sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Waltteri Torikka: Rakkaus (2016)

Waltteri Torikalta ilmestyi 28.10.2016 jatkoa viime vuonna julkaistulle Sydän-debyytille Rakkaus-albumin muodossa. Nimensä mukaisesti albumi koostuu kymmenestä rakkauslaulusta, joista osa on alkuperäisessä asussaan ja osa sellaisia, joihin Waltteri on tehnyt suomenkielisen tekstin.

Vain rakkaus on alun perin Mari Rantasilan levyttämä, ja se kuultiin Raid-televisiosarjassa. Nyt Torikka on ottanut sen käsittelyynsä ja koska en erityisemmin Rantasilan äänestä perusta, kuulostaa tämä versio omaan korvaani huomattavasti miellyttävämmältä ja aidommalta. Biisi itsessään on niin hyvin tehty, että voisi hyvin kuvitella sen olevan vaikkapa italialaista alkuperää, mutta tekstin ja sävellyksen takaa löytyy suomalaista verta (säv. Pekka Marjanen, san. Tapio Piirainen).

Puhu hiljaa rakkaudesta (Speak softly, love) on tietysti tuttu Kummisetä-elokuvien tunnussävelmänä. Ikivihreä klassikko, jota on varmasti versioitu enemmän kuin mihin osaan laskea.Waltteri ottaa biisin omakseen osuvalla dramaattisuudella ja Jyväskylän sinfoniaorkesteri soittaa mahtipontista sävelmää sulavalinjaisesti ja alkuperäistä kunnioittaen.

Lupaus on Torikan suomentama Lara Fabianin Broken Vow -biisi. En tunne alkuperäistä, mutta sen kuunneltuani en saanut samanlaista kokonaisvaltaista tunnetta kuin Waltterin suomennoksesta. Todennäköisesti fiiliksiin vaikuttaa se, että kuulin tämän ensimmäisen kerran Kulttuuritalon keikalla ja kun biisin sävelet virtasivat salin hämyssä, uppouduin Torikan tulkintaan tekstistä, joka on ajaton ja kuvailee rakkaudessa esiintyviä haasteita sydäntäsärkevästi. "Sut päästän pois, pois lentämään, miks tänne aina yksin jään. Sut päästän pois, ymmärrä en, kuinka voin löytää sen, kadotetun onnen."

Covereiden lisäksi albumilta löytyy Waltterin säveltämä ja sanoittama Kaikki on kaunista. Viisiminuuttinen biisi todella maalaa maailman kauneuden huoneen seinille ja tuo rakkauden kylmäänkin talvipäivään. Paljon on kiinni ihmisen ajattelutavoista, myös ympäristössä vallitseva ja aito -joskus hetkittäinen- kauneus. Voi avata mielensä ja nähdä kauneuden pimeydessä ja kylmyydessäkin tai sulkeutua maailmasta ja vain unelmoida paremmasta, kun elämä menee ohi. Biisistä löytyy läheisyyttä, haikeahkoa positiivisuutta ja elämän elämisen tärkeyttä. Jälleen on mainittava, miten sävellys js sinfoniaorkesterin toteutus luovat biisiin pysäyttäviä hetkiä, taustalle jääpuikkoja, tummaa taivasta, raollaan olevia ovia ja horisonttiin asti jatkuvaa monimuotoista kauneutta.

Laulu kuolleesta rakastetusta -biisin kuulin ensimmäistä kertaa Waltterin versioimana Kultsalla. Liveveto tuo aina biisiin omanlaisensa sävyn ja parhaimmillaan avaa biisin sanoman aivan uudella tavalla. LKR aiheutti poikkeuksellisen voimakkaan reaktion, joten nyt albumia kuunnellessani siirryn takaisin siihen hetkeen hämärässä katsomossa ja niihin tunteisiin, jotka mielessä pyörivät biisin ajan. Levyversiokin saa siks herkistymään voimakkaasti.

 Tuo poikanen on alun perin Nat King Colen tutuksi tekemä Nature Boy (v. 1948). Kuten Kultsan keikkaraportissani totesin, on alkuperäisversio ainutlaatuinen ja jopa mestariteos, joten siihen ei mielellään soisi kajottavan. (Tosin Moulin Rouge -elokuvasta löytyvät versio on hieno myös ja osuu elokuvan tarinaan.) Waltteri oli ottanut askeleen eteenpäin ja tehnyt itse suomennoksen biisiin. Täytyy tunnustaa, että alun ennakkoluuloni vesittyivät, kun huomasin, että suomennos on toimiva ja noudattelee sopivasti alkuperäistä tarinaa. Sinfonisuus sopii biisin haikeaan tunnelmaan loistavasti ja suomenkielisen tekstin ansiosta biisi tuntuukin muuttuvan täysin suomalaiseksi tarinaksi. Talvisessa maisemassa tai loppukesän koivikossa soivat suuret sävelet, jotka kuiskivat elämän salaisuuksia. Laulussa esiintyvä poikanen voisi hyvin olla luonnon henki, jonka muistuttaa ihmiselle, mikä elämässä on tärkeintä.

Rakkaus on sujuva ja luonnollinen jatko debyyttialbumille. Tunnelma ja sovitukset noudattavat tuttua linjaa, sillä onhan taustoja soittamassa jälleen Jyväskylän sinfoniaorkesteri. Tämä yhteistyö tuntuu sujuvan varsin mallikkaasti lopputuloksista päätellen.

Albumilla on otettu askel eteenpäin, koska useammassa biisissä on Waltteri käynyt sanoituskynineen kirjoittelemassa ja ne ovat osoitus siitä, että Waltteri ei ole ainoastaan tulkitsija vaan saa tuotettua myös omia tarinoita. Lisäksi mielestäni Waltterin äänenkäyttö on monipuolistunut. Kulttuuritalon konsertissakin oli jo huomattavissa, että vaikka oopperan/klasarin maneerit ovat vahvasti läsnä, on Waltterin ääneen löytynyt enemmän uusia sävyjä. Toki ne olivat jo itämässä esikoisalbumilla, mutta korvin erotettavaa kehitystä on tapahtunut. Todella upeaa kuunnella, miten loistava artisti on vielä loistavampi kuin aiemmin. Erittäin suurin odotuksin seuraan, mihin kaikkeen Waltterin rahkeet vuosien mittaan tulevatkaan riittämään, koska pitkä ura musiikin parissa on epäilemättä taattu. 

Kuuntele: Laulu kuolleesta rakastetusta, Kaikki on kaunista, Ilman sua
Skippaa: Italian yössä

2 kommenttia:

  1. Hieno analyysi levystä! Olin myös Kultsalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Levystä ja Kultsan konsertista kyllä sai mukavasti piristystä arkeen ja talveen. :)

      Poista

.