sunnuntai 12. helmikuuta 2017

SAARA: Permission to love (2017)

SAARA-taiteilijanimellä uraa luovan Sara Forsbergin uusin sinkku kantaa nimeä Permission to love. Musiikkiuraa käynnisteltiin pari vuotta sitten julkaistulla Ur Cool -renkutuksella, joka ei tarjonnut mitään tarttumapintaa ja artistin äänikin hukkui kaiken sälän alle. Myöhemmin SAARA itsekin myönsi, ettei biisi ollut hänen näköisensä. Ur Coolin jälkeen julkaistut biisit ovat olleet aivan toisenlaisia, persoonallisempia ja polkeneet debyyttisinkun jalkoihinsa.

Permission to love on rauhallisen tunnelmoiva, pianopainotteinen biisi. Selkeä toteutus antaa SAARAn persoonallisen äänen tulla esille, kun hän tulkitsee kaunista rakkauden puolesta puhuvaa tekstiä. Permission to love sopii soimaan taustalle hämyiseen huoneeseen tai hetkeen, kun tekee olla yksin omien ajatusten kanssa. Biisi on mukavan kuunneltavaa, jossa yhdistyvät kauneus, painostavuus ja herkkyys.

Olen hyvilläni, että SAARA ei jatkanut ensisinkun viitoittamalla tiellä vaan piti omasta näkemyksestään kiinni ja tekee nyt omanlaistaan musiikkia enemmän omilla ehdoilla. Kun vaikkapa Californiaa, Honeya ja tätä uusinta kuuntelee, huomaa, että musiikki kuulostaa aidommalta. Biisit eivät ehkä hetkessä uppoa valtavirtaan, mutta sanoisin, että ne silti elävät pidempään kuin kertakäyttöhiteiksi tehdyt massatuotteet. Uskoni myös tuleviin SAARAn biiseihin on kova, koska nyt jo ollaan näin hyvillä raiteilla.

 "We don't need a permission to love."

   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.