sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Dingon biisit uudessa valossa

Nykyisin tehdään vanhoista klassikoista ja vähemmän vanhoista vähemmän klassikoista covereita aika tiuhaan tahtiin, varsinkin tuttuja joululauluja lauletaan uudestaan ja uudestaan eri artistien toimesta. Enimmäkseen olen sitä mieltä, että cover on cover eikä koskaan voita alkuperäistä. Omien suosikkiartistien biisien covereita kohtaan olen erityisen ennakkoluuloinen. Mutta joskus sitä kuulee siedettäviä covereita ja joskus jopa alkuperäistä parempia.

Yleisesti ottaen en pidä Dingon biiseistä enkä varsinkaan Neumannin äänestä, joka on mielestäni bliisu ja välillä laulaminen kuulostaa todella vaivalloiselta, joten Dingon kohdalla biisit pääsevät paremmin edukseen, jos ne laulaakin joku toinen. En ollut edes kuullut Dingon biisiä Jokainen Aamu ennen kuin Spotifyssä etsin Jenni Vartiaisen biisejä. Kertakuulemalta tuo biisi kolahti (nimenomaan Jennin takia). Sanoissa kyllä on sitä jotain ja Jennin käheä tulkinta antaa niille enemmän oikeutta, syvyyttä ja sielukuutta kuin mitä Neumannin. Jenni tulkitsee biisin uskottavasti ja biisistä jää hieman salaperäinen olo, että kaikkea ei olekaan kerrottu.
  

Nahkatakkinen tyttö on ollut sellainen kipale, jonka on jaksanut radiosta kuunnella, mutta Marco Hietala vie biisin ihan uusiin ulottuvuuksiin. Ei tietenkään sellaista, mitä Marco suomeksi laulaisi, jos oma esityskielensä olisi suomi. Onhan tässä sellaista kieli poskessa -meininkiä ja toisaalta itse koen hauskaksi jutuksi sen, että Marco on lähtenyt tällaiseen mukaan. Onpahan tässä vedossa sata kertaa enemmän asennetta ja lauluäänen voimakkuutta kuin mitä alkuperäisessä. Marcokin kyllä on aika lailla siinä osastossa, että voisi laulaa vaikka veroilmoitusta, niin olisin varmasti täysin fiiliksissä.



Nimeni on Dingo on puolestaan sellainen biisi, jota en ole aiemmin juuri rekisteröinyt, vaikka olenkin joskous kuullut. Mutta mutta. :) Eihän sille mitään mahda, että Jonna Geagealla on yksi vahvimmista naisäänistä popmusiikissa (harmi vain, ettei Jonna tällä hetkellä ole aktiivisena musiikkipuolella). Jonnan suuhun myös sopii tällainen teksti:  "joku huutaa: dingo, painu helvettiin!" Ja sitten kun revitellään äänellä niin, että tuntuu. Nyt kun tarkemmin jaksaa sanoihinkin jaksaa paneutua, on niissä ajatusta. Lempikohtani ehdottomasti on: "On yksi ruoskanjälki kasvoissani, toista kuka vain voi yrittää." (Tästä ei valitettavasti ole kuuntelunäytettä linkattavaksi.)

Muita onnistuneita vetoja on myös Lordin coverointi Autiotalosta englanniksi. Paljon parempi kuin se loppuunajettu suomenkielinen, jota soitetaan ihan liikaa radioissa. Tässä versiossa on sopivasti hirviömäistä asennetta ja hevimpää piristysruisketta.



Diggailen Hanna Pakarisen ääntä, mutta musiikki, jota hän pääsääntöisesti laulaa ei ihan ole sellaista, jonka pariin pitäisi palata uudestaan ja uudestaan. Myös Hanna laulaa Dingon Kirjoitan-biisin (Tell me now) kuin omansa, alkuperäinen esittäjä unohtuu biisiä kuunnellessa. Vaikka biisiä mielummin Hannan laulaman kuunteleekin, ei tämä silti niin loistavaksi nouse, että tarvitsisi biisiä kummemmin korvamerkitä.



Dingo-fanit eivät todennäköisesti innostu näistä covereista juurikaan, mutta itselleni tosiaan toimivat alkuperäisiä paremmin, koska monien laulajien ääni ja tulkinta on voimakkaampaa ja lauluäänet jaksavat biisin alusta loppuun väsymättä, vuotamatta. Rokimmissa vedoissa rouhea meno, varpaista hiuslatvoihin asti tuntuva meininki ja tulkinnasta paistava asenne nostavat biisit aivan uudelle tasolle. Tuntuu, että nämä artistit todella ovat ottaneet biisit omakseen ja saanet sanoihin uutta eloa, joka alkuperäisistä puuttuu.

(Levyltä Melkein Vieraissa: Nimemme on Dingo)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.