keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Päivä 20 – Tässä kuussa

Olen yrittäjä. Perustin oman kahvilan, jonka ilmapiiri houkuttelee istumaan pidemmäksikin hetkeksi. Keräsin ideoita maailmalta ja yhdistin jokaisen makuun sopivaan kokonaisuuteen Brasilian auringossa paahtunutta kahvia, Intian mausteilla maustettua teetä ja ranskalaisia hienostuneita leivoksia. Sisustuksessa käytin afrikkalaisia vaikutteita ja taustalla soi vienot luonnon äänet: sirkkojen siritys, lintujen lirkutus ja koskien kuohu. Huonekalut olivat mukavia ja käytännöllisiä ja yhteneväistä värimaailmaa. Hinnat tietysti pakostakin nousivat hieman korkeiksi, mutta perustelin sitä tuotteiden ainutlaatuisuudella ja palvelulla. Haastattelin itse jokaisen työntekijän ja pistin vielä tekemään ennen haastatteluun tuloa monivalintatehtävän. Jo tuo tehtävä karsi monet hakijoita. Olivat sitä mieltä, ettei minulla olisi ollut muka oikeutta tehdä etukäteistehtäviä, että työhaastattelun pitäisi riittää.

No, niin tai näin. Kaikki meni hyvin, avasin kahvilan ja ensimmäisellä viikolla asiakkaita tulikin avajaistarjousten perässä. Seurasin vain tyytyväisenä, miten rahaa kilahteli kassaan. Tuotteet häivisivät hyllystä ja ihmiset nyökkäilivät hyväksyvästi. Viikko, ja sitten kaikki kuihtui. en ymmärrä. Ja se jatkui -pitkään. Mainostin kaveritarjouksia, leivoksen ostajalle suklaakonvehti (itse tehty!) kaupan päälle, santsikuppi 1.50e... En ymmärrä. Vaikka pöydistä joskus kerättiinkin leivosten jäämiä ja ihmiset kääntyivät hintojen vilkuilun jälkeen takaisin, en ymmärtänyt.

Näytti huonolta. Netistä luin, vaikkei ehkä olisi pitänyt, arvosteluja. Eivät olleet kovin mairittelevia. Ihmiset eivät ymmärrä oikeiden käsityönä tehtyjen herkkujen päälle. Tai pitkään haudutetun kahvin tai teen päälle. Miten niin kahvi maistuu seisoneelta? Ei ole mahdollist, mietin ja samalla otin kulauksen mainittua kahvia. Ihan hyvää. Tee on kitkerää? Ei tosiaankaan. Vähän nyt kielen päälle jää väkevä maku, mutta niinhän ne juovat maailmallakin. Venäjällä muistaakseni. Mutta onhan pakko jostain säästää. Vaikka kahvi nyt seisoi vähän pidempään pannussa, niin paljoakos tuo nyt. Juovathan ihmiset kotonakin vähän seisonutta kahvia. Ja avajaisviikolla ehdimme hädin tuskin keittää uutta, kun edellinen oli jo juotu. Joten, kun asiakkaat vähenevät, niin toki täytyy tuotteidenkin elää sen mukaan. Mielestäni on myös aika sama, että teen osan leivoksista itse, sillä onhan minulla kondiittorin koulutus. Jos nyt maut eivät aina ole trendikkäimmästä päästä, niin välikö tuolla. Ihan hyvin sitruuna, kinuski ja puolukat sopivat samaan kakkuun. Minä luon uutta.

Kolme viikkoa rämmin suossa, josta en tiennyt, kuinka selvitä. Asiakkaita oli jonkin verran, joista toistuvasti tulivat vain kaksi afrikkalaista, jotka pitivät sisustuksesta. Sitten siskoni kaveri tuli käymään. Käynyt ravintolakoulun ja kondiittoripuolen ja ties mitä. Katseli kahvilaani ja halusi olla avuksi. Normaalisti olisin käskenyt häntä painumaan todistuksineen sellaiseen paikkaan, jossa niitä arvostetaan. Mutta olin epätoivoinen, joten annoin ylpeyteni siirtyä taka-alalle. Kolme päivää tuo nainen tutki papereitani ja kutsui apuun vielä jonkun tuttunsa. Silläkin oli jokin nomi-päätteinen tutkinto.
Viikon päästä kaksikko antoi minulle paperilla uuden suunnitelman. Muutoksia, joita piti tehdä. Kuulemma koko konseptini oli liian sekava, ihmiset haluavat selkeyttä. Tilini oli miinuksella, joten suostuin. Kokeillaan nyt sitten.

Tässä kuussa allekirjoitimme paperit, joissa luki sellaisia sanoja, jotka vahvistivat, että olen nyt myynyt kahvilani. Niille kahdelle nomille, jotka pistivät melkein kaiken, mitä olin luonut, uusiksi. Olkoon, minä aloitan alusta. Muutan vaikka Ruotsiin, jossa visiotani arvostetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.