maanantai 21. marraskuuta 2016

Jarkko Ahola: Romanssi (2016)

Jarkko Ahola julkaisi Romanssi-nimeä kantavan cover-albumin 18.11.2016.

Aikamoista hemmottelua on tässä syksyn aikana uuden musiikin suhteen ollut, koska ensin tuli Waltteri Torikan Rakkaus ja samanlaisissa tunnelmissa jatketaan Aholan Romanssissa. Kaksi täysin erilaista tulkitsijaa, mutta loistavia ja syvälle koskettavia molemmat.

Jos joku on aikaisempia tekstejäni blogistani lukenut, niin tietää jo, että vaikka Jarkko Ahola laulaisi veroilmoitusta, niin minä taatusti kehuisin sitä poikkeuksellisen koskettavaksi tulkinnaksi elämän syvimmästä tarkoituksesta. Joten tällä kertaa ei ehkä voi puhua levyarvostelusta vaan ehkäpä enemminkin levyesittelystä (tai ylistyslaulusta, you name it).

Pilvi taivaan peittää on voimakas ja vakuuttava aloitus, jossa on jokaisen vuodenajan kattavaa tunnelmaa. Usein iskelmälaulajista sanotaan, että heillä on sinivalkoinen ääni, mutta tämän aloitusraidan perusteella antaisin sen leiman myös Jarkolle, sinivalkoinen metallijumala. Hän tulkitsee tarinan henkeäsalpaavan mahtipontisesti, mutta samaan aikaan äärimäisen herkästi. Täytyi heti tämän biisin puolivälissä selata levyn kansilehtisen loppuun ja tarkistaa, mikä orkesteri oikein soittaakaan taustoja. Niin tahdikasta ja kaunista tulkinnan vahvistamista tämän Bratislavan sinfoniaorkesterin (Bratislava Symphony Orchestra) puolelta, että Jarkon äänen ohella se vangitsee kuulijan alle minuutissa.

Kim Lönnholm on tehnyt tunnetuksi, ja klassikoksi, Minä olen muistanut -haikailun. Olen aina pitänyt biisistä kovasti, joten jo etukäteen pelkäsin, että Jarkon käsittelyssä biisiä tuskin saattaa kuivin silmin kuunnella. Nyyhkyttelyksihän se arvattavasti menikin, ja kuunnelkaapa biisissä soivia jousia! Kun kuuntelin tätä ensimmäistä kertaa, aiheutti jousien ja Aholan yhteistyö kropassa kokonaisvaltaiset väristykset aina varpaista käsivarsiin ja selkärankaan. Biisi todella otti vallan koko kehosta ja sielusta. Niin huikeasti toteutettu ja versioitu biisi, että melkein alkuperäinenkin kalpenee. Ja se on jo paljon se.

Jarkko Ahola on niitä harvoja artisteja, joille minä olen antanut luvan tulkita Queenia. Levylle on nyt valikoitunut Love of my life. Freddie Mercury on ilmiömäinen tulkitsija ja tämän matoisen maan päältä ei oikeasti kovin montaa toista löydy, joka pääsisi tulkintojen koskettavuudessa edes lähelle. Edelleenkään en sano Jarkon olevan parempi, mutta hän ehdottomasti osaa tehdä oikeutta biisin sanomalle luoden siitä omanlaisensa tarinan, jolloin ei juurikaan tule tarvetta verrata alkuperäiseen. Jarkon ääniala riittää loistavasti kattamaan Love of my lifen ja se, miten hän kertoo tekstin tarinaa kuulijalle, on ilmiömäistä. Kun Jarkko laulaa, on ainut tapa kunnioittaa metallijumalan sanomaa vaikenemalla itse ja hengittämällä vain ihan hiljaa, ettei hengityksen ääni vahingossakaan peittäisi tavuakaan Jarkon tulkinnasta.

Laulu Oravasta on Aleksis Kiven sanoittama ja vaikka se mielletäänkin enemmän lastenlauluksi, niin kyllä tästä aikuisellekin paljon irtoaa. Tämä biisi on minulle erityisen tärkeä muutamastakin syystä, joten tässä kohtaa voisin sanoa, että on vähän epäreilua laittaa tämä biisi albumille Jarkon tulkitsemana.  Ei anneta mitään mahdollisuuksia selvitä albumista pelkästään kevyesti liikuttuneena vaan pakkohan sitä on koota itseään tämän biisin jälkeen hyvä tovi ennen kuin pystyy siirtymään seuraavaan kappaleeseen.

Romanssi Jarkon käsittelyssä ei ole imelä rakkauslaulu vaan puhtainta kauneutta musiikin muodossa. Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että kun Jarkko laulaa: "Oi, sallithan, että mä suutelen sinisilmiäs, armahain", niin tuskinpa tämän tulkinnan lumoissa löytyisi montaakaan naista (tai miksei miestäkin), joka vastaisi Jarkolle kieltävästi. Ainakin allekirjoittaneella on polvet aika vetelinä ja sydän puolestaan lyö ylimääräisiä lyöntejä.

Muisto vain jää päättää tunteikkaan albumin. Juha "Junnu" Vainio on tehnyt biisiin tyylikkäät sanat, ja ne sopivat Jarkon suuhun täydellisesti. Arvostan suuresti Junnun tekstejä, joten onkin hienoa kuulla niitä myös Jarkon tulkitsemana. Teksti tuskin kaipaa enempää avaamista; se lienee aika monelle iskelmää kuuntelevalle tuttu ja viimeistään nyt tulee tutuksi. Biisissä käytetty lapsikuoro (Kaisaniemen ala-asteen 5C) oli yllättävä, mutta upea ja biisin sanomaan sopiva lisä. Se toi biisiin sen kuuluisan viimesilauksen, joka teki biisistä enemmän kuin täydellisen. Kenen idea tuo on ollutkin, niin hieno ja raikas mauste ehdottomasti. Olen jälleen lumoutunut.

Romanssi on pitkään odotettu levy ja odotus on epäilemättä palkittu. Vaikka Jarkon joululauluversiot ovat omaa luokkaansa, on niissä se harmittava puoli, ettei joululauluja voi kuunnella ympäri vuoden. Jarkko Aholaa puolestaan todellakin kuuntelisi ympäri vuoden ja nyt siihen on annettu mahdollisuus tämän uuden albumin muodossa. (Unohtamatta tietenkään AHOLA-levyjä.)

Jarkko käsittelee tunnettuja klassikoita omaleimaisella tyylillään, jossa ääntä ei onneksi säästellä ja sovituksissa on toki ripaus metallia mukana, vaikka kevyen musiikin klassikoiden parissa paljon pyöritäänkin. Romanssi-albumin tulkinnoissa on herkkyyttä ja voimaa, joilla biisit saavat uuden elämän ja jos en paremmin tietäisi, voisin kuvitella, että biisit on tehty nimenomaan Jarkkoa ajatellen. Biisi kuin biisi, Jarkko ottaa sen poikkeuksetta nimiinsä.

Merkittävässä asemassa on myös taustoja soittava Bratislavan sinfoniaorkesteri, jonka soitto vangitsee samoin kuin Jarkon ääni. Sovitukset ovat omaa luokkaansa, ja on huikeaa kuunneltavaa, miten lahjakkaat muusikot soittavat todella mahtipontisesti, mutta samaan aikaan hyvin herkästi ja syvälle koskettaen. Tämän albumin perusteella voisin aivan hyvin mennä kuuntelemaan pelkästään tuota sinfoniaorkesteriakin.

Musiikki on siitä mahtavaa, että kun se tavoittaa aidosti, käy kuulija läpi aikamoisen tunneskaalan. Romanssi itketti, värisytti, kosketti ja ilahdutti. Albumi on musiikkia suurella sydämellä, sillä se tuntui konkreettisesti ottavan minusta otteen ja vievän täysin mukanaan kauneuteen pois tästä ankeasta marraskuusta. Kuten joka kerta Jarkko Aholaa kuunnellessani, niin nytkin vain toistuvasti mietin, miten voi miehellä olla näin huikea ääni. Kansa vaatii lisää Aholaa ja pian!

Kuuntele: Minä olen muistanut, Laulu oravasta, Muisto vain jää, Love of my life,...
Skippaa: -

12 kommenttia:

  1. Sinäpä se kiteytit asiat juurikin niin miltä koko kroppa tuntuu! Samat mietteet ,miten voikin olla niin jumalainen ääni ja persoona! :D huikeeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että on muitakin, joilla on noussut levystä samoja fiiliksiä. :) Olisikin hienoa, jos pian saisimme lukea uutisia kultalevyrajojen rikkoutumisesta. :)

      Poista
  2. Tämä uusi levy hämmästyttää, ei ole itsestäänselvyys.
    Kuitenkin tekijänsä näköinen-oman tiensä kulkija !
    "Mervi "

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei tosiaan ole itsestäänselvyys. Hieno ja persoonallinen kokonaisuus, kuten artisti itsekin. :)

      Poista
  3. Jarkon ääni tunkeutuu sisälle sisimpään aina varpaisiin asti. Niin jumalainen ääni ja kaikki laulut mitä hän tulkitsee niin tunteella ovat mieleenjääviä ja niitä kuuntelee yhä uudelleen. Lahja Suomelle ja kuuntelijoille. Sydämellinen Kiitos!

    VastaaPoista
  4. kiitos aivan samaa mieltä.MIES JA ÄÄNI.

    VastaaPoista
  5. EI OLE JARKON VEROISTA LAULAJAA SUOMESSA.

    VastaaPoista

.