keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Rammstein TOP 20, #10: Rammstein (1995)

Rammsteinin parhaimpien biisien listaus joutunut jäämään iltaopiskelujen jalkoihin, mutta tehdään nyt loppurutistus ja koitetaan saada viimeiset kymmenen biisiä ennen Provinssirockin keikkaa kirjoiteltua.

TOP 10 avataan Rammstein-biisillä, joka Herzeleid-debyyttialbumin (1995) viimeinen biisi. Biisi kertoo vuoden 1988 lentonäytösonnettomuudesta, joka tapahtui Ramstein-nimisessä kaupungissa ja jossa useat ihmiset saivat surmansa. Biisi on kuitenkin kirjoitettu kahdella m-kirjaimella kuten yhtyeen nimikin.

Rammstein on hyvällä tavalla ahdistava, piinaavan painostava ja metallisen harmaa biisi. Sanojen ja sävellyksen yhteistyö toimii, ja voimakkaat kitarat soivat pääosassa biisissä, joka jää helposti päähän junnaamaan. Biisi luo selkeät kuvat katastrofin jälkeisistä hetkistä. Pelastushelikopterit pyörivät taivaalla, paikalle saapunut ensimmäinen ulkopuolinen ihminen katselee ympärilleen, kun osa maassa makaavista ihmisistä vielä palaa, kitkerä savunhaju täyttää ilman ja toivo selviytymisestä on menetetty. Radiopuhelimet toimivat huonosti ja yhteydet katkeilevat. Luonto on täysin äänetön, vain katastrofin aiheuttamien avunhuutojen jälkeinen kaiku väreilee ilmassa.

Vaikka Rammstein on Rammsteinin uran ensimmäisiä biisejä, se on silti mielestäni sopivalla tavalla rouhea ja raaka eikä ollenkaan tule ajatelleeksi, että biisi olisi mitenkään huonompi kuin mitkään uudemmat kappaleet. Jostain syystä Rammstein-biisi vaatii aina sen, että sen kuuntelee ainakin kolme kertaa peräkkäin. Se addiktoi kuulijan.

Rammstein - ein Flammenmeer
Rammstein - Blut gerinnt auf dem Asphalt 

Rammstein - Mütter schreien 
Rammstein - die Sonne scheint

6 kommenttia:

  1. Hi! Someone in my Myspace group shared this site with us so I came to give it a look.
    I'm definitely enjoying the information. I'm bookmarking and will be tweeting
    this to my followers! Terrific blog and fantastic style and
    design.

    VastaaPoista
  2. What's Going down i'm new to this, I stumbled upon this I've discovered It positively useful and it has helped me out loads.
    I hope to contribute & assist other customers like its aided me.
    Great job.

    VastaaPoista
  3. Very rapidly this web page will be famous amid all
    blog viewers, due to it's pleasant posts

    VastaaPoista
  4. Nice post. I learn something totally new and
    challenging on blogs I stumbleupon everyday. It's always useful
    to read articles from other authors and use a little something from other
    web sites.

    VastaaPoista
  5. Very great post. I simply stumbled upon your blog and
    wanted to mention that I have really loved browsing your weblog posts.
    In any case I will be subscribing on your rss feed and
    I'm hoping you write once more very soon!

    VastaaPoista
  6. Thanks very nice blog!

    VastaaPoista

.