keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Tähtien tähdet @ Finlandia-talo (Helsinki, 2.11.2015)

Tähtien tähdet eli Tähdet tähdet -ohjelmasta tutut Waltteri Torikka, Jarkko Ahola ja Laura Voutialainen esiintyivät Vantaan viihdeorkesterin säestyksellä 2.11. Helsingin Finlandia-talolla.

Aivan huikea konsertti. Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka ovat mielettömiä. Menihän se Laura Voutilainenkin siinä heidän siivellään. Lauloi hienosti, mutta edelleen hän on omaan makuuni esiintyjänä turhankin kova ja esityksien jälkeen jää kylmä fiilis. Hän tietysti esiintyy vuosien tuomalla itsevarmuudella ja ääni taipui myös oopperapainotteisiin tulkintoihin (tästä todella yllätyin), mutta samanlaista lämpöä, aitoa iloa ja sielukkuutta hänestä ei välity kuin illan miestähdistä. Pointsit kyllä täytyy antaa siitä, että veti hienosti Waltterin kanssa duettona All I ask of you -biisin. Se soi hienosti Finlandia-talon salissa. Sitten voidaankin siirtyä Torikan ja Aholan ylistämiseen.

Kohokohtia oli konsertissa monia. Tottahan Waltteri oli elementissään esittäessään oopperaa (mm. O sole mio) tai klassikkobiisejä (Hopeinen kuu), mutta mainittakoon erikseen hänen esittämä Nightwishin Sleeping sun. Esitys oli äärimmäisen syvälle vaikuttava tulkinta. Nyt on taas todistettu, että kun laulajalla on voimakas ääni, vahva persoona ja oma näkemys, pystyy hän ottamaan omakseen vaativimpiakin biisejä ilman, että tekee kuulijana mieli pyöriä hätääntyneenä ympyrää ja hokea tuskissaan: "miksi, oi miksi". Omat suosikkiyhtyeet ovat pyhiä, totta kai, eikä omiin suosikkikappaleisiin kajoamista katso kovinkaan suopeasti. Allergisia reaktioita tulee kovin helposti, välillä mennään jo anafylaktisen shokin puolelle. Mutta Torikan Sleeping sun ei tullut anovasti tai varovaisesti kyselemään, että sopiiko tulla. Se vain tuli ja valloitti, hurmasi ja toi tunteet pintaan. Pitipä jo biisin alussa hieman kuivailla silmäkulmia ja samalla hämmästellä, miten niin tuttu biisi voi vieläkin osua niin syvälle. Jollain tapaa miehen tulkinta vei biisin aivan toiselle tasolle, uuteen universumiin, joka on täynnä selvittämättömiä, löytämättömiä ja taianomaisia hetkiä.


Myös Queen kuuluu bändinä siihen kategoriaan, että lähtökohtaisesti kenenkään on aivan turha edes unimaailmansa sankarina yrittää päästä Freddie Mercuryn tasolle. Mainittakoon näin sivukommenttina, että viikonloppuna osui (no, hyvä on, hain tarkoituksella) Youtubesta eteeni Kanye Westin "tulkinta" Queenin Bohemian Rhapsodysta. En tiedä, miksi pitää itseään ehdoin tahdoin kiduttaa, kun kyseisen version kuunteleminen oli pahempaa kuin suolan kaataminen avohaavaan. No, tämän alustuksen jälkeen palaataanpa takaisin Tähdet tähdet -konserttiin. Jarkko "keksi ja lisää tähän joku sopiva ylistävä lempinimi" Ahola tulkitsi herkän voimakkaasti dramaattisen Who wants to live forever -kappaleen. Voi Jarkko, Jarkko. Olin täysin sanaton, melkein piti haukkoa henkeä, mutta ei voinut, kun piti pidättää sitä kuunnellessaan, miten upeasti Jarkon ääni väreilee ja luo koko Finlandia-talon pysäyttävän tunnelman. Jarkko saa puolestani laulaa niin paljon Queenia kuin huvittaa. (Harmi, että hänen My Way -konsertti jäi muiden menojeni alle ja jouduin sen missaamaan. Voihan vietävä!)


Koko konsertin eri tavalla yllättävin hetki oli Waltterin You raise me up. Kuten Sydän-levyn arviossani mainitsin, kyseinen biisi on aika kulunut, mutta aina välillä tulee joku, joka onnistuu. Levyllä Waltteri lauloi äärimmäisen koskettavasti, mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna, millaiset sävärit biisistä tuli livenä. Koittaessani pitää itseäni kasassa biisin aikana, mietin, että tämä alkaa olla ihmisen sietokyvylle liikaa. Se tunne, millä herra Torikka tulkitsi... Kuin hän olisi avannut jonkin salaisen luukun, josta pöllähti vähintäänkin jotain keijupölyä, joka hypnotisoi ihmiset pauloihinsa. Tuli mieleen ABBAn Thank you for the music -biisistä se tietty pätkä: "And I've often wondered, who did it all start, who found out that nothing can capture a heart like a melody can. Well, whoever it was, I'm a fan." Lisätään siihen ääni, tulkinta, karisma ja kaikki, mitä kokonaisuus pitää sisällään, niin ei voi kuin ihmetellä, miten jokin pieni hetki oikeassa paikassa ja ajassa voikaan tehdä vaikutuksen. You raise me up todella nosti ylös, nimittäin ihmiset, kun taputtivat seisaaltaan Waltterille esityksen jälkeen.


Oli konsertti toki muutakin kuin vetistelyä. Jarkko veti hauskan ja metallisella asenteella Teräsbetoni-medleyn, jossa kuultiin Metallisydän, Taivas lyö tulta ja Orjatar (ja joku neljäs, jonka nimeä en muista). Orjattareen liittyy itselläni huimasi muistoja, ja biisi oli julkaisuvuotensa kevään/kesän ehdottomasti kovin fiilistelybiisi. Kuunneltiin sitä kaverin kanssa varmaankin miljoonia kertoja ja laulettiin mukana. Nyt kuulin sen ensimmäistä kertaa livenä, ja voi pojat ja tytöt, mikä veto! En ole erityisen uskonnollinen ihminen, mutta tässä yhteydessä voisin sanoa, että Jarkko on metallijumala. Tai tietysti muidenkin genrejen.

Vantaan viihdeorkesteri taitavan kapellimestarin (Heikki Elo) johdolla ansaitsee myös ylistystä. Tyylikästä, miellyttävää ja ammattitaitoista soittoa. Herkkää, dramaattista ja lumoavaa. On hienoa, kun ei tarvitse yleisössä ollessaan jännittää, että mitenköhän soitto oikein onnistuu.

Moneen kertaan tuli illan aikana mietittyä, miten upeaa, että Suomesta löytyy näin upeaäänisiä ihmisiä. Eipä aina ole kaikki muualla paremmin, vaikka kovasti niin toitotellaankin. Nyt yritän olla skarppina kärppänä, että missä Torikka tai Ahola, niin sinne yritän järjestää itseni paikalle, jos vain suinkin mahdollista.

Blogin Facebook-sivuilta löytyy lisää kuvia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.