tiistai 13. syyskuuta 2016

Hanna Pakarinen: Synnyin, elän, kuolen (2016)

Hanna Pakarisen Synnyin, elän, kuolen -albumi julkaistiin 9.9.2016. Albumilla on kymmenen Carolan tunnetuksi tekemää tuttua ja ikivihreää biisiä nyt uudelleenversioituina.

Suhtaudun cover-levyihin kaksijakoisesti. Jos odotan artistilta uutta levyä, on cover-materiaali usein pettymys, koska biisit ovat jo vähintään kertaalleen versioituja ja mieluusti haluaisin jotain sellaista, mitä kukaan ei ole aikaisemmin laulanut. (Vaikka pidänkin kovasti Agnetha Fältskogin My colouring book -albumista, niin myönnän, että alkuun petyin, kun selvisi kyseessä olevan cover-levyn.) Toisaalta huolella ja persoonallisesti tehtynä (jos artistilla on oikeasti jotain uutta sanottavaa vanhojen biisien muodossa) uusintaversiot voivat antaa biiseille uuden elämän ja ne voivat tavoittaa sellaisiakin kuulijoita, joille alkuperäinen ei ole tuttu ja levyn myötä tutustuvat (ja ehkä tykästyvät)siihenkin.
Hyväksyn coverit helpommin livekeikkojen settilistaan kuin albumille, mutta yritän aina antaa myös albumeilla oleville versioille mahdollisuuden.

Kuten olen muistaakseni aiemmin maininnut, tykkään Hanna Pakarisen äänestä ja olin iloinen, kun hän voitti Idols-laulukisan. Muutamia biisejä alkupään levyistä löytyi omallekin soittolistalle, mutta valitettavasti suurin osa jäi vain ihan ok -osastolle. Olen silti seuraillut Hannan tekemisiä ja julkaisuja siinä toivossa, että löytäisin sieltä jälleen jotain mielenkiintoista. Harmikseni aiemmat suomenkieliset levyt eivät ole napanneet (arviot voit lukea täältä: Paperimiehen tytär, Olipa kerran elämä) eikä tämäkään levy tee poikkeusta.

Tykkään Carolasta vähemmän kuin vaikka Laila Kinnusesta tai Kai Hyttisestä, mutta kuuntelen häntä aina silloin tällöin. En silti muista hänen versioitaan biiseistä niin hyvin, että tietäisin heti, mitä Pakarinen on tehnyt samoin tai eri tavoin. Synnyin, elän, kuolen -levyn kuunneltuani kuuntelinkin Carolan versioita palauttaakseni mieleeni, mistä on lähdetty. Ja totta kai vertaillakseni kumpi kuulostaa omaan korvaan miellyttävämmältä. Carolalle tipahti tällä kertaa pisteet.

Hanna Pakarinen laulaa edelleen nätisti ja tulkitsee biisit omaleimaisella tavallaan, ja biisin radiosta kuullessaan taatusti tietää, kuka on äänessä. Ehkä merkittävin asia, johon tämä cover-levy kompastuu, on sielukkuuden ja syvyyden puutos. Vaikka Hanna osaa tulkita ja käyttää ääntään, niin tuntuu, että jotain tästä kokonaisuudesta jää puuttumaan. Biisit ovat samaan tapaan tasaista ihan jees -osastoa kuten Hannan suomenkielinen oma materiaali. Ehkä fiilikseni tulee selkeämmin esille, jos sanoisin, että Carolan tulkinnoissa on läsnä ns. vanha sielu -tyyppinen mieleen jäävä tulkinta, kun taas Hanna on enemmän uusi sielu, joka ei oikein vielä tunnu tietävän, mitä se useita vuosia vanhoilla biiseillä tekisi. Se, että albumi jää omalla kohdallani kovin etäiseksi, ei tällä kertaa johdu biisien keskinkertaisuudesta, sillä ovathan monet Carolan tunnetuksi tekemät biisit klassikoita. Nyt kaikki on kiinni artistin tulkinnoista, jotka eivät tavoita tai kosketa minua.

Tyttöjen iskijä Mohair Sam on levyn onnistunein biisi. Hanna käyttää ääntään kivan leikittelevästi ja biisissä on alusta loppuun hyvä meininki. Puolestaan Sota-kappaleen versiointi on epäonnistunein, koska siitä jää fiilis, ettei artisti ole varma, mistä laulaa ja vääräntyylinen draaman/mahtipontisuuden tavoittelu tekee biisistä epäaidon oloisen ja vaikean kuunnella.

Ymmärtääkseni artisti tekee cover-levyn yleensä kunnianosoituksena ihailemaansa toista artistia kohtaan etenkin silloin, kun koko levy sisältää vain yhden artistin tuotantoa. Kunnianosoitukseksi Synnyin, elän, kuolen valitettavasti jääkin eikä se herää henkiin omana persoonanaan. Kappaleiden sovitukset eivät ole riittävän mielenkiintoisia, vaikka ovatkin erilaisia alkuperäisiin verrattuna. Pointsit siitä, että jotain uutta on tehty eikä sovituksia ole ängetty täyteen erikoistehosteita vaan on pidetty homma simppelinä. Levyssä on kuitenkin niin paljon puutteita ja omaan korvaani huonoja ratkaisuja, etteivät vanhan Suomi-iskelmän hitit tämän myötä nouse tyylikkäästi 2010-luvulle vaan kuulijan haluaa pysyä (ja palata) alkuperäisten parissa.

Kuuntele: Tyttöjen iskijä Mohair Sam
Skippaa: ainakin Kielletyt leikit ja Sota



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.