torstai 3. syyskuuta 2015

Elina Tiilikka: Punainen mekko (2010)

Tositapahtumiin perustuva Elina Tiilikan Punainen mekko kertoo nuoresta Noorasta, joka ajautuu prostituoiduksi. Noora ei saa pidettyä työpaikkaa, kaveri- ja ihmissuhteidenkin pysyvyys on vähän niin ja näin. Lisäksi hän riitelee äitinsä kanssa toistuvasti. Raha ei ole riittävästi ja Nooralle selviää, että kroppaansa myymällä saa helppoa
rahaa. Noora kokeilee ensin strippaamista, mutta jättää pian ilmoituksen nettiin, jossa tarjoaa seksipalveluita, ja niinhän puhelin alkaa piristä. Noora kärsii masennuksesta ja kiukuttelee kaikille. Hän saa itkupotkuraivaireita kuin keskenkasvuinen kakara ja purkaa mielipahaansa ostelemalla turhuuksia kuin pilalle hemmoteltu teini. Kirjan juoneksi voisi ehkä sanoa Nooran käymän tien prostituution parissa ja käy hän ihmisenäkin tietynlaisen elämänvaiheen läpi. Pääasiassa liikutaan kuitenkin asiakkaasta toiseen ja masennusvaiheesta toiseen.

Kirja oli nopea lukea ja mielellään sen lukikin muutamalla istumalla. Kirja käsittelee ajankohtaista ja keskustelua herättävää aihetta, mutta mielestäni harmittavan pintapuolisesti. Pettymys oli se, ettei Noora erityisen merkittävästi kehity ihmisenä (tai huorana). Hän on yhtä kylmäkiskoinen ja töykeä ensimmäisille kuin viimeisille asiakkaille. Jokainen asiakastapaaminen tuntuu Noorasta samalta eikä ns. ammattitaidon kehitys oikein tule esille niin, että huomaisi Nooran selkeästi muuttuneen vakuuttavaksi ammattilaiseksi. Lukijalle jää vähän puuduttava fiilis, että sama pyörä pyörii aika paljolti samaa rataa koko kirjan ajan.
Olisin myös toivonut vähän enemmän perusteluita prostitutioon päätymisestä ja syvempää pohdintaa siitä, miltä itsensä myyminen tuntuu ja vaikuttaa ihmiseen. Vähänhän sitä tuossa ohella tuli, mutta pääpaino tuntui olevan aktien kuvaamisessa ja elämään kyllästymisessä. Ei menty ihan niin syvälle päähenkilön mieleen kuin olisi aiheen puitteissa voinut olla mahdollista.

Omaa sietokykyäni koeteltiin erityisesti siinä vaiheessa, kun Noora purki omaa pahaa oloaan viattomaan kissaan. Epätoivoinen ihminen tekee epätoivoisia tekoja, mutta mielestäni oli hyvin hämmentävää, että Nooran hahmo oli sillä tavoin häiriintynyt, että tekee tuollaisia tekoja. Ei mielestäni oikein sopinut kuvioon. Ja toisaalta, jos henkilö todella tekisi toistuvasti sekopäisiä tekoja olisi sitä ajatusta voinut jatkaa pidemmälle, perustella, tuoda taustoja enemmän esille. Tehdä hahmosta uskottavasti täysin ailahtelevainen sekopää eikä valju ja epäselvä.

Puhekielinen kirjoitustyyli sopii kirjan teemaan (vaikka puhekielestä voinkin joissain tapauksissa saada helposti näppylöitä) ja kirjan aihe on mielestäni hyvä( antaisi kyllä aineksia vielä enempäänkin), joten kyllä kirjan lukee ajanvietteenä. Juonen koukuttavuus tai koko kirjan kokonaisuus ei kuitenkaan ole viimeiseen asti kohdallaan. Kirjassa jää se sukellus syvemmän pinnan alle tekemättä ja kirja jää vajaan tuntuiseksi, kun loppuratkaisukaan ei tuota perinteistä hyvän kirjan mielihyvää tai dekkarin "ei voi olla totta" -fiilistä.
Ei tästä suurempia kiksejä saa, joten vaikea sanoa, tuleeko mielihalua tarttua kirjailijan muihin teoksiin.

Lukuhaasteen kohta 28.: kirja, jonka nimessä on väri




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.