keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen (2001)

Heikosti positiivinen on Anna-Leena Härkösen viides romaani, jossa hän käsittelee äitiyttä, masennusta ja kaikkia niitä tunteita, joita yhteiskunnan vaatimuksista äidin tulisi tuntea. Aluksi lähdetään siitä, että tarkoituksena on kertoa tarina kuvitelluista pariskunnista, jotka suunnittelevat lapsen hankkimista. Vaikka tuo tarina elää koko kirjan ajan, siirtyy se taka-alalle, kun kirja Hän tapaa lapsettomia, tekee taustatyötä kirjaansa varten ja tekee muitakin töitä samalla. Hän kertoo asiat koreilematta, kiroilee, ärsyyntyy, masentuu, suuttuu. Hän on välistä epätoivoinen, usko parempaan huomiseen katoaa.

Olin alunperin menossa kirjastoon katsomaan, josko Härkösen Kaikki oikein olisi ollut hyllyssä, mutta kun ei ollut, tarttui tämä kirja käteeni. Ajattelin, että katsotaan, jos tämän saisi sopimaan johonkin lukuhaasteen kohtaan. Toisaalta kirja oli myös niin lyhyt, että vaikkei se sopisikaan, niin ei haittaisi. Yllättäen tarina tempaisi alusta asti mukaansa. Samalla, kun painitaan lapsettomuusasiaa koskevien kysymyksien kanssa, pohtii kirjailija myös omaa luovuuttaan ja luomisprosessiaan.

Kirjan lukee nopeasti, koska Härkönen kirjoittaa sujuvaa kieltä ja mielenkiintoisella tavalla. Luin joskus koulussa pakollisena Häräntappoaseen, mutta se silloin ei oikein napannut. Ehkä olin liian nuori tai lukuaikaa oli liian vähän, kuten kovin usein koulun pakollisten kirjojen kanssa. Heikosti positiivinen palauttikin uskoni ja myös mielenkiintoni Härkösen teoksiin ja aionkin jatkossa lukea näitä enemmän ja ehkä ottaa uusintakäsittelyyn Häräntappoaseenkin. En sanoisi, että tässä on Härkösen paras teos, mutta kyllä helposti voisin kirjaa suositella. Tekstissä on omaperäisyyttä ja vahvaa inhimillisyyttä, joka on kerrottu mielenkiintoisesti. Vaikka kirja on kirjailijan omiin kokemuksiin pohjautuva, on se samaan aikaan kuin läheisen ulkopuolisen tekemiä havaintoja. Ja vaikka aihe (lapset/raskaus) ei kiinnostaisikaan, on tässä mielestäni pääosassa pikemminkin ihmisen pääkoppa ja siellä alati vellovat ajatukset kuin pelkkä lapsista lässyttäminen tai lapsettomuudessa märehtiminen.

"Vaaleanpunaiset pehmopotkuhousut eivät edelleenkään herätä minussa mitään erityisiä tunteita. Korkeintaan haluaisin vetää ne itse päälleni ja olla vauva. Ja hinnat herättävät minussa raivoa. Jostain päästäiselle tehdystä kangaspalasta kiskotaan kolmesataa markkaa. "

Lukuhaasteen kohta 14: tositapahtumiin pohjautuva kirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.