maanantai 4. heinäkuuta 2016

Jussi Adler-Olsen: Pullopostia (2014)

Jussi Adler-Olsen Pullopostia (Flaskepost) julkaistiin tanskaksi vuonna 2009, mutta suomennos on vasta vuodelta 2014. Pullopostia on kolmas osa Osasto Q -sarjasta, joka koostuu viidestä kirjasta.

Pullopostia-kirjan tarina alkaa siitä, kun kaksi jehovantodistajaveljestä heräävät meren äärellä sijaitsevasta venevajasta. Heidät on kidnapattu ja sidottu, ja ainut, epätoivoinen mahdollisuus pelastukseen on saada viestiä jollain tapaa eteenpäin ulkomaailmalle. Toinen veljeksistä saa kirjoitettua viestin, jonka sujauttaa pulloon ja heittää mereen.

Valitettavasti vasta vuosia myöhemmin pullo rantautuu Skotlantiin ja päätyy mutkien kautta Tanskaan ja lopulta apulaiskomisario Carl Mørckin tiimin käsiin. Alkuun Mørck on sitä mieltä, että pullopostiin ei kannata käyttää aikaa, onhan työn alla tärkeämpiäkin juttuja kuten selvittämättömiä tulipaloja. Tottahan tilanne sitten ajautuu siihen, että pullopostin vuosien saatossa epäselväksi muhjautunut viesti otetaan analysoitavaksi, koska siinä taitaa sittenkin olla tutkimisen aihetta ja pian ratkaisemattomiin rikoksiin erikoistunut Osasto Q saa eteensä vaikean pähkinän purtavaksi. Viestiä ei puretakaan kertaheitolla ja jehovantodistajien ympärillä pyörivät kummalliset katoamistapaukset pakottavat jatkotutkimuksiin. Osasto Q:n painiessa pullopostiviestin (ja tulipalojen) arvoituksellisessa maailmassa, niin samaan aikaan toisaalla perheenäiti alkaa ihmetellä, mitä salaisuuksia hänen miehensä menneisyyteen kuuluu ja niitä penkoessaan tulee huomaamaan, että osa niistä saattaa maksaa ihmishenkiä. Jännittäviä hetkiä todella on luvassa.

Dekkarien ja Jo Nesbøn ystävänä hävettää tunnustaa, että en muista rekisteröineeni Adler-Olsenin nimeä aiemmin, mutta onneksi nyt kirja osui eteeni. Pullopostia oli odottamassa minua mökillä, kun menin sinne juhannuksen viettoon. Lomapäivinä ei onneksi ole aikatauluja, joten voi vapaasti valita, mihin päivänsä tuhlaa. Niinpä olin lukenut kirjan alle kahdessa päivässä. Ajattelin aina, että luenpa ihan vain pari sivua, mutta kirjan lukemisen keskeyttäminen oli lähes mahdotonta! Harmi, että oli pakko laittaa ruokaa ja syödä välillä.

Pullopostia on koukuttavasti kirjoitettu, ja vaikka samaan aikaan käynnissä on kolmekin eri juonikuviota, on seuraaminen helppoa ja miellyttävää. Tuntuu, että lukemista ahnehtii juuri siksi, että pääsisi jokaisessa tarinassa mahdollisimman pian lähelle ratkaisua. Juonenkäänteet eivät enimmäkseen ole ennalta-arvattavia, ihan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Murhaajan pään sisälle päästään tunkeutumaan jo kirjan alusta alkaen, koska kirjailija ei kerro romaania ainoastaan poliisin näkökulmasta vaan mukaan mahtuu myös murhaaja. Kirjassa todella pureudutaan murhaajaan pään sisälle: miten hänestä tuli sellainen kuin tämä on, mitkä asiat ajoivat hänet tähän pisteeseen ja mitä seuraavaksi. Adler-Olsen näyttää välähdyksiä murhaajan lapsuudesta ja nykyelämästä, murhaajan oppii tuntemaan.

Juoni on kutkuttavan jännä ja tulipa eteen niitäkin herkkuhetkiä, kun piti ääneen yrittää saada kirjan hahmoja pysymään poissa jostain paikoista (älä mene sinne, älä, äkkiä pois) tai muuten vain taivastelemaan, kun jännitys täyttää ilman (ei hitto, ei hitto, ei hitto). Pointsit myös siitä, että Mørck ei ole alkoholisti, vaikka poliisi onkin ja avainasemassa jutun ratkaisemisen suhteen.

Adler-Olsen kirjoittaa sujuvasti, tanskalaisittain miellyttävän soljuvasti. Teksti ei ole niin kulmikasta ja raakaa kuin Nesbon, mutta yhtä lailla jännittävää ja persoonallista. Juoni etenee selkeästi, tarjoten totta kai pientä kilpajuoksua aikaa vastaan ja hetkiä, kun miettii, jääkö rosvo kiinni vai miten käy. Ja vaikka Nesbosta nyt tässä samassa yhteydessä puhuinkin, niin vertailemaan en kuitenkaan sen suuremmin lähtisi, sillä molemmilla on vahvuutensa ja Nesbo-faniksi olen jo aikaisemmin tunnustautunutkin. Ehkä Nesbo-taustani takia olen dekkareille aavistuksen verran kriittisempi kuin muuta kirjallisuutta kohtaan, koska Nesbo on nostanut riman todella korkealle. Adler-Olsen läpäisee "testin" kirkkaasti ja nousi juuri yhdeksi suosikkikirjaijakseni - kunhan vain muut sarjan osat ovat yhtä laadukkaita! Mainittakoon, että Pullopostia-kirjan loppuratkaisu ei ole liian valmiiksi pureskeltu ja kirjan tunnelman latistaja vaan jättää sopivasti ajatukset pyörimään päähän, että mitä seuraavaksi.

Olen kärsinyt lukujumista aika pitkään ja on melkein epätoivo iskenyt, kun muutaman sadan sivun pituisen kirjan lukemiseenkin on tuhlautunut todella kauan aikaa eikä aina ole päässyt loppuun asti. Vuoden 2016 lukuhaaste on tästä syystä jäänyt harmittavasti hunningolle, koska Akkaria vaativammat kirjat eivät vain ole temmanneet mukaansa. Mutta nyt! Mikä onni ja autuus taas maailmassa. Pullopostia venäytti jumin auki ja nyt tuntuu, että intoa ja energiaa riittää taas. Kaivoinpa nimittäin hyllyssä puoli vuotta pyörineen Kristina Vuoren Siipirikonkin esille, ostin kaksi heräteostoskirjaa (toinen Kari Hotakaista) ja ostin myös Pullopostia edeltäneet osat. Enkä malta odottaa, että pääsen sukeltamaan näihin kaikkiin tarinoihin!

Vuoden 2016 lukuhaasteen kohta 8.: kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

"Ellei Muhammed tule vuoren luo, vuoren on mentävä Muhammedin luo, Carl ajatteli ja lähti kävelemään kohti Yrsan työhuonetta. 
   Kurkistettuaan ovesta sisään, hän pysähtyi. Tuntui melkein kuin salama olisi lyönyt maahan hänen edessään. 
   Rosen pelkistetty ja mustavalkoinen huipputekninen jäämaisema oli muuttunut tilaksi, jota edes arvostelukyvytön kymmenevuotias Barbie-fanikaan ei olisi saanut aikaiseksi. Joka puolella oli vaaleanpunaista, joka paikka oli täynnä koriste-esineitä. 
   Carl nielaisi ja suuntasi katseensa Yrsaan. "Oletko nähnyt Assadia?" hän kysyi.
"Joo, hän lähti puoli tuntia sitten. Hän tulee takaisin huomenna."
"Minne hän oli menossa?"
Yrsa kohautti harteitaan. "Minulla on väliaikarapartti Lautrup-vangin jutusta, haluatko?"
Carl nyökkäsi. "Oletko saanut mitään selville?"
Yrsa vilautti Hollywoodin punaisia huuliaan. "En niin paskan vertaa. Onko kukaan muuten sanonut sinulle, että siulla on samanlainen hymy kuin Gwyneth Paltrow'lla?" Yrsa kysyi.
"Eikö Gwyneth Paltrow ole nainen?"
Yrsa nyökkäsi.
   Silloin Carl asteli takaisin työhuoneeseensa ja soitti Rosen kotinumeroon. Useampi Yrsan kanssa vietetty päivä tietäisi tuhoa. Mikäli Osasto Q aikoi säilyttää kyseenalaisensa tasonsa, Rosen olisi pakko laittautua äkkiä takaisin kirjoituspöytänsä taakse."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.