tiistai 27. kesäkuuta 2017

Elokuva: Robinson Crusoe (1997)

Ohjaus: Rod Hardy, George T. Miller
Käsikirjoitus: Christopher Lofton, perustuu Daniel Defoen novelliin
Musiikki: Jennie Muskett
Pääosissa: Pierce Brosnan (Robinson Crusoe), William Takaku (Perjantai), Polly Walker (Mary McGregor)
Julkaisuvuosi: 1997

Pierce Brosnan näyttelee skotlantilaista Robinson Crusoeta, joka vahingossa tappaa ystävänsä ja päättää lähtee pois maasta siksi aikaa, että pahin kostonhimo kuolleen miehen lähipiirissä laantuu. Rakastamalleen naiselle hän lupaa palata vuoden päästä, ja sitten he voivat mennä naimisiin.

Crusoe lähtee kauppalaivan kyytiin seilatakseen pois Skotlannista, mutta matkaan tulee mutkia rajuilman muodossa. Laiva haaksirikkoutuu eikä eloon jää muita kuin Crusoe ja koira Skipper. Koska saarelta, jonne Crusoe ajatui, ei ole pääsyä pois ilman ehjää laivaa eikä hän tiedä sijaintiaan, ei miehelle jää muita vaihtoehtoja kuin yrittää opetella elämään saaren antimia ja joitakin laivan hylystä pelastamiaan työkaluja apuna käyttäen.

Myöhemmin Crusoe huomaa, että ei olekaan saarella yksin vaan viidakossa asustelee myös alkuasukasheimo. Pelastettuaan toisen heimon alkuasukkaan sotaisten saaren alkuasukkaiden kynsistä ystävystyy Crusoe tämän Perjantaiksi nimeämänsä mustan miehen kanssa. Saarella elosta tulee peloista huolimatta hieman mielekkäämpää, kun on toinen ihminen seurana, jolle Crusoe on vielä opettanut englantia, jotta haasteleminen on helpompaa. Tästä uudesta ystävyydestä huolimatta Crusoe silti toivoo jonain päivänä pääsevänsä pois saarelta.

Pierce Brosnanin elokuvia katselen aina mielelläni, vaikkakin joskus hänen leffoissaan mennään myös metrien päästä ohi napakympin. Brosnan on mielettömän karismaattinen näyttelijä, mutta sekään ei pelasta tämänkertaista valjua ja sekavaa elokuvaa.

Vaikken elokuvien teosta paljoakaan tiedä, niin monessa kohtaa pisti häiritsemään miten kohtauksia oli silpottu ja jätetty liian lyhyeksi. Tarina eteni turhankin rivakasti, kun siirryttiin turhankin yllättäen kohtauksessa toiseen ilman sopivia johdantoja. Mielestäni Crusoen ja Perjantain ystävystyminen tapahtui katsojilta pimennossa, koska sellaiset tarinaa eteenpäin vievät "hiljaiset" kohtaukset olivat oikeastaan kokonaan jätetty pois ja siirryttiin suunnilleen vihamiehistä seuraavaksi siihen tilanteeseen, kun Perjantai jo puhui englantia. Samoin jotkin taistelukohtaukset tuntuivat pysähtyvän kuin seinään, puhumattakaan siitä, miten nopeasti ja töksähtelevästi elokuvan loppuratkaisukin oli toteutettu.

En oikein lämmennyt Crusoen ja Maryn suhteelle, koska sekin tuntui olevan mukana ainoastaan siksi, että saadaan tarinaan pakollinen romanttinen vivahde. Marya näytellyt Polly Walker ei toki saanut kovinkaan paljon ruutuaikaa, mutta se vähänkin sai haukottelemaan, sillä näyttelemisestä ei oikein hänen kohdallaan voinut puhua eikä hänen ja Brosnanin välillä ollut kemiaa nimeksikään.

Enkä toki kaikkia eri skotlannin murteiden vivahteita tunne, mutta omaan korvaani Brosnanin aksetti kuulostaa luonnottomalta ja väkinäiseltä, ja välillä tuli fiilis, että Brosnan unohti esittävänsä skottia eikä ohjaajakaan ollut sen enempää hereillä virhettä korjatakseen. Crusoen hahmo jää muutenkin todella latteaksi ja persoonattomaksi, vaikka hänestä pitäisi huokua arvovaltaisuutta ja villissä luonnossa elämisen aiheuttama tietynlaista kovuutta ja valppautta. Enempi minulle tuli fiilis, että tässä on näyttelijä heitetty lavasteisiin eikä niin, että haaksirikkoutunut herrasmies on joutunut villin luonnon armoille. Brosnanin näyttelemä "valppaus" ja epätoivo vaikuttivat enemmänkin vain päämäärättömältä pyörimiseltä ja siltä, ettei ole kokonaiskuvaa esittämästään hahmosta. Ei Brosnan näin kujalla ole Bondeissa vaan näytteleminen on niissä aivan eri luokkaa ja tasokkaampaa.

Hämmentävän ja harmittavan sekava elokuva käsikirjoituksesta näyttelemiseen ja leikkaukseen asti. En saanut leffasta oikein mitään irti ja katsoinkin sen kolmessa osassa, koska en ehtinyt enkä olisi jaksanut sitä yhdellä istumalla katsoakaan. Tom Hanksin tähdittämä Tuuliajolla (Cast away) on modernimpi versio Crusoen tarinasta, ja on niin paljon paremmin tehty, ettei näistä kahdesta elokuvasta oikeastaan voisi edes puhua samassa lauseessa. Hanksin elokuvan olen katsonut ehkä kymmenen kertaa ja sanon kyllä, että jos siitä tykkää, niin Robinson Crusoe tulee taatusti tarjoamaan vain pettymyksiä. Ja jopa Wilson-jalkapallossa oli enemmän mielenkiintoa kuin tämän elokuvan Perjantai-alkuasukkaassa. Onneksi Brosnan on tehnyt laadukkaampiakin elokuvia, sillä tätä en lähtisi suosittelemaan kovinkaan mielelläni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.