tiistai 5. heinäkuuta 2016

Päivä 25: Ensimmäinen

Olen turhautunut ja saanut tarpeekseni ihmisistä. Eikä ole edes ensimmäinen kerta. Turhautumista aiheuttavat kaikki ulkomaalaisesta bussikuskista mirrinsä kanssa parvekkeella aamukahvia nauttivaan papparaiseen. Molemmat heistä ovat sanoneet minulle, että olen ihmisenä epäkelpo. Valitettavasti he eivät ole ainoita.

Työpaikalla väittävät, että en mitään tee. Istun vain ja näytän nätiltä. Naapurihuoneen jo eläkeiän ylittänyt rouva laahusti viime viikolla luokseni ja huokaisi kyllästyneen oloisena, miten laskut pitää näpytellä koneelle ajallaan, ettei niitä saa jättää pöydälle lojumaan. "Eivät ne itsestään järjestelmään kävele". Eivät taatusti, sillä eivät laskut kävele, huomautin. Rouva ei nauranut, huokaisi vain vieläkin syvempään. Totta kai sitten sanoin, että ne vain unohtuivat, koska oli niin paljon tekemistä. Piti tilata lentolippuja herroille, järjestää kylpyläaikoja rouville ja muuta sen sellaista juoksevaa ja akuuttia. Totuushan oli, että minua ei vain ollut huvittanut, mutta en kai sitä myöntäisi. Jokuhan voisi väittää laiskaksi ja saamattomaksi. Laiskan voisin tunnustaa, mutta saamatonta en. Jos ei ole parempaa tekemistä, niin tottahan voin laskut kirjata järjestelmään ja tarkistaa taksikuittien merkinnät. Siltikin parempi olisi, jos kaikki laskut tulisivat suoraan verkkopankkiin. Miksi pyöritellä paperisia laskuja ja arkistoida niitä kansioihin, jotka vievät hyllytilaa, jonka voisi käyttää tärkeämpiinkin asioihin. Kuten asettamalla hyllyille koriste-esineitä, valokuvia tai pieniä lasiveistoksia. Ei sillä, että itse ymmärtäisin taiteesta paljoakaan, mutta ainahan kauniita muotoja mieluummin katselee kuin pölyisiä kansioita. Olisikin ensimmäinen kerta, jos jokin työviihtyvyyttä lisäävä ehdotukseni menisi läpi. "Älä hulluja puhu", "Voi lapsi, et sinä osaa priorisoida" tai "Luuletko todella, että meillä on budjetissa ylimääräistä rahaa moiseen?"

Samalla viikolla alakerran siivoojaeukko otti asiakseen kommentoida, että käytän vääränväristä luomiväriä. Liian tummaa, muka. "Ei nyt olla yökerhossa." Sanoo nainen, joka kihartaa tukkansa 80-luvun kihartimella joka aamu samalla tavalla ja jolla on luomillaan vain sipaus helmiäistä. Jos haluan laittaa tummanruskeaa tai mustaa luomiväriä, niin entä sitten. Kuka määrittelee, että se on liian tummaa? Kateellinen siivooja, joka ei osaa näpytellä laskuja koneelle ja kuvittelee, että vähemmän meikkiä on tyylikkäämpi? Olisikin ensimmäinen kerta, kun otan tyylivinkkejä vastaan siivoojalta.

Kuten olen saanut huomata, kovasti joka puolelta olisi milloin kukakin minulle sanomassa, että en toimi töissä niin kuin tulisi. Äskeiset esimerkit ovat vain tippa vesilasissa vai valtameressä, no, sama se. Liikaa sitä ja tätä, liian vähän tai liian hidasta, liian huolimatonta tai turhanpäiväistä. Ajoissa toki olen, mutta kiitelläänkö siitä koskaan? No ei! Olen puhdas, pukeutunut siististi ja puhun selkeästi, mutta jostain syystä ihmiset takertuvat asioihin, joita en tee hyvin. Mainittakoon, että eipä kukaan kavereistani minua jatkuvasti ojentele. En siis voi olla niin viallinen kuin yritetään väittää tuntemattomien, tuttujen ja muun lähipiirin taholta. "Aina on parannettavaa jokaisella", "Ihminen ei ole koskaan valmis" ja liuta muita kliseitä piristävät kehityskeskustelujani, palautekeskustelujani tai miksi niitä nyt haluaakin kutsua.

Mutta rehellisyyden nimissä on kai myönnettävä, että minulle on kommentoitu ystävienikin toimesta yhdestä asiasta. Nimittäin siitä, että aina turhautuessani käytän lausetta: "Olisikin ensimmäinen kerta". Kuulemma lause antaa sen kuvan, että pidän itseäni muita parempana ja suhtaudun väheksyen rakentaviin ehdotuksiin. Pyhpöh, sanon minä. Onhan Putous-ohjelman sketsihahmoillakin hokema eikä niistä vedetä pultteja tai aleta analysoimaan, mikä luonnehäiriö hahmolla on. Onko taustalla vaikea lapsuus, liian helppo teini-ikä vai kenties Tukholma-tai-mikä-lie-syndrooma. Ei ole tämä maailma reilu, kun ei töissä voi olla oma itsensä, ensitreffeillä ei vielä uskalla olla oma itsensä ja sitten vielä vanhempien toimesta sanovat, että tee vaikutus, ole oma itsesi, mutta älä liikaa. Yritä siinä sitten voittaa edes kaksi oikein.

Niin, kuten huomaatte, maailma on sekaisin ja ihmisten kanssa ei vain voi tulla toimeen. Seuraavaksi alan säästää rahaa,rakennan bunkkerin tai vastaavan ja vain harvat ja valitut ihmiset pääsevät sinne. Sitten elo muuttuu auvoisaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.