maanantai 28. joulukuuta 2015

Yhteenveto Kirjan vuodesta 2015

Kirjan vuosi 2015 lähenee loppuaan ja ajattelin hieman vetää yhteen omalta kohdaltani vuoden luku-urakkaa.

Helmet-kirjastot heittivät tammikuussa listan, jossa oli 50 eri kriteeriä, jonka mukaan piti valita uutta luettavaa. En ehtinyt ihan tammikuun alusta mukaan enkä viitsinyt huijata ottamalla mukaan vuoden 2014 joulukuun puolella lukemiani kirjoja.

Miten haasteen toteutuminen eteni?
Alkupuolivuosi lähti hyvin käyntiin, sain luettua kirjan viikossa, paitsi huhtikuussa, kun muutama viikko meni kokonaan lukematta. Sain kuitenkin kurottua kaulaa takaisin lukemalla seuraavien kahden viikon aikana kahdeksan kirjaa.

Kesälomalla en valitettavasti ehtinyt ihan niin paljon lukea kuin olisin halunnut, sillä oli niin paljon muuta kivaa tekemistä, että oli pakko hieman nipistää lukemisesta.

Lokakuusta alkaen on ollut lukijumi päällä (työkiireet harmittavasti vaikuttaneet myös asiaan) ja vaikka kovasti yritinkin, niin ei lukeminen sujunut kuten keväällä, vaan on ollut tahmeaa ja hidasta. Lopulta annoin itselleni luvan ottaa rennommin ja tarttua romaaniin vain silloin, kun se on tuntunut riittävän mielekkäältä. Muutamia kirjoja olen saanut luettua, mutta useampia lukenut sen parikymmentä sivua ja luovuttanut. Lukujumi on osaltaan aiheuttanut myös sen, että muutaman kirja-arvion kirjoittaminenkin on ollut jumissa luvattoman kauan.

Onneksi kyseessä on vain lukemiseen innostava ja leikkimielinen haaste, joten sitä voi toki jatkaa määräajan umpeuduttakin. Itseä tietysti hiertää, etten saanut kaikkia viittäkymmentä kohtaa täytettyä, koska siihen tavoitteeseen koko ajan yritin tähdätä. Enkä kuitenkaan halunnut lähteä siihen, että käyttäisin yhden kirjan moneen kohtaan, koska omalla kohdalla se olisi tuntunut huijaamiselta. Tappio täytyy siis vain niellä urheasti. Heh.

Tuliko lukutottumuksiin muutoksia?
Olen aina lukenut paljon ja olenkin ihmetellyt, kun olen törmännyt ihmisiin, jotka eivät lue kirjoja. LAINKAAN! Joka kerta tuo ajatus hämmentää, että miten voi olla sellaisia ihmisiä ja kehtaavat vielä tunnustaa ääneen, että eivät lumoudu kirjojen maailmasta. No, toivottavasti tämän kirjan juhlavuoden myötä edes joku sellainen on tarttunut kirjaan ja huomannut, mitä kaikkea kirjoilla on ihmisille tarjottavana. Joka tapauksessa itse en tarttunut haasteeseen sen takia, että lukisin enemmän vaan siksi, että toisinaan on ollut todella vaikea keksiä, mitä lukisi seuraavaksi. Olen kysellyt vinkkejä ystäviltä, työkavereilta ja joskus  vain mennyt kirjastoon ja ottanut hyllystä jonkun kirjan. On kuitenkin mielekkäämpää lähteä etsimään tiettyä kirjaa ja löytää se. Tuollaisesta löydöstä saa suuremman ahaa-elämyksen kuin vain satunnaisesti kirjoja selailemalla. Tulee sellainen olo kuin löytäisi arvokkaammankin aarteen.

Kirjan vuoden lukuhaaste innosti etsimään mahdollisimman erilaisia kirjoja ja tuntemattomammiltakin kirjailijoilta. Useammankin kirjan olisin taatusti jättänyt hyllyyn, mutta siinä kohti haaste nosti päätään ja potki eteenpäin, koska halusin kuitenkin täyttää mahdollisimman monta kohtaa listasta ja tarkoituksella mennä omien lukutottumuksien äärirajoille ja ulkopuolelle. Muutama takakansitekstin perusteella lupaava kirja päätyi lopulta palautukseen parin päivän päästä, koska ei vain napannut yhtään. Lukuhaasteesta sain myös hyvän kimmokeen tarttua sellaisiin kirjoihin, jotka ovat olleet lukujonossa jo jonkin aikaa, mutta sopivaa väliä ei vain ole löytynyt. Näistä esimerkkeinä Natascha Kampuschin 3096 päivää ja Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja.

Heikkojakin kirjoja on mahtunut matkan varrelle, kuten Jukka Jalkasen Amalgaami tai Anna Ricen Kuinka prinsessa Ruusunen hurmataan. Molemmat vaativat ylimääräistä ponnistelua, että sain luettua loppuun ja etten palauttanut takaisin saman tien. Mieli teki, mutta sisu ei antanut periksi.


Kirjan vuoden haasteesta on nyt suoritettu 34/50.
Tähän mennessä lukemani kirjat (ja tulevat lisäykset) löydät blogin Lukuhaaste 2015 -välilehdestä ja Facebookin kautta seuraavat löytävät ne Lukuhaaste 2015 -kuvakansiosta.

Vähän yli puolet sain luettua, joten (tavallaan) olen ihan tyytyväinen ottaen huomioon kaikki muuttuvat tekijät. Kunhan lukujumi tästä (toivottavasti pian) helpottaa, otan varmasti takapakkia takaisin ja yritän kevään aikana saada kaikki viisikymmentä kohtaa ruksittua. Tosin nyt juuri huomasin, että HelMet-kirjastot ovat julkaisseet uuden haasteen ensi vuodelle ja siinä jo moni kohta polttelisi kovastikin. Täytyypi tässä miettiä, miten tämän dilemman ratkaisee: voiko antaa itselleen luvan siirtyä uuteen haasteeseen, kun edellinenkin on kesken vai yrittää lukea molempia samaan aikaan. No, katsotaan.

Haasteella oli myös se vaikutus, että en ole tiennyt aiemmin, että vastaavanlaisia haasteita pyörii netissä ja kirjablogeissa enemmänkin erilaisin kriteerein. Olen aivan innoissani näistä erilaisista listoista, jotka oikein kutsuvat lukemisen pariin ja rohkaisevat etsimään miljoonien kirjojen parista aina vain uudenlaisia kokemuksia. Lukuhaasteen myötä on lisäksi tullut luettua huomattavasti enemmän kirjablogeja ja löydettyä sitäkin kautta aivan uusia ajatuksia, kirjoja ja maailmoja. Joten kaiken kaikkiaan todella positiivinen ja avartava vaikutus oli tällä Kirjan vuoden haasteella, ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin vuoteen 2016.

 Kiitos HelMet-kirjastot!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.