tiistai 15. syyskuuta 2015

Eija Jansson: Kielletyt huoneet (2012)

Eija Janssonin Kielletyt huoneet on suomalainen kummitustarina, josta mystiikkaa ja selittämättömiä tilanteita ei puutu. Jenni saa perintöntä tätinsä talon, ja jotta tämä siirtyy suuren rahallisen omaisuuden lisäksi Jennin nimiin, tulee Jennin asua talossa vuoden ajan. Talossa on kaksi ovea, joita Jenni ei ole lapsuudessaan koskaan saanut avata ja nytkin hän saa kirjeen muodossa tädiltä tiukat ohjeet, milloin ovia saa pitää auki. Jenni hyväksyy tämän ja alkaa miettiä, miten saisi talosta omannäköisensänsä ja mihin voisi laittaa maalausvehkeensä. Muutaman päivän päästä Jennin kaverit tulevat yllätysvierailulle ja nämä kaverit eivät tiedä kielletyistä huoneista mitään, joten illan mittaan avaavat nekin ovet. Soppa on valmis. Kummitukset pääsevät valloilleen, kauhu valtaa talon ja ulospääsystä on turha edes haaveilla.

Jansson osaa kuvailla etenkin maisemaa ja huoneiden sistusta erinomaisesti. Kieli on persoonallisen värikästä. Alkupuolella oli kyllä hieman uuvuttavaa, että kuvailtiin niin monta huonetta niin yksityiskohtaisesti. Väliin olisi voinut lisätä muuta kerrotaa, jottei kaikki info olisi tullut kerralla. Minulle tuli sellainen olo, että koska kirjailija kuvailee ympäristöä niin lahjakkaasti, verotti se osansa hahmojen persoonien syvyydestä. Tuntuu, että tapahtumat ja tapahtumapaikat ovat pääosassa eivätkä kirjan henkilöt. Päähenkilönä Jenni jäi etäiseksi, kun tuntui, ettei hänesta kerrottu riittävästi asioita, jotka olisivat auttaneet muodostamaan selkeän kuvan siitä, millainen henkilö on kyseessä.

Kummitustarinoissa ei logiikkaa tarvitse olla eikä itseäni haittaa, vaikka mentäisiin miten hurjilla kierroksilla. Kun kummitukset ottavat talon valtaansa, se kuvataan uskottavasti ja ilman viilenemisen ja merkillisten olentojen läsnäolon voi melkein tuntea. Silti olisin vielä kaivannut monipuolisempaa pelon kuvailua kuin toistuvasti käytettyä ilmaisua siitä kuinka peloissaan kukin milloinkin oli. Toki paikoitellen kerrottiin vähän enemmänkin pelon aiheuttamia tuntemuksia, mutta kokonaisuudessaan hahmojen tunnetilojen kuvauksiin olisi voinut käyttää samaa luovuutta kuin ympäristön kuvailuun. Lähemmäs loppua päästäessä alkoi jokseenkin ärsyttää, miten toistuvasti muistutettiin, että kyllä kaikki hahmot ovat edelleen niin kovin peloissaan.

Hahmojen puheesta olisi mielestäni voinut jättää sattumanvaraiset ja yksittäiset murresanat pois, koska kukaan hahmo ei puhunut läpi kirjan selkeää ja erottuvaa murretta. Pelkkä esim. mie-sanan lisääminen yhteen tai kahteen väliin ei luo riittävää säväystä, että ollaan murteen äärellä. Itse olen sitä mieltä, että joko kirjotetaan reilusti hahmon X kaikki puheet murteella (paitsi jos henkilö on sellainen, että esim. virallisessa tilanteessa puhuu yleiskieltä) tai sitten kirjoitetaan pelkkää yleiskieltä. Tuollaisesti satunnaisesta murresanojen viljelystä jää vähän sellainen fiilis, että kirjailija ei ole osannut päättää, miten hahmo puhuu. Varsinkin, kun kyseessä oli sen tyyppiset henkilöt, että olisivat varmasti puhuneet vahvaa murretta eikä sellaisia, että muualla asumisen takia olisi murre hiljalleen hävinnyt ja vain osa sanoista jäänyt puheeseen.

Elokuvissa ja kirjoissa karmivuus lisääntyy moninkertaiseksi, kun mukana on lapsia. Yleensä "lapselliset" kauhuleffat ovat kaikkein pahimpia, jotka tuntuvat riivaavan enemmän kuin muut. Vaikkei Kielletyt huoneet ollut erityisen hiuksia nostattava, plussaa tuli kuitenkin siitä, että mukana oli lapsi ja erityisen merkittävässä roolissa. Kirjan idea on kiinnostava ja paljon oli hyviä ajatuksia, mutta lopullinen kokonaisuus jäi laimeahkoksi ja etenemisestä oli vähän töksähtelevää eikä mukavasti eteenpäin soljuvaa.

Tiedän, että tämä on ihan todella pieni asia eikä varmaan edes pitäisi kiinnittää huomiota (varmaan turhaa nilittämistä), mutta pakko myöntää, että ikävästi jäi mieleen, miten kirjassa GPS-laite kirjoitettiin GBS.

Vähän ristiriitaiset fiilikset jäi tästä kirjasta. Tykkään kummitusjutuista (ja haluan aina antaa kotimaiselle kirjallisuudelle mahdollisuuden) ja tässä oli paljon hyviä yksityiskohtia. Harmittavaa kyllä, silti oli monta asiaa (aiemmin mainittujen lisäksi myös kirjan loppuratkaisussa oli muutama kohta, joihin olisi toivonut toisenlaista vaihtoehtoa), jotka itseäni lukijana ärsyttivät, joten lopullinen fiilis taitaa painua pakkasen puolelle. Ehkä pitäisi lukea jokin toinen kirjailjan kirja, niin saisi paremman kuvan, millainen kirjoittaja on kyseessä. Näin yhden kirjan perusteella en kuitenkaan vielä huuda hurraa-huutoja.


Lukuhaasteen kohta 29.: kirja, jossa on taikuutta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.