keskiviikko 26. elokuuta 2015

Muistoja 90-luvulta: Spice Girls

Muistan kiinnittäneeni ensimmäisen kerran huomiota Spice Girlsiin silloin, kun Wannabe soi radiossa vuonna 1996. Ensiksi siksi, että biisi soi joka kanavalla useamman kerran päivässä eikä sen kuulemiselta voinut välttyä. Toiseksi siksi, että siinä oli tarttuvuutta ja hyvää meininkiä. Kun biisin oli kerran kuullut, niin kertosäkeestä ei ollut kovin helppo päästä eroon (sama pätee edelleen).

Fanilehti englanniksi vuodelta 1998

Seuraava biisi, jonka muistan, oli Say you'll be there ja aloin sen jälkeen seurata lehtikirjoituksia bändistä. Aluksi en mitenkään erottanut Geriä Melanie B:stä tai Victoriaa Melanie C:stä. Etenkin eräs Suosikin artikkelin kuvat olivat sellaisia, että niistä moneen kertaan kertailin, että kuka oli kuka. Emma oli alusta asti suosikkini äänensä ja tyylinsä perusteella, joten hänen nimi jäi ensimmäisenä mieleen.

Tämä on se The Lehtijuttu. :)
Lopullinen innostus taisi tapahtua siinä vaiheessa, kun bongasin 2 become 1-videon MTV:llä. Silloin, kun MTV vielä oli musiikkikanava ja muita kanavia musiikkivideoiden katseluun ei ollut. (Ai, että oli makeaa, kun oli teemapäiviä. Michael Jackson, Backstreet boys, Bon Jovi,... Ja koko päivä piti istua kaukosäädin valmiina nauhoittamaan, jos tulisi jokin sellainen video, jota ei vielä omilta VHS:iltä löytynyt.) 2 become 1 -biisin jälkeen halusin yhtyeen levyn. Suurin syy, miksi kyseinen biisi iski lujaa, oli se, että Emmalla oli siinä enemmän lauluosuuksia kuin muilla. Ja hillittömän ihana liila takki videossa ja suloinen nenännyrpistys (esim. kohdassa 1:43). (Tietenkään biisin sisällöstä ei ollut mitään käsitystä, ja vasta hieman myöhemmin englannin kielitaidon kehityttyä selvisi, että mistäs tässä oikein lauletaan.)



Spice-levyn sain hyllyyni ja sitä tuli kuunneltua nonstoppina useita päiviä. Naapurissa asuvan kaverini kanssa fiilistilimme biisejä ja ostimme viikkorahoillamme Spice Girls-tikkareita ja tarroja. Tikkarit olivat mielestäni hyvän makuisia ja joka kerta sai jännätä millaisen tarran sieltä sai. Melkein kaikki taisin kerätäkin, muutama vain jäi uupumaan. Niin ja sittenhän oli tietenkin ne valokuvat, joita myös myytiin R-kioskeissa. Aijai, sitä juhlaa, kun sai sen verran viikkorahaa, että sai pari pakettia ostettua ja kädet täristen avasi sen paketin ja taas piti jännätä, että tuliko uusia kuvia. Ostin albuminkin (sen sinisen, joka on nyt mökillä, niin en saanut kuviin mukaan) ja valokuvistakin vain vajaa kymmenen jäi uupumaan. Minkään toisen bändin kohdalla en ole ostanut tuollaista määrää oheistuotteita kuin Spice Girlsien. Muistan olleeni superkateellinen, kun ystäväni sai tuolloin R-kioskilta tyhjäksi jääneen tikkaripurkin. Melkein menetin yöuneni sen tähden, koska silloin ei oikeasti ollut MITÄÄN siistinpää tai coolimpaa. Heh.


Enpä uskonut, että olisin tosiaan säästänyt nämä! Nyt tuntuu ihan mahtavalta, ettei ole tällaista palaa historiaa heittänyt roskiin, vaikka paljon sinne roskiin on ajan myötä mennytkin.


Niin tosiaan, tämän samaisen kaverin kanssa olimme sitten joskus talvella ulkoiluttamassa hoitokoiraa ja samana päivänä tuli Spice Girlsin Istanbulin livekonsertti telkkarista. Konsertti alkoi muistaakseni joskus 15.45 tai joskus neljän kieppeillä. Huomasimme hieman liian myöhään, että konsertti on alkamassa aivan kohta ja matkaa kotiin oli n. 20 minuuttia. Palautimme koiran ja lähdimme JUOKSEMAAN tuon matkan, jotta ehtisimme ajallamme katsomaan konserttia. Bussillakin olisi päässyt, mutta ei ollut aikaa jäädä odottamaan! Juoksimme pakkasessa toppavaatteissa hikoillen ja lumisia teitä pitkin kuin kaistapäiset ja myöhästyimme lopulta noin kymmenisen minuuttia konsertin alusta. Kun pääsin kotiin, oli henki melkein pois, mutta juostessamme kaverini kanssa vain hoimme: "Mitä emme Spice Girlsin eteen tekisi". Aikaa ennen Youtubea ja kun ei tiennyt, mitä kaikkea jälkeen päin tulee VHS:nä.

Kakkosalbumi ei mielestäni ollut ihan ensimmäisen veroinen, mutta hyvä silti. Kun näin Spice up your life -videon ensimmäistä kertaan, olin ihan hurmiossa, sillä tyttöjen meikit ja vaatteet olivat niin hillittömän hienot, ettei teinityttö paremmasta osannut haaveillakaan, biisistä puhumattakaan. Spaissarit esittivät MTV Music Awardseissa ko. biisin ja tuo esiintyminen on jäänyt parhaiten mieleen kaikista esiintymisistä. Katsoin sitä videolta uudestaan ja uudestaan ja kopioin Emman joka ikisen liikahduksen. Ja vähänkö harmitti, ettei mulla ollut samanlaisia vaatteita kuin Emmalla. Tuossa esiintymisessä oli taikaa!


Spice World tosiaan oli mielestäni kokonaisuutena heikompi kuin Spice-albumi, mutta yksittäin biisit toimivat paremmin. Molemmilla levyillä oli muutama biisi, joista en heti pitänyt, mutta kun sain selville, että Emmalla oli niissä jotain "spesiaali"lauluosuuksia, niin sitten tykkäsinkin. Esimerkiksi Something kinda funny ja Saturday night divas olivat tällaisia biisejä.

Kun Geri ilmoitti eroavansa bändistä, otin uutisen yllättävän rauhallisesti suhteessa siihen, miten täysillä olin bändiä fanittanut. En reagoinut siihen sen kummemmin, vaikka toki harmitti kovasti. Goodbye-sinkku oli yksi parhaista SG:n biiseistä, mutta sen jälkeen mielestäni lähdettiin alamäkeen. Kolmatta levyä en enää ostanut, lainasin vain kirjastosta. Suurin osa kyseisen levyn biiseistä oli täytemusiikin kuuloista ja monet biisit toistivat toisiaan. Enkä varsinkaan pitänyt siitä, että Victoria oli saanut enemmän lauluosuuksia. Jotkut biisit aiheuttivat melkein itkureaktion, mm. Oxygen. Arvostelin levyn ihan ensimmäisillä kotisivuillani (öö- kymmenen vuotta sitten?) ja muistan hyvin, miten mieleni teki repiä hiuksia joidenkin biisien kohdalla. Suosikkini tuolta albumilta olivat Goodbye, Let love lead the way, If you want to have some fun ja Weekend love.


Olin yllättynyt, kun jokunen vuosi sitten Spice Girls ilmoitti tekevänsä paluun kiertueen muodossa. Olin ihan varma, ettei bändistä enää kuultaisi kolmannen levyn jälkeen. Seurasin jonkin verran paluuseen liittyviä uutisia ja katselin mielenkiinnosta pätkiä Youtubesta. Tykkäsin kovasta Voodoo-biisistä, mutta Headlines (friendship never ends) ei oikein iskenyt, sillä se oli mielestäni hieman liian pliisu ja hidastempoinen paluusingleksi. Kuitenkin se vanha fanius heräsi taustalta ja tuli katseltua sitten dokumenttia ja ties mitä ja palattua ajassa vuosia taaksepäin 90-luvulle asti.

Ehkä kuulemme vielä tästä bändistä, kuka tietää.

CD-hyllystä löytyvät Spice, Spice world ja Greatest hits.
Sinkuista löytyy Goodbyesta kaksi versiota, Step to me, Pepsin live promo, Wannabe ja Holler. Vielä on päättämättä pitäisikö alkaa kerätä sinkkuja ihan tosissaan.

p.s. Tässä vielä linkki Buzzfeedin sivuille, jossa vähän otantaa SG-fanikrääsästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.