maanantai 31. lokakuuta 2016

TOP 25 Nighwishin parasta biisiä, #19: The Crow, The Owl & The Dove (2011)

Nightwishin 19. paras biisi on Imagianerum-albumin (2011) The Crow, The Owl & The Dove julkaistiin sinkkuna maaliskuussa 2012. Samaisella sinkulla on The heart asks for pleasure first, jota ei löydy miltään muulta julkaisulta. Juuri jälkimmäisen biisin takia ostin tämän sinkun hyllyyni ja se onkin ensimmäinen NW-sinkku, jonka olen hankkinut. Se osaltaan herätti minussa ajatuksen, josko yhtyeen sinkkuja pitäisi alkaa enemmänkin keräilemään. Ja onhan niitä nyt jonkin verran levyhyllyyn eksynyt tässä muutaman vuoden sisällä.

Nightwishin luomat biisit kuulostavat sulavilta ja tietyllä tavalla selkeiltä (ei siis tylsiltä tai yksinkertaisilta) ensi kuulemalta, mutta mitä tarkemmin kuuntelee, niin rivien ja sointujen välistä paljastuukin monenlaisia kerroksia eikä kokonaisuus olekaan sellainen, jonka kuka tahansa pystyisi lonkalta vetämään. The Crow, the owl & the dove on tunteikas ja mielenkiintoista symboliikkaa sisältävä biisi, jonka Anette ja Marco vetävät upeana ja sydämiin käyvänä duettona. Koska biisin teksti on niin kiehtova ja monimuotoinen, niin en halua lähteä sen enempää sitä tässä ruotimaan.

TCTOTD-biisin kertoja käy läpi helposti samaistuttavan ja syvän tunnepitoisen matkan, joka on surumielinen ja jopa toivoton. Väistämättä tulee mieleeni biisin tunnelmaan vajotessani, että kunpa voisin tehdä jotain laulun kertojaa auttaakseni. "Lintubiisi" on tunnistettavaa Nightwishia, mutta kuitenkin omanlaisensa kokonaisuus, joka kuin huomaamatta koukuttaa ja lumoaa kuulijan pauloihinsa.

"A swan of white she came to me
The lake mirrored her beauty sweet
I kissed her neck, adored her grace
But needed nothing she could give"




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.