tiistai 26. toukokuuta 2015

Spider-Man - hämähäkkimies (2002)

Käsikirjoitus: David Koepp
*Perustuu Marvel Comicsin sarjakuviin
Ohjaus: Sam Raimi
Pääosissa: Tobey Maguire, Kirsten Dunst, Willem Dafoe, James Franco, Rosemary Harris, Cliff Robertson
Sävellys: Danny Elfman
Ensi-ilta Suomessa: kesäkuussa 2002
Jatko-osat: Spider-Man 2 (2004), Spider-Man 3 (2007)


Spider-Man - hämähäkkimies kertoo Peter Parkerista, jota puree geenimanipuloitu hämähäkki ja sen seurauksena kömpelöstä, huononäköisestä nörttipojasta kuoriutuu notkea hämähäkkimies. Supersankari, jonka sankaruudesta ja tarpeellisuudesta ihmiset ovat montaa mieltä. Peter Parker kamppailee pitääkseen oman siviilielämänsä kasassa eikä hämiksenä oleminen suinkaan helpota Peterin arkea. Hän on korviaan myöten ihastunut Mary Janeen, muttei uskalla sitä paljastaa ennen hämikseksi muutumista eikä sen jälkeenkään. Ystävyys Harry Osbornin kanssa ei sekään täysin valheetonta ole, sillä parhaimmalle ystävällekään ei kaikkea voi kertoa.

Katsoin elokuvan ensimmäistä kertaa DVD:ltä, eli varmaankin vuoden 2003 puolella. Silloin diggasin leffasta erittäin paljon, kaikki palat tuntuivat olevan kohdillaan. Supersankareita, yliluonnollisuutta ja visuaalinen ilme miellyttävä. Monen vuoden tauon jälkeen tuli mieleeni, että katson leffan uudestaan.


Leffa on edelleen kiva, juoni toimii hyvin ja loppuratkaisu on mielestäni tarinaan sopiva ja jättää, totta kai, odotuksia jatko-osalle. Vaikka tykkään edelleen kovasti supersankarileffoista ja painovoimia uhmaavista erikoistehosteista, on Spider-manin kirkkain hohde himmennyt. Huomasin kyllästyväni Toby Maguiren tapaan seistä ja toljottaa paikallaan tyhjä katse silmissään kuin ei ymmärtäisi mitään, mistä vastapuoli puhuu. Ehkä tämä on tarkoituksella tehty, että hänestä jää mielikuva, että ei ole sosiaalisesti lahjakas, kun joutuu olemaan ihmisten edessä Peter Parkerina. Mielestäni hän ei kuitenkaan osoita erityisen vahvaa eroa muuttuessaan nörttipojasta hämikseksi tai edes loppukohtauksessa ei näy kovinkaan selkeää muutosta/kasvua henkilönä verrattuna elokuvan alkupuoleen. Ei sinänsä huono valinta Peter Parkerin rooliin, sillä enimmäkseen hoitaa homman kotiin, mutta ei kuitenkaan tule mitään wau-fiiliksiä, että kylläpä tekikin sen ja sen todella hienosti.

MJ on Peterin naapuri ja ihastus, herkkä koulutyttö, joka haaveilee näyttelemisestä, mutta joutuukin pikaruokalan tarjoilijaksi. (Samassa Moondance-lafkassa myös Frendien Monica oli töissä. Bloggarin huom. Kirsten Dunst on mielestäni ihan hyvä näyttelijä ja voin katsoa hänen elokuviaan, mutta jostain syystä hänen versionsa MJ:n hahmosta kiinnitti huomiotani tässä leffassa, ehkä persoonallisuuden yksiulotteisuuden vuoksi. Mary Jane on kantava hahmo hämähäkkimiehen elämässä, mutta tällä katselukerralla tuntui, että hän on vain taka-alalla hääräävä sivuhenkilö. Tai sitten aika on omalla kohdallani vain ajanut tämän leffan ohi.

Spider-Man on mielestäni edelleen vahvoilla siinä, että se on hienosti kuvattu elokuva; etenkin kohtaukset, jossa supersankari kiitää rakennusten välissä seittejään ampuen. Kyllä tämä kokonaisuudessaan silti edelleen toimii, mutta ei enää yhtä kirkkaasti onnistu lumoamaan ja luomaan rinnakkaista todellisuutta, johon paeta arkea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.