sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Elokuva: Teit meistä kauniin (2016)

Ohjaus: Tuukka Temonen
Käsikirjoitus: Niisku Haapala
Pääosissa: Tatu Sinisalo (Toni Wirtanen), Iiro Panula (Tuukka Temonen), Teppo Manner (Sipe Santapukki), Roope Salminen (Antti Lautala), Mimosa Willamo (Amanda Gaynor)
Ensi-ilta: 7.9.2016

Teit meistä kauniin on elokuva Apulannan alkuvaiheista. Siinä kerrotaan, miten nuori Toni Wirtanen tapaa Antti Lautalan ja perustaa punk-bändin. Mukaan löydetään vielä Sipe Santapukki ja Apulanta on syntynyt.

Heinolassa vaihto-oppilaana oleva Mandy sekoittaa Sipen pään ja tyttö kiinnitetään Apulantaan basistiksi, vaikka soittotaidosta ei ole ennakkonäytteitä. Bändi saakin uutta nostetta Mandyn myötä, tulee samalla mukaan ylimääräistä päänvaivaa mm. pahamaineisen Tuukka Temosen muodossa.

90-luvun laman ja perhe- ja ensirakkauskriisien painaessa päälle, poikia kehotetaan totta kai hankkimaan jokin parempi, oikea ammatti, koska eihän musiikilla voi luoda tulevaisuutta. Ainoastaan Sipen äiti jaksaa olla kannustava myös siinä vaiheessa, kun Apulanta on heittämässä soittimia lopullisesti nurkkaan. Tonilla, Sipellä ja Tuukalla on kuitenkin niin suuri palo ja rakkaus musiikkia kohtaan, että esteet ovat vain  hidasteita matkalla kohti koko Suomen tuntemaa punk-yhtyettä.

Muutamissa kavereissani herätti ihmetystä se, että minä -anti-Apulantadiggari- menen katsomaan Apulannasta kertovaa ja yhtyeen musiikilla höystettyä leffaa. Ja kun se on kaiken lisäksi kotimainen leffa. En siis kuuntele Apulantaa, koska biisit kuulostavat mielestäni todella paljon toistensa kaltaisilta ja olen erittäin skeptinen kotimaisia elokuvia kohtaan, koska ne ovat usein kömpelöitä ja dialogien epäluonnollisuus aiheuttaa vain myötähäpeää. Kaikesta tästä huolimatta elokuvassa oli jotain, joka kiinnosti. Ehkä se, että olin lukenut muutamia positiivisia arvosteluja (mm. Sinin leffablogissa) ja toisaalta Toni Wirtanen on mielestäni mielenkiintoinen persoona. Oli jo ennen Vain elämää -ohjelmaa. Sipe puolestaan sai aikoinaan lisäpisteitä, koska onnistui tekemään sellaisen biisin (Häiriintynyt kuu), jonka Leevi and the Leavings -pomo Gösta Sundqvist suostui laulamaan!
Vaikka olin jo 90-luvulla sitä mieltä, että Apulanta on turha ja ärsyttävä bändi, niin vuosien myötä olen hiljalleen hyväksynyt, että yhtye ei taida olla vähään aikaan menossa minnekään enkä enää muutamaan vuoteen ole jaksanut niin kovin heitä paheksua kuin 15 vuotta sitten. Heh. Ja myönnettäköön, että onhan heillä muutama sellainen biisi, jotka ovat päätyneet omille taustamusiikkisoittolistoille (mm. Koneeseen kadonnut, Reunalla, Viivakoodit).


Aivan elokuvan alussa näytteleminen oli hieman jäykkää, joten hetken aikaa jännitin, että tuleeko tämänkin elokuvan aikana myötähäpeän tunteet huonosta näyttelemisestä. Nopeasti tuo alun jäykkyys kuitenkin katosi, tunnelma sulautui toimivaksi tiimityöksi ja elokuva tempaisi mukaansa. Elokuvan edetessä mietin muutamaan kertaan, että kunpa tämä ei loppuisi vielä, että olisipa vielä enemmän jäljellä kuin on katsottu. Teit meistä kauniin todella saa unohtamaan kaiken ympäriltään ja elämään hahmojen kanssa yhdessä ensirakkauden kipuja ja tuntemaan epätoivoa, kun musiikkiura ei heti urkenekaan suoraan tähtiin.

Erityisen maininta on annettava nuoria apiksia näyttelevälle kolmikolle. He ovat omaksuneet roolihahmonsa erittäin hyvin, he ovat uskottavia ja ennen kaikkea heillä tuntuu olevan aitoa paloa näyttelemiseen. He eivät ole teennäisiä, epäaitoja ja kömpelöitä kuten Salattujen elämien nuoret näyttelijät, joiden näyttelemistä katsoessaan kiemurtelee epämukavasti tuolillaan. Vaikken Apulantaa aktiivisesti seuraa, niin jonkin verran on haastatteluita tullut vastaan ja sen pohjalta Iiro Panula on kuin ilmetty Tuukka ja Teppo Manner kuin Sipe. Erityismaininta on aivan ehdottomasti kuitenkin annettava Tatu Sinisalolle, joka on omaksunut täydellisesti Toni Wirtasen puhetyylin, eleet ja ilmeet. Monesti piti mielessään hieraista silmiään ja terästää katsettaan, kun mietti, että olisiko sittenkin nykytekniikalla onnistuttu nuorentamaan Toni näyttelemään itseään. Täydellinen suoritus, joka samalla palautti uskoni siihen, että Suomesta todella voi löytyä lahjakkaita nuoria näyttelijöitä. Jos Sinisalo paneutuu tuleviin rooleihinsa yhtä huolella, hänellä on pitkä ura edessään.


Muutama miinus leffassa kuitenkin oli. Mimosa Willamo, joka näytteli vaihto-oppilasta, puhui toki sujuvasti englantia, mutta kun hänen oli tarkoitus puhua suomea ulkomaalaisella aksentilla, niin se aiheutti pientä vaivaantumista katsojassa. Ymmärtäähän sen, ettei suomalainen voi osata puhua suomea ulkomaalaisittain, mutta kävi mielessä, että ehkä olisi voinut vähentää suomenkielisiä sanoja repliikeistä tai vaikka tuoda esille, että Mandy on ollut pidempään Suomessa ja siksi osaa jo niin hyvin suomea.

Toinen miinus tuli viimeisistä minuuteista, joista tuli mieleen, että on tullut kiire saada elokuva päätökseen ja ei ole siksi tehty lopetusta samalla laatutasolla kuin aiemmat kohtaukset.

Näistä muutamasta miinuksesta huolimatta elokuva oli ehdottoman viihdyttävä ja tasokas kotimainen. Kertoo aika paljon sekin, että kesken leffaa ajattelin, että tämän voisikin katsoa uudelleen. Lyhyesti sanottuna Teit meistä kauniin on yksi parhaimpia kotimaisia elokuvia, joita olen nähnyt enkä edes ole fanittanut elokuvan aiheitta! Ehkä seuraavaksi täytyy lukea Kaikki yhdestä pahasta -kirja, koska elokuvan ansiosta Apulannan tarina alkoikin kiinnostaa enemmän. Saa nähdä, aiheutuuko sitten kirjan lukemisesta jotain seurauksia yhtyeen musiikin kuuntelemisen suuntaan. Hmm. Huolestuttava ajatus.

Kannattaa muuten tutustua leffan soundtrackilta löytyvään Konflikti (Armo) -biisiin. On muuten huikea ja kylmiä väreitä aiheuttava versio biisistä. Mielettömän upea kerrassaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.