sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Jarkko Ahola: My Way @ Kulttuuritalo (Helsinki 4.5.2016)

Jarkko Ahola esiintyi viime viikolla Kulttuuritalolla My Way -konsertin puitteissa. Jarkko Ahola on siitä loistava artisti, että hän pystyy monipuolisesti ja sujuvasti vetämään erilaisia biisejä ja tekemään niistä silti omanlaisensa. Sen lisäksi, että miehen ääni tuntuu taipuvan rajattomasti korkeisiin ja mataliin ääniin, heitti hän myös sopivasti huumoria välispiikeissään. Sali ei ollut aivan täysi, mitä vähän ihmettelin, koska kun oman lippuni ostin, oli permannollakin vain muutamia vapaita hajapaikkoja. Toisaalta ei yleisömäärän vajavuus omasta mielestäni meininkiä yhtään hidastanut vaan tunnelma oli katossa ensisekunneista alkaen ja ilta päättyi aivan liian nopeasti.

Kohokohtia oli tietysti monia, tai oikeastaan koko ilta, mutta toki sieltä joukosta muutama biisi nousi ylitse muiden. Johnny Cashin Hurt on ollut pitkään oma kestosuosikkini sen syvän tulkinnan ja koskettavan tekstin vuoksi. Kuten arvata saattaa, teki Ahola biisille täysin oikeutta ja jopa sai toivomaan, että tämä joskus tulisi levyllekin. Hurt oli ihokarvoja nostattavaa, täydellistä tekstin tulkintaa jarkkoaholamaisella otteella.

Aiemminkin olen sanonut, että Queen on yksi niistä artisteista, joita kukaan ei saisi tulkita ja jos tulkitsee, pitäisi siitä määrätä sakkorangaistus. Mutta ensimmäisen kerran, kun kuulin Jarkko Aholan vetävän Queenia aloin muuttaa mieltäni ja tämän My Way -konsertin jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että Jarkko on yksi niistä hyvin harvoista, joilla rahkeet riittävät tulkitsemaan näitä ajattomia klassikoita. Alkuperäistä on mahdoton voittaa, mutta kyllä tässä äärimmäisen lähellä ollaan samoja sfäärejä, kun Jarkko veti I want it all - ja Show must go on -kappaleet.

Nat King Colen Nature boyn kuulin ensimmäistä kertaa Moulin rouge -elokuvassa ja biisi teki koskettavan ja lähtemättömän vaikutuksen. Sen jälkeen alkuperäisversio lumoaa toistuvasti ja saa miettimään, miten hieno biisi voikaan olla. Kun tajusin Kulttuuritalon keikalla, mitä biisiä bändi alkoi soittaa, en oikein tiennyt, miten päin penkilläni olisin istunut. Kyllä siinä oli pakko hieman silmäkulmia pyyhkiä, niin upeasti Jarkko Ahola otti tämänkin biisin haltuunsa.

Upeaa oli seurata pitkin konserttia myös soittajien ammattitaitoa ja sitä, miten hyvin koko porukka tuntuu olevan hitsautunut yhteen. Lavalla nähtiin soittamisen ja esiintymisen iloa, ja se positiivinen energia välittyi myös katsomoon. Keikka oli jälleen upea kokemus ja osoitus siitä, ettei Suomesta ihan heti löydy vastaavanlaista artistia, jolla äänessä on huikeita sävyjä ja se ääni todella riittää loputtomiin ja lisäksi karismaakin on vaikka naapurin Jormallekin jaettavaksi. Harmi, ettei näitä keikkoja ole useammin, mutta toisaalta, onneksi, niistä saatu hyvä fiilis kantaa pitkään. Toivottavasti seuraava keikka olisi kuitenkin jo tänä vuonna, ehkä sitten jouluna. Katsotaan.




3 kommenttia:

.