lauantai 12. maaliskuuta 2016

Jera ja Jyri Hänninen: Haluatko todella kirjailijaksi? (2012)

Jera ja Jyri Hännisen kirjoittama Haluatko todella kirjailijaksi? painottuu nimensä mukaisesti kertomaan faktoja kirja-alasta. Kirja on tietokirjamaisesti rakennettu, eli ensin on sana/käsite, joka sitten avataan lukijalle. Kerrotaan niin eri kustannusyhtiöiden historiasta kuin kirjallisuuspalkinnoista.

Kirja on hauskasti kirjoitettu, ja moneen kertaan hörähtelinkin ääneen, mutta siinä on silti paljon asiaa jopa liioitellun kyynisesti ilmaistuna. Jos joku Suomessa elää siinä harhaluulossa, että kirjan julkaisu on helppoa ja kirjailijan elämä pelkkää uusien ideoiden kirjoittamista julkaistavaan muotoon, niin tämä kirja kyllä palauttaa maan pinnalle. Hyvä niin, koska tekstiään kustantamolle tarjoava tietää heti alusta, mihin on ryhtymässä eikä elä epätodellisissa unelmissa, että kirja julkaistaan heti ja sen jälkeen ei tarvitse huolehtia mistään taloudellisista asioista.

Itse olen aika paljon koittanut kaivaa tietoa kirjailijan ammatista Suomessa, mutta moni kirjassa esitetty asia tuli silti uutena ja osa jopa yllätyksenä. Olen esimerkiksi tiennyt, ettei kirjoista saatava korvaus ole kovin suuri, mutta yllätyin siitä, miten pieni se todellisuudessa voikaan olla (toki tapauskohtaisia eroja varmasti on). Ja vaikka miten väitetään, ettei kirjailijan tai radiojuontajan ammatissa ole ulkonäöllä/persoonallisuudella väliä, niin tämäkin kirja osaltaan pureutuu siihen ajatukseen, että kyllä sillä on. Onhan se helpompi nostattaa yleisön mielenkiinto, kun lautasella on tarjolla jollain tavalla perusmassasta erottuva yksilö. Toisaalta ehkäpä nykypäivän pr-henkilöt kykenevät luomaan jostain ns. enempi tavallisesta henkilöstä riittävän kiinnostavan, kunhan vain tuovat oikeat asiat esille oikealla tavalla. Ehkäpä jokin täysin harmaa hiirulainen ja yhteiskunnasta eristäytynyt ihminenkin voi omalla oudolla tavallaan olla mielenkiintoinen ja kiehtova.

Kirja ei tietenkään kerro sitä, mitkä ovat avaimet menestykseen, sillä paljonhan on aina tuuristakin kiinni. Jokin aihe, joka kiinnostaa nyt, ei välttämättä enää kiinnosta vuoden päästä. Veikkaisinpa esimerkiksi, että toistaiseksi suurin teinivampyyribuumi on laantunut, mutta ehkä palaa vielä, kun joku jossain kirjoittaa riittävän persoonallisen teoksen. Haluatko todella kirjailijaksi kannattaa mielestäni lukea, jos ala yhtään kiinnostaa, koska koin, että se selittää kattavasti ja monipuolisesti auki eri käsitteitä ja ehkä tosiaan romuttaa epärealistisia luuloja kirjailijan ammatin glamourista. Ja lisäksi kirjoitustyyli tarjoaa makeat naurut.


Tämä kirja oli vielä vuoden 2015 lukuhaastetta, ja luin sen kohtaan 9.:Tietokirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.