tiistai 16. kesäkuuta 2015

TOP 20 PMMP:n parasta biisiä, #12: Joutsenet

Kuulkaas enot! -albumilta (2003) julkaistiin kolmantena sinkkuna Joutsenet (san. Paula ja Mira).
Kuten moniin muihinkin PMMP:n alkupään biiseihin, oli alkutaival Joutsenien kanssa jokseenkin mutkikas. Kun kuulin tämän ensi kertaa radiosta, tykkäsin siitä, sillä biisissä oli kaunis melodia ja haikea yleistunnelma. Kun sain tietää, että biisi oli PMMP:n, en enää voinutkaan tykätä siitä. Koska olihan PMMP nyt niin kamalaa kuraa, ettei sitä kukaan järkevä ihminen kuuntele. Olin siis biisin kaappifani, vaikken kyllä oikein kehdannut kotonakaan kuunnella, sillä siinähän voisi vielä käydä niin, että oppisin tyykkäämään muistakin biiseistä.

Kaappifaneiluni seuraava vaihe oli se, kun Anttilassa sai kaksi levyä 15 euron yhteishintaan. Silloin ostin debyyttialbumin ja Kovemmat kädet. Piti kuitenkin vähän varovaisesti olla niiden kanssa, ettei kukaan huomaa, mitä musiikkia on tullut ostettua. Näin jälkikäteen huvittaa lähinnä, että miten sitä onkin ollut noin huolissaan muiden mielipiteistä ja halunnut taistella tietyn artistin musiikkia vastaan.
Kotona kuuntelin noita levyjä ja samaan aikaan luin sanoja kansivihkosesta, kuten asiaan kuuluu, ja silloin Joutsenet ei enää antanut vaihtoehtoja vaan antauduttava oli. Muistelen, että Leskiäidin tyttäret -albumin julkaisuun asti annoin PMMP:lle myönnytystä vain tämän biisin verran. Tiedättehän: "No artistilla X on tasan yksi hyvä/kuunneltava biisi."

Lohduton biisi, eroa, kylmyyttä, masennusta, turtuneita tunteita. Siitä vaan, ala mennä ja haista paska. Monimuotoinen biisi, jossa kerrotun tarinan taustalla on lukuisia tapahtumia, historiaa ja pettymyksiä, vastoinkäymisiä ja ehkä jossain kaukana muistissa onnen hetkiäkin, joita ei kuitenkaan tämän laulun kertomishetkellä muistella. Tivolit ja hattarat eivät tuo iloa synkkyyteen, lumi ja routa pilaavat orastavan toivon, joutsenet kärsivät tässä kurjassa maassa, unelmat ovat olleet korkealla, mutta muuttuneet realistisemmiksi, koska eipä niitä vanhoja nyt olisi voinutkaan saavuttaa. Selkeänä pidetty toteutus, joka ei toimiakseen kaipaa tämän enempää soittimia tai kikkailuja.Tämä vangitsee kuulijan ja vie mukaansa lupaa kysymättä.

"Aina kovaa, ei ikinä pehmeää
Enkeleitä ei meille riitäkään
Mene vaan
Mä voin kääntää pään
Vaikeaa selittää ja ymmärtää, miten toisesta aina jälki jää
Mene vaan
Sitä, mitä koitin sussa koskettaa, tajusin: ei oo olemassakaan
Aika kuole ei tappamallakaan
Mene vaan"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.