maanantai 27. maaliskuuta 2017

Harry Potter ja liekehtivä pikari (2000)

Harry Potter ja liekehtivä pikari on J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjasarjan neljäs osa, joka on julkaistu vuonna 2000 (suomennos 2001).

Tällä kertaa Harry Potterille alkaa tapahtua jo ennen ennen kuin hän on päässyt aloittamaan uutta lukuvuotta Tylypahkassa, kun Potter ja Weaslyn perhe lähtevät katsomaan huispauksen maailmanmestaruusottelua. Tarkoitus olisi viettää mukava huoleton matka ja nauttia urheilusta, mutta tunnelmaa pilaavat yllättäen varjoista ilmestyneet kuolonsyöjät. Tilanne karkaa täysin käsistä, kun taivaalle ilmestyy Voldemortin merkki: pimeän piirto. (Tuli muuten tästä heti mieleen Batmanin taivaalle heijastettu merkki.) Ja sehän ei voi luvata mitään muuta kuin huonoa.

Huispauksen mestaruusottelussa Harry ja kumppanit näkivät ensimmäistä kertaa livenä Viktor Krumin siepparin toimessa, ja kun tänä vuonna Tylypahkassa järjestetään vuosien jälkeen kolmivelhoturnaus, on Krum yksi osallistujista. Kolmikko pääsee lähelle idoliaan, mutta idolitkaan eivät välttämättä ole sellaisia, millaisiksi heidät kuvittelisi tai toivoisi.


Kolmivelhoturnaukseen saavat asettua ehdolle ja osallistua vain täysi-ikäiset velhot, joten Harryn nimen ilmestyminen pikarista aiheuttaakin hämmästystä ja kateuttakin etenkin muutamien alaikäisten keskuudessa, koska kukapa nyt ei haluaisi voitosta luvattua mahtavaa palkintoa. Turnauksessa on kolme osiota, jotka luonnollisesti ovat toinen toistaan vaikeampia, ja viimeinen koitos on vaarallinen ja jännittävä eikä yllättäviä käänteitä puutu kisasta tai kisan ulkopuolisistakaan tapahtumista.

Neljästä tähän mennessä lukemastani Potterista Liekehtivä pikari on aivan ehdottomasti suosikkini ja paras kirja, minkä olen tähän mennessä tänä vuonna lukenut. Potter ei ole enää liian lapsi, joten kirjan tapahtumatkin ovat jälleen monipuolisempia ja monimutkaisempia kuin edellisessä osassa, ja myös kirjan taistelukohtaus on kutkuttavampi ja haastavampi kuin aiemmin. Lukija saa viimeistään siinä vaiheessa huomata, että Potter ei olekaan enää avuton lapsi ja aloitteleva velho vaan kasvamassa joksikin paljon merkittävämmäksi. Kolmivelhoturnauksen tehtäviä oli sopiva määrä, jotta niistä tuli kokonaisuuteen piristävää arvoituksen henkeä ja lukijan mielenkiinto jaksoi pysyä yllä, kun tehtäviä ei ollut liikaa. Kirjassa vallitsi siis täydellinen tasapaino kaikkien eri elementtien kesken.

Kun olin päässyt liekehtivän pikarin kolmanteen haasteeseen, tapahtui lukemisessani sama kuin hyvien dekkareidenkin kohdalla, kun syyllinen on paljastumaisillaan. Aloin lukea tekstiä huomattavasti nopeammin, koska tunsin, miten loppuratkaisu on jo maistettavissa ja samaan aikaan uppouduin niin syvälle tapatumiin, että millään ulkopuolisilla tapahtumilla ei enää ollut väliä. Olin tuolloin junassa matkalla kohti Helsinkiä ja kaikki äänet ja junan vaunu katosivat sumuun istuessani omassa kuplassani, jonka paperille painetut sanat olivat onnistuneet luomaan. Tuntui, että jos lasken kirjan edes hetkeksi käsistäni, niin Tylypahkan labyrintti, velhot ja taikuus katoavat sekunnissa. Jännitys todella tiivistyi sitä mukaa mitä lähemmäs Harry pääsi kolmivelhopokaalia. Olin tosissaan yllättynyt, että vain lasten tarinaksi kuvittelemani kirja tarjosikin hetkiä, joissa juoni sai niin mielenkiintoisia käänteitä, että jopa hengittäminenkin olisi tunutunut häiritsevän keskittymistä. Oikeastaan lukeminenkaan ei enää tuntunut lukemiselta vaan pikemmin tuntui kuin olisin vain lipunut ajattomassa virrassa seuraamassa tekstissä kuvailtuja tapahtumia. Sama reaktio tulee nimenomaan oikeasti hyvin rakennettujen ja ajatuksella tehtyjen kirjojen (kuten vaikkapa Nesbon) kohdalla enkä rehellisyyden nimissä todellakaan odottanut fantasiakirjan saavan aikaan vastaavaa. Kuten en aluksi odottanut koko Potter-sarjaltakaan mitään mullistavaa, mutta halusin lukea ne osittain vain yleissivistyksen vuoksi.

Nyt on kyllä aikamoiset paineet viidennelle Harry Potterille, koska odotukset oikein pomppasivat korkeuksiin tämän kirjan myötä. Aiemmat kirjat ovat toki olleet oikein hyviä ja nekin olen lukenut nopeasti, mutta olin todella yllättynyt, että kirjailijan neljäs kirja onnistui yllättämään näin positiivisesti. Olinhan aiemmin kuvitellut kirjojen sisältävän vain lapsille sopivaa sisältöä, eli tylsää ja tasapaksua saman kaavan toistamista kirjasta toiseen. Kuinka väärässä ihminen voikaan olla, ja miten ihanaa onkaan, kun kirjat onnistuvat yllättämään täysin!



Harry Potter ja liekehtivä pikari sopii vuoden 2017 lukuhaasteen kohtaan 21.: sankaritarina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.