perjantai 12. helmikuuta 2016

Jo Nesbø: Verta lumella II: lisää verta (2015)

Jo Nesbon Verta lumella II: lisää verta kertoo Ulfista, joka on ajautunut ongelmiin pomonsa Kalastajan kanssa, koska ei suorittanut pyydettyä tehtävää. Niinpä Ulf on joutunut pakenemaan Oslosta aina Norjan Lappiin, pikkuruiseen lestadiolaisten ja saamelaisten asuttamaan fiktiiviseen Kåsundin kylään asti. Diilerinä ja Kalastajan velkojana Ulf ei ole uskonnollinen mies, joten hän kokee haasteelliseksi kyläläisten voimakkaan uskonnollisuuden. Kuitenkin kylästä löytyy pieni mökki, johon Ulf voi toistaiseksi majottautua ja näin toivottavasti välttää joutumasta Kalastajan kätyreiden käsiin, jotka jo melko varmasti ovat päässeet hänen jäljilleen. Ulf kyllä hyvin tietää, että Kalastaja aina löytää saaliinsa eikä pakeneminen automaattisesti tarkoita pelastumista.

Tottahan kylästä löytyy nainen, joka on Ulfin silmissä erilainen kuin muut ja jonka kanssa Ulf viettää mielellään aikaa. Lea on elänyt väkivaltaisessa suhteessa, joka ei edes alussa alkanut onnellisten tähtien alla. Lealla on pieni Knut-poika, jonka kanssa Ulf ystävystyy hyvinkin nopeasti. Lapsi on fiksu ja haluaa kovasti kuulla erilaisia vitsejä Ulfilta. Onhan Ulf erilainen, kun on sentään Oslosta asti tullut. Knut muistuttaa mielestäni jonkin verran Harry Hole -tarinoiden Olavia.

Jos harkitset kirjan lukemista, kerron ensin, että Verta lumella 2 ei ole ns. perinteinen Jo Nesbon romaani. Se ei ole hengästyttävä jännitysnäytelmä eikä ruumiiden määrä ole kovinkaan kummoinen. Se ei myöskään ole suoranainen jatko-osa ensimmäiseen Verta lumella -teokselle. Niinpä voi olla, että sellainen lukija, joka haluaa ja odottaa lukevansa tietynlaista Nesboa, saattaa pettyä tähän. Ehkä tulee ajattelleeksi, että kirjailijalta ovat ideat ovat loppuneet ja kynä tylsynyt.

Minulle kirja on ennen kaikkea onnistunut kuvaus erilaista henkilöhahmoista, kuten lestadiolaisten yhteisöllisyydestä, länkisäärisistä saamelaisista ja tietenkin tappamaan kykenemättömästä Ulfista. Kirja on kuvaelma luonnosta ja kertomus rakkaudesta ja ihmisistä. Se on ohuempi kuin Nesbon kirjat yleensä, mutta ei kalpene muille teoksille. Enkä halua verrata tätä vaikkapa Harry Hole -sarjaan, koska minusta tuntuu, että kirjailija haluaa tietoisesti tehdä jotain erilaisempaa kuin mitä häneltä odotetaan. Osoittaa, että osaa tehdä mukaansatempaavan ja sopivalla jännityksellä höystetyn tarinan niistä hetkistä, kun ollaan jo poistuttu huumeluolien välittömästä läheisyydestä, kaupungin hälinästä ja ihmispaljoudesta. Kylä on intiimi tila, hahmoja on vähemmän, mutta lukunautinto on ennallaan. Kun vaikkapa Ulf ja Knut keskustelevat välillä hyvinkin vähäeleisesti, muodostuu näistä tarkkaan harkistuista sanoista kuitenkin päivänselvä kuva siitä, millaisella tunteella keskusteluita käydään. Pelkistettyä ja selkeää.

Verta lumella 2 on nopealukuinen kirja, joka jättää tälläkin kertaa odottamaan tulevaa ja ennen kaikkea pohtimaan, millaisia ässiä kirjailijalla on vielä hihassaan; millainen onkaan seuraava kirja? Jälleen Nesbo on onnistunut tekemään omanlaisensa romaanin, jonka mielelläni ostan kirjahyllyyn muiden Nesbon romaanien viereen. Alan vähän epäillä, että jos Nesbo kirjoittaisi puhelinluettelonkin uusiksi, niin taatusti sekin olisi mielenkiintoista ja jopa lumoavaa luettavaa. Niin, ja entäpä se loppuratkaisu? Sen kohdilla Nesbo ei ole tehnyt poikkeusta: lopussa on jälleen yllättävä käänne ja muihin kirjailijan kirjoihin verrattuna jopa poikkeuksellinen.

Mattis tuli avaamaan, kun olin soittanut ovikelloa kolme kertaa ja valmis kääntymään pois.
"Olin kuulevinani jotain", hän sanoi. Hänen tukkansa sojotti pörröisenä, ja hänellä oli yllään reikäinen villapaita, kalsarit ja villasukat. "Ei ovi ole lukossa, mitä varten sinä siinä seisot?"
"Etkö kuullut ovikelloa?"
Osoitin nappulaa, ja hän katsoi sitä kiinnostuneena.
"Kappas, minulla on ovikella", hän totesi. "Se ei varmaankaan toimi. Käy sisään."
Mattis majaili näköjään talossa, jossa ei ollut lainkaan huonekaluja.
"Asutko sinä täällä?" kysyin. Ääneni kaikui paljaista seinistä.
"Mahdollisimman vähän", hän sanoi. "Mutta olen kirjoilla tässä osoitteessa."
"Ketä olet käyttänyt sisustusarkkitehtinä?"
"Perin talon Sivertiltä. Joku muu peri huonekalut."
"Oliko Sivert sinulle sukua?"
"En tiedä. Ehkä. Juu, oli meissä vähän samaa näkyöä. Hän varmasti ainakin kuvitteli niin."

Vuoden 2016 lukuhaasteen kohta 37.: Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.