sunnuntai 22. marraskuuta 2015

J. Karjalainen: Sinulle, Sofia (2015)

J. Karjalaisen Sinulle, Sofia julkaistiin perjantaina 20.11.2015.

Albumi alkaa nimikkobiisillä, jossa pääosassa ovat akustinen kitara, Karjalaisen tarina ja tulkinta. Pelkistetty biisi, jostaa voisi kuvitella, että Jukka on saanut luotua sen yhdellä istumalla. Illanvietossa kavereiden kanssa tai iltanuotion ääressä istuessa. Ja kaikki ympärilläolijat olisivat lumoutuneita, miten hienolta kolme minuuttia voikaan kuulostaa. Korvat höröllä he kuuntelisivat, mikä sointu kitarasta räpsähtää seuraavaksi ja mitä laulajan karismaattinen ääni seuraavaksi runoilee.

Voikukkia-biisissä on menneen muistelemista, kellastuneita valokuvia ja huolettomuutta. On mainittu maailman ongelmista, joihin jonkun mielestä pitäisi kaikki toivomukset ja rukoukset suunnata, jotta maailma olisi parempi paikka. Mutta jos ajatus on vain elää hetkessä, nauttia pienistä hetkistä, miksi turhaan toivoa, kun puhalteleminen on niin paljon kivempaa ja huolettomampaa. "Saa toivoa, toivoa saa, toivoa saa ihan mitä vaan, mut eihän mitään osattu toivoakaan, me haluttiin vaan puhaltaa."

 Kaksi lusikkaa on jollain tapaa hypnoottinen biisi. Se imee syvyyksinsä, tahtien mukana täytyy huojua, kun musiikki vaivuttaa täysin vastaanottavaiseksi ja transsissa ollessaan biisin kertoja kuiskii korvaasi tätä tarinaa. Lumoaa kuulijan kuin käärmeenlumooja.

Hänen vasen kätensä on svengaava biisi. Todella svengaava. Bassokuviot, kitarasoolot, rummun tahdit... Kädet ylös ja kaikki huutaa: "Jee!"

Se mies oli Tommy Ramone jatkaa edellisen biisin tuomaa rytmikästä menoa, jossa on mukana hitunen tanssilatojen vintillä raapaistavien polkkien ja country-baarien yhteistanssien meininkiä. Helposti mieleenjäävä biisi, jota on pakko tanssia hameenhelmat hulmuten, kun pelimanni kiskaisee haitaristaan vielä yhden kierroksen.

Koska taas nähdä sut saan? on ajatuksissaan odottava, toiveikas ja lumoava biisi. On syksy, haistellaan talven tuloa, ihmetellään huomista, odotellaan pihlajanmarjoja syöviä lintuja ja sitä ihanaa ihmistä, joka jo ikuisuus sitten lähti. Biisin luomaan maailmaan voisi upota ikuisuuksiksi, keinua huuliharpun sävelien mukana kuin taivaalla leijailevat pilvet tai syksyinen tuulonen pakastuvassa aamussa. Voi että.

Ainut biisi, jolle en albumilla oikein lämpene on Kitara ja viini. Omaan korvaani se kuulostaa  vanhanaikaiselta, jopa vähän tylsän arvattavalta. Juodaan, matkustellaan, joudutaan poliisiin haaviin ja soitellaan sinitaivaan alla. Vaikka tarina tässäkin on vahvoilla, olisin toivonut tähän jotain yllätystä tai ehkä toisenlaisia sanavalintoja. Välissä kuultava pianosoolo antaa kivaa piristysruisketta, mutta oikein muuta en tästä biisistä sitten irti saakaan.

Levyn päättää Sinulle, Sofia (jälkikirjoitus), joka on täysin instrumentaalinen biisi. Todella pysäyttävän kaunis hetki levyllä ja aivan ehdottomasti paras mahdollinen lopetus tälle musiikilliselle matkalle, jonka parissa tunti vierähti kuin siivillä.

Teki J. Karjalainen ihan mitä tahansa, niin kyllä sen aina Karjalaisen tuotannoksi tunnistaa. Vahvat tekstit kertovat mielenkiintoisia tarinoita, joita säestävät ammatitaitoiset muusikot. J. Karjalaisen tuotannossa on aina se omanlainen fiilis. Se on aitoa intoa tehdä musiikkia, jossa kaivetaan teksteihin tarinat jostain tuolta sfääreistä ja luodaan niistä sellaisia paloja, kokonaisuuksia, joiden kuuntelemisesta ihmiset nauttivat ja jota haluavat lisää. Kokonaisuus on yhteneväinen olematta itseään toistava. Sinulle, Sofia on vahvasti tunteva albumi, jossa välillä nostetaan tempoa, mutta ei silti mennä kovin suuriin lukemiin. Jos pitäisi valita vain yksi sana kuvaamaan tätä levyä, sanoisin, että se on aito. Tulee kuulijan lähelle, ei teeskentele, ei riehu, ei isottele vaan on reilusti sitä, mitä on. On persoonallinen ja päästää lähelleen ne, jotka malttavat istua alas kuuntelemaan, todella kuuntelemaan.

Kuuntele: Hänen vasen kätensä, Sinulle, Sofia, Koska taas nähdä sut saan?
Skippaa: Kitara ja viini


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.