sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Natascha Kampusch: 3096 päivää (2011)

Natascha Kampuschin kirja 3096 päivää kertoo siitä, miten tuntematon mies nappasi 10-vuotiaan Nataschan koulumatkalla. Mies (Wolfgang Priklopil) vangitsi Nataschan kellariin rakentamaansa pieneen muutaman neliön kokoiseen "huoneeseen". Aluksi huoneessa oli vain wc ja nukkumapaikka, mutta myöhemmin sieppaaja toi sinne mm. radion, television, kirjoja ja alkeelliset keittiövälineet, jotka antoivat mahdollisuuden valmistaa helppoja säilykeaterioita. Ajan myötä Natascha pääsi myös yläkertaan, mut
ta vapaudeksi sitä ei oikein voi sanoa, koska hän joutui
aina siivoamaan ja auttamaan sieppaajaa talon remontoinnissa. Lopulta Nataschalle tuli mahdollisuus pakoon, hän tarttui siihen ja pelastui. Samana päivänä sieppaaja tappoi itsensä, joten sieppaajan versiota tarinasta ei ole koskaan kuultu. Päästään sekaisinhan mies on ollut eikä sekopäisiä ihmisiä koskaan pysty täysin ymmärtämään. Ei heidän valintojaan eikä sitä, millä he ovat itselleen perustelleen omien tekojensa järjellisyyden. Toisaalta kaikki eivät varmasti edes tarvitse selityksiä vaan riittää, että elämä sujuu ja tuntuu "normaalilta". Vangittuaan Nataschan miehelle iski päälle tietysti myös pelko kiinnijäämisestä, joten senkään takia ei tytön vapauttaminen tullut kuuloonkaan ja elämän oli vain jatkuttava kuten siihenkin asti. Ehkä Wolfgang jossain nörtin mielensä sopukoissa toivoi, että Nataschasta tulisi hänelle vaimo ja he voisivat perustaa perheen.

Muistan kyllä, kun tapauksesta uutisoitiin ja katsoinkin aikoinaan Kampuschin ensimmäistä haastattelua joitakin pätkiä. Kun kirja ilmestyi, mietin pitkään, että haluan lukea sen, mutta aihe tuntui sen verran rankalta, etten pitänyt kiirettä. Nyt lukuhaasteeseen kirjoja etsiessäni kirja oli kirjaston hyllyssä, joten päätin, että on aika tarttua siihen. Luinkin sen sitten muutamassa päivässä.

Karua tekstiä, jota lukiessa moneen kertaan mietti sitä, miten julmia ihmisiä tämän matoisen maan päällä on. No tokihan se on tiedossa ollut jo pitkään, mutta aina näitä tarinoita lukiessaan jollain tapaa havahtuu aina uudelleen ihmismielen julmuuteen ja siihen, ettei se tunne rajoja. Kun sieppaaja pisti Nataschan tekemään sellaisia remonttihommia, jotka olisivat kuuluneet vahvalle aikuiselle eikä teinitytölle, teki ajatus todella pahaa, miten koville nuoren tytön ruumis onkaan joutunut. Puhumattakaan silmittömästä väkivallasta ja henkisestä yliotteesta. Äärimmäisen surullista oli lukea, miten Natascha ei uskaltanut paeta, vaikka pääsi sieppaajan mukana käymään kaupassa. Tai kun pysähtyivät poliisin ratsiaan, mutta tyttö ei peloltaan saanut sanaa suustaan. Siinä on sieppaaja luonut niin suuren henkisen vankilan, ettei tavallinen ihminen sitä mitenkään kykene ymmärtämään. Kirjaa lukiessa tuntee voimakasta vihaa sekä avuttomuutta, että tavallisten talojen ovien ja seinien takana voi periaatteessa olla meneillään mitä tahansa.

Natascha kertoo ja pohtii kokemuksiaan järkevästi ja vaikuttaa, että on jo lapsena pystynyt hämmentävän hyvin tilanteen tasalla. Epävakaisesta perhetaustasta ja elämänkokemuksen puutteesta huolimatta hän on onnistunut luomaan itselleen jonkinlaisen suojakuoren sitä silmitöntä pahuutta vastaan, jota joutui kokemaan. Juuri se kuori on pitänyt hänet hengissä ja järjissään. Surullinen ja vihaa herättävä, mutta samaan aikaan myös toivoa valava selviytymistarina, joka jälleen kerran pistää miettimään, miten pienistä asioista ihmiset toisinaan valittavat ja miten pitäisi olla onnellinen, että elämän perusasiat ovat hyvin. Kaikkea ei voi koskaan saada eikä sellaista tulisi kuvitellakaan. Jokaisen olisi hyvä välillä muistuttaa itseään, että nauttii vapaudestaan, pienistä hetkistä ja siitä, että elämässä saa tehdä valintoja. Joskus vain pieniä valintoja, mutta pienetkin asiat positiivisesti ajateltuina parantavat elämänlaatua ja ennen kaikkea omaa hyvinvointia. Aika paljon samoja fiiliksiä ja ajatuksia tuli tästä kirjasta kuin silloin, kun luin kirjan Pako Pohjois-Koreasta. Rankkaa tekstiä, mutta toisaalta sellaista, joka tuntuu siltä, että on vain "pakko" lukea.

"Kuin transsissa raahauduin liikkeen läpi. Ohi, ohi. Olin menettänyt tilaisuuteni. Ehkä sitä ei koskaan ollutkaan. Tunsin olevani läpinäkyvässä kuplassa. Voisin heiluttaa käsivarsiani ja sääriäni, vaipua hyytömäiseksi massaksi, mutta en pystyisi puhkaisemaan kuplaa. Horjuin käytävien läpi ja näin kaikkialla ihmisiä, mutta minä en kuulunut enää heidän joukkoonsa. Minulla ei enää ollut minkäänlaisia oikeuksia. Olin näkymätön."

 Lukuhaasteen kohta 4: Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.