tiistai 9. helmikuuta 2016

Tappajan näköinen mies (2016)

Ohjaus: Lauri Nurkse
Pääosissa: Samuli Edelmann (Viktor Kärppä), Martti Suosalo (Teppo Korhonen), Ville Haapasalo (Aleksei), Maria Ylipää (Marja), Krista Kosonen (Pilvi Varis)
Käsikirjoitus: Mika Ripatti, Seppo Vesiluoma
Perustuu Matti Röngän romaaniin Tuliaiset Moskovasta
Ensi-ilta: 5.2.2016

Tappajan näköinen mies kertoo paluumuuttaja Viktor Kärpästä, joka on entisen Neuvostoliiton erikoisjoukkojen entinen sotilas. Kärppä on yrittänyt rakentaa ympärilleen normaalia elämää, johon kuuluvat vaimo, lapset ja remontoitava talo. Kärppä yrittää pysyä vaikeuksista erossa, mutta historiansa takia häneen ottavat yhteyttä milloin rikolliset, milloin poliisi. Kärpän taidot ovat erityisen arvostettuja silloin, kun pitää hoitaa venäläisiin liittyviä asioita.

Niinpä erään työmatkan aikana Kärppä joutuu keskelle venäläisten omaa valtataistelua, joka vaarantaa Viktorin itsensä lisäksi myös ne, jotka kuuluvat hänen lähipiiriinsä. Selvittäessään auton takakontista löytyneen mystisen putkilon arvoitusta, Kärppä saa huomata, että vain hyvin harvoihin ihmisiin kannattaa luottaa. Kärppä saa peräänsä niin Supon kuin venäläiset palkkatappajat, ja kaikenlisäksi pitäisi vielä pitääVenäjän presidentti turvassa.

En ole suuri kotimaisten elokuvien ystävä ja voinkin sanoa, että on olemassa vain kourallinen leffoja, joita voin katsoa uudestaan ja/tai ostaa DVD:nä omaan hyllyyn (ihmeellistä kyllä, FC Venus oli yksi tällainen onnistunut leffa). Olen ehkä turhan ennakkoluuloinen, jos alan katsomaan kotimaista elokuvaa, koska oletus on aina se, että jossain vaiheessa todennäköisesti ollaan siinä pisteessä, kun on pakko lopettaa katselu kesken. Yleensä kotimaisten elokuvien suurin ongelma on tökkivät ja luonnottomat puheenvuorot, jotka ovat kuin suoraan paperista luettuja ilman tunnetta ja ilman kykyä luoda näyttelemälleen hahmolle persoonaa. Siinä sitten joutuu kiemurtelemaan tuolillaan ja ajattelemaan, että eihän kukaan puhu noin oikeassa elämässä, että mikä siinä on niin vaikeaa saada tilanteet kuulostamaan aidolta. Myös reagointi vastapuolen puheisiin on usein aika onnetonta (Onnelin ja Annelin talvi oli tästä hyvä esimerkki). Sitten on niitä tilanteita, että henkilö tekee minkä tahansa roolin samalla tyylillä toistuvasti (vaikkapa Mikko Leppilampi), ja jos yrittääkin jotain muuta, tulos on todella laiha. Näistä syistä johtuen en erityisen mielelläni lähde elokuvateatteriin asti kotimaisten elokuvien perässä ja harvoin katson muutakaan kautta, jos ei jokin luotettava lähde suosittele tai oma mielenkiinto ole jostain syystä herännyt. Nyt kuitenkin pienen suostuttelun jälkeen suostuin lähtemään katsomaan Tappajan näköistä miestä. Ja yllätyin.


Tappajan näköinen mies on harvinaisen onnistunut kotimainen pientä jännitystä ja toimintaa sisältävä leffa. Muutamassa kohdassa oikein ihmetteli, että tässähän melkein pitää jännittää, että miten tapahtumat etenevätkään. Leffa eteni selkeästi ja riittävän rivakasti eikä kelloon tarvinnut vilkuilla kertaakaan. Samuli Edelmann hoitaa tonttinsa hienosti ja venäjän puhuminen on niin sujuvaa, että itse venäjää taitamattomana mietinkin, että osaako Samuli oikeasti kieltä vai onko vain kielikorva niin hyvä, että on opetellut vuorosanat ulkoa. Youtubesta löytyi haastattelu, jossa Samuli kertoo, ettei puhu sujuvaaa venäjää. Hatunnoston arvoinen suoritus, pakko myöntää. Mistä päästääkin oikeastaan ainoaan asiaan, joka elokuvassa omaa katselunautintoani haittasi. Anni-Kristiina Juuso näytteli suomea puhuvaa venäläisnaista, Julijaa. Omaan korvaani Anni-Kristiinan suomen puhuminen venäläistä aksenttia imitoiden kuulosti häiritsevän väärältä. En vain päässyt elokuvan aikana ylitse siitä, että joka puheenvuoron kohdalla tuntui oikea intonaatio olevan kateissa ja mietin, että eikö Juusoa oltaisi voitu vähän paremmin valmentaa, jotta olisi tullut aidompi mielikuva siitä, että henkilö tosiaan on venäläissyntyinen. Muiden näyttelijöiden kielenkäyttö ei kalskahtanut korvaani yhtä riipivästi ja varsinkin Edelmannin suorituksen rinnalla Juuson näyttelemisen taso vähän harmitti.

Maria Ylipää näyttelee Kärpän vaimoa Marjaa sujuvasti, mutta mielestäni Maria on kuitenkin enemmän omimmillaan musikaaleissa/kevyemmissä pätkissä eikä oikein tuo riittävästi mielenkiintoa turhautuneen vaimon hahmoon. Ville Haapasalo on hauska ja uskottava Kärpän veljenä ja loppua kohden hahmo saa vielä lisänostetta, kun veljekset joutuvat puhaltamaan yhteen hiileen pahan voittamiseksi. Erityismaininta täytyy antaa Martti Suosalon suoritukselle poliisi Teppo Korhosena. Vaikken (vielä) ole Matti Röngän kirjoja lukenut, niin pelkästään elokuvan näkemisen perusteella Suosalo sopii Korhosen rooliin kuin nakutettuna ja tekee hahmosta mielenkiintoisen ja yhden voimakkaimmista sivuhahmoista, jonka seuraavaa lohkaisua odottaa mielenkiinnolla. Myös Krista Kosonen yllättää vähäeleisenä supon työntekijänä, jolle olisin toivonut jonkin verran enemmän näkyvyyttä elokuvassa.

Kotimaiseksi leffaksi Tappajan näköinen mies oli hämmentävän hyvä ja palautti jopa uskoani siihen, että toivoa ja mahdollisuuksia on suomalaisillakin elokuvilla. Ehkäpä seuraavalla kerralla yritän olla etukäteen hitusen avoimempi uusille kotimaisille rainoille, kunhan Mikko Leppilampi jätetään roolijaon ulkopuolelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.