keskiviikko 6. toukokuuta 2015

TOP 20 PMMP:n parasta biisiä, #18: Korkeasaari

Korkeasaari löytyy PMMP:n vuonna 2012 julkaistulta Rakkaudesta-albumilta. Sanat biisiin on tehnyt Paula, ja kuten hän kertoi, on biisin sanojen taustalla oikea ihminen ja tämän kokemukset -toki lauluun sopivasti värikyniä käyttäen.

Korkeasaari on albumin parhaimmistoa, vahvaa ja omaleimaista PMMP:tä. Biisi on herkkä, kaunis ja onnellinen, mutta jälleen taustalla on ripaus synkkyyttä, elämän varjopuolia. Sanoja kuuntelematta tätä voisi pitää iloisena kappaleena. Selkeä, puhdas ja soljuva melodia, ja ajan kanssa kerrotaan tarinaa eteenpäin.

Paljosta voi ilahtua, ihan pienistä asioistakin. Tietokonepeleistä, sarjakuva-albumeista, mahdollisesti taloyhtiön tarjoamasta ilmaisesta punttisalista tai siitä, että saa Kelalta rahaa ja voi taas ostaa ruokaa. Vaikka ei sillä Kelan tuella koko kuukautta elä, koska ehtii aina laskea päiviä seuraavaan tukipäivään.

Laulun kertoja elää vaatimattomasti omissa ympyröissään, jotka ovat aika suppeita. Sosiaalisia kontakteja ei juurikaan tunnu olevan, jos ilahdutaan edes siitä, jos kadulla tuntematon kysyy sytkäriä. Edes joku ihminen maailmassa huomaa, että kertoja on elävä ihminen, olemassa omana persoonanaan ja haluaisi olla muutakin kuin oman elämänsä vanki. Erokin on tullut ja ex-puoliso kyselee varmaankin aika kyllästyneeseen sävyyn, että onko miehellä nyt mitään, mistä tämä ilahtuisi elämässä. Yhteiset kohtaamiset ovat todennäköisesti jo pitkään olleet sellaisia, että mies on aloittanut valittamalla ja lopettanut valittamiseen, koska elämä on niin kurjaa. Pariskunnan yhteinen lapsi asuu naisen kanssa, mutta välillä käyvät koko perhe Korkeasaaressa, että jää kuva siitä, että vanhemmat tulevat toimeen. Keväisin, kun luonto uudistuu, karhut heräävät ja ihmiset löytävät uutta tarmoa. Ainakin jotkut.

Korkesaaressa voi ihminen olla onnellinen, kun näkee upeita eläimiä, mutta samaan aikaan ne eläimet ovat tietyllä tapaa elämän vankeja -kuten laulun kertojakin pyörii oman asuntonsa seinien sisäpuolella.

Toisen kertosäkeen jälkeen tulee muutos, kun sävellyksessäkin kuullaan jännityksen tiivistymishetken musiikkia noin muutaman sekunnin ajan ja siitä siirrytään tummemmin sävelin c-osaan ja biisin loppuun.

Laulun loppuratkaisu jää avoimeksi. Selkeästi siinä viitataan halukkuuteen päättää tämä kurja elämä oman käden kautta. Koska ei uskalla suoraan pyytää apua, on laulun kertoja puhunut ex-vaimolleen hankkeestaan etukäteen ja vielä kuin viimeisenä toivona herättää kuulija huomaamaan, miten syvällä ollaan, laulun kertoja sanoo, että sinä et tästä tiennyt mitään, jos sukulaiset kysyy. Ei "kun" vaan "jos". Sanavalinta osaltaan osoittaa, että usko oman itsensä tärkeyteen ei ole kovin korkealla. Hyvin epätoivoinen ja tuskallinen keino pyytää epäsuorasti, että joku huomaisi ja auttaisi, sillä onhan elämässä kuitenkin jäjellä asioita, joista ilahtua.

Aivan sattumalta oli tämän biisin vuoro pyöriä levysoittimessa ja tuoda mieleen mielikuvia samaan aikaan, kun luin juuri Sofi Oksasen Baby Janen. Samanlaisia ihmiskohtaloita, masennusta ja epätoivoa. Molemmat antavat ehdottomasti ajattelemisen aihetta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.