sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Päivä 17: Mieleisin muistoni

Kesäisen Suomen vihreässä nurmessa kimalteleva aamukaste muodostaa kuvioita, jotka muistuttavat marmorikuulan pintaa. Päivä muuttuu kuumaksi, jolloin hiekka polttaa varpaita sandaalienkin läpi ja maasta nousevat lämmön aallot melkein salpaavat hengityksen. Kirkkaan siniselle taivaalle kertyvät pilvet, jotka luovat unelmien kuvia maankamaralle. 

Pilvet tummuvat asteittain näyttäen sen, miten monipuolisia harmaan sävyjä luontoäidin paletilta löytyy. Hengitän syvään ilman muuttuessa aina vain painostavammaksi, kun matalapaine painostaa ilmamassoja. Niinä hetkinä tähyilen pilvien tummuusastetta, nuuhkin ilmaa ehtiäkseni haistaa sadepisaran ennen ennen kuin se osuu näkökenttääni. Kun ensimmäinen pisara lähtee liikkeelle, tulee sen vanavedessä sen siskot, veljet, serkut, naapurit ja uudet tuttavuudet. Ne lätsähtävät kasvoihini, huuhtoen päivän hien otsaltani. Suljen silmät ja vesi hyväilee luomiani. Huolet valuvat norojen mukana hihaani pitkin, tipahtavat pellon mullan pinnalle ja imeytyvät siitä maan kostukkeeksi. Melkein näin, miten istuttamani siemenet ja taimet ahnaasti kävivät tuon elämän eliksiirin kimppuun ja käyttivät sitä kasvaakseen vahvemmiksi. Ajatus luonnon yksinkertaisuudesta ja monimutkaisuudesta samaan aikaan sai minut hymyilemään. Kaikki oli hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.