maanantai 14. joulukuuta 2015

Aikakone @ Pressa (Helsinki, 12.12.2015)

Helsingin Pressassa oli ysäri-ilta, eli ensin DJ soitteli ysärimusaa ja sitten esiintyi Aikakone.
Yhtyeellä oli alusta asti hyvä draivi päällä, joka jatkui keikan loppuun asti. Vaikka hekään eivät talven flunssilta ole välttyneet, niin silti energiaa piisasi yleisön fiiliksen nostattamiseen.

Illan settilistassa oli niin vanhempaa kuin uutta materiaalia, ja tottahan sitä vanhempaa yleisö oli tullut kuuntelemaan. Mielestäni on kuitenkin hienoa, että soittavat uusiakin biisejä, niin saavat itse vaihtelua ja tietysti se osa yleisöstä, joka useampia keikkoja kiertänyt.

Nykyisin Veran tilalla vaikuttava Jazu on ottanut omaan repertuaariinsa Tulisitkon, ja tällä kertaa myös Aarresaaren säkeet, jotka tähän asti keikoilla, ja levylläkin, on laulanut Sani. Hauska variaatio tutulle ja menevälle biisille. Aarresaari on yksi suurimpia suosikkejani ja aivan ehdoton bilebiisi, joten tämä on livenä aivan omiaan. Ja tietysti omalta osaltaan biisin taianomaista tunnelmaa vahvistavat ne omat fiilikset vuoden 1997 kesältä.

Uudelta levyltä kuultiin ensiesityksessä Sirius ja ilmeisesti joskus jo aiemmin soitettu Lumotar (joka muuten on jo jonkin aikaa pyörinyt Radio Suomen top5:n soitetuimpien joukossa). Täytyy sanoa, että komeasti molemmat kajahtelivat Pressan alakerrassa. Kuten useiden muiden biisien kohdalla, on live-esitys usein se, joka nostaa biisin pari asteikkoa paremmaksi. Vaikka Sirius kuulosti jo levyllä hyvältä, oli nyt keikan aikana sen saundi vielä parempi. Live-esityksissä on aina se oma aitouden tunne, se hetki, kun yleisö ja artisti elävät yhdessä sitä biisiä ja niin biisi usein ainakin omalla kohdallani muuttaa muotoaan tavalla tai toisella.

Magiaa vetäisi porukan mukaansa ja olin kuulevinani hyvinkin voimakasta yhteislaulua kertosäkeissä. Totta kai vakiobiisit settilistassa olivat hittikappaleet kuten Nti Groove ja Odota, jotka tuskin jättävät ketään kylmäksi.

Odotetusti Keltainen kuultiin lopussa, joten kyllä sitä auringonvaloa vastaavia sävyjä voi näin joulukuussakin nähdä.

Illan settilista piti sisällään seuraavat biisit:
Tähtikaaren taa
Nirvana
Sirius
Alla vaahterapuun
Tulisitko
Liian vanha
Aarresaari
Lumotar
Mama mama
Magiaa
Neiti Groove
Anna mun baulaa
Odota
*
Keltainen

(Valaistus oli keikalla näin tavallisen pokkarikameran käyttäjän kannalta hermoja raastava, joten siksi kuvat ovat epätarkkoja.)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.