lauantai 27. elokuuta 2016

Rammstein TOP 20, #1: Keine Lust (2004)

Reissusta on nyt palattu, joten tässäpä vielä Rammsteinin biisien listauksen ykkössija ja sitten siirrytäänkin jo muihin aiheisiin.

Reise, reise -albumilta (2004) löytyy Rammsteinin parhaiden biisien listauksen ykkösbiisi. Nimittäin singlenäkin julkaistu Keine Lust.

Keine Lust valikoitui ykkösbiisiksi listan laatimisaikaiselta täysin fiilispohjalta. Mietin, mikä tällä hetkellä uppoaa ja toisaalta mikä on ollut suosikkilistallani jo pitkään. Mutta millä perusteella Keine Lust on sitten parempi kuin Mehr tai Los? Todella hyvä kysymys, johon minulla ei ole tyhjentävää vastausta. Yksi ajatus tässä kohtaa on se, että ykkösbiisi oli vain löydettävä kymmenien biisien joukosta, jonkun oli saatava kirkkain kruunu. Keine Lust on yksi niistä biiseistä, jotka upposivat kertaheitolla silloin, kun olin jo päässyt sukeltamaan Rammsteinin musiikin syvempään päähän. Siellä tuli vastaan monenmoista, osa loi ympärilleen pimeämpiä maailmoja, osa tarjosi hieman valoa peitettyjen ikkunaruutujen välistä. Keine Lust on sanojensa puolesta helpommin sulateltava, vaikka eipä tässäkään laulun kertoja ole kaikkein tasapainoisimmista päästä, kun mielessä pyörii epävarma suhde omaan kehoon ja omituisiin haluihin.

Yhtye esitti biisin myös Provinssissa. Huh, olipa sellaista tykitystä, että heikot ja kurjat kyykkyyn.

Rammsteinin musiikin valtteja ovat voimakkaat ja mielenkiintoa herättävät melodiat, sanat, joilla oikeasti sanotaan jotain, kekseliäät ratkaisut taustoissa ja tietysti Till Lindemannin ääni. Ja nämä löytyvät jokaisesta yhtyeen biisistä. Puhumattakaan siitä, miten livevedot vaikuttavat siihen, miten biisit sen jälkeen kuulee ja näkee. Huikea ja monipuolinen bändi, ja todella toivon, että huhut uudesta materiaalista olisivat totta. No, ei voi muuta kuin odotella ja odotellessa fiilistellä sata lasissa näitä vanhoja biisejä.

Täältä näet TOP20-listan kokonaisuudessaan.

"Und wieder zähle ich die Fliegen
Lustlos fasse ich mich an
Und merke bald ich bin schon lange kalt
So kalt, mir ist kalt
So kalt"






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.