sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Emily Herbert: Ainutlaatuinen Robbie (2007)

Emily Herbertin Robbie Williamsista kertova kirja sattui eteeni kirjaston asiakkaiden omassa vaihtohyllyssä. Elämäkerrat ovat kiehtovia, koska niistä useasti oppii uusia faktoja kyseisestä henkilöstä ja toisaalta myös saa tietää, mitä kaikkea henkilö on joutunut käymään läpi, jotta on päässyt siihen pisteeseen, joka on tehnyt hänestä kuuluisan. Vaikken koskaan ole Take Thatin musiikista innostunut enkä juurikaan tunne heidän biisejään, on Robbien soolotuotannossa monia hyviä kappaleita, joten oli riittävästi innostusta tarttua kirjaan.

Kirjassa kerrotaan pääasiassa Robbien päätymisestä Take thatin riveihin, yhtyeen menestyksestä ja siihen liittyvistä ongelmista sekä tietysti Robbien siirtymistä soolouralle ja haasteista naissuhteisssa. Take thatin julkisuuskuva on tarkkaan määritelty ja siitä on kaikkien jäsenten pidettävä kiinni. Kapinallinen Robbie kuitenkin teki irtiottoja ja rikkoi yhtyeen jäsenille asetettuja sääntöjä, mikä aiheutti eripuraa Robbien ja yhtyeen managerin Nigel Martin-Smithin sekä Robbien ja Take thatin muiden jäsenten välille. Robbie jätti yhtyeen vuonna 1995 ja yhtye jatkoi nelihenkisenä vuoteen 1996 asti, kunnes hajosi. Kirjan tarina päättyy vuoteen 2004, joten Take Thatin paluu vuonna 2006 ilman Robbieta ja myöhemmin vuonna 2010 Robbien kanssa ovat olleet kirjan kirjoittamisen aikaan kaukana tulevaisuudessa.
Kirjassa kuvaillaan lisäksi Robbien lapsuutta, vanhempia ja vaikeaa suhdetta koomikkona tunnettuun isäänsä, josta Robbien äiti erosi Robbien ollessa 3-vuotias.

Jonkin verran mediasta on tarttunut muistikuvia, miten Robbie ja Gary Barlow ovat heittäneet lokaa suuntaan jos toiseenkin (kuten myös Robbie ja Oasis), ja muistan miettineeni, että miksiköhän, ja kukahan kumma tämä Gary on. Nämä muistikuvat ovat lähinnä 90-luvun puolenvälin Suosikki-lehdistä ja joistakin MTV:n Music Awardsien koosteista, joita näytettiin suomiteksteillä muistaakseni Jyrkissä. Kirja valottaa Garyn ja Robbien ammatillista suhdetta, joka ei kahden kunnianhimoisen taiteilijan luonteen takia kuitenkaan kehity syväksi ystävyydeksi. Robbieta ärsyttää jatkuva Garyn erinomaisuuden ja lahjakkuuden korostaminen erityisesti managerin taholta eikä Robbieta kiinnosta sellainen elämä Garyn varjossa.

Koska en Take thatia ole kuunnellut enkä oikeastaan koskaan heidän musiikkiaan rekisteröinyt, oli kirjassa paljon uutta.
Bändin ensimmäisen singlen Do what you like musiikkivideo on aika jäätävää katsottavaa eikä näin jälkeenpäin ajateltuna ehkä paras ensivaikutelma millekään yhtyeelle, joka haluaa kuuntelijoikseen laajempaakin kuppikuntaa. Videosta (ja no biisistäkin) paistaa Martin-Smithin homovaikutteet ja alkuunhan yhtye keikkailikin paljon homoravintoloissa. Ilmeisesti yhtye kuitenkin pääsi aika hyvin homoleimasta irti, sillä en ainakaan muista, että sen verran kuin Take Thatista olen kuullut puhuttavan, että olisi erikseen painotettu sen olevan homobändi tai sitten en vain ole tallentanut moisia heittoja, jos niitä onkin ollut. Sinäänsä mielenkiintoista, että miehet ovat suostuneet videon ideaan lähtemään, varsinkin, kun kaikki yhtyeen jäsenet eivät olleet homoja. Ehkä allekirjoitettu sopimus on velvoittanut suostumaan managerin päätöksiin, ehkä ei olla uskallettu sanoa omaa mielipidettään, ettei ura kariudu ennen kuin on lähtenyt käyntiin tai ehkä kaikki ovat olleet kokeilumielialalla liikenteessä. En vain osaa kuvitella, että nykypäivänä aloitteleva poikabändi, joka haluaa yleisökseen myös kirkuvia tyttöjä, tekisi tämäntyyppistä videota.


Robbieta itseään ei ole käsittääkseni haastateltu lainkaan kirjaa varten vaan hänen sitaattinsa ovat peräisin muista lähteistä kuten haastatteluista tv:ssä ja lehdissä. Kirja on kuitenkin selkeä kokonaisuus, josta saa pääpiirteittän hyvän kuvan Robbien elämäntarinasta. Teksti on sujuvaa ja tapahtumat etenevät selkeästi ilman turhia poukkoiluja, joten kirjan lukee nopeasti. Kirjan luettuani mietin, että kiinnostaisi kaivaa jostain sellainen teos, jonka teossa Robbiekin olisi ollut mukana. Varsinkin, jos löytyisi jokin hieman tuoreempi kirja, saisi varmasti kattavamman kuvauksen koko urasta ja siitä, miten Robbie on esimerkiksi nähnyt paluunsa Take thatin riveihin. Tykkäsin kirjasta, mutta se toimi pikemminkin aperitiivina kuin pääruokana.

Vuoden 2015 lukuhaasteen kohta 22.: muistelmateos tai elämäkerta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.