kohtauksien aikana aloin toivoa, että pääosassa oleva Jarrod olisi ilmaistu valon syövereihin, sillä hänen hahmonssa ärsytti laimeudellaan ja näyttelijän karisman puute vain lisäsi hahmon kokonaisvaltaista tylsyyttä, mutta valitettavasti päähenkilöillä on tapana roikkua elokuvassa mukana koko elokuvan keston ajan. Niin kävi nytkin.

Skyline on yksi huonoimpia sci-fi-leffoja, joita olen nähnyt enkä oikein voi suositella tätä edes viihdyttävänä ajanvietteenä, koska leffa oli pikemminkin ajanhukkaa ja dialogi niin väsynyttä, että se kävisi vain unilääkkeeksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.