tiistai 6. kesäkuuta 2017

Tarzanin legenda (2016)

Alkuperäinen nimi: The legend of Tarzan
Ohjaus: David Yates
Käsikirjoitus:  Adam Cozad ja Craig Bewer. Perustuu Edgar Rice Burroughsin luomiin Tarzan-tarinoihin.
Musiikki: Rupert Gregson-Williams
Pääosissa: Alexander Skarsgård (Tarzan/John Clayton III), Samuel L. Jackson (George Washington Williams), Margot Robbie (Jane Porter Clayton), Djimon Hounsou (päällikkö Mbonga), Jim Broadbent (pääministeri), Christoph Waltz (kapteeni Léon Rom)
Ensi-ilta Suomessa: 15.7.2016

Tarzanin legenda etenee tutun Tarzanin tarinan mukaisesti. Tarzan, John Clayton, menettää lapsena vanhempansa viidakossa, ja gorillat ottavat hänen perheenjäsenekseen ja kasvattavat Tarzanista selviytyjän ja taistelijan. Myöhemmin Tarzan tutustuu ja ihastuu viidakossa tutkimusmatkalla olleeseen amerikkalaiseen Jane Porteriin, ja näin on Tarzanilla edessä muutto takaisin ihmisten ja niin sanotun sivistyksen pariin.

Elokuvan tarina lähtee käyntiin, kun Belgia ja Britannia ovat jakaneet Kongon alueen keskenään, ja Belgian hallitsija alkaa käyttämään alueen luonnonvaroja omaksi edukseen tunnontuskia tuntematta. Jotta asia etenisi tehokkaasti ja ihmishengistä välittämättä, astuu tarinaan mukaan Léon Rom, joka on sekä kiero että julma konna dollarinkuvat silmissä. Ja jotta kyseinen konna saataisiin pysäytettyä, tarvitaan John Claytonin viidakkominää apuun, sillä kukaan muuhan ei kyseistä viidakkoaluetta tunne tai osaa liikkua siellä yhtä hyvin kuin Clayton. Suostuttelua yrittää ja siinä lopulta onnistuukin poliitittko George Washington Williams. Tottahan matkalle mukaan lähtee myös Jane ja Williams itse, ja reissussa erityisesti Williams pääsee huomaamaan, millaisen miehen viidakko on on Claytonista kasvattanut.

Olen lapsesta asti tykännyt kovasti Zorrosta, Tarzanista, Batmanista ja kumppaneista, joten aina mielelläni -ja toiveikkaana- katson uusintaversioita. Tarzanista ensimmäiset muistikuvat on mustavalkoisista elokuvista, joita 90-luvulla tuli telkkarista. Pikainen googletus kertoi, että niissä pääosaa näytteli Johnny Weissmüller ja ne julkaistiin alunperin 30- ja 40-luvuilla.

Tarzanin legendasta etukäteen olin kuullut vain kommentteja, että se on tylsä, täyttä kuraa ja ettei elokuvassa ole mitään ideaa. Samasta aiheesta kun tehdään se sadas elokuva, niin riskit toki ovat olemassa, että ei saada tarinaan tai toteutukseen mitään uutta ja saada näin katsojan mielenkiintoa pidettyä yllä alkua pidemmälle. Koska kuitenkin aihe kiinnostaa, niin aloin katsomaan elokuvaa avoimin mielin.

Nykyisin live action -elokuvissa erikoistehosteet ovat lähes poikkeuksetta hyvin toteutettuja ja omalla tavallaan myös pääosassa. Esimerkiksi Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvassa kaikki tehosteet toki puolustivat paikkaansa elokuvan tyylilaji huomioon ottaen, mutta jopa silloin tuli paikka paikoin olo, että vähän vähemmälläkin olisi pärjännyt. Överiksi on helppo vetää, kun ajaudutaan siihen upottavaan erikoistehosteiden suohon. Tarzarin legendassa tulee myös välillä sellainen olo, että erikoistehosteisiin luotetaan rahtusen liikaa, mutta mielestäni kokonaistarina ei kuitenkaan suuremmin ottanut erikoistehosteiden roolista osumaa. Vaikka tekniikka onkin paljon kehittynyt viime vuosina, niin eläimien live action -versiot ovat mielestäni edelleen paikoitellen häiritsevän epätyydyttäviä. Jopa 90-luvun kömpelöt ja vielä selkeämmin tekoeläimet (esim. Eläintohtorissa) ovat mielestäni siedettävämpiä kuin jotkut 2000-luvun elokuvien "hienot" ja sulavasti liikkuvat eläimet. Tämä toki on aivan makuasia, ja enimmäkseen minäkin kyllä tykkään myös näistä nykypäivän versioista.

Alexander Skarsgård esittää Tarzania mielestäni yllättävän hyvin, vaikka muutamassa kohtauksessa hänen esiintymisensä on hieman liian yksieleistä, vaikka viidakon kasvatista onkin kyse. Ehkä oma näkemykseni eroaa ohjaajan näkemyksestä, mutta olisin kyllä toivonut hahmolle pienen pilkkeen silmäkulmaan, jotta John Clayton olisi ollut mielenkiintoisempi. Pienistä puutteista huolimatta tykkäsin kyllä roolivalinnasta Tarzanin ja oikeastaan muidenkin hahmojen kohdalla. Suurempia ärsytyksiä ei kukaan näyttelijöistä aiheuttanut, ja Samuel L. Jackson otti tämänkin roolin haltuun erinomaisesti. Olen tottunut näkemään hänet yleensä ase kädessä heiluvana koviksena, joten nauruhermoja kyllä kutkutteli elokuvassa esiintynyt tilanne, jossa Samuelin esittämä George Washingtonin hahmo ei oikein tiedä, miten asetta käsitellään.

Tarzanin legenda oli kokonaisuudessaan viihdyttävä, huumori oli tarinaan sopivaa ja näyttelijät hoitivat kukin tonttinsa hyvin. Juoni eteni sopivalla vauhdilla ilman suurempia notkahduksia, ja vaikka suurempia yllätyksiä elokuvan tarina tai toteutus ei toki tarjoillut, niin ei tämä mielestäni niin luokattoman huono ole kuin mitä olin ennakkoon kuullut. En tätä nyt ehkä leffahyllyyn omaksi ostaisi, mutta voisin hyvin katsoa joskus toisenkin kerran.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.