torstai 16. huhtikuuta 2015

Raitasuo ja Siltala: Kellokosken prinsessa (2010)

Kellokosken Prinsessa kertoo Kellokosken mielisairaalassa melkein koko elämänsä ajan asuneen Anna Lappalaisesta. Lappalainen sairastui skitsofreniaan jo nuorena ja harha, jossa hän kuvitteli olevansa kuninkaallinen (Prinsessa) jatkui koko hänen elämänsä ajan.

Häntä hoidettiin lähes kaikilla tuohon aikaan tunnetuilla hoitomenetelmillä, mutta mikään niistä ei auttanut poistamaan Lappalaisen harhoja. Hoitoihin kuului mm. sähköshokkeja, erilaisia ja -vahvuisia lääkityksiä ja lisäksi häneen tartutettiin malaria. Nykyihmisen vinkkelistä katsottuna monet menetelmistä ovat epäinhimillisiä ja osoitus siitä, miten vähän mielisairautta on tuohon aikaan tunnettu. Ihmisen mieltä ja sen vikoja ei ole ehditty tutkia monipuolisesti ja kaikki poikkeavuus nähdään pelottavana ja sellaisena, mikä pitää lakaista maton alle (ei ollut tavatonta, että mielisairas lukittiin kaappiin siksi aikaa, kun vieraita oli käymässä).

Kun huomattiin, etteivät Prinsessan harhat ole parannettavissa, hyväksyttiin hänet osaksi Kellokosken yhteisöä ja jopa osa hoitohenkilökunnastakin antoi Prinsessan olla Prinsessa. Mikä omalta osaltaan on oiva osoitus henkilökunnan ymmärryksestä ja halusta olla ystävällinen sellaistakin ihmistä kohtaan, joka ei ole mieleltään tasapainossa. Toki on ymmärrettävää, että normaalisti potilaiden harhoihin ei voida lähteä ja kirjassa kerrotaan myös, että löytyi niitäkin, jotka paheksuivat sitä, että edes osa suostui olemaan mukana Prinsessan näytelmässä.

Kirja on äärimmäisen kiinnostava katsaus suomalaisen mielisairashoidon historiaan, jossa näkyvät niin sodan kuin ulkomailta tulleiden mielisairashoitojen viimeisimpien tuulien vaikutukset.
Annan tarina on sympaattinen ja surullinen. Vaikka Annalla oli suuria harhoja, oli hän niissä jopa yllättävän johdonmukainen. Kun hän nimesi ympärillään olevat ihmiset eri arvonimillä, ei hän sekoittanut henkilöiden arvonimiä tämän jälkeen ja muisti antamansa nimitykset vielä vuosien jälkeenkin.

Vaikka aihe on vakava, on kirja kirjoitettu mielenkiintoisesti ja tekstiä lukee mielellään. Kirjasta nousi paljon ajatuksia juurikin mielisairaiden hoidosta ja myös siitä, miten kaikki harhat eivät välttämättä ole pahasta vaan voivat toisaalta jopa suojella ihmistä vastoinkäymisten aiheuttamilta rajuilta tunnemyrskyiltä.

Lukuhaasteesta kohta 2.: kirja, josta on tehty elokuva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.